Takavasemmistolaiset/Keskustelu 9

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tatu

Videolla Reijo Kupiainen puhui lasten ja nuorten mediaympäristöistä ja monilukutaidoista. Hän käytti apunaan Lukuinto-tutkimusta, jossa selvitettiin lasten ja nuorten median käyttöä ja oppimista. Mukana oli lasten ja nuorten lisäksi opettajia, vanhempia ja tutkijoita. Lukuinto-ohjelmalla pyrittiin myös vahvistamaan lasten ja nuorten luku-, ja kirjoitusintoa sekä oppimista ja varmuutta käyttää monilukutaitoa käyttäviä medioita.

Tutkimuksessa puhuttiin siitä, miten lasten ja nuorten mediamaailma on muuttunut hektisemmäksi ja enemmän moniajoa käyttäväksi. Lapset ja nuoret käyttävät aiempaa enemmän erilaisia medioita ja usein jopa montaa mediaa samaan aikaan. Tämä kehitys näkyy siinä, että perinteinen koulun opetus on muuttunut lasten ja nuorten silmissä vanhanaikaiseksi ja sitä kautta jopa tylsäksi. He näkevät, että koulu ei vastaa heidän omaa multimediallista maailmaansa ja se on lisännyt koulun ja vapaa-ajan eron jyrkkenemistä. Vapaa-aika nähdään hauskaksi ja jopa enemmän opettavaiseksi kuin koulu ja koulu taas asiaksi, joka pitää suorittaa, vaikka se ei vastaakaan enää todellista nykyhetken tärkeää opinahjoa, jossa opeteltaisiin oikeasti hyödyllisiä asioita. Näin ainakin lasten mielestä. Kupiainen puhuukin videollaan, että hän haluaisi yhdistää koulun ja vapaa-ajan eli kodin maailmat yhteen kolmanneksi tilaksi, joka olisi vapaa-ajan mukaan uusissa medioissa kiinni, mutta joka samalla opettaisi koulun tapaan perinteisiä arvoja lukemista, kuuntelemista ja kirjoittamista sekä puhumista. Kolmas tila olisi siis kouluinstituution tuomista nykyajan multimodaaliseen maailmaan siten, että se silti säilyttää omat perinteensä pitkäjänteisestä opettamisesta ja oppimisesta. Mielestäni kolmas tila on hyvä idea ja yksinkertaisesti ja selkeästi ilmaistu.

Myös Pisa-tutkimuksessa on tullut videolla mielenkiintoista tulosta monilukutaidon merkityksestä koulutuksessa. Perinteisiä kaunokirjallisia tekstejä paljon lukevat pärjäsivät tutkimuksessa parhaiten, mutta aivan heidän kannoillaan tulivat he, jotka harrastivat laaja-alaisesti monilukutaitoa eli perinteistä kirjallisuutta ja uudempaa interaktiivista mediaa ja nettitekstejä. Heikoimmin testissä pärjäsivät he, jotka harrastivat ainoastaan e-lukutaitoa vaativia nettitekstejä ja he, jotka harrastivat monilukutaitoa vähän. Tutkimuksessa painotettiin myös, että tytöt harrastavat enemmän ainoastaan perinteisten tekstien lukemista ja pojat taas ovat monilukuisempia ryhmässä, joka harrasti vain nettitekstejä ja pelejä. Tässäkin tutkimuksessa käy ilmi mielestäni aika selvästi se, että kaiken monilukutaidon ajamisen taustalla näkyy se, että perinteistäkin lukutaitoa ja perinteisen kirjallisuuden harrastuneisuutta tarvitaan edelleen. Monilukutaito on tärkeä taito, mutta senkin vastapainona on hyvä harjoittaa perinteisen kaunokirjallisuuden lukemista, vaikka moniajoa käyttävän nettitekstien lukemisen vaihteluksi.

Videolla oli myös esillä luovuuden käsite lukemisen transformaation ja transduktion kautta. Siinä luettu teksti saa lukijansa mielessä muodostumaan ideoita, jotka voivat johtaa luetun tekstin tai muun median prosessoimiseen joksikin muuksi esimerkiksi fanifiktioiksi tai elokuvaksi. Transformaatio muuttaa saman mediumin esityksen saman mediumin toisenlaiseksi esitykseksi eli vaikkapa kuvan toisenlaiseksi kuvaksi ja transduktio muuttaa mediumin esityksen toisen mediumin esitykseksi eli vaikkapa tekstin elokuvaksi. Kupiainen liitti tämän idean median esityksen muuttamiseksi toiseksi luovuuteen. Hän väitti myös, että lapsilla tämä luovuus tulee leikin kautta enemmän ja helpommin esille kuin aikuisilla. Lapset ovat luonnollisesti siis luovempia kuin aikuiset. Tämän esityksien monilukutaitoisen prosessoinnin ja uuden luomisen Kupiainen liittää uuteen kolmannen tilan koulutusideaan. On tärkeää, että emme ole ainoastaan tyytyväisiä olemassa oleviin median esityksiin, vaan on hyvä, että loisimme uusia esityksiä. Se parantaa monilukutaitoa, omaa luovuutta, itsevarmuutta sekä oppimista. Oppimiseen kuuluu siis Kupiaisen mukaan vahvasti oma uuden tekeminen, ei ainoastaan vanhan oppiminen. Olen samaa mieltä Kupiaisen kanssa siinä, että luova tekeminen olisi erittäin suotavaa uutta ideaa kouluihin. Sitä hyödyntämällä koulu voi jopa oppilaiden silmissä muuttua vanhan tiedon pänttäämisen paikasta paikaksi, jossa luodaan uutta ja opitaan jotain todella uutta omasta identiteetistä ja sijainnista tässä multimediaalisessa maailmassa.

