Avoin yliopisto/Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Osallistujat ja ryhmät/Ryhmä EKAT

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ryhmän osallistujat[muokkaa]

  • Johanna Kalliomäki (Jonnu)
  • Mirva
  • Petri Tuomioja
  • Tarjavs
  • Sanna K

Ryhmän säännöt[muokkaa]

Kuinka ryhmä seuraa ryhmäläisten osallistumista?

  • Katsotaan historiasta, että kaikki ovat osallistuneet

Mikä on sopiva määrä osallistumiselle heidän mielestään?

  • Kaikki tekee sen mitä sovitaan ja kommentoi yhteistä vastausta

Kuinka tieto osallistuvista tulee opettajalle? Kuka tiedon lähettää?

  • Johanna

Tehtävien vastuuhenkilöt

  1. Sanna
  2. Mirva
  3. Petri


Tehtävät[muokkaa]

Tehtävä 1[muokkaa]

Tehtävänanto

Leena Rantalan Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [2] ja Juha Suorannan Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus [3] pohjalta selvittäkää a) lukutaidon kehittymisen jaksoja yhteiskunnassa ja b) pohtikaa, mitä kaikkea mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta. Tehtävä tulee suorittaa ajalla 1-14.11.


Lukutaidon kehittymisen jaksoja yhteiskunnassa[muokkaa]

Lukutaito on perinteisesti yhtäältä liitetty sivistykseen ja toisaalta nähty myös yhteiskunnallisesti merkittävänä vallankäyttöön ja valtautumiseen liittyvänä tekijänä. Sivistykseen liitetty lukutaito- käsite on metaforisoitunut ja sillä voidaan viitata laajalti asioiden hallitsemiseen tai ymmärtämiseen eri konteksteissa. Freireläisen perinteen mukainen kriittinen pedagogiikka tarkoittaa kriittisellä lukutaidolla itsensä ja maailman tiedostamista ja vallitsevien käsitysten aktiivista kyseenalaistamista. Freireläisittäin kuvattuna maailmaa voidaan muuttaa tulemalla lukutaitoiseksi ( kriittinen lukutaito).

Leena Rantala on artikkelissaan "Kriittiset lukutaidot yhteiskunnassa" kuvannut lukutaidon kehittymisen jaksoja seuraavasti: [1] :

  • Lukutaito luokkaerojen symbolina: lukutaito vain hyväosaisten saatavilla. Tiedon valta köyhälistön ulottumattomissa.
  • Lukutaito talouskasvun takaajana: modernisaatio vaati lukutaitoa myös työläisiltä ( funktionaalinen lukutaito).
  • Lukutaito kaikkien perustaitona ja oikeutena: hyvinvoinnista riitti jaettavaa kaikille, lukutaito sai myös poliittisia ulottuvuuksia.
  • Lukutaito kulttuurisena päämääränä: inhimillisen kasvun ihannointi ja elinikäinen oppiminen.
  • Lukutaito tietokoneiden, hypermedian ja Internetin aikakaudella: suuret tietomäärät (lähes) kaikkien saatavilla.
  • Lukutaito ja sosiaaliset mediat: kaikilla mahdollisuus tuottaa myös itse tietoa, kriittinen medialukutaito.

Informaatioteknologian kehityksen aikaansaama tietotulva on vaikuttanut myös lukutaitoisuuden käsitteeseen. Siinä missä lukutaito on perinteisesti ymmärretty mekaanisena luku- ja kirjoitustaitona, on nykypäivän media-aikakausi haastamassa - ja haastanutkin - tämän tulkinnan. Pelkkä lukeminen ei enää riitä, sillä yksilön on myös ymmärrettävä ja kritisoitava lukemaansa, pystyttävä tuottamaan uudenlaista vapaata tietoa ja välittämään näin uudelleen konstruoitua tekstiä edelleen. Näin ollen voidaan puhua digitaalisesta lukutaidosta tai sosiaalisen median lukutaidosta sekä uudenlaisesta vapaasta tiedon tuottamisesta ja siihen liittyvästä lukutaidosta. Lukutaidottomuudella ei tässä kontekstissa siis enää viitata marginaalissa elävään oppimattomaan henkilöön, vaan kenties henkilöön, jolla sinällään on riittävät välineet ja taidot sekä pääsy digitaalisen tiedon lähteille, mutta puutteellinen kyky kyseenalaistaa lukemaansa tietoa tai havaita tiedon yhteiskunnallinen rakentuneisuus. Toisaalta tiedon vapautta voidaan pitää suurena harhana. Tiedon digitalisoituminen marginalisoi entisestään niitä tahoja, joille lukutaidon saavuttaminen perinteisessäkään mielessä ei ole itsestäänselvyys.

