Tehtävä Kukot 2

Tehtävä 2 Leena Rantalan Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [1] ja Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [2], kappaleeseen 4 , (s.73- 86) Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan ja pohtivat medialukutaidon suhdetta raportissa esitettyihin tuloksiin Suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan. Tehtävä suoritettava ajalla 2- 8.5.

Medialukutaitojen merkitys suomalaisten luottamuksessa sosiaaliseen mediaan

1. Medialukutaidot

Lukutaitoa on jo pitkään historiassa pidetty keskeisenä yhteiskunnallisen vallankäytön ja valtautumisen välineenä. Lukutaidossa voidaan ajatella olevan kyse itsen ja maailman tiedostamisen prosessista, jonka avulla on rakennettu kansakuntia, yhteiskunnallisia luokkia ja yksilöiden ja erilaisten ryhmien identiteettejä. Puhutaan myös funktionaalisesta lukutaidosta. Eri aikakausina lukutaitoa on arvostettu hieman erilaisista syistä: 1960-luvulla lukutaito nähtiin talouskasvun ja modernisaation välineenä, 1970-luvulla hyvinvoinnin lisäännyttyä alettiin lukutaitoa pitää kansalaisten perusoikeutena, 1980-luvulla talouskasvullisten funktioiden rinnalle nostettiin kulttuurisia funktioita ja lukutaito yhdistettiin henkilökohtaiseen kasvuun. Vastapainoksi funktionaalisille lukutaitokäsityksille Paul Freire esitteli ajatuksen emansipatorisesta ja kriittisestä lukutaidosta. Lukutaito ei saisi olla vain taloudellisen kasvun väline, vaan eräänlainen tiedostamisprosessi, jossa ihminen kasvaa osalliseksi omaan elämäänsä ja kykenee tiedostamaan omat sosiohistorialliset kontekstinsa ja toimimaan niiden muuttamiseksi. Poliittinen osallistuminen vaatii lukutaitoa. Lukutaidoton jää marginaaliin, koska ei saa omaa ääntään kuuluviin. (Rantala 2007, 138-140.)

Terminä sana ”lukutaito” on metaforisoitunut. Enää sillä ei välttämättä viitata vain kykyyn lukea ja ymmärtää tekstejä, vaan lähes mitä tahansa taitoa maanviljelystä tietokoneen käyttöön voidaan kutsua lukutaidoksi. Jo tästä syystä onkin monesti luontevampaa puhua lukutaidoista kuin lukutaidosta. Kunkin ajan jatkuvasti muuttuvat sosiaaliset voimat ja teknologiat ovat muovanneet ja muovaavat edelleen lukutaitojen muotoja ja funktioita. 1990-luvulla alkoi digitaalisen median vyöry, jonka merkitys tuntuu koko ajan vain lisääntyvän. Ihmisten arkeen ovat television lisäksi tulleet tietokoneet, joiden näytön äärellä monen lapsen kuten aikuisenkin kasvaminen ja oppiminen tuntuu tapahtuvan yhä useammin. Tästä syystä kasvattajien ja kasvatuksen ja koulutuksen tutkijoiden on täytynyt herätä pohtimaan lukutaitoja mediayhteiskunnassa. Uudet mediateknologiat vaativat jälleen uudenlaista tulkintaa lukutaidoista. (Emt., 137-139.)

Digitaaliset lukutaidot ovat kehittyneet rintarinnan teknologian kehityksen kanssa. 1980-luvulla tietokoneet tulivat laajemmin tavallisten kuluttajien käyttöön ja sitä myöten kirjoitettu informaatio ja sen saatavuus lisääntyivät merkittävästi. 1990-luvulla tulivat hypermedia ja internet, 2000-luvulla olemme saaneet tutustua sosiaalisen median sovellutuksiin. Nykyisestä lukutaitodiskurssista voidaan Brian Streetin (2004) mukaan erotella neljänlaisia ulottuvuuksia: 1) lukutaito lukemisena, kirjoittamisena ja laskemisena; 2) lukutaito kognitiivisena taitona, joka on sidoksissa kulttuuriseen kontekstiin; 3) lukutaito arjen tilanteisiin sidottuna sosiokulttuurisena käytäntönä sekä 4) lukutaito tekstien tulkintana ja tuottamisena. Tämä viimeksi mainittu ulottuvuus on kenties kaikkein keskeisin digitaalisen lukutaidon näkökulmasta. Mediakulttuurin tekstit ovat yhä useammin multimodaalisia eli niissä voi olla kirjoituksen lisäksi äänitiedostoja, grafiikkaa ja liikkuvaa kuvaa. Eri muotoisten tekstien lukemiseen tarvitaan erilaisia taitoja. Myös tästä syystä puhutaan mieluummin medialukutaidoista monikossa. Tavalla tai toisella multimodaalisen tekstin tuottamiseen itse osallistuminen on myös keskeinen osa medialukutaitoja. (Emt., 142, 143.)

