Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen/Kritiikki ja palaute

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjoita alla oleviin väliotsikoihin omat palautteesi. Jatka listoja omilla lisäyksilläsi (eli aloita tähti-merkillä) ja kirjoita loppuun oma allekirjoituksesi (kolme tai neljä tilde-merkkiä). Katso myös loppukommentit kurssin blogista.

Mikä oli kurssin miellyttävin kokemus? Kerro konkreettinen esimerkki.[muokkaa]

  • Tähän ensimmäinen palaute. Tarmo
  • Oman blogin aktivoiminen ja sen hyödyllisyyden havaitseminen. Vaikka kurssi kesti "vain" kymmenen viikkoa, on jo nyt hauska palata alkutaipaleen kirjoituksiin ja muistella niitä ajatuskulkuja, joita silloin oli käynnissä. Samalla havaitseen sen, että on oikeasti oppinut jotain uutta. Linkola
  • Avointen oppiresurssien projekteihin tutustuminen oli hieno kokemus. Projektien ja olemassa olevan materiaalin määrä yllätti ja antoi uusia vinkkejä omaan toimintaan. Tämä sysäsi myös jotain omia, työhön liittyviä julkaisuprojekteja liikkeelle. Linkola
  • Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä podcastin tekeminen. Se onnistui helpommin kuin luulin ja ilman tätä kurssia sen kokeileminen olisi jäänyt jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Blogin käyttö opiskelun välineenä avautui myös todella paljon. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.17 (UTC)
  • LeMilliin tutustuminen ja oppiresurssin tekeminen oli hieno kokemus. Siitä oli hyvä jatkaa Wikipediaan kirjoittamaan artikkeli. Molemmat olivat mielenkiitoisia ja antoisia oppimiskokemuksia ja ne tulevat varmasti olemaan vielä suureksi hyödyksi myös tulevaisuudessa. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.40 (UTC)
  • Kurssi auttoi pääsemään yli pahimmasta tyhjän ruudun kammosta. Nyt kirjoittaminen sujuu paremmin. Käytännön kurssitekemisistä podcast-harjoitus oli mukavin -- äänenkäsittelystä taisi tulla uusi harrastus Mjlassila

Mikä oli kurssin turhauttavin kokemus? Kerro konkreettinen esimerkki.[muokkaa]

  • Turhauttavinta oli se, kun putosin aikataulusta ja oli vaikeuksia löytää aikaa tehtäviin paneutumiseen. Välillä harmitti, kun kurssitovereiden merkintöjä oli lukemattomana RSS-lukijassa, eikä oikein ollut aikaa paneutua niihinkään. Aikaresursseihin liittyviä haasteita siis lähes pelkästään :) Linkola
  • Loppuvaiheessa aika meni todella tiukille, koska minulle oli yhden artikkelin valmistaminen kalkkiviivoilla ja deadline lähestyi uhkaavasti. Siitä syystä jouduin vähän oikomaan ääni verkossa ja videot verkossa osuutta. Onneksi olin niihin jo jonkin verran tutustunut ennakkoon. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.21 (UTC)
  • Alkupään taustatehtävien parissa paloi aikaa turhan paljon, osaksi omasta syystä kun en saanut pysyttyä asettamassani aikarajassa. Toinen syy saattoi olla se, että tehtävien luonne oli sellainen että ilman riittävän laajaa käsittelyä tehtävästä ei välttämättä olisi saanut kovin paljoa irti Mjlassila

Saitko tarpeeksi tukea kurssin vetäjiltä ja muilta osallistujilta?[muokkaa]

  • Toisten blogien lukemisesta oli hyötyä ja rinnakkaisten oppimisprosessien seuraaminen myös tuki omaa tekemistä. Blogikommentteihin tuli myös hyviä vinkkejä ja kannustavia palautteita, mikä tietysti tuki jatkamaan kurssia. Tukea tuli riittävästi. Linkola
  • Kurssin vetäjät olivat tehneet erinomaisen ennakkotyön, joten näkymättömyys varsinaisen kurssin aikana ei paljoa haitannut. Jonkin verran syntyi keskustelua blogeissa, mutta tämä puoli jäi kyllä aika vähille. Osanottajien blogit olivat erittäin mielenkiintoisia ja niistä sai paljon ideoita ja ajattelemisen aiheita. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.25 (UTC)
  • Kurssille olosi saattanut tulla lisää ryhtiä ja rakennetta jos esim. vetäjien blogissa olisi ollut kommentaaria viikon tehtävistä ja kurssilaisten pohdinnoista ja vaikka esim. lisätietoja ja vetäjien omia huomioita viikolla käsitellyistä asioista. Nyt kurssi tuntui toimivan autopilotilla suurimman osan ajasta, joka sinällään sujui aivan hyvin. Kanssakurssilaisten blogeja oli mielenkiintoista seurata ja kommentit kannustivat jatkamaan eteenpäin. Mjlassila