Nykyisestä lukutaitokeskustelusta on erotettu neljä erilaista ulottuvuutta [2] Lukutaito on:

  1. lukemista, kirjoittamista ja laskemista
  2. yksilöllinen kyky, kognitiiviset taidot sidoksissa kulttuuriseen kontekstiin
  3. sosiokulttuurinen käytäntö, lukutaidon merkitys arjessa
  4. tekstejä, erilaisia, joiden lukemiseen tarvitaan erilaisia taitoja


Mitä kaikkea mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta?[muokkaa]

Perinteinen kasvattaja-kasvatettava asetelma on historiaa. Onko näin? Hierarkkisessa mediapedagogiikassa puhutaan kuitenkin transformaatiotehtävästä, jolloin valmista tietoa siirretään tietämättömille. Kriittisen pedagogiikan ajatusten mukaan mediakulttuuri ja monikansallinen viihdeteollisuus ovat ottaneet ylivallan kasvatusareenoilla, jota ennen hallitsivat perheet ja koululaitos. Teknologinen kehitys ja informaatiotulva ovat muuttaneet yhteiskuntaa tavalla, jota voidaan kuvata keinotekoistumiseksi. Kasvatus on tässä todellisuudessa tapahtuva elinikäinen prosessi, jonka osalliset vaihtuvat oppijan eri ikäkausina. Elämme ajassa, jossa medialta suojassa vietämme vain varhaislapsuuden – jos sitäkään. Mediakulttuurin voimaa suhteessa koululaitokseen ilmentää median auktorisoituminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että median tuottamalle tiedolle annetaan suurempi arvo kuin mitä tieto laadullisesti ansaitsisi. Jos kasvatuksella viitataan laajasti kulttuuriin ja sosialisaatioon, tulee kasvattajan keskeiseksi kysymykseksi kriittisen tiedostamisen ja yhteiskunnallisten rakenteiden näkyväksi tekeminen alati kasvavassa mediatodellisuudessa.

Kasvattajan rooli on haasteellinen, kasvattajan pitäisi pystyä tunnistamaan ja hyödyntämään opiskelijoiden erilaisia kokemuksia ja tietoja, joita opiskelijat opetustilanteeseen tuovat. Kasvattajan pitäisi myös ymmärtää mikä merkitys tällä on merkitysten rakentamiseen. Opetuksessa tänä päivänä käytetään paljon tuntiopettajia ja määräaikaisia opettajia, voidaanko tähän em. haasteeseen päästä näin lyhyissä kontakteissa vai onnistuuko tämä ainoastaan luokanopettajilta, joilla pidempi yhteinen taival opiskelijoiden kanssa?

Toisaalta voimme kysyä kriittisesti, oliko sosiaalistaminen ja sosiaalisten rakenteiden uusintaminen sen emansipatorisempaa vanhaan hyvään aikaan, jolloin orjan pojasta tuli orjan poika ja kuninkaan tyttärestä vähintäänkin prinsessa? Olisiko yhteiskunnan pysyvyys ja rakenteiden selkeys kuitenkin helpompaa kaikille? Eikö olisikin vaivatonta, jos joku olisi jo valmiiksi päättänyt, mitä sinusta tulee isona. Nyt 15-vuotiaan tulee päättää itse tuleva ammattinsa ja elämänsä suunta. Onko vapaus sittenkin vankila?

