Takavasemmistolaiset/Keskustelu 7

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heini

Changing Education Paradigms -videolla esiteltiin varsin hyvin nykyisen kouluinstituution ongelmia. Itse koin mielenkiintoisena huomion siitä, että koulut ovat tehdasmaisia eli on kellon sointia, kouluaineiden erottelua ja oppilaiden erottelua ikäryhmiin. Videolla kysyttiinkin, miksi ikää pidetään tärkeimpänä lapsia yhdistävänä asiana? Ikä ei välttämättä määrittele sitä, mitä asioita lapsi voi oppia ja osata. Koulussa tietyt asiat opetetaan tietylle ikäryhmälle, vaikka jotkut oppilaat voisivat hyvin oppia nämä jo aiemmin. Luokissa saattaakin olla sellaisia oppilaita, jotka ovat oppineet sille ikäryhmälle opitut asiat nopeasti ja tunnit tulee vietettyä tylsistyneenä, kun vaaditut tehtävät on jo tehty. Toisaalta joku toinen oppilas on hitaampi oppimaan tiettyjä asioita. Eikö siis olisi parempi jaotella oppilaita heidän osaamisensa perusteella iän sijaan? Toisaalta, voiko tällainen jaottelu lannistaa niitä, jotka oppivat hitaammin? "Kaverit opiskelevat jo noita asioita, mutta itse yritän vielä ymmärtää näitä".

Lukemisen uudet tavat -videolla todettiin, että lukeminen ymmärretään edelleen hyvin perinteisessä mielessä eli juurikin kirjojen ja painettujen lehtien lukemisena. Itseltänikin kysyttiin taas vastikään, että luenko paljon. Ajatukseni menivät heti kirjoihin ja vastasinkin sen mukaan, kuinka monta painettua kirjaa olen lukenut tämän vuoden aikana. Kysyjäkin varmasti usein tarkoittaa kysymyksellään kirjojen lukemista. Hyvin usein unohtuu muu lukeminen. Luen paljon ihan perinteisiä kirjoja, mutta jos en ota niitä huomioon, voin siltikin sanoa lukevani paljon. Kursseilla esimerkiksi tulee luettua aika monta artikkelia ja luen myös hyvin paljon erilaisia asioita internetissä omaksi huvikseni. Ehkä kirjojen lukeminen nähdäänkin usein niin sanotusti parempana tai arvokkaampana kuin vaikka sarjakuvien lukeminen. Muistan esimerkiksi peruskoulussa, että luokan pojat eivät saaneet lukea sarjakuvia lukuhetkillä, vaan heidänkin piti lukea ihan ”oikeaa” kirjaa. Myös se oli mielenkiintoista, että miten diginatiivien lukeminen mahdollisesti muuttuu heidän vanhetessaan. Videolla todettiin, että elämäntilanne vaikuttaa siihen, mitä ja miten medioita käytetään ja mitä ja miten luetaan. Tällainen lukemisen ja medioiden käytön kartoitus eri elämäntilanteissa olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe.

Ville

Voi juku, tuo koulusta hyvään ammattiin pääseminen puhutteli minua todella paljon. Siis tuo "Hard work -> do well -> college -> job". Itse valmistelen itseäni alalle, jossa koulutuksella ei käytännössä ole juuri merkitystä, ja se on peliala. Suuret yhtiöt kuten EA katsovat hakijoiden todistuksia ja palkkaavat henkilöitä niiden mukaan, kun taas lahjakkaammat kaverit jäävät seulan ulkopuolelle.
Oppijoita on niin paljon erilaisia, "oman alani" opit olen saanut parhaiten yksinäisenä sutena muiden töitä seuraamalla. Opin tällä ns. "reverse-engineering"-metodilla ohjelmoimaan ja vähitellen jopa kyseenalaistamaan aiemmin opittuja asioita ja lähettämään parannuksia alkuperäisen teoksen tekijälle. Olisihan se mukavaa että kaikenlaiset oppijat otettaisiin huomioon eikä vain yritettäisi tunkea kaikkia samanlaiseen muottiin. Kaikenlaiset oppijat, olivat he sitten luovia, visuaalisia, matemaattisia, nopeita, hitaita ja kaikkea muuta, heitä pitäisi rohkaista ja kannustaa menemään eteenpäin, ei jarruttaa tai piiskata vauhtia, tiettyä järjenkäyttöä soveltaen tietysti. Kuulun itse niihin nopeisiin oppijoihin loogisissa/matemaattisissa aineissa ja aina kun sain tehtävät tehtyä, opettaja pyysi pyörittelemään peukaloita tai auttamaan muita. Eihän sellaisessa ole järkeä. Olisipa silloin ollut jokin nopeiden oppijoiden ryhmä.
Toinen mikä puhutteli oli tuo "divergent thinking" ja "genius-levelin" lasku sitä myötä mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän oppii. Kuten sanoin aiemmin, oppijoita on niin erilaisia. Älykkyystesteissä sain huipputuloksia mutta kouluissa ihmeteltiin, miksi se ei näkynyt koulunumeroissa. Oma teoriani on siinä, että kouluympäristö yrittää ohjata oppilaat yhteen muottiin ja jos et tee juuri niin kuin opettaja sinulle sanoo, tulee sanktioita. Kaikenlaista "out-of-the-box"-ajattelua paheksuttiin.
TL;DR: Koulujärjestelmä saisi todellakin muuttua.

