Takavasemmistolaiset/Keskustelu 6

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tatu:

Douglas Rushoff puhuu tekstissään ja videossaan digitaalisen ja analogisen maailman eroista ja koodaamisen ja koodattuna olemisen ideasta. Vaikka hän onkin mielestäni ulosannissaan hieman liian saarnaava ja mutkia suoriksi laittava, hänellä on muutamia mielenkiintoisia ideoita.

Analogisen ja digitaalisen musiikin tuotannon analogia toimii mielestäni hyvin kuvaamaan digitaalisen ajan pakottamaa valinnan tekemistä. Rushoffin ajatukset linkittyvät mielestäni esimerkiksi Facebookin toimintaperiaatteisiin, jossa käyttäjät tekevät itsestään kauppatavaraa tekemällä valintoja siitä, miten he itsensä FB:ssä luokittelevat. Facebook käyttää näitä tietoja myydessään niitä mainostajille, jotka pystyvät siten kohdistamaan mainontaansa paremmin sopiville henkilöille. Valintojen maailma on netissä kuin informaatiokuplan itseään toteuttava ennustus. Teemme valintoja, mutta lopulta valinnat tekevät meidät. Esimerkiksi Facebook filtteroi syötettään käyttäen materiaalina jopa kaikista pienimpiä tekemiämme valintoja sivustolla. Lopulta uutissyöte on niin hyvin meidät tunteva, että se tuntuu tuntevan meidät paremmin kuin me itse. Rushoff mainitsee mielestäni hienosti, että meillä on aina mahdollisuus olla valitsematta ja täten olla lokeroimatta itseämme kapitalistisen databasen luokaksi. Jäin miettimään, onko se lopulta edes mahdollista, mikäli käytämme internetin palveluita aktiivisesti? Kaikki käyttäytyminen on mielestäni netissä ja sen ulkopuolellakin aina jonkinmoinen valinta. Rushoff mainitsee, että yksi tapa taistella valintojen tekemistä vastaan on ”tägääminen”, jossa esimerkiksi Facebookiin ladattuihin kuviin voi laittaa selventäviä kategorioita, jotka ovat käyttäjän itsensä päätettävissä. Vaikkakin näen, että Rushoffin idea tägien hyvyydessä on se, että ne ovat käyttäjien itse määräämiään ja siten vapaita, ovat ne silti mielestäni samaa kategoroinnin alaa kuin muutkin vapaat ja pakotetut valinnat netissä. Tägit laittavat käyttäjiään yhtä lailla lokeroihin kuin muutkin valinnat.

Rushoff jatkaa ideaansa videollaan, jossa hän puhuu koodareista ja koodatuista. Hän esittää, että ainoa tapa taistella nyky-yhteiskunnan lokeroivaa, valtaista voimaa vastaan on olla koodari, eli ymmärtää koodi ja sen symboliikat ja sitä kautta niiden tuottama valta. Muuten ihminen on koodattu eli hän ei voi ymmärtää yhteiskunnan vallan rakennetta ja on siten sen armoilla. Rushoffin käyttämä jako koodareihin ja koodattuihin on mielenkiintoinen, mutta en allekirjoita sitä. Ensinnäkin voin sanoa, että en ole itse koodannut riviäkään koodia, mutta ymmärrän silti ainakin mielestäni logiikat, jolla esimerkiksi nettimainokset ja käyttäjäprofiilit toimivat. Toisaalta, onko luuloni väärä kuin Matrixissa ja luulen tietäväni maailmasta jotain, vaikka todellisuudessa olenkin täysin tietämätön? Mene ja tiedä. Toiseksi koodarit ovat mielestäni yhtä lailla kapitalismin vallan armoilla kuin koodatutkin, heihin kohdistuu sama valta kuin kaikkiin muihinkin. Vaikka koodarit rakentavat netin maailmaa, he eivät ole jumalia. Silti Rushoffin ajatukset ovat mielestäni hyviä. On hyvä pysähtyä aina välillä ajattelemaan, mitä valtaa eri yhteiskunnalliset rakenteet kantavat mukanaan, ja kenenkä valtaa suhteessa keihin?