Mediakasvattajan tehtävä on ohjata vielä viattomat ja medialle alttiit lapset ja nuoret suhtautumaan kriittisesti median luomaan kuvaan todellisuudesta. Vanhemman kotona ja opettajan koulussa tulee kannustaa kasvavaa sukupolvea huomaamaan, ymmärtämään sekä kyseenalaistamaan ja kritisoimaan ja nujertamaan median ja valtaapitävien ylivalta. Kuinka pitkälle tässä voidaan mennä? Mikäli opettaja kannustaa oppilaitaan koulukriittisiksi, onko siitä seurauksena kurittomuutta tai lintsaamista?

Kriittisyyteen kasvattamiseen liittyy kriittisyyden opettamisen paradoksi; kuinka opettaa kriittisyyttä ilman, että oppija tosiasiassa vain toistaa opettajan esittämää kritiikkiä vallitsevia oloja kohtaan? Jos tuntuu turvallisemmalta olla samaa mieltä kuin muutkin, niin miksi ei saisi olla. Kriittiseksi ei voida väkisin kasvattaa, vaan asian prosessoiminen tulee lähteä oppijasta itsestään. Keskeisemmäksi kysymykseksi nousee erilaisten äänien ja ajatusten saaminen esille pedagogisessa tilanteessa. Kasvatuksellisena päämääränä voitaisiinkin pelkkää kriittisyyttä moniulotteisemmin nähdä relativistinen ja kontekstuaalinen tiedostaminen sekä välineet informaatiotulvan hallintaan ja käsittelyyn. Myös eettisyyden merkitys korostuu tässä kontekstissa.

Suoranta kritisoi opettajakoulutusta, joka hänen mielestään kärsii kriittisen pedagogiikan puutoksesta. Opettajaksi valitaan systeemissä hyvin pärjänneitä, joilla ei ole mitään syytä kritiikkiin eikä uusiin ajatuksiin. Näin myös seuraava sukupolvi oppii, kuinka maailma on pyörinyt ja pyörii edelleen. Toisaalta maailma on muuttunut ja on kasvamassa uusi kriittisempi sukupolvi, joka varmasti heijastuu myös opettajakoulutukseen. "Vanhoilla" opettajilla voi olla kasvun paikka, kun uusi mediatietoisempi sukupolvi saapuu koulutettavaksi.

Viitteet[muokkaa]

  1. Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [1]
  2. Street 2004
  • Suoranta, Juha (1998). Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45 [4]

Tehtävä 2[muokkaa]

Tehtävänanto

Ryhmät valitsevat jonkin wikimaailman osa-alueen, esim. wikipedian, esittelevät sen ja valitsevat Juha Suorannan artikkelista Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo kolme vastinparia joiden toteutumista kyseisellä wiki- alueella he pohtivat. Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo [5]


Radikaali tasa-arvo wikipediassa

Ryhmämme valitsi esiteltäväksi wikialueeksi Wikipedian ja käsiteltäviksi teemoiksi Suorannan artikkelista vastinparit 2, 4 ja 7.

Wikipedia määrittelee itse itsensä seuraavasti:

Wikipedia[[6]] on Internetissä julkaistava ilmainen vapaan sisällön tietosanakirja, joka perustuu wiki-tekniikkaan. Wikipediaa kirjoitetaan useilla kielillä, ja se on laajentunut lähes kaikkialle maailmaan. Wikipedian sisältö on vapaaehtoisten kirjoittama, ja se on vapaa GNU Free Documentation -lisenssin mukaisesti. Wikipediaa ylläpitää Wikimedia Foundation, joka ei kuitenkaan omista Wikipedian sisältöä. Wikipedian palvelimet sijaitsevat Tampassa Floridassa ja Amsterdamissa.

Wikipedian perustajan Jimmy Walesin mukaan Wikipedia on ”pyrkimys luoda ja levittää jokaiselle planeetan asukkaalle heidän omalla kielellään mahdollisimman laadukas vapaa tietosanakirja”. Wikipedia tarjoaa laajat siteerausoikeudet: kuka tahansa voi käyttää sen sisältöä ilmaiseksi ja joitakin kuvia lukuun ottamatta myös kaupallisesti, kunhan samat oikeudet tarjotaan edelleen ja alkuperäinen lähde mainitaan. Wikipedian kuvituksen tärkeimpänä lähteenä toimii media-arkisto Wikimedia Commons, joka sisältää yli 6,5 miljoonaa tekijänoikeuksista vapaata tai vapaasti levitettävää kuvaa ja muuta mediatiedostoa.