Heini

Reijo Kupiainen kertoi videolla, kuinka koulu kamppailee sen informaatiotulvan kanssa, mikä on syntynyt siitä, että maailmamme on muuttunut visuaalisemmaksi. Lasten ja nuorten on vaikeampaa keskittyä tunneilla, ja koska koulu ja sen ulkopuolinen maailma ovat niin erilaisia, nuorista voi tuntua, että he ikään kuin astuvat ajassa taaksepäin kouluun mennessään. Kupiainen pohti sitä, mikä koulun rooli on ja miten se voisi motivoida oppilaita niin, että koulu ei muuttuisi sirkukseksi, vaan opetus olisi edelleen keskiössä.

Kupiaisen mielestä koulu ja sen ulkopuolinen maailma tulisi yhdistää niin sanotuksi kolmanneksi tilaksi, jossa yhdistyisi nuorten mielenkiinnot ja medioiden käyttö ja koulun perinteet. Monet nuoret lukevat, kirjoittavat ja luovat erilaisia asioita koulun ulkopuolella ja koulun tietämättä, mutta näitä voisi hyvin yrittää sisällyttää opetukseen. Jos siis nuoret näin haluavat. Nuoret saattaisivat nimittäin myös haluta pitää vapaa-ajan huvinsa koulusta erillään, kuten Kupiainen kertoi erään pojan näin sanoneen. Populaarikulttuurin sisällyttäminen opetukseen mainittiin videolla, ja minulle muistui tätä esimerkkinä se, että olen joskus nähnyt netissä jaettavan matematiikan tehtävänantoja, joissa on viitattu populaarikulttuuriin. Voisiko tällainen lähestyminen motivoida oppilaita tekemään tehtäviä? Tuntuisivatko ne mielekkäämmiltä tehdä? Toisaalta voisiko populaarikulttuuriin viittaaminen myös tuntua nuorista epäaidolta ja siltä, että nyt koulu yrittää liiaksi tulla heidän maailmaansa? Vähän kuin jos vanhempi yrittäisi puhua nuorten käyttämää kieltä? Tällaisen yrittämisestä tuskin olisi ainakaan haittaa, joten ehkäpä oppikirjojen tekijöiden tulisi hakea esimerkkejä nuorten tuntemista maailmoista ja ilmiöistä mahdollisuuksien mukaan.

Koulun muuttumisen tarpeellisuudesta voisi vertailukohteena käyttää kirjastoa, joka on muuttunut hyvinkin paljon perinteisestä kirjastomallista, ainakin Suomessa. Kirjastot eivät ole enää pelkästään paikkoja, joista lainataan perinteistä aineistoa, vaan ne ovat nykyään varsinaisia monitoimitaloja. Kirjojen lisäksi voi lainata sateenvarjoja, polkupyöriä, ompelukoneen tai pianon käyttöön kirjaston tiloissa, ja turvapaikanhakija on voinut jopa ”lainata” kaverin.[1] Kirjastoihin myös tullaan hoitamaan monenlaisia asioita kirjastojen tietokoneilla, ja kysymään apua lomakkeiden täytössä ja pankkiasioissa. Työntekijöidenkin toimenkuva on muuttunut. Syy tähän kaikkeen muutokseen ovat olleet asiakkaat. Kirjaston on täytynyt pysyä muuttuvan maailman mukana selvitäkseen hengissä. Voisikohan koulullakin olla se vaara joskus kaukaisessa (tai ei-niin-kaukaisessa?) tulevaisuudessa, että se lakkaa olemasta, jos se ei suostu muuttumaan maailman mukana? Voisiko wikioppiminen esimerkiksi korvata sen? Kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä ajatukselta, mutta ken tietää. Koululla ainakin on paineita muuttua, ja Kupiaisen ajatus kolmannesta tilasta on mielestäni hyvin mahdollinen ja toimiva ratkaisu vanhahtavaan koulujärjestelmään.

