Toukokuu Tehtävä 2

Tehtävä 2

Opiskelijat tutustuvat Leena Rantalan artikkeliin Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [1] ja Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [2], kappaleeseen 4 , (s.73- 86) Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan, ja pohtivat medialukutaidon suhdetta raportissa esitettyihin tuloksiin Suomalaisten luottamuksesta sosiaaliseen mediaan. Tehtävä suoritettava ajalla 2- 8.5.

Linkki Toukokuu -ryhmän etusivulle Linkki kurssin etusivulle

Suomalaisten luottamus sosiaaliseen mediaan

Sosiaalisella medialla tarkoitetaan verkkoviestintäympäristöjä, joissa sen lisäksi, että jokainen käyttäjä on tiedon vastaanottaja, hänellä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja/tai sisällöntuottaja. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu siis monelta monelle, eli perinteisille viestintämuodoille ominainen viestijän ja vastaanottajan välinen ero puuttuu. Mediatarjonnan kasvaessa ihmisten osoittama luottamus ratkaisee sen, mihin mediaan he aikansa käyttävät. Verkkomaailma on melko uusi, ja siellä joudutaan arvioimaan luottamukseen liittyviä kysymyksiä jatkuvasti. Verkossa luottamuksen syntymisessä on merkittävävää jaetun tiedon luotettavuus eli se, kuinka rehellistä ja täsmällistä tieto on. Luottamusta voidaan jaotella esimerkiksi annettuun ja ansaittuun luottamukseen. Matikaisen mukaan sosiaalisen median kohdalla luottamus on useimmiten ansaittua, eli toimijoiden pitää ansaita luottamus. Se voi syntyä vain kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa siten, että ellei esimerkiksi huonoja kokemuksia ilmene, luottamus alkaa rakentua ja syvenee ajan myötä. Luottamus on myös pysyvämpää mikäli se on ollut pitkäkestoista ilman huonoja kokemuksia, jotka heikentävät luottamusta. Perinteisen median kohdalla on asia toisin: luottamus tulee ikään kuin annettuna, jolloin se liittyy oletettavasti sen pitkäaikaiseen, yleisesti tunnustettuun asemaan tai instituutioon. (Matikainen 2009, 73-78.)

Matikainen mainitsee luottamuksen tärkeimmäksi yhteiselämän perustaksi. Ihmiset luottavat perinteiseen mediaan enemmän kuin sosiaaliseen. Luottamusta voi horjuttaa mietteet esimerkiksi siitä, osaako perinteinen mediatalo toimia verkossa tai hyödyntää sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimuksen mukaan verkkoon yleensä luotetaan Suomessa vähemmän kuin perinteiseen mediaan, tästä esimerkkinä pienempi luottamus verkossa olevaan näköislehteen suhteessa paperiversioon samasta lehdestä. Sosiaalisen median palveluiden kohdalla luottamus palveluita kohtaan pysyy samana iän myötä ja osittain jopa kasvaa, kun se perinteisen median median kohdalla alenee iän myötä. Matikainen pohtii tutkimuksessaan, voisiko ilmiö liittyä siihen, millainen kyselyyn vastanneiden oma kokemus sosiaalisesta mediasta on. Voisikin ajatella, että iän myötä kokemukset sosiaalisesta mediasta kasvavat ja monipuolistuvat, jolloin toisiin ihmisiin ja vertaisiin verkossa aletaan luottaa, vaikka ei heitä tuntisikaan. Luottamus on silloin välillistä ja perustuu pitkäaikaiseen suhteeseen. Toisaalta voi olla myös niin, että luottamus perustuukin toisen käden tietoon eikä omaan kokemukseen. Arvioidessaan esim. jonkin verkkopalvelun luotettavuutta, ihmiset käyttävät hyväkseen mm. yleistä mielipidettä ja sitä, onko palveluiden tarjoaja tuttu, tai käyttääkö ja luottaako tuttavapiiri samaan lähteeseen. (Matikainen 2009, 73-86.)