Wikipedia perustuu periaatteelle, jonka mukaan artikkeleja voi toimittaa kuka tahansa. Wikipedian muokkaamisessa käytetään wikiksi kutsuttua tekniikkaa. Wikipedia kuvaa sen muokkaamiseen liittyviä käytäntöjä seuraavasti:[[7]]

Wikipedia käyttää wikiksi kutsuttua tekniikkaa, jonka avulla sivustolla vieraileva voi muokata sivustoa. Sen ansiosta samanaikaisesti voi työskennellä suurikin käyttäjämäärä, ja myös sivuja voi päivittää helpommin kuin tavallisia verkkosivuja. Toisaalta ilkivalta ja muokkaajien väliset erimielisyydet ovat osa wikien arkipäivää.

Wikipedian toimitustyö perustuu käytännöille, joiden avulla muokkaajat määrittelevät, mikä aineisto soveltuu tietosanakirjaan. Näiden käytäntöjen pohjalta myös pyritään ratkaisemaan käyttäjien välisiä erimielisyyksiä. Tärkeitä käytäntöjä ovat esimerkiksi ”neutraali näkökulma”, joka tarkoittaa, että artikkelit eivät saa ottaa kantaa minkään näkemyksen puolesta. Toinen käytäntö kieltää ”uuden tutkimuksen”, jolla tarkoitetaan tietoja, joita ei voida tarkistaa mistään lähteistä. Tämä perustuu sille ajatukselle, että hakuteoksena Wikipedia ei ole ensisijainen tietolähde vaan siihen vain kootaan tietoa muista lähteistä. Lähteiden käyttöön kannustetaan yhä enemmän, ja se onkin lisääntynyt merkittävästi. Silti kesällä 2009 suomenkielisessä versiossa vielä 60 % artikkeleista oli sellaisia, joissa ei ollut yhtään lähdeviitettä. Keväällä 2010 osuus oli noin 55 % ja edelleen vähenemässä.

Lähes kaikki Wikipedian käyttäjät voivat muokata sen sisältöä ja luoda siihen uusia artikkeleita. Wikipedia perustuu ajatukselle, että yhteistyön tuloksena syntyy vähitellen laadukkaampia artikkeleita. Tämä ajatus on peräisin avoimen lähdekoodin ohjelmistohankkeista. Avoimuus ja oletus, että ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää, aiheuttaa sen, että artikkelit joutuvat helposti ilkivallan kohteiksi ja niihin lisätään virheellisiä tietoja. Toisaalta seurauksena voi olla muokkaussota, joka tarkoittaa Wikipedian käyttäjien välistä selkkausta, jossa käyttäjät yhä uudestaan kumoavat toistensa muokkauksia. Ongelmiin pyritään vastaamaan asianmukaisilla käytännöillä, ohjelmallisilla työkaluilla ja vapaaehtoistyönä toimivalla valvonnalla. Tekstejä kirjoittaessa ja muokatessa suositellaan käyttäjätunnuksen rekisteröimistä, muutoin kirjoittajan IP-osoite on julkisesti kaikkien näkyvissä sivun muokkaushistoriassa.

Wikipedian filosofian mukaan artikkelit eivät ole koskaan valmiita, vaan niihin voidaan aina tehdä parannuksia.Vapaaehtoiset kirjoittajat ovat kirjoittaneet artikkeleita, joita toiset vapaaehtoiset ovat muokanneet ja täydentäneet. Artikkelit ovat kaikkien vapaasti luettavissa, muokattavissa ja kopioitavissa. Muokkaajilla säilyy tekijänoikeus omiin muokkauksiinsa, mutta GFD-lisenssi takaa niiden vapaan käytön Wikipedian sisällä. Siksi artikkeleita ei omista kukaan, vaan päätökset niiden suhteen tehdään yhdessä. Wikipediassa pyritään konsensukseen päätöksenteossa, mikä tarkoittaa, että pyrkimyksenä on aina saavuttaa käyttäjien mahdollisimman laaja tuki käytännöille. Yksinkertaiseen enemmistöön perustuvaa äänestystä ei juuri koskaan käytetä. Jimmy Wales on kuitenkin säilyttänyt oikeuden puuttua toimintaan, ja tärkeissä asioissa hän saattaa puuttua päätöksentekoon.