Viltsu

Tämän modulin videolla Reijo Kupiainen kertoi.. just kidding, paremmat referaatit on ylempänä. Itse keskityn tapani mukaan keskusteluun ja kommentointiin. Pystyn samaistumaan Kupiaisen setteihin, koulu kun tuntuu niin erilaiselta muuhun maailmaan verrattuna, aivan kuin olisi menty vuosikymmeniä taaksepäin. Jotain pitäisi tapahtua mutta mitä, sitä on vaikea sanoa.

Kolmas tila on mielenkiintoinen idea ja tavallaan olemassakin. Niitä kutsutaan videopeleiksi. Videopelejä, varsinkin vieraskielisiä pelejä pelaamalla, pelaaja huomaamattaan oppii toista kieltä, tai on vähintään motivoitunut oppimaan lisää. Jos pelit saisi yhdistettyä oppimisen tueksi, olisi opiskeleminenkin mielekkäämpää mutta silti salakavalasti tuntuisi että oltaisiin erillään koulusta. Tai miksei oppimistakin voisi pelillistää, se on jo oma aiheensa.

Kirjastot vaan tietokoneilla täytetyiksi "LAN-halleiksi" ja kirjastojen sivuista oppimispeliportaaleja, johan alkaa mielenkiintoa löytymään kirjastoja kohtaan. Ei miulla muuta.

Petteri

Reijo Kupiainen kertoi Eu-Kid Online 2014 projektista ja mahdollisesta jatkotutkimuksesta. Keskiössä oli, että muutamassa vuodessa (2010-2013) 9-16 vuotiaiden netin käyttö on muuttunut ja paljon. Tutkimuksen alussa 2004 oli käytössä Habbo Hotel, My-Space ja Irc-galleria, sekä YouTube. Sittemmin viestintä on muuttunut kuvallisempaan suuntaan, eli vahvasti visuaalistunut ja kulttuuri on muuttunut kirjatekstikulttuurista näyttöpäätekulttuurisemmaksi. 2013 tärkeimpiä sovelluksia lapsilla olivat visuaaliset palvelut kuten Instagram, Pinterest ja edelleen tärkeimpänä YouTube etenkin mobiiliversioina. Viestintä on nykyään tekstiviestin sijaan (valo)kuvilla kommunikointia. Kuva ja teksti elävät yhdessä, mutta viestintä on kaikilla rintamilla nopeutunut – tekstin on täytynyt mukautua kuviin. Esimerkiksi sanomalehtien visuaalinen painopiste n jatkuvasti kasvanut ja tämä näkyy mm. lisääntyneinä graafeina (nettijulkaisuissa vieläpä interaktiviiisina grafiikoina).

Koulu joutuu kamppailemaan informaatio tulvan keskellä. Oppilaat kokevat perinteisen luokkahuoneen helposti 100-vuotta vanhana. Tämä on minusta ihan hyvä asia ja rauhoittumisen paikka, kun vielä useassa koulussa ja on kännykkäkielto tunneilla – jotkut koulut toki ovat ottaneet mobiilioppimisen mukaan opetukseen. Esimerkiksi biologian tunnilla voidaan soveltaa mobiiliopetusta ja laittaa nappulat metsään keräämään sieniä ja kasveja – mobiilisovelluksella näitä voi tunnistaa ja merkata esiintymispaikkoja karttaan jne. Oppimispelit nähdään yhtenä mahdollisuutena opetuksessa, mutta kouluilla ei kuitenkaan ole samoja resursseja kuin kaupallisella peliteollisuudella, tietenkään. Markkinoita kuitenkin olisi. 1980-luvulla oli koulutelevisio, samalla tavalla voisi opetusvideoihin käytettäviä varoja kohdentaa opetuspeleihin valmiilla alustoilla. Tärkeintä on sisältö ja uudet mediat tuovat myös taidollisen ulottuvuuden pelkän tiedollisen lisäksi.

Koululla on vaikeuksia motivoida diginatiiveja mutta kuitenkin siten, ettei koulusta tule viihdekeskusta. Tämä nyt riippuu vähä katselukulmasta – edutainment voi hyvinkin olla yksi ratkaisu. Aikaisemmin numeroita on annettu kokeista – nyt ne voivat tulla suoraan pelin suorittamisesta. Peleissähän voi olla mitä vain laskutehtävistä tiedollisiin suorituksiin ja niiden läpäisyyn voidaan tarvita hyvinkin moninaista osaamista tiedon hausta tekstin tuottamiseen puhumattakaan kuvien ja videoiden tekemisestä ja kaiken yhdistämisestä verkkojulkaisuna. Tällainen Wikioppiminenhan on yksi valmis ja helposti käyttöönotettava tapa. Suomessa on kehitteillä Open Tunti –opettajien verkkoportaali (https://opentunti.fi/ ), missä on ideana julkaista opetusmateriaaleja sähköisenä ja kokonaisia kursseja. Opettajat osaavat jo tuottaa yksinkertaista interaktiivista aineistoa - siitä on lyhyt askel pelillisyyteen ja varsinaisiin peleihin, kun työkalut kehittyvät.