Aivan kuten perinteisen lukutaidon yhteydessä on peräänkuulutettu kriittistä näkökulmaa, samoin mediayhteiskunnassa lukutaidot näyttäytyvät yhtä lailla vallan ja valtautumisen välineinä. Kriittisen pedagogiikan näkökulmasta medialukutaitoihin kuuluu keskeisenä seikkana se, että tekstejä (jotka eivät siis enää ole kirjaimellisesti pelkkiä tekstejä, vaan kenties sosiaalisesti tuotettuja multimodaalisia tekstejä) tarkasteltaessa pystytään tekemään näkyviksi ne ideologiat, joista viestintä kumpuaa, sillä ihmisten ajattelutavat ja yhteisöjen kulttuurit ujuttautuvat mediaviesteihin. Tuotoksista voi lukea esimerkiksi sen, mitä yhteisössä pidetään hyvänä ja mitä pahana sekä ketkä kuuluvat meikäläisiin tai heikäläisiin. Kuten perinteinen lukutaitokin, myös medialukutaito on paitsi tekstien/tuotosten myös yhteiskunnan lukemista. (Emt., 138, 140, 143.)

Kriittisyyteen kasvattamisessa on Burbulesin ja Berkin (1999) mukaan kysymys kahdesta toisistaan erottuvasta ulottuvuudesta: liberaali-humanistisesta traditiosta ja kriittisestä pedagogiikasta. Ensimmäinen viittaa yksilön korkeisiin ajattelutaitoihin ja korostaa kriittiseksi informaation kuluttajaksi kasvamista. Jälkimmäisessä kyse on kriittisen teorian pohjalta lähtevästä ajattelusta, jossa korostetaan epäoikeudenmukaisia sosiaalisia olosuhteita ja toimintaa niiden muuttamiseksi. (Emt., 146.)

Hedelmällisintä olisi kenties yrittää löytää kriittistä ajattelua ja pedagogiikkaa yhdistävä kultainen keskitie, jolla kriittisyys on tapa olla maailmassa: kriittinen asenne ja käytäntö. Tällainen kriittisyys olisi ajattelua yli perinteisten ajattelun rajojen ja siitä syntyvää halua toimia asioiden muuttamiseksi. Ajattelu ja toiminta -- nämä kriittisyyden kaksi puolta -- muodostavat teorian ja käytönnön yhdistäviä lukutaitokäytäntöjä Deweyn pedagogiikan ja Freiren praxiksen hengessä. Mediatarjonnan lisääntyessä tarvitaan kriittistä ajattelua, arviointikykyä sekä toimintaa, että informaatiotulvasta ja poliittisten, ideologisten ja taloudellisten viestien sekamelskasta pystyy poimimaan asioita, jotka auttavat ymmärtämään ja käyttämään tietoa omien tavoitteiden saavuttamiseksi, valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi. (Emt., 146, 147.)

2. Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan

Kriittisyys ja luottamus ovat ikään kuin saman kolikon kaksi eri puolta. Mediatulvan keskellä juuri luottamus ratkaisee sen, mihin mediaan ihmiset aikaansa käyttävät. Kysymyksiä luottamuksesta on erityisesti herättänyt median siirtyminen verkkoon. Verkkomaailma on vielä suhteellisen uusi, joten siellä luottamusta joudutaan jatkuvasti arvioimaan. Koska verkkomaailma on niin nuori, ei siellä edes voi vielä olla ns. perinteisiä toimijoita. Verkon ulkopuolella olevat perinteiset toimijat, kuten mediatalot, ovat verkossa yhtä uusia kuin muutkin, ja niiden toiminta verkossa saattaa jopa herättää epäilyksiä. Osaako vanha ja perinteikäs mediatalo hyödyntää verkkoa parhaalla mahdollisella tavalla, panostetaanko sen verkkotoimintaan niin paljon että se pääsee kasvamaan ulos lapsenkengistään, vai kehitetäänkö sen verkkotoimintaa niin hitaasti, että se jopa horjuttaa sen luottamusta? (Martikainen 2009, 73, 74).