Wikipediassa artikkeleiden kirjoittaminen on helppoa; kuka tahansa voi muokata tekstiä saman tien, kun lukee sitä. Toisaalta, koska wikipedia-yhteisö on laaja, virheet havaitaan nopeasti ja niihin puututaan ja korjataan. Wikiyhteisöä määrittelevät tietyt normit, niin vapaa yhteisö kuin se onkin, esimerkiksi kirjoituksissa tulee noudattaa neutraalia näkökulmaa, kunnioittaa toisia ja riidatkin tulee ratkaista rakentavasti.



Vapaaehtoinen osallistuminen vs. velvollisuusosallistuminen[muokkaa]

Wikioppiminen tapahtuu vapaan osallistumisen pohjalta toisin kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa oppimista säätelee ja määrää oppivelvollisuus.

Kun vapaaehtoista osallistumista ja velvollisuusosallistumista vertaillaan keskenään, nähdään ero helposti yhteiskunnallisiin rakenteisiin sidottuna struktuuriin verrattuna jonkinasteisena anarkistisena kannanottona. Wikipedian tarkoitus ei kuitenkaan ole - ainakaan aktiviisesti - murtaa nykyisiä rakenteita, vaan tuoda oma lisäarvonsa nykymaailman turbulenttiseen tieto-informaatiovirran kasvuun: kaksi tietää aina enemmän yksi, ja yhdessä tiedämme aina eniten.

Wikipedia ei lähtökohtaisesti velvoita ketään osallistumiseen millään tavalla, vaan osallistuminen, sen frekvenssit ja laajuudet ovat täysin vapaaehtoisia. Wikipedian rakentamiseen voi osallistua aktiivisesti muokkaamalla tai luomalla artikkeleja tai toisaalta passiivisesti lukemalla ja käyttämällä hyväksi toisten luomia artikkeleja. Voidaan siis sanoa, että vapaaehtoinen osallistuminen toteutuu puhtaassa muodossa Wikipediassa.

Wikipediaan on helppo osallistua edellä kuvatulla tavalla passiivisesti. On nopeaa ja helppoa käyttää hyväkseen verkkotietosanakirjaa jonkin asian selvittämiseen. Voidaan kuitenkin pohtia onko tässäkin lopulta kyse velvollisuusosallistumisesta; mikä on syy siihen, että tietoja ylipäänsä haetaan ja käytetään? Miten voidaan määritellä tai miten määritellään vapaaehtoisuus ja velvollisuus tässä yhteydessä?

Vapaaehtoisuudesta huolimatta voidaan miettiä muuttuuko vapaaehtoinen osallistuminen velvollisuusuusosallistumiseksi silloin, kun käyttäjän on (omasta mielestään) pakko esimerkiksi korjata huomaamansa virhe? Onko velvollisuus siis aina ulkoisen järjestelmän tuottamaa vai voidaanko sillä myös tarkoittaa yksilön omaa velvollisuuden tuntoa? Voidaanko sanoa, että nyky-yhteiskunnassa sosiaalinen media ja erilaiset tietoverkostot koetaan niin tärkeiksi, että on olemassa sosiaalinen paine osallistumiseen?

Toisaalta kaikki eivät osallistu Wikipedian luontiin aktiivisesti tai edes passiivisesti käyttämällä sitä. Valtaosalla maailman kansalaisista ei ole pääsyä Wikipediaan tietokoneyhteyksien, tietokoneen tai jopa lukutaidon puuttumisen takia. Voidaan puhua ns. digitaalisesta kuilusta, jossa on syytä kysyä onko Wikimaailma tehty vain hyvinvoiville läntisen maailman ihmisille, joilla on käytössä koneet ja yhteydet? Kuten oikeassakin maailmassa, myös Wikimaailmassa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat lopulta tasa-arvoisempia kuin toiset. Vaikka kaikilla olisikin mahdollisuus Wikimaailman luontiin, vain osa käyttäisi tämän mahdollisuuden. Vain osa kansalaisista olisi luomassa yhteistä tietoa ja todellisuutta. Johtaisiko tämä kaunis ajatus kaikkien tasapuolisesta osallistumisesta kuitenkin lopulta kansalaisten hajoamisen kahtia niihin, jotka ovat tiedon lähteillä ja niihin, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua tai niihin, joita asia ei edes kiinnosta?

