Takavasemmistolaiset/Keskustelu Mitran luennosta

Villen setit:
- Mitran "reikä muurissa" -kokeilussa köyhät intialaislapset saivat tietokoneen itsenäiseen käyttöön ja tulokset olivat erittäin positiivisia.
- Nykyinen koulusysteemi "uhkaa" oppilasta (tässä nämä asiat, nyt suorita), ryhmäoppiminen taas motivoi ja palkitsee.
- Voisiko tällainen systeemi toimia laajemmassa mittakaavassa esim. Suomi?
- Vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle joko vapaaehtoisesti tai nykyjärjestelmän rinnalle?

Tatun ajatukset:
Mitra puhuu videolla hienosti koulun historiasta, eli mihin tarkoitukseen se oli alun perin tarkoitettu ja milloin. Hän jatkaa, että koulusysteemi on edelleen erittäin toimiva järjestelmä, mutta sen alunperäinen motiivi on hävinnyt. Mitran mukaan koulu valmisti ihmisiä globaalia tietoverkkoa, bureaucratic administrative machinea, varten. Nyt kun tuo viktoriaaninen tietoverkko on hävinnyt maailmasta ja sen tilalla on tietokoneet, koulu on menettänyt tarkoituksensa. Vaikka BAM on hävinnyt maailmasta, koulu on jäänyt ja on pysynyt suunnilleen samanlaisena noin 300 vuotta, Mitran mukaan. Mielestäni Mitra tekee virheen verratessaan 300 vuotta sitten ollutta koulua tämän päivän koululaitokseen. 300 vuotta sitten tärkeintä oli kaunis käsiala, lukeminen sekä yksinkertaiset matemaattiset ongelmat. Kerratessaan nämä kolme tärkeintä asiaa viktoriaanisesta koulusta, hän siirtyy nykypäivään ja mainitsee, että tämä sama systeemi on edelleen koululaitoksenamme. Mielestäni hän yksinkertaistaa nykyistä koululaitosta, ja unohtaa mainita, mitä kouluastetta ja missä maassa hän vertaa viktoriaaniseen kouluun. Ainakin suomalainen koululaitos on mielestäni monipuolinen ja edelleen ajassaan mukana opettaen monia tieteitä ja painottaessaan valinnanvapautta sekä monipuolisuutta.
Mitra siirtyy puhumaan omista Hole in the Wall kokeistaan, joiden perusteella hän on rakentamassa uutta koulutusjärjestelmää, SOLEa, joka koostuu tietokoneista, kannustamisesta sekä opettajien taakse poistumisesta. Kohdat, jotka näyttivät vapaan oppimisen uskomattomia tuloksia, saivat minut todella miettimään, onko suomalainenkaan koulujärjestelmä todella se ainoa ja paras. Mutta silti mieleni pohjalle jäi epäilyksiä tästä vallankumouksellisen uudistavasta School on a Cloud-ideasta. Tietystihän Mitran Tedtalk video oli tarkoitettu mainostamaan ja saamaan mahdollisia avustuksia hänen SOLE-ohjelmalleen, joten ymmärrän videon yltiöpositiivisen asenteen ideaa kohtaan. Mikäli Mitra analysoisi analyyttisesti keksintöään monelta eri kantilta ottaen myös negatiiviset asiat huomioon, esitys paisuisi monituntiseksi ja yleisö menettäisi kiinnostuksensa. Jäin miettimään esimerkiksi vapaan opetuksen ja motivaation yhteyttä. Mitä tapahtuu oppimiselle, mikäli esimerkiksi alakoulun oppilaita ei haluta oppia oppimaan itselähtöisesti matematiikkaa juuri nyt, vaan välitunti, ruokatunti tai koulupäivän loppuminen ovat päällimmäisinä mielessä? Tuleeko opettaja väliin ja ohjaa koululaiset takaisin aiheeseen? Ja eikö tämä liippaa erittäin läheltä juuri sitä oppimiseen käskemistä, jota vastaan Mitra oli? Ja mikäli opettaja ei puutu oppimiseen, mikä hänen todellinen tarkoituksensa luokkahuoneessa on? Mitra mainitsee, että opettajan virka on kysyä kysymys, antaa ongelma ja sen jälkeen antaa oppilaiden tehdä ihmeitä. Ja lopullinen SOLEn koululaitos on Mitran mukaan ”yhden mummon” hallinnoima, jossa tietokoneet hallitsevat kaikkea ”valoja, etc, etc”. Mitran tulevaisuudessa mummot ovat paremmin työllistettyjä kuin opettajat. Kutsukaa minua skeptikoksi, mutta Mitran esitys on mielestäni aika utopistinen. Kaikesta huolimatta Mitran yleisöstä näkee haltioitumisen merkkejä ja se on tämän videon tärkein asia.
Vaikkakin Mitran ajatukset ovat mielestäni hieman utopistisia, hän sai minut ja muut yleisöstään ajattelemaan vaihtoehtoisesti ja huomaamaan, että koululaitos, kuten sen ymmärrämme, on muodostunut historian saatossa pysyvän ja itsestään selvän oloiseksi. Mitra paljastaa yhteiskuntamme erään kaikista järeimmistä traditioista ja sanoo: tämä voi olla myös muunlainen, me voimme kehittää tätä ja tämä ei ole ainoa vaihtoehto. Itsestäänselvyyksien ja jämähtäneiden systeemien osoittaminen ja ymmärtäminen on aina arvokasta ja se on mielestäni Mitrankin hienoin saavutus.