Tatu

RSA:n videolla Ken Robinson puhui koulutuksen paradigman muuttamisesta. Ja Vimeon videolla Tere Vadén ja Juha Herkman puhuvat lukemisen eri tavoista. Videot liittyvät yhteen siten, että Robinson puhuu koulutuksen muuttamisesta paljolti liittyen lukemisen eri tapoihin. Vanha ja uusi koulutuksen paradigma suhtautuvat lukemiseen esimerkiksi yksityisenä ja yhteisenä eri tavoin.

Robinson painottaa, että koulutusjärjestelmä perustuu vanhoihin paradigmoihin, jossa koululaitoksen päätehtävä oli valmistaa liukuhihna-tyyliin opiskelijoita suoraan työpaikkoihin. Jos olit valmistunut jostakin oppilaitoksesta tarkoitti, että sait automaattisesti töitä. Nykyään tilanne töiden suhteen on toinen, mutta oppilaitokset toimivat samalla tyylillä tehdasmaisesti. Konflikti muodostuu nykyään nuorten, jotka eivät usko enää koulutuksen järkevyyteen ja vanhempien, jotka uskovat vielä, että koulutus on suora tie töihin, välille. Koulun järkevyyttä kyseenalaistavat oppilaat eivät pärjää, heidät todetaan keskittymishäiriöisiksi ja huumataan ADHD-lääkityksellä sopiviksi epäsopiviin järjestelmiin. Robinson painottaa, että vika on koululaitoksen rajaavassa, vanhassa paradigmassa, joka jakaa edelleen ihmisiä akateemisiin ja ei-akateemisiin leireihin. Hänen mukaansa oppimiseen pitäisi kannustaa ja ADHD-lääkitys on pahasta. Mielestäni on häneltä aika riskialtista lähteä väittämään mitään keskittymishäiriölääkitykseen liittyvistä asioista, koska niin kuin hän itsekin sanoi, hän ei ole siihen erikoistunut. Mutta hänen pääideansa on sinänsä hyvä ja aika samoilla linjoilla Sugata Mitran ”School on a Cloud”-idean kanssa. He molemmat väittävät, että yhteiskunnan isoissa rakennelmissa, kuten koulussa on jotain vikaa ja se ei sovi nykyiseen tilanteeseen. Molemmilla on myös se yhteistä, että he esittävät ongelman, mutta eivät todellisia konkreettisia ratkaisuja. Miten satoja vuosia vanha koululaitos saadaan muuttumaan?

Juhan ja Teren videolla puhuttiin lukemien eri tavoista, eli lähinnä siitä, miten lukemisen idea on muuttunut diginatiivin sukupolven myötä. Videolla puhuttiin, kuten yleensäkin diginatiiveista puhuttaessa, että he käyttävät entistä enemmän nettiä älykännyköiden kautta, he eivät enää lue niin paljon, he opettavat vanhempiaan käyttämään uusimpia sovelluksia ja heidän osaamisensa on silti netissä suhteellisen pinnallista, eli ei mitään uutta tietoa näistä asioista. Muutamia kiinnostavia ja uusia asioita kuitenkin myös mainittiin. Esimerkiksi se, että diginatiivit ovat silti netissä vain suurimmaksi osaksi kuluttajia eli he eivät luo uutta sisältöä niin paljon kuin esimerkiksi noin kolmekymppiset. Mielestäni se ei ole sinänsä mikään yllätys. Vanhemmat osaavat ja viitsivät varmasti paljon useimmin esimerkiksi luoda tai muokata Wikipedia- sivustoa. Tämä liittyy mielestäni nuorten pinnalliseen taitoon käyttää nettiä. He osaavat, kuten videollakin sanottiin, painaa sovelluksen kuvaketta älykännykässään, mutta eivät luoda tai ymmärtää systeemiä sen takana.