Oppivelvollisuudella halutaan pakottaa kaikki kansalaiset tiedon lähteelle. Wikimaailman vapaaehtoisuus perustuu ajatukselle, että kaikilla on luontainen halu ja into oppia maailmasta. Ehkä aikuisten suhteen asia näin onkin, mutta lasten (ja nuorten) opetuksessa pakko tai velvollisuus saattaa olla jopa hedelmällisempää kuin vapaaehtoisuus. Johtaisiko kaiken opetuksen ja koulutuksen siirtyminen vapaaehtoiseksi Wikimaailmaan vain hyväosaisten lasten kouluttautumiseen ja köyhälistön lasten joutumista nuorina kouluttamattomina tehtaisiin töihin? Voidaan myös kysyä minkälaista ja laajuista sivistystä puhtaasti omaan mielenkiintoon perustuva vapaaehtoinen wikioppiminen tuottaisi? Koulumuotoinen velvollisuusoppiminen tuottaa joka tapauksessa melko laajan - joskin ennaltamääritellyn - yleissivistyksen. On kuitenkin huomattava, että oppivelvollisuuden sisälläkin oppiminen riippuu aina oppijan vapaasta tahdosta ja halusta oppia.

P-2-p -vuorovaikutus vs. opettaja- tai tutorjohtoisuus[muokkaa]

Wikioppiminen tapahtuu toisilta oppien ja toisia auttaen niin sanottuna vertaisoppimisena toisin kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa lähes aina sovelletaan jotain opettaja- tai tutorjohtoisuuden muotoa. Järjestelmäkoulutuksessa keskeistä on tutkinto toisin kuin wikioppimisessa, joka tapahtuu vertaisoppimisen periaattein yhdessä tehden ilman iän tapaisten satunnaisten ominaisuuksien rajoja.

Wikipedian artikkelien luominen tapahtuu yhteistoiminnallisesti. Toisaalta Wikipediaa käytetään paljon myös passiivisesti lukemalla artikkeleja osallistumatta kuitenkaan itse artikkelien luomiseen. Voidaanko tällöin puhua vuorovaikutuksellisuudesta? Riittääkö se, että luettavana oleva teksti on syntynyt vuorovaikutuksellisesti tekemään myös artikkelin lukemisesta vuorovaikutuksellisen oppimistilanteen? Voisi ajatella, että yksin verkon kautta tapahtuva artikkelien lukeminen on oppimistapahtumana ennemmin vähemmän vuorovaikutuksellinen kuin opetustilanne perinteisessä järjestelmäkoulutuksessa, jossa oppija kuitenkin opettaja- tai tutorjohtoisuudesta huolimatta on yleensä vuorovaikutuksessa myös jonkinlaisen vertaisryhmän kanssa.

Wikipedia on kuitenkin muutakin kuin artikkelien kirjoittamista tai lukemista. Wikipedian kahvihuoneessa voi esimerkiksi keskustella tai kysyä mitä kummallisemmista asioista ja löytää samaa asiaa pohtivia. Tämänkin tehtävän kirjoittaminen voidaan nähdä vertaisoppimisena: yksi aloittaa, toinen jatkaa ja kolmas huomaa uuden näkökulman aiempaan tuotokseen.

Tuskinpa fanaattisimmat kannattajat kuitenkaan uskovat Wikipedian vuorovaikutuksen kaikkivoipaisuuteen. On varmastikin oppimisen ja opettamisen alueita, joissa perinteisen opettamisen keinoin saavutetaan parempia tuloksia. Perinteisellä opettamisella tarkoitetaan tässä tilannetta, jossa oppinut opettaa tietämätöntä tai osaava oppimatonta.