Matikaisen (2009, 82-84.) esittelemän kyselyn tulokset osoittavat, että verkkosisältöjen luotettavuuteen vaikuttavat seuraavat tekijät:

Muiden käyttäjien suositukset
Sisältö: ulkonäkö, kirjoitustyyli, sisältö ja tekijän nimen näkyvillä olo
Perinteinen media luottamuksen tae: esim Ylen sivuihin tai tuottamaan aineistoon luotetaan enemmän.
Epäilevyys
Pettymys verkkosivujen luotettavuuteen
Lukijoiden kuvat lisäävät luottamusta.

Kyselyn tärkeimpinä luotettavuuteen vaikuttavina tekijöinä Matikainen mainitsee perinteisen median luotettavuuden takeena ja sisällön. Epäilevyys on myös melko merkittävä luotettavuuden osatekijä, sillä ikäryhmässä 40-49 se nousee sisällön edelle merkittävyydessä. Aktiivikäyttäjillä luottamusketjut ovat tärkeitä, he luottavat toistensa suosituksiin ja toisiinsa, mutta epäilevyys on tästä huolimatta melko korkea satunnaiskäyttäjiin verrattuna. Matikainen myös muistuttaa, että luottamus ei ole ominaisuus vaan suhde, johon vaikuttavat kaikki nämä asiat yhdessä. (Matikainen 2009, 84.)

Mediayhteiskunnan lukutaidot

Lukutaito on kautta historian liittynyt yhteiskunnalliseen vallankäyttöön, ja kunkin ajan sosiaaliset voimat ja teknologiat ovat muovanneet lukutaidon tavoitteita ja muotoja. Lukutaidot kiinnittyvät yhteiskunnallisen vallan kysymyksiin myös tiedon välittämisen ja tiedosta poissulkemisen kautta. Lukutaidon puuttuessa nousevat esiin kriittisessä kasvatuksessa tärkeät vallan ja tiedon kysymykset: ilman lukutaitoa omaa ääntä ei saa kuuluviin eikä voi osallistua yhteiskuntaan. Mediayhteiskunnassa lukutaidot kuuluvat yhtä lailla vallan ja valtautumisen välineiksi, ja esimerkiksi Euroopan Unionissa digitaalinen lukutaito tai kompetenssi on määritelty yhdeksi Euroopan yhteisen taloudellisen kilpailukyvyn kasvattamisen työkaluksi. (Rantala 2007, 139-140.)

Kriittisten lukutaitojen opettelussa on kyse nimenomaan yhteiskunnan ja yksilön suhteesta, itsen ja maailman tiedostamisen suhteesta. Medialukutaitojen merkityksenä on tehdä näkyväksi ne ideologiat, joista teksti kumpuaa. Paolo Freire korosti lukutaitoa sellaisen prosessin tulokseksi, jossa ihminen kasvaa oman elämänsä osalliseksi. Lukutaito sinänsä ei tähän vielä riitä, vaan vaaditaan myös kykyä tulkita luettu, tai laajassa mielessä yhteiskunnan vallitseva tilanne ja myös kulttuuriset lähtökohdat joista teksti tai tilanne kulloinkin kumpuaa. Vasta tällaisen tiedostavan lukutaidon myötä yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. (Rantala, 2007, 137-139.)

Uudenlainen digitaalinen mediaympäristö vaatii uusia näkemyksiä lukutaidoista. Tarve uusien medialukutaitojen kehittämiselle liittyy teknologian kehittymiseen: tietokoneiden, hypermedian, internetin sekä uuden sosiaalisen median yleistyminen aiheuttaa kansalaisille uusia haasteita ja vaatii kriittistä lukutaitoa. Keskeiseksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi nousee myös digitaalisen kuilun ylittäminen: miten taata kaikille kansalaisille pääsy uusille informaation lähteille. Uusien välineiden kautta heille avautuu mahdollisuus itsensä ilmaisemiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. (Rantala 2007, 142.)