Heinin kommentit:
- Mitran mukaan käsin kirjoittamisen taito ei ole enää tarpeellinen nykypäivän työelämässä. Kirjoittaminen tapahtuu näppäimistöllä, ei kynällä. Olen itse huomannut, että lasten ja nuorten käsin kirjoittamisen taidoista ollaan huolissaan (esim. mielipidekirjoitukset asiasta) ja tätä taitoa halutaan pitää yllä. Kaunokirjoitusta ei enää opeteta, mutta käsin kirjoittamista kyllä, vaikka se näyttää olevan työelämän kannalta turha taito. Käsin kirjoittamisen opettamista kuitenkin perustellaan muun muassa sen takia, että sen sanotaan lisäävän luovuutta ja kehittävän kriittista ajattelua. Siitä, onko näin todella, on kuitenkin eroavia mielipiteitä. Eli vaikka käsin kirjoittamisen taidon hyödyllisyys on jo nyt kyseenalaista, siitä kuitenkin halutaan vielä pitää kiinni.
- On totta, että koululaitos on tietyissä asioissa vanhentunut, mutta mielestäni koulut ainakin Suomessa myös pyrkivät mukautumaan siihen, mitä töissä ja elämässä muutenkin vaaditaan. Ohjelmointia on esimerkiksi alettu opettamaan Suomen kouluissa. Muutos on tietenkin liian hidasta siihen nähden, miten teknologia kehittyy ja samalla muuttaa sitä, miten maailma ympärillämme toimii.
- Onko Mitran ehdottama ryhmässä tapahtuva oppiminen kuitenkin ainoa ratkaisu nykyisen koululaitoksen ongelmiin? Se, että oppilas etsii muiden kanssa vastauksen opettajan (tai valvojan) esittämään kysymykseen on mielestäni hyvä ja palkitseva keino oppia. Ehkä oppilaat jopa oppivat paremmin tällä tavoin kuin niin, että he vain kuuntelevat opettajan selittävän vastaukset luokan edessä ja tekevät muistiinpanoja. Tiedon ja vastauksien etsiminen on helppoa Internetin ansiosta, joten sikäli Mitran ehdottama oppimismuoto on helposti toteutettavissa.
- Pitäisikö oppilaille kuitenkin opettaa perustaitoja ja -asioita perinteiseen tyyliin? Voiko kaikki asiat ja taidot oppia Mitran ehdottamalla tavalla?
- Ryhmässä oppiminen ei välttämättä sovi kaikille. Tietenkin tiedonhakua voi tehdä myös itsenäisesti, mutta Mitran esittämä tapa näytti painottavan nimenomaan ryhmässä tekemistä ja oppimista.
- Säilyykö se, että tiettyjä asioita opetetaan tietylle ikäryhmälle? Vai voiko oppilaat laittaa etsimään vastauksia mihin tahansa kysymykseen tai ongelmaan. Kuinka vapaata oppimisesta tehdään? Entä jos oppilas ei ole motivoitunut etsimään vastauksia itse?

Petterin kommentit:
Suomessa perusopetuksessa on menty jo Mitran esittämään suuntaan. Oppilaita rohkaistaan itsenäiseen oppimiseen ja opettaja on muuttunut luennoitsijasta ohjaajaksi.
Mitran malli ei sovi kaikkiin oppiaineisiin – esimerkiksi kädentaidot. Esineiden valmistaminen työkaluilla vielä tarvitsee työkalut ja materiaalit joita työstää. Sama koskee osaa taideaineita, kuten vaikkapa instrumenttien soittamista. Tietysti voidaan aina esittää kysymyksiä, että mitä taitoja nykypäivän lapset ja tulevaisuuden työntekijät tarvitsevat. Mitran mallissa ei oteta kantaa opetuksen yleissivistävyyteeen ja muutenkaan laajemmin sisältöön.
Varmistaako Mitran malli, että opettavista aineista opitaan kaikki oleellinen? Mitrankin mukaan oppimista ohjataan aivojen palkitsemisjärjestelmällä. Oppilaan mielestä liian tylsät tai vaikeat asiat jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Toisaalta näin käy helposti perinteisissäkin opetusmalleissa, mutta niissä vielä vaaditaan tietty osaamisen laajuus ja näin tuetaan tasa-arvoa. Heikoimmat saavat tarvitsemaansa tukea. Mitran mallissa heikoimmat taas voivat helposti jäädä jalkoihin. Toisaalta esimerkiksi suomalaisessa koulujärjestelmässä kaikkein lahjakkaimmat lapset turhatuvat helposti, koska tasapäistävä mallimme ei tue erityislahjakkaiden tarpeita ja anna heille mahdollisuuksia hyödyntää koko potentiaaliaan. Mitran malli tukee erityisesti lahjakkaita lapsia, koska heitä ei ole sidottu opetussuunnitelmien ja ikään perustuvien luokkajakojen kahleisiin.