On selvää, että koe- tai tutkintokeskeinen opiskelu tai oppiminen vääristää luonnollisen oppimisen lähinnä ulkokohtaiseksi ulkoluvuksi eikä kokeissa tarvittuja tietoja tai taitoja välttämättä enää sen jälkeen edes ajatella tarvittavan. Tutkintojen ja arvosanojen totaalikielto saattaisi kuitenkin johtaa opiskelun kaaokseen, jossa kaikki vain opiskelisivat kaikkea kivaa, jännää ja mielenkiintoista. Moni tärkeä asia saattasi siis jäädä kokonaan opiskelematta ilman opettajajohtoisuutta.

Vaikka tavoitteena olisikin tutkintoon tähtäävä opiskelu, voi opiskelu tapahtua muutoin kuin opettajajohtoisesti. Opiskelijat voivat itse tuottavat tietoa esimerkiksi ongelmalähtöisen oppimisen metodeilla. Tällöin opiskelijat itsenäisesti hakevat tietoa kulloinkin käsiteltävissä olemaan ongelmaan, esimerkiksi juuri wikipediasta, ja tutoristunnossa tuovat tietonsa koko ryhmälle. Samalla he myös itse hyötyvät muiden tuomasta tiedosta. Tämä - jos mikä - on vuorovaikutuksellista oppimista. Tutorin roolina ei ole opettaminen, vaan lähinnä oppilaan ohjaaminen oikeaan suuntaan. Toisaalta myös wikimaailmassa on mahdollista olla tutorin ohjauksessa. Tutorointi kuitenkin soveltuu paremmin muihin wikialueisiin kuin wikipediaan.

Yhteistyö ja jakaminen vs. yksilöllisen suorittamisen arviointi[muokkaa]

Wikioppimisessa korostuvat yhdessä tekemisen ja luomisen taidot. Ajatus on se, että kukaan ei yksin pysty siihen, mihin yhdessä kyetään. Wikioppimisessa ei arvioida yksilöiden oppisuorituksia, eikä arviointia tehdä muutenkaan suhteessa joihinkin ulkoisiin kriteereihin. Oppimistoiminnan arvon ratkaisee tiedon tai taidon itseisarvo, hyödyllisyys tai käyttökelpoisuus, ei suoriutuminen kokeesta tutkintoa varten.

Wikipediassa ja wikioppimisessa ylipäänsä korostuu yhteistoiminnallisuus. Wikipediassa ei korosteta kilpailua ja yksilöllisyyttä, vaan oppimista ja tiedon tuottamista toisten kanssa. Tiedon tuottamiseen osallistuvat henkilöt ovat positiivisessa keskinäisessä riippuvuussuhteessa ja tiedollinen tuotos perustuu tähän riippuvuuteen. Wikipedian keskeinen tausta-ajatus on, että useat osallistujat ja useat muokkaukset tekevät artikkeleista laadultaan parempia.

Wikipediassa artikkelin kirjoittajalta vaaditaan myös kykyä hyväksyä saamansa kritiikki. Kaikilla on mahdollisuus muokata toisten kirjoittamia artikkeleita ja tuoda niihin omaa näkökulmaansa, joka saattaa olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen kirjoittaja on ajatellut. Toisaalta on osattava myös lukea kriittisesti muiden tuottamaa tekstiä ja tarvittaessa pystyttävä kommentoimaan sitä.

Tappaako Wikimaailma ylväässä yhteisöllisyydessään yksilöllisyyden? Vaikuttaako yhteisöllisyyden paine siihen, millaisia artikkeleista tulee? Artikkeleiden aiheet ja sisällöt kumpuavat sosiaalisesta todellisuudesta eivätkä välttämättä oikeasta todellisuudesta (mitä ikinä se sitten onkaan). Vertaamalla Wikipedian tietoja nyt ja myöhempinä aikoina voitaneen tehdä mielenkiintoisia havaintoja eri aikojen totuuksista. On myös huomattava, että wikipedia ei edes lupaa olla luotettavin tietosanakirja, vaan vapaa tietosanakirja. Nyt tarkasteltavassa asiayhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että wikipedia tuottaa jonkin totuuden yhteistyön tuloksena. Wikipedia ei tarjoa yksilöllisiä tai vaihtoehtoisia totuuksia. Näin ollen wikipediassa ei voida myöskään arvioida tai arvostella yksilöllisiä suorituksia, koska lopulta vain yhteisesti aikaansaatu merkitsee.