Luottamusta jäsentää hyvin annetun ja ansaitun luottamuksen käsitteet. Annettu luottamus liittyy johonkin asemaan tai instituutioon. Perinteistä mediaa, kuten Yleisradiota (Suomen vanhin sähköinen uutiskanava, johon suomalaiset luottavat eniten) kohtaan osoitettu luottamus on tätä ns. annettua luottamusta. Ansaittu luottamus sen sijaan syntyy kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa. Luotamme mediakentän uuteen yrittäjään vasta, kun saamme sen tuottamista uutisista riittävästi kokemusta. Sosiaalisessa mediassa jokaisen pitää ansaita luottamus. Mitään annettua asemaa kellään tuskin on. Keskeistä luottamuksen saavuttamisessa on se, kuinka rehellistä ja täsmällistä tietoa pystyy jakamaan. Luottamuksen luonne on siis erilaista perinteisen ja sosiaalisen median kohdalla. Perinteisen median kohdalla luottavaisuutta voidaan pitää persoonattomana ja välillisenä luottamuksena. Sosiaalisessa mediassa luottamus on välitöntä ja persoonallisempaa. Perinteinen media asettuu institutionaalisen luottamuksen tasoon ja sosiaalinen media henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasoon. (Emt., 75-77.)

Suomessa luotetaan vahvasti perinteiseen mediaan. Sosiaalisen median luottamusta pohdittaessa on luontevaa ottaa vertailukohdaksi perinteinen media. Luottamus sosiaalista mediaa kohtaan on selkeästi heikommassa asemassa kuin perinteisen median saama luottamus. Perinteisellä medialla tarkoitetaan YLE:n, MTV3:n ja Helsingin Sanomien ylläpitämiä sivuja. YLE:n ja Helsingin Sanomien sivuja pidetään luotettavina. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan yhteisö- ja jakamispalveluita (esim. blogit, IRC-Galleria, Facebook, Youtube, Twitter, Jaiku, Wikipedia, Flickr). Sosiaalisen median tietoa useimmiten tuottavat sen käyttäjät itse. Tieto voi olla sattumanvaraisesti koottua, mutta kuitenkin tiedon koetaan useimmiten olevan riittävän hyvää, koska sen puutteet korvaa tiedon suuri määrä. Näin ollen sosiaalisen median saama luottamus syntyy toisaalta käyttäjien määrästä ja toisaalta tiedon oikeellisuuden perusteella, jonka jokainen sosiaallisen median käyttäjä tekee luottamuksen saavuttamiseksi. Medioilla on julkisen asetelman mukaan näkyvyyttä, silti näihin medioihin suhtaudutaan varauksellisesti. Luotettavuutta koskevat tutkimustulokset ovat olleet osittain ristiriitaisiakin. Sosiaalisen median ja perinteisen median teettämien tutkimuksien tuloksiin on kenties ollut vaikuttamassa myös se, minkä median näkökulmasta on lähdetty tarkastelemaan luotettavuutta. Tilaajana toimiva media on avainasemassa kysymysten asetteluun ja näin ollen on se ollut vaikuttamassa osin näihin tuloksiin. (Emt., 79-86.)

Janne Martikaisen (2009, 79) tekemässä tutkimuksessa oli listattu neljätoista tunnettua perinteisen ja sosiaalisen median palvelua, joiden luottavuutta uutislähteinä arvioitiin kyselytutkimuksen avulla. Arvioitavina olivat perinteiset mediat (hs.fi, yle.fi, paikallislehden verkkopalvelu, mtv3.fi, nelonen.fi, uusisuomi.fi), iltapäivälehdet (iltalehti.fi, iltasanomat.fi), yhteisöpalvelut (IRC-Galleria, Facebook, YouTube) sekä jakamispalvelut (mikroblogit, Wikipedia, Flickr). Tutkimuksen mukaan luottamus erilaisiin uutislähteisiin vaihteli lähinnä vain iän mukaan. Muut taustatekijät eivät juuri erotelleet vastaajia. Luottamus perinteiseen mediaan on vahvinta jokaisessa ikäluokassa ja vastaavasti luottamus yhteisöpalveluihin heikointa jokaisessa ikäluokassa. Iltapäivälehtiä ja jakamispalveluita kohtaan osoitettu luottamus oli jotakin perinteisen median ja yhteisöpalveluiden väliltä. Kiinnostava ja pohdintaa aiheuttava seikka oli se, että perinteiseen mediaan luottivat eniten nuorimmat ja vähiten vanhimmat. Luottamus laski tasaisesti, mitä iäkkäämmistä henkilöistä oli kyse. Miksi nuoret luottavat vanhempia vahvemmin perinteiseen mediaan? Tulevatko ihmiset vanhemmiten realistisemmiksi ja kyynisemmiksi? Toinen kiinnostava seikka oli se, että luottamus sosiaalisen median yhteisöpalveluihin tuntui olevan nuorilla korkeammalla, keski-ikäisillä laskevan ja taas nousevan 60-80-vuotiailla vastaajilla. Tutkimus ei paljastanut syitä tähän, mutta raportissa pidettiin todennäköisenä, että nuoret ja vanhat kokevat yhteisöpalvelut luotettavina uutislähteinä eri syistä. (Emt., 79-82.) Villi arvaus syyksi tälle tulokselle on, että nuorilla ja vanhoilla on enemmän aikaa käyttää sosiaalisen median parissa. Keski-ikäisille ei ehkä työn ja perheen velvoittamina jää niin paljon aikaa hengailla sosiaalisissa medioissa. Nuorille ja vanhoille, joilla kenties on enemmän aikaa, palvelut tulevat tutummiksi ja tuttuus vuorostaan lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunteita.

Uutislähteiden luotettavuuden lisäksi Martikaisen tutkimuksessa kyseltiin yleisiä verkkosisältöjen luotettavuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä. Tuloksena oli, että käyttäjällä on tietty suhde verkkopalvelun tarjoajaan, oli tarjoaja sitten henkilö, organisaatio tai instituutio. Luottamukseen vaikuttavat suhteen lisäksi verkkosivun sisällöt sekä sivuilla käytettävät välineet. Käyttäjän oma kokemustausta vaikuttaa hänen arvioihinsa verkkopalvelun luotettavuudesta. Luottamus rakentuu myös osittain toisten ihmisten arvioitten, suositusten ja yleisen mielipiteen perusteella. Perinteistä mediaa pidettiin luottamuksen takeena, myös itse sisällön laatu (huoliteltu, toimiva verkkosivu, ammattimainen kirjoitustyyli, tekijät näkyvissä jne.) vahvisti luottamusta. (Emt., 82-84.)

3. Pohdintaa medialukutaitojen ja tutkimustulosten suhteesta

Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa alkaa olla jo mahdollisuus käyttää sosiaalista mediaa. Sen käyttöön aletaan kasvaa jo pienestä pitäen. Koska sosiaalisessa mediassa tieto ei ole kanonisoitunutta, vaan sitä voi tuottaa kuka tahansa, kysymys tiedon luotettavuudesta nousee keskiöön. Tarvitaan medialukutaitoa, jotta hajanaisesta tietotulvasta osataan poimia olennainen ja oikea aines. Medioiden käyttöön ihmisiä voidaan opettaa ja jossain määrin käyttäjän omat tietotekniset taidot auttavatkin myös sisällön luotettavuuden arvioimisessa. Teknisten taitojen lisäksi tarvitaan myös kriittistä medialukutaitoa. Tämän taidon oppimisen tueksi tarvitaan kriittistä pedagogiikkaa, jonka tehtävänä on ”osallistua sellaisen mediakasvatuksen teorian ja käytännön kehittämiseen, jossa opitaan kriittisesti tulkitsemaan mediaviestejä ja jäljittämään niiden monitahoisia vaikutuksia sekä erottamaan mediakulttuurin jyvät akanoista. Mediakriittisyys – ja lukutaito kun eivät ole myötäsyntyisiä ominaisuuksia” (Suoranta 1998, 39). Toisaalta taas kriittiseen medialukutaitoon oppiminen voidaan nähdä melko pitkälle omaehtoisena kasvuprosessina. Kuten Rantala (2007, 144) artikkelissaan toteaa: ” Kriittisyyden opettamisen paradoksi lienee kuitenkin siinä, että kriittiseksi ei voi väkisin kasvattaa – tiedostamisen prosessi syntyy loppujen lopuksi kasvavissa itsessään.” Kun ihminen on sitten näkökulmasta riippuen joko opetettu tai itse herännyt kriittiseksi median lukijaksi, luottamus voi vahvistua sitä kautta, että osaa epäillä. Kriittinen medialukutaito siis vahvistaa luottamusta, jos ei itse mediaan, niin ainakin omaan kykyyn erotella jyvät akanoista.