Kriittisten lukutaitojen pedagogiikkaa

Kriittisyyttä on mahdotonta opettaa väkisin, sillä tiedostamisen prosessi on olennainen osa kriittisyyttä. Kasvattajan rooli on merkittävä tämän luodessa olosuhteet, joissa tuetaan oppijoiden merkitysten rakentamista: oppilaiden kokemuksia ja tietoja tuodaan esiin mahdollisimman monipuolisesti oppimistilanteessa ja tietoja hyödynnetään oppimisprosessissa. Tällainen vuorovaikutteisuus vaatii melkoista luottamusta opettajan ja oppilaiden välillä. Medialukutaitoja opettaessaan kasvattajan rooli on luoda näitä dialogisia tiloja, ajattelua ja toiminnan välineitä, jotta opiskelija voisi löytää ja tuottaa uusia näkökulmia maailmaan. Kasvattaja voi tarjota vaihtoehtoja ja suunnata kulkua median maailmassa. Kriittisissä lukutaidoissa ei ole siis kyse pelkästään tekstien kriittisestä vastaanottamisesta ja tulkinnasta, vaan myös toiminnasta oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta eli ihmiseksi kasvamisesta. Tämä tapahtuu sen kautta, että opiskelija ottaa oman paikkansa yhteiskunnassa aktiivisena toimijana ja myös ymmärtää sen. (Rantala 2007, 144-148.)

Luokkatilassa opettajan tulee ymmärtää nuorten toimintaa ja kieltä, joiden avulla voidaan rakentaa merkityksiä ja auttaa kuulemaan erilaisia ääniä. Perinteisesti koulun tehtävänä on ollut säilyttää valtaa. Niinpä voi tuntua uskalletulta opettaa koulussa kriittisiä lukutaitoja, jotka tekevät vallankäytön näkyväksi, ja siten voivat tuoda esiin valtakoneistoa vastustavia ajatuksia. Tärkeää onkin tiedostaa, että eri äänien kuulemisen päämääränä ei ole vastarinta, vaan yhteistyö ja avoimuus. Voidaankin ajatella, että kriittisiä lukutaitoja opetellaan instituutioiden ja arjen välitilassa, niin kutsutussa kolmannessa tilassa, jossa harjoitetaan "rajamaiden pedagogiikkaa".(Rantala 2007, 144-145.)

Kun Matikaisen (2009) tutkimusta tarkastellaan kriittisten lukutaitojen pedagogiikan näkökulmasta, näyttää siltä, että kriittistä lähestymistapaa institutionaalisten, perinteisten medioiden viestien suhteen voisi korostaa pedagogiikassa entistä enemmän. Luottamus perinteiseen mediaan on vahvaa, eikä tietoja kyseenalaisteta, vaikka jokainen viesti on Rantalan (2007, 140) mukaan vain yksi näkökulma asiaan. Luottamus uuteen sosiaaliseen mediaan on selvästi heikompaa kuin perinteiseen mediaan (Matikainen 2009, 81). Kriittisyyttä verkkomaailmaa ja erityisesti sosiaalista mediaa kohtaan myös korostetaan esimerkiksi koulujen tietotekniikkaopetuksessa. Kriittisyys on kuitenkin usein kouluissa yksilökeskeistä, eikä siinä pyritä yhteiskunnallisten merkitysten hahmottamiseen. Myös Rantala (2007, 145) toteaa, että kasvattajilta vaaditaan suomalaisissa kasvatus- ja opetusinstituutioissa rohkeutta, että he voisivat kyseenalaistaa institutionaalisia reunaehtoja, ja siten harjoittaa syvällistä kriittisten lukutaitojen pedagogiikkaa. Kriittisten lukutaitojen pedagogiikka ei toteudu vain ohjaamalla oppijat tietyille turvallisille sivuille, vaan luomalla valmiuksia tulkita mistä tahansa lähteestä poimittua tietoa. Tulkinta-apuna voi käyttää esimerkiksi seuraavassa esiteltäviä kriittisiä medialukukäytäntöjä.

Kriittisiä lukutaitokäytäntöjä

Rantala (2007) on koonnut kolme erilaista kriittistä lukutaitokäytäntöä, joiden avulla voi opastaa medialukutaitoihin:

Tiedon järjestymisen lukutaitokäytännöt pohtivat, miten teksti on suunniteltu, eli miten se on koodattu yhteen merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Kun tehdään analyysia tekstistä, koodit otetaan haltuun, ne tunnistetaan ja puretaan ja näin pystytään arvioimaan, millaista tietoa tietty järjestys tuottaa. Tässä toiminnassa tehdään valintoja koodien välillä siinä ymmärryksessä, että ne ovat kulttuurisesti syntyneitä ja siten ne ovat myös muutettavia, ja että tiettyjen koodien valitseminen tai niin, että jätetään jotain valitsematta, tuottaa aina tietynlaista tietoa.
Yhteisöllisten merkitysten lukutaitokäytännöt kiinnittävät huomion siihen, miten kieltä käytetään yhdistämisen ja erojen tekijänä, ja kuinka meitä ja ”toisia” rakennetaan erilaisten kielellisten merkitysten kautta. Tämän lisäksi käytetään sellaista yhteistä kieltä, jossa vähintään tiedostetaan kielen yhdistävä ja erottava voima.
Poliittiset lukutaitokäytännöt ohjaavat kysymään tekstin tarkoitusta ja analysoimaan, millaisia arvoja ja yhteiskunnallisia subjekteja se tuottaa. Tässä on kuitenkin kyse myös ymmärryksestä, että maailmaan syntyy erilaisia positioita tekstien kautta.

Tekstejä käytetään kuitenkin tarkoituksen mukaisesti välineenä vaikuttamiseen, ja niillä otetaan myös kantaa siihen, kuinka asioiden pitäisi oikeasti olla.

Rantalan (2007) mukaan kriittinen lukutaito syntyy kuitenkin kasvavassa itsessään, ja opettaja voi antaa vain virikkeitä kriittisen ajattelun oppimiselle. Myös lukijan edeltävä tietämys aiheesta sekä taito yhdistellä vanhaa tietoa uuteen vaikuttaa mahdollisuuteen tulkita tekstiä, kuvia tai muuta mediaa kriittisesti. Eri muotoisten tekstien lukemiseen tarvitaan erilaisia taitoja. Esimerkiksi tieteellisten artikkelien rakenne ja niihin liitetyt kuvaajat vaativat lukijaltaan varsin erityistä osaamista niin aiheen kuin tietorakenteen jäsentämisenkin suhteen.

Pohdintaa Matikaisen tutkimuksen ja Rantalan artikkelin pohjalta

Matikaisen tutkimus (2009) ja Rantalan artikkeli (2008) lähestyvät uutta mediaa varsin eri näkökulmista. Matikaiselle luottamus mediaan on tavoiteltava asia, jonka perusteella käyttäjien ajankäytön markkinat painottuvat. Tutkimuksen tarkoituksena tuntuu olevan selvittää, minkälaisia asioita yritysten tulee ottaa huomioon, jotta ne saavat käyttäjät vakuutettua luotettavuudestaan. Rantala puolestaan korostaa mediassa piilevää valtaa, joka tulee saada näkyväksi kriittisten medialukutaitojen avulla. Media voi myös olla oman valtautumisen väline, kun käyttäjä siirtyy kuluttajasta tuottajaksi. Sekä vanhan että uuden median luotettavuutta voitaisiin testata myös näiden lukutaitokäytäntöjen kautta. Jos Matikaisen tutkimukseen osallistuneille olisi annettu välineitä tarkastella erilaisia mediasisältöjä näiden periaatteiden mukaisesti, tutkimustuloksetkin olisivat voineet olla eri näköisiä.

Matikainen muistuttaa tutkimuksensa yhteenvedossa siitä, miten luottamus mediaan ei ole niinkään ominaisuus vaan oikeastaan suhde (Matikainen 2009, 86). Luottamus on hyvin monisyinen asia, johon vaikuttavat muut käyttäjät ja yleiset käsitykset, käyttäjien kokemukset ja suhteet, sekä median sisällöt. Rantala taas kuvaa ihmisen suhdetta mediaan yksilön yhteiskuntasuhteen kautta: media on toisaalta yhteiskunnan valtarakenteiden määrittämää, toisaalta yksilön yhteiskuntasuhde määrittyy median kautta. Vaikka Matikainen kuvaa käyttäjän mediasuhdetta tilanne- ja kontekstisidonnaiseksi ja siten epästabiiliksi, suhteesta ei tuoda esiin moraaliin tai arvoihin liittyviä ongelmia. Rantalan näkökulma on lähtökohtaisesti kriittinen, ja suhde mediaan määrittyy medialukutaidon tai -taidottomuuden kautta.

Sekä Matikainen että Rantala pitävät sosiaalista mediaa demokratian välineenä. Etenkin Rantala kuvaa sosiaalista mediaa mahdollisuudeksi heikoimmille saada äänensä kuuluviin. Sosiaalisen median kautta yleisöstä tulee aktiivinen toimija. Jotta yksilö pystyy hyödyntämään sosiaalisen median mahdollisuudet, hänellä täytyy olla medialukutaitoja. Tasa-arvo ja demokratia voi kuitenkin kaatua ihmisten erilaisiin resursseihin päästä sosiaalisen median ääreen. Sosiaalinen media voi siten myös lisätä eriarvoistumista: Toisaalta voi muodostua medialukutaitoinen joukko, joka pystyy käyttämään sosiaalista mediaa vallan välineenä, tunnistaa vallankäytön muiden tuottamissa sisällöissä, ilmaisee itseään luovasti verkossa ja löytää itselleen hyödyllisiä muiden tuottamia sisältöjä. Toisaalta taas voi syntyä vähempiosaisten joukko, jolla ei ole monimuotoisia mobiililaitteita, joka on helposti markkinoiden houkuteltavissa, jota eivät kiinnosta yhteiskunnalliset asiat ja joka ei osaa käyttää verkkoa hyväkseen.

Kriittisten medialukutaitojen opettaminen onkin keskeistä oikeudenmukaisen tulevaisuuden kannalta. Sosiaalisella medialla on jo nyt yhteiskunnallista vaikutusta, kuten Egyptin vallankumouksessa keväällä 2011 nähtiin. Mahdollisuudet verkon käyttöön laajenevat globaalisti jatkuvasti laajemmille maantieteellisille alueelle. Kriittisten medialukutaitojen pedagogiikkaa tulee siten kehittää maailmanlaajuisesti.

Voisiko Matikaisen tutkimustulokset nähdä kriittisten medialukutaitojen näkökulmasta niin, että osa nykyajan ihmisistä on oppinut käyttämään kriittistä ajattelua miettiessään verkkosisältöjen luotettavuutta, ja vaativat esimerkiksi sivustojen tekijän näkyviin voidakseen saada vinkin sivuston tekijän ideologiasta? Jospa tunnettujen mediatalojen luotettavuus johtuukin nimenomaan siitä, että niiden edustamat poliittiset ja muut ideologiat ovat ainakin jossain määrin tunnettuja. Matikaisen tutkimuksessa selviää, että iän myötä luottamus sosiaaliseen mediaan kasvaa, ja että aktiivikäyttäjät luottavat enemmän tuttuihin kuin tuntemattomiin yhteisöihin, mutta ovat kuitenkin yleisesti epäilevämpiä kuin passiiviset käyttäjät. Selityksenä voisi olla, että verkkoa pidempään käytettäessä se tulee tutummaksi, ja sitä myös opitaan tulkitsemaan paremmin. Siitä voisi kertoa myös tutkimuksen tulos, jonka mukaan luottamus perinteistä mediaa kohtaan laskee hieman iän karttuessa: kriittiset lukutaidot paranevat iän myötä. Samankaltaiset tulokset pätevät aktiivikäyttäjiin: sosiaalinen media on heille tutumpi kuin satunnaisille käyttäjille, ja siksi luotettavampi varsinkin liikuttaessa tutuissa yhteisöissä. Toisaalta myös sekä ikääntyneempien että aktiivikäyttäjien epäilevyys lisääntyi iän mukana, mikä voisi kertoa kriittisyyden lisääntymisestä; ei enää niellä purematta kaikkea, vaan ymmärretään asiat niiden yhteyksiin sidottuina ja kullttuuristaan nousevina. Tällaisten lukutaitojen merkitys onkin kriittisten lukutaitojen ydin: mikä tahansa kirjoitus verkossa voi olla arvokas ja toisaalta myös luotettava tieto, kun se puretaan, analysoidaan ja tulkitaan lähtökohdistaan käsin. Silloin sitä voidaan käyttää myös hyväksi näkökulmien tuojana ja eriarvoisuuden vähentämiseen pyrkivänä työkaluna, jonka avulla yhteiskuntaa voi muuttaa.

Lähteet

Matikainen, J. 2009. Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009. [3]

Rantala, L. 2007. Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [4]