Wikipedian yksi suuri perusajatus on artikkeleiden kantaaottamattomuus ja sitoutumattomuus. Voiko artikkeli ylipäänsä olla sitoutumaton? Pelkästään se, että laatii wikipediaan artikkelin aiheesta, on kannanotto!

Tehtävä 3[muokkaa]

Tehtävänanto

Opiskelijat tutustuvat Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [8] ja selvittävät kuinka ja miksi ”Luottamus verkkosisältöihin” on rakentunut tutkimuksen esittämällä tavalla. Tehtävä suoritetaan ajalla 22-28.11.

Luottamus-käsitteen määrittelyä[muokkaa]

Luottamus on käsitteenä monitahoinen eikä sillä ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Wikipedia on lainannut määritelmänsä luottamukselle kielitoimiston sanakirjasta: "Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä". Luottamus on ratkaisevassa osassa, kun ihmiset valitsevat käyttämänsä median. Useammissa tutkimuksissa on todettu suomalaisten luottavan eniten perinteisiin medioihin kuten YLEn uutisiin, MTV3:n uutisiin, STT:n uutisiin ja Helsingin sanomiin.

Harre (1999) jakaa luottamuksen annettuun ja ansaittuun luottamukseen. Annettu luottamus viittaa luottamusta tiettyyn asemaan tai mielikuvaan itsessään, kuten esimerkiksi luottamus lääkäreihin. Myös perinteistä mediaa kohtaan osoitettu luottamus on pitkälti luonteeltaan annettua ja se perustuu perinteisen uutisvälityksen hyvään maineeseen. Ansaittuun luottamukseen sen sijaan liittyy henkilökohtainen kohtaaminen ja vuorovaikutustilanne. Sosiaalisen median kohdalla luottamus on useimmiten ansaittua. Toisin sanottuna sosiaalisen median on pitänyt vakuuttaa käyttäjänsä luotettavuudellaan.

Luottamus ei ole pysyvä vaan hyvin kontekstisidonnainen ilmiö. Ilmonen ja Jokinen(2002) ovat luokitelleet luottamuksen neljään eri kategoriaan seuraavasti:

  1. Välitön ja henkilökohtainen luottamus eli annettu luottamus on läheisten ihmisten ja perheenjäsenten välistä luottamusta
  2. Luottavaisuus on myös annettua luottamusta, mutta välillistä ja persoonatonta
  3. Luottamusketju samaan verkostoon kuuluvien henkilöiden välillä
  4. Humanistinen luottamus on toisilleen vieraiden, mutta samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten välistä luottamusta

Koehn (2003) on puolestaan erottanut neljä erilaista luottamuksen tyyppiä:

  1. Tavoitepohjainen luottamus
  2. Laskelmoiva luottamus
  3. Tietopohjainen luottamus
  4. Kunnioitukseen perustuva luottamus

Edellä kuvattuja luokitteluja verratessa vaikuttaa siltä, että Koehnin luokka 4 vastaisi Ilmosen ja Jokisen luokkaa 1. Vastaavasti Koehnin luokka 1 muistuttaa Ilmosen ja Jokisen luokkaa 4. Muilta osin luokittelut poikkeavat toisistaan mutta kuitenkin syventävät luottamuksen määritelmää.

Luottamus verkkosisältöihin[muokkaa]

Janne Matikainen on tutkimuksessaan selvittänyt perinteisen ja sosiaalisen median käytön motiiveja ja mediaa kohtaan osoitettua luottamusta.

Tarkasteltaessa luottamusta verkkosisältöihin tulee kiinnittää huomiota itse tutkimukseen ja sen kysymysten asetteluun. Ovatko tutkittavat vastanneet kysymyksiin oman mielipiteensä mukaan vai pyrkineet tuottamaan olettamansa yleisen mielipiteen mukaