Wikiäisten pohdinnat modulista 7
(Eija:) Ken Robinsonin mukaan kaikkialla maailmassa koulutus on perustavanlaatuisen uudistuksen kohteena. Tähän on kahdenlaisia syitä: 1) taloudellisia ja 2) kulttuurisia. Taloudellisilla tekijöillä Robinson tarkoittaa sitä, että on tarpeen miettiä, kuinka kouluttaa lapset sellaisen yhteiskunnan jäseniksi, jossa taloudellinen tilanne on epävarma. Enää ei ole mahdollista luvata lapsille ja nuorille, että yliopistotutkinnon suoritettuaan heille olisi tarjolla varma työpaikka. Kulttuurisilla tekijöillä Robinson tarkoittaa tarvetta pohtia sitä, kuinka antaa globalisoituneessa maailmassa kasvavalle lapselle vahva kulttuuri-identiteetti.
Nykyisen koulujärjestelmän ongelmana on Robinsonin mukaan se, että se yrittää löytää tien tulevaisuuteen tekemällä samalla tavalla kuin aikaisemminkin on tehty. Seurauksena tästä on, että koulujärjestelmä vieraannuttaa itsestään miljoonia lapsia, jotka eivät näe syytä siihen, miksi heidän pitäisi käydä koulua.
Robinson kertoo, että nykyinen koulujärjestelmä on suunniteltu eri aikakautta varten valistusajan hengessä ja teollisen vallankumouksen taloudellisessa tilanteessa. Kouluissa yleisesti vallalla olevassa ihmiskäsityksessä korostuu älykkyyden merkitys. Ihmismieli ymmärretään ensisijaisesti älyllisenä, ja älykkyys puolestaan kykynä deduktiiviseen päättelyyn ja klassisen kulttuurin tuntemuksena. Tästä on seurannut lähes automaation tavoin, että ihmiset ovat luokittuneet kahteen lajiin: älykkäisiin akateemisiin ihmisiin ja vähemmän älykkäisiin ei-akateemisiin. Näin monet älykkäät ei-akateemiset ihmiset ovat tunteneet huonommuutta, koska ovat tulleet mitatuiksi valistuksen ajan älykkyyskäsitystä vasten. (Eija)
(Jukka) Robinsonin koulujärjestelmän kritiikki kohdistuu luovuuden tai totutusta poikkeavia mahdollisuksia etsivän "divergent thinking" -ajattelutavan tukahduttamiseen. Hänen mielestään koulut ovat organisoituneet kuten tehdaslaitokset, joiden säädökset, kellonajat, jaottelu eri oppiaineineisiin tai ikäluokkiin jne.. johtaa tasapäistymiseen ja tukahduttaa motivaation. Koulun arviointijärjestelmä korostaa stadardisaatiota. Se ei huomioi yksilöllisyyttä ja erilaisuutta voimavarana. Koulussa on esimerkiksi kiellettyä lunttaaminen, muualla yhteiskunnassa sitä kutsutaan yhteistyöksi. Robinsonin mukaan pitäisi pyrkiä eroon nykyiseen koulutusjärjestelmään liittyvistä raja-aidoista, kuten jaosta akateemiseen ja ei-akateemisen koulutukseen, oppiainerajoista, teoreettisen ja käytännön opetuksen erotteluista. Oppimisprosessissa pitäisi pykiä yhteistyöhän erilaisten ja eri ikäisten oppijoiden välillä, mikä mahdollistaa yhteisen ajattelun ja luovuuden kehittymisen. Onko tämä ylipäänsä mahdollista onkin kiinnostava kysymys? Onko vastaus verkostokoulu, jossa aktiiviset ja itseohjautuvat opiskelijat oppivat yhdessä kukin omista lähtökohdistaan? Vai onko juuri sellainen ajattelu yltiö-optimismia?
Samaan asiaan liittyy Robinsonin esitelmässä vilahtanut huomio adhd:n lisääntymisestä, kun ihmisten huomio jakaantuu yhä enemmän erilaisiin medioihin, kuten internettiin, tabletteihin, kännyköihin, tietokonepeleihin jne... Koulun opetusmalli ei kiinnosta eikä vastaa oppilaiden tapaa hahmottaa nykymaailmaa. Suomen viimeaikaisen -diginatiivien oppilaiden- heikentyneen Pisa menestyksen jälkeen julkisuudessa onkin pohdittu, pitäisikö lasten mediankulutusta pyrkiä hillitsemään, jotta heidän huomionsa saataisiin käännettyä opiskeluun. Vai pitäisikö päin vastoin kouluissa hyödyntää enemmän erilaisia medioita, jotka motivoisivat opiskeluun. Tämäkin liittyy tavallaan verkostomaiseen tapaan toimia opetuksessa. Tuottaako se ihmisiä, jotka eivät pysty keskittymään syvällisesti ja pitkäjänteisesti mihinkään vai mahdollistaako se uudenlaisen luovan oppimisen? (jukka)
(Marjut) Robinson vertasi adhd-esimerkin yhteydessä anesteettisuutta, jonka useat adhd-lääkkeet aiheuttavat, ja taiteiden kokemista keskenään. Ne ovat ikään kuin toistensa ääripäät: edellinen sulkee aistit ja jälkimmäinen liikkuu ja vaikuttaa vahvasti aistien alueella, jopa niiden ääripäissä. Robinson toteaa, ettei ratkaisu oppilaiden levottomaan toimintaan saisi olla ”nukuttaminen”, turruttaminen. Kuinka oppiminen voisi sujua passiivisessa olotilassa? Ratkaisuksi Robinson tarjoaa oppilaiden ”herättämistä”, lääkityksestä luopumista ja opetusmetodien uudistamista. Hän sanoo, että meidän tulisi kohdata se kaikki, mitä heidän (oppilaat) sisällään tapahtuu. Toisin sanoen opettajan tulisi kohdata oppilas vuorovaikutuksessa itsensä ja muiden kanssa. Miten tämä käytännössä onnistuu perinteisessä luokkahuoneessa, mikäli oppilas on levoton ja yliaktiivinen tai vaihtoehtoisesti ”pakotetusti” turtunut ja passiivinen? Millaisia uusia metodeja oppimisen tueksi tulisi kehittää? Miten perinteistä luokkahuone-/tehdastyyppistä opiskelua voisi purkaa ja kehittää? (-M)
Anna-Maijan pohdintoja videosta
Ken Robinsonin koulutuksen historiankuvaus aina nykypäivään vahvisti aikaisemmat epäilyni eri koulutusalojemme uudelleen räätälöityjen opetus-suunnitelmien ajantasaisuudesta alati muuttuvassa tietoyhteiskunnassa ja globalisoituvassa maailmassa. Uudistettujen opetus-suunnitelmien pohjarakenne nojaa pääsääntöisesti vanhoihin, teollisen aikakauden toimintaprosesseihin. Miten juuri "päivitetyt" opetus-suunitelmat voivat palvella tietoyhteiskunnan murrosvaiheen ja tulevaisuuden ubiikkiyhteiskunnan monimuotoisia tarpeita tehokkaasti ja tulevaisuusorientoidusti? Historiallinen Pisa-menestyksemme ei kuitenkaan takaa tulevaa opintomenestystä, koska olemme siirtymässä uudenlaiseen yhteiskuntaan, jossa meitä odottaa uudenlaiset tiedolliset ja taidolliset haasteet. Elinikäiset kertatutkinnot ja titteliasiantuntijuudet näyttävät sopivan yhä huonommin nyky-yhteiskuntamme murrosvaiheen vaatimuksiin ja vielä vähemmän tulevaisuuden verkostoyhteiskuntaan. Tulevaisuuden oppimisympäristöt löytyvät kansallisista ja kansainvälisistä yhteistyöprojekteista (kollaboraatioista), kuten oheinen demovideo yhdestä Aalto Yliopiston projektista meille yhtenä esimerkkinä todentaa: http://www.youtube.com/watch?v=L7xYStOjey0
Tulevaisuuden signaaleista käydään tällä hetkellä aktiivista keskustelua yhteiskunnan eri foorumeilla. Miten ympäristö ja olosuhteet muuttuvat ja millaisia tietoja, taitoja ja osaajia tarvitsemme tulevaisuudessa? Hallitus on hyödyntänyt tulevaisuus-selontekonsa pohjana eri alojen asiantuntijoiden lisäksi eri hankkeiden tuloksena syntyneitä tulevaisuusraportteja sekä pääministerin tilaustyönä professori Pekka Himaselta ja professori Manuel Castellsin tutkimustyöryhmältä hankittua Kestävän kasvun malli-tutkimusta http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j22-Kestavan-kasvun-malli/PDF/fi.pdf.
Hallituksen selonteossa kuvataan työn, oppimisen ja yrittämisen uuden liiton tärkeys. Työ luo edellytykset hyvinvoinnille sekä kestävälle kasvulle ja tavoitteena on myös maailman paras koulutusjärjestelmä 2030. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä joustavampia ratkaisuja työntekoon, koulutuksen rakenteisiin ja oppimiseen http://tulevaisuus.2030.fi/.
Yhteiskuntamme murrosajan keskeisinä mantroina ovat globaali markkinatalous, muutoksenhallinta, elinikäinen oppiminen, elämyksellisyys, elämänlaajuinen oppiminen, räätälöidyt palvelut niin opiskelussa kuin työssä, etätyö, läpinäkyvyys, yhteisöllisyys, tehokkuus, laatu, tuottavuus, markkinavoimat, kansallinen kilpailukyky. Ovatko edellä kuvatut muutosvoimat lähtökohtana koulutusjärjestelmämme tulevaisuuden kehittämiselle?
Miksi murrosajan mantrojen julistusten keskeltä ei kuulu riittävästi kriittisiä pohdintoja esim. siitä, millaisia todellisia muutosvaikutuksia niillä olisi globaalissa markkinataloudessa ja koulutuksen erilaisissa muutosprosesseissa? Miten vallan (esim. OECD) ja demokratian suhde näyttäytyy kansallisessa ja eurooppalaisessa päätöksenteossa koulutuksen kehittämiseen liittyen? Olisiko nykyhetken ja tulevaisuuden havainnoinnissa tärkeää syventyä myös taustalle jääviin tekijöihin kuten arvoihin, odotuksiin ja valintaintresseihin, sekä pyrkiä paljastamaan vallalla olevista ilmiöistä uusia merkityksiä irtautumalla perinteisistä ajattelumalleista? Vastaako professori Pekka Himasen ja professori Manuel Castellsin tutkimusryhmän tuore, noin 400-sivuinen Kestävän kasvun malli-tutkimus näihin kysymyksiin, selviää kun aikaa opuksen lukemiseen jossain vaiheessa löytyy.
Pohdintaterkuin: Anna-Maija