Wikiopiston opintotarjonta/Hakkarin koulu/Äidinkieli ja kirjallisuus/Suomen sukukielet/9A syksy 2015/Vatja
Vatja kuuluu Itämeren suomalaisiin kieliin ja on niistä pienimpiä. Venäjällä vatjalaisia on viimeisimpien laskentojen mukaan 64 jakielen puhujia 68. Kieli tulee todennäkisesti häviämään johtuen vähäisestä puhujamäärästä ja siitä että suurin osa heistä on vanhuksia. Kieltä puhutaan enää kolmessa kylässä, ja vain Joenperänkylän koulussa opetetaan sitä. Vatjaa opetetaan myös muutamissa yliopistoissa Suomessa ja Virossa itämerensuomalaistenkielten opintokokonaisuudessa. Osa vatjan kielestä kiinnostunut on opetellut kieltä myöhemmin, vaikka äidinkielenä sitä puhuvia ihmisiä on vähän.
Historia[muokkaa]
Vatjalaiset olivat vielä 1000-luvun alussa itsenäinen kansa, mutta päätyivät lopulta osaksi Novgorodia, joka aloitti heidän käännyttämisensä kristinuskoon. Novgorodin luhistuessa 1400-luvulla vatjan valtasi Moskova, joka siirsi vatjalaisia pois alueiltaan ja toi heidän tilalleen venäläisiä asukkaita. 1500-luvun aikana Moskova käännytti vatjalaiset ortodoksisuuteen, ja kun Ruotsi 1600-luvulla saadessaan vallan yritti levittää luterilaisuutta sinne, monet ortodoksiset asukkaat muuttivat Venäjälle. Venäjä kuitenkin valtasi alueet takaisin. Maaorjuus, sodat ja nälän hädät vaikuttivat vatjalaisten kehittymiseen niin, että 1848 vuonna tehdyn väestölaskennan mukaan vatjalaisia oli 32 kylässä yli 5000 henkeä, mutta jo noin 100 vuotta myöhemmin heitä oli enää viitisensataa.
Vatjalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikana Suomeen, josta heidät palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto ei kuitenkaan antanut heidän ensin palata kotialueilleen, vaan se onnistui vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Viroonkin evakuotiin vatjalaisia ja muutamia jäi asumaan sinne.
Murteet[muokkaa]
Vatja jakautuu neljään päämurteeseen ja muutamiin alamurteisiin:
- Länsivatja
- Mäenvatja
- Oron vatja
- Vainpuolen vatja
- Itävatja
- Kukkosen vatja
- Kreevini
Näistä murteista on jäljellä vain Kukkosen murre ja länsivatjan alamurre Vainpuolen vatja ja Kukkosen vatja. Kreviinin puhujista viimeiset tiedot ovat vuodelta 1846. Itävatja meinasi sammua jo 1900-luvun alussa, mutta selviytyi 1960-luvulle, kunnes sen viimeinen puhuja kuoli. Myös länsivatjan alamurteet Oron vatja ja mäenvatja hävisivät 1960-luvun aikana.
Ominaispiirteet[muokkaa]
Vatjassa on paljon piirteitä, jotka erottaa sen toisista itämerensuomalaisista kielistä. Merkittävin ominaisuus on k-kirjaimen muuttuminen etuvokaalin edellä -tš äänteeksi(esim. mäki -> mätši). Vatjassa sanansisäisten konsonanttien vaihtelu on laajaa(esim. 'mäen' -> mädžē). Yksikön ensimmäisen persoonan pääte -n on kadonnut ja loppuvokaali on pidennetty(esim. juoksin->johsī). Myös länsivatjassa ovat h- ja k-kirjaimet hävinneet sanan lopusta, mutta itävatjassa ne ovat jääneet: pere(länsivatja) - pereh(itävatja).
Asuinalueet ja uskonto[muokkaa]
Valtaosa vatjalaisista asuu Venäjällä Inkerinmaalla lähellä Viron rajaa. Murto-osa on asettunut asumaan Viron puolelle. Vatjalaisenemmistö asuu Liivakylässä, Joenperässä ja Luutsassa.
Vatjalaisten varhaisimmista uskomuksista ei ole paljon tietoa. Pääuskonto nykyään on ortodoksisuus, johon vatjalaiset käännytettiin 1500-luvulla. Kuitenkin vielä 1900-luvun alussa Jarvikoisten kylässä harjoitettiin pyhän puun palvontaa.
Elinkeinot[muokkaa]
Vatjalaiset harjoittivat kaskiviljelyä ja paimensivat karjaa sekä hevosia. He myös kalastivat järvissä, joissa ja Suomenlahdella. Vatjalaiset käyttivät pitkään alkukantaisia kalastusmenetelmiä, esimerkiksi atraimella kalastusta. Metsästystä ei harjoitettu juuri ollenkaan. Merkittävin kaupan keskus oli Pietari, jossa moni vatjalainen toimi tehdastyöntekijänä tai ajurina. Tämä osaltaan vaikutti kansan häviämiseen.
Lähteet[muokkaa]
http://www.vadjamaa.narod.ru/language_fin/language_fin.html
http://sukukansat.mafun.org/vatja.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vatja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vatjalaiset
Byckling Henriikka/Keinänen Minna/Paalanen Piila 2010:Aktiivi 9, äidinkieli ja kirjallisuus Tammi, Helsinki