Medialukutaitojen merkitys korostuu verkkopohjaisen median yhteydessä. Ihmisten niistä saaman kokemuspohjan laajentuessa ja medialukutaitojen lisääntyessä luottamus perinteisen ja sosiaalisen median välillä lisääntyy ja vuorovaikutus mahdollisuudet moninkertaistuvat. Medialukutaitoisina meistä tulee globaalisti toimivia yksilöitä, joilla on mahdollisuus olla luomassa yhteisöä, jonka ajatusmaailman jokainen voi kokea tärkeäksi ja henkilökohtaisestikin merkitykselliseksi. Medialukutaitojen kartuttaminen vaatii yksilöltä perehtymistä voimassa olevien perinteisen ja sosiaalisen median sisältöihin. Perinteisen ja sosiaalisen median palveluita käyttämällä yksilö muuttaa käsitystään ja murtaa ennakkoluulojaan kyseisiä medioita kohtaan.

Tasa-arvon nimissä on muistettava, että on ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta murtaa käsityksiään sosiaalisesta mediasta, joko siksi, etteivät he ole kiinnostuneita sen tarjoamista palveluista tai heillä ei ole mahdollisuutta tutustua sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan teknisten laitteiden puuttuessa. Jos kyse on välineiden puutteesta, koululaitoksen tulisi taata kaikille mahdollisuus päästä tutustumaan sosiaalisen median käytön perusteisiin. Jos kyse on omasta kiinnostuksen puutteesta, ihmisille tulisi sallia myös vapaus elää ilman näitä palveluja, sillä eivät ne loppujen lopuksi takaa sitä, että ihminen pysyy yhteiskunnan kehityksessä mukana eikä syrjäydy. Saattaa olla jopa niin, että sosiaalisen median käyttö voi lisätä yksilön syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. On surullista, jos ihmisten välinen kanssakäyminen jää ainostaan sosiaalisen median välityksellä tapahtuvaan vuorovaikutukseen.

Joillekin sosiaalisen median ulkopuolelle jättäytyminen voi olla tietoinen mediakriittinen ratkaisu, koska he ovat medialukutaidon kautta tulleet ymmärtämään, että uudet teknologiset tarjoukset eivät ole ongelmattomia. He näkevät ikään kuin niiden läpi ja käsittävät, etteivät ne ole ainoastaan vapauttavia ja jo ennestään länsimaista elämäntapaa rikastuttavia keksintöjä, vaan tuovat mukanaan myös rasitteita, esim. ihmissuhteiden pinnallistumista, riippuvuuksia, tarpeiden keinotekoistumista ja turhia kulutus- ja ajankäyttöpaineita. (Vert. Suoranta, 38,39.) Toisaalta taas esimerkiksi lasten ja nuorten vanhempien olisi hyvä mahdollisesta haluttomuudestaan huolimatta olla kriittisesti selvillä sosiaalisen median kiemuroista, joissa heidän jälkikasvunsa kuitenkin kuluttavat aikaansa. Esimerkiksi sosiaalisen median kautta tapahtuva kiusaaminen voi jäädä vähemmälle, jos mukana on vastuullisia vanhempia, jotka tarvittaessa puuttuvat epäkohtiin. Kriittisten lukutaitojen puolestapuhujat Burbules ja Berg haastavat meitä kehittymään kriittisistä ajattelijoista aktiivisiksi toimijoiksi sosiaalisten epäkohtien poistamiseksi. Miksei tämä toiminta voisi olla vaikkapa yhteisten pelisääntöjen luomista siitä, mitä toisista ihmisistä saa kirjoittaa ja mitä ei? Jotta suomalaisten luottamus sosiaalisiin medioihin voisi olla vahvaa, on sisällön oltava luotettavaa ja laadukasta, sillä lukijoiden epäilys ja kriittisyys on melko korkealla. Tämä kertoo siitä, että suomalaisilla on jo melko hyvät medialukutaidot.

Lähteet

Matikainen, Janne: [3] Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009.

Rantala, Leena. 2007. Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [4]

Suoranta, Juha. 1998. Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45 [5]