Myös videon lopuksi ilmaan heitetty avoin kysymys oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Miten diginatiivin sukupolven teknologian käyttö muuttuu heidän vanhetessaan? Opettavatko he esimerkiksi lapsiaan heti esimerkiksi käyttämään tietokonetta vai yrittävätkö he luoda lapsilleen samanlaisen lapsuuden kuin itselleen? Ehkäpä viitteitä vastauksen kaltaiseen löytyy historiasta. Voimme kysyä miten ja kuinka paljon televisiosukupolven tai sanomalehtisukupolven teknologioiden käyttö muuttui heidän vanhetessaan?

Petteri

Changing Education Paradigms –video oli varsin hyvä ja tiivis paketti. Mielenkiintoisena pidin lyhyttä katsausta koululaitoksen kehittymisen historialliseen taustaan, mistä tietysti voi esittää muunkinlaisia näkemyksiä kuin videolla kerrottu luokkajakoon perustunut yhteiskunta. Esimerkiksi Suomessa on kehitys ollut hieman erilaista kuin Yhdysvalloissa.

Itse olen myös samaa mieltä taideaineiden tärkeydestä. Steiner-pedagokiikassa tämä on ymmärretty hyvin. Myöskin tasapäistävä opetus ainakin suomalaisessa systeemissä on ollut ongelma aina. Lahjakkaimmat tylsistyvät ja heikommin pärjäävät putoavat kelkasta ja kaikki kyllästyvät ja ongelmia syntyy, jos opetus on vähemmän kiinnostavaa kuin muu maailma. Nopeasti kehittyvän digitalisaation maailmassa perinteinen koululaitos on isojen haasteiden keskellä, kun diginatiivit hallitsevat medialaitteet paremmin kuin opettajansa tai vanhempansa. Monessa koulussa on ymmärretty pitää kännykät poissa luokista tai sitten ottaa ne kokonaan mukaan opetuksen apuvälineiksi. Molempi tapa varmasti toimii, mutta jälkimmäinen tukee ehkä luontaisemmin muutenkin digitaalisen median keskellä elävän lapsen oppimista. Itse pidin Edward de Bonon lateraalisen ajattelun nostamista videossa hyvänä pointtina. Häntä ja hänen ”erivärisiä ajatteluhattujaan” olisi voinut tuoda mukaan esimerkkinä, kun kerrottiin luovasta ajattelusta.

Kahvihuonevideossa Tere Vadén ja Juha Herkman puhuvat lähinnä tutkimushankkeesta ”Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat. Lukeminen muuttuu ihmisen eri elämänvaiheissa – niinhän se on tehnyt siitä asti kun luettavaa on ollut muutakin kuin Raamattu. Lapset ovat lukeneet lastenkirjoja ja sarjakuvia ja siirtyneet vähitellen aikuisten maailmaan myös kirjallisuudessa. Sanomalehdet tulevat mukaan lapsuuden lopulla jne. Nykypäivänä lukeminen ja kirjoittaminen on usein tekstiviestejä ja twiittejä tai muuten pelkistettyä viestintää kera hymiöiden, mitkä täydentävät niukkaa tekstiä.

Diginatiivit eivät osaa tehdä sovelluksia, mutta käyttävät niitä luontaisesti ilman suurempaa opettelun tuskaa. Lapset nyt oppivat muutenkin nopeasti ja heidän muistinsa on ilmiömäinen verrattuna kolmekymppisiin. Tämä havainto ei siis mielestäni ole mitenkään yllättävä. Opiskelleet ja jo työelämässä olleet toki omaavat enemmän tietoja ja taitoja ja ovat ehkä opetelleet ohjelmoimaan älypuhelimiin sovelluksia ja ovat varmasti kirjoittaneet ja (toivottavasti) lukeneetkin enemmän, joten heillä on tietysti enemmän ymmärrystä sovellusten toiminnasta.