Ville:

Silmäilin artikkelin läpi, katsoin videon, luin artikkelin kunnolla läpi. Luulin aluksi, että tämä on joku vanha ukkeli joka paasaa nykymaailmasta "silloin kun minä olin nuori niin.." mutta ei, oli tällä miehellä lopulta kuitenkin pointti, vaikka aika hassu pointti olikin. Alle laitan ajatuksiani sitä mukaa kun luen artikkelia. Aluksi vaikutti tosiaan, että tämä on joku vanha kääkkä selittämässä kuinka ennen asiat oli paremmin ja nykyään kaikki näyttää sekä kuulostaa huonommalta. Well guess what Rushoff? That's the way the world goes. Eikä ne asiat oikeasti näytä ja kuulosta huonommilta, se riippuu ihan kodekeista jotka päivittyvät ihan samaan tapaan kuin teknologia yleensäkin.
Sitten kerrotaan kuinka digitaalinen maailma on vain ykkösiä ja nollia. Joo-o, täytyyhän niiden olla ja tämä tiedostetaan, mutta ne on niitä ykkösiä ja nollia joita itse haluan nähdä. Itseni kaltaisen semi/pseudokoodarin näkökulmasta juttu alkaa turhauttamaan, mikä on tämän miehen pointti? Tietokannat saavat tämän tyypin tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai vanhaksi? Niin, koska kaikki tietokannathan ovat samanlaisia, voi juku. Tämä artikkeli "triggeröi" minua paljon.
Sitten lukijalle kerrotaan, kuinka tämä teknologia antaa meille vaihtoehtoja mutta että nämä vaihtoehdot ovat väkinäisiä, "forced". Rushoff kuvailee tätä panttivankitilanteeksi eikä ilmeisesti ole tullut ajatelleeksi, että niitä valintoja voi myös muuttaa. Sitten alkaa tuomiopäivän saarnat kuinka valinnat joita digitaalisessa maailmassa teemme muokkaa sitä mitä näemme. Tavallaan totta, jos olisimme yksin emmekä koskaan poistuisi kotoa ja juttelisi kanssaihmisten kanssa.
Ihan viimeisessä kappaleessa kerrotaan, kuinka olemme vapaita olla valitsematta mitään, ettemme joutuisi kategorisoinnin uhriksi. Voi juku. Olikohan tämä uutta jollekulle? Kategorisointi on ilmeisesti iso paha mörkö joka vie kaiken muun tiedon pois? En usko. Tai no, jos on ihan täysin uuvatti niin voihan se kategorisointi olla pahasta. All in all, syvin olemus "Program or be programmed" aiheessa mielestäni on että digitaalinen media (program) yrittää kategorisoida käyttäjiään (ones to be programmed) käyttäjien valintojen perusteella. Jos haluat, että sinua ei "ohjelmoitaisi", olet vapaa olla tekemättä valintoja, joita digitaalinen media sinulle tarjoaa.

Heini

Rushoffilla oli tosiaan videolla hiukan paasaava ja pelotteleva sävy, mutta hän tuo ihan mielenkiintoisia pointteja esille niin videolla kuin tekstissäänkin. Mietin josko Rushoffin iskulause ”ohjelmoi tai tule ohjelmoiduksi” ei tarkoita niinkään sitä, että kaikkien tulisi osata ohjelmoida, vaan että ihmiset tajuaisivat ja tiedostaisivat sen, miten digitaalinen media toimii ja ohjaa käyttäjiään, jotta he voivat sitten tehdä tietoisia valintoja siitä, mitä medioita he käyttävät tai ovat käyttämättä. Eli ihmisillä olisi kriittistä lukutaitoa digitaalista mediaa kohtaan. Tätä siis itse näkisin Rushoffin iskulauseen tarkoittavan, ja mielestäni tässä on ideaa. Jos Rushoff kuitenkin tarkoittaa, että vasta osatessaan ohjelmoida, ihminen voi ymmärtää digitaalista mediaa syvemmin, niin siinä tapauksessa en voi sanoa olevani hänen kanssa samaa mieltä. Kuten Tatu tuossa yllä jo sanoikin, digitaalisen median toimintatapoja voi mielestäni ymmärtää ilman, että on riviäkään koodannut. Tai ainakin median kontrolloinnin voi tiedostaa. Mutta voihan olla, että ajattelen näin nimenomaan siksi, koska en osaa ohjelmoida. Ehkä jos olisin sitä tehnyt, näkisin asian toisella tavalla?

Tekstissä puhuttiin siitä, että digitaalinen media pakottaa käyttäjiä tekemään valintoja ja kontrolloi heitä niiden perusteella. Kontrollointi näyttäytyy siinä, mitä mediat tarjoavat tai näyttävät käyttäjilleen, ja tämä kutistaa heidän maailmaansa. Käyttäjältä voi esimerkiksi jäädä lukematta kirjoja, joista hän pitäisi tai jotka mullistaisivat hänen maailman, koska niitä ei suositeltu hänelle hänen edellisten ostosten perusteella. Onko käyttäjien valintojen seuraamisella muuta haittaa kuin se, että käyttäjiä ohjataan ostamaan tiettyjä asioita ja tämä kutistaa heidän maailmaansa? Ja kuinka ongelmallista tämä maailman kutistuminen on? Onko tällä Rushoffin mielestä jokin katastrofaalinen seuraus? Olisin mielelläni lukenut aiheesta lisää. Ehkä tätä on selitetty kirjan muissa luvuissa enemmän.

Petteri

Russhoffin tärkein pointti taitaa olla se, että ihmisen täytyy ymmärtää ”koodauksen” logiikat, jotta ymmärtää miten kaupallistettu internet toimii. Eli kuinka meistä kerätään tietoa, analysoidaan ja kategorisoidaan sitä ja käytetään hyväksi – pääasiassa markkinoinnin kohdentamisena eri palveluissa, kuten Facebookissa tai Googlen mainoksissa.

Facebook kerää käyttäjistään tarkasti tietoja ja tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kohdentaa mainontaansa Facebookissa näiden tietojen perusteella. Myös Facebookin uutissyöte muokkautuu herkällä tasolla käyttäjien tekemien valintojen pohjalta, kuten tykkäysten. Jokainen mainoksen klikkaus kerryttää Facebookille rahaa ja vahvistaa Facebookin luoma automaattista profiilia käyttäjästään. Näin toimii myös Google, mutta laajemmassa mittakaavassa Chrome-selaimellaan, sekä Google-hakutoiminnoillaan ja karttaohjelmallaan. Lisäksi kun huomioidaan eri lähteiden keräämä aineisto ja keskenään vaihtama tieto, on netti- ja mobiilikäytöksemme hyvinkin tarkasti profiloitu ja kategorisoitu.

Russhoffin mielestä ihminen on ”koodattu” jos ei ymmärrä ”koodauksen” logiikkaa, eli ole itse ”koodari”. Tällöin hän ei myöskään ymmärrä, miten yhteiskunnat toimivat. Tietojen keruu ja käyttö kun ei rajoitu ainostaan mainostamiseen. Digitaalinen media eri palveluineen oppii käyttäjästä ja tarjoaa enenevissä määrin juuri sen kaltaista informaatiota, mitä käyttäjä on näyttänyt suosivan. Tämä voi vääristää tai ainakin painottaa passiivisen käyttäjän saamaa informaatiota.

Minua huolettaa, jos Google alkaa miellyttääkseen minua tai mainostajia jättämään pois tai hakutulosten hännille sitä informaatiota, mitä todella tarvitsisin ja näyttää listan alussa sen sijaan sellaisia tuloksia joista maksetaan eniten. No, näinhän on jo tapahtunut alusta asti – toivoisin siksi Googleen erillisen ”puhtaan” haun, minkä tulokset olisi järjestetty ilman oman nettikäytöksestäni ja selaushistoriastani kasattuja muuttujia. Tämä helpottaisi kummasti tulosten arviointia.

Digitaalinen media pakottaa tekemään valintoja syötteen suhteen, mutta kuinka paljon tiedostamme valintojen tekemistä silloin kun olemme informaation virrassa? Jos emme ole jatkuvasti mediakriittisiä, silloin media kontrolloi meitä enemmän kuin luulemmekaan.