Mikä muu tuki olisi ollut hyödyksi?[muokkaa]

  • Blogien kommenttisyötteet olisi voinut imaista FriendFeediin. Nyt osa keskusteluista meni ohi, kun kaikkien blogimerkintöjen kommenttien seuraaminen jäi manuaalisen surffailun varaan. Keskitetty kommenttivirta olisi ehkä lisännyt muutenkin aktiivisuutta. Linkola
  • Kurssin vetäjät olisivat voineet aktiivisesti osallistua blogeissa kommentointiin ja keskusteluun. Nyt he jäivät vähän etäisiksi omiin bittitaivaisiinsa. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.27 (UTC)

Jos olisit tämän kurssin vetäjä, mitä tekisit eri tavalla?[muokkaa]

  • Kurssin rakenne on Wikiopistossa todella hyvä, sitä on helppo seurata ja asiat ovat hyödyllisä. Paneutuisin hieman enemmän kurssilaisten vuorovaikutukseen esim. edellä mainitsemani kommenttisyötteiden keskittämisen avulla tai luomalla jonkin keskitetyn foorumin. Nytkin toki oli perustettu Qaiku-kanava, mutta se ei ottanut tulta alleen. Ehkä jotain patistelua kommentoitiin lisää. Linkola
  • Keskittyisin enemmän nimenomaan sosiaaliseen puoleen. Jäi välillä vähän kuivan akateemiseksi. Kurssin sisältö oli erinomainen ja koen oppineeni todella paljon lyhyessä ajassa. Tämä kritiikki on siis tarkoitettu rakentavaksi, sillä olen erittäin tyytyväinen kurssiin! Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.31 (UTC)
  • Ottaisin kommentoinnin ja vaikkapa Qaiku-keskustelun 'pakolliseksi' osaksi tehtäviä. Tällöin tulisi annettua hyvä alkusysäys tulevalle verkkoaktiivisuudelle, kun kurssin aikana tulisi totuttua eri kommunikointimuotoihin ja esim. kommenttien jättämisen henkinen kynnys madaltuisi Mjlassila

Seurasitko aina viikkotehtävänantoja?[muokkaa]

  • Hyvin pitkälti. Jossain vaiheessa jäin viikolla jälkeen ja podcast-tehtävää lykkäsin tarkoituksella, kun minulla ei ollut sopivia välineitä tarjolla sen tekemiseen. Kun sopiva äänityskalikka tuli eteen, syntyi sekin tehtävä suhteellisen kätevästi. Linkola
  • Alussa pysyin aika hyvin aikataulussa ja se myös patisti töihin, joka oli erittäin hyvä juttu. Lopussa vähän hyydyin muiden töiden takia ja jouduin vähän oikomaan tehtävissä, mutta koen käyneeni sisällön aika hyvin läpi. Mielestäni kurssi oli hienosti rakennettu, selkeä ja looginen. Teromakotero 2. joulukuuta 2009 kello 11.35 (UTC)
  • Tein tehtävät käytännöllisesti katsoen aina viikon myöhässä, l. palautin edellisen viikon maanantaina julkaistut tehtävät joko sunnuntaina tai seuraavan viikon maanantaina. Koitin pysyä tehtävänannoissa, mutta varsinkin alkupään tehtävissä ajauduin pohdiskelemaan asioita myös tehtävänantojen vierestä. Katsoin, että annettujen aiheiden hieman väljempi käsittely tuottaa muiden kurssilaisten kannalta mielenkiintoisempaa luettavaa, kuin se että olisin pysytellyt tiukasti tehtävänannon sisällä ja muokannut pois ylimääräiset pohdinnat (tämäkin vaihtoehto kävi mielessä) Mjlassila

Muita kysymyksiä ja vastauksia.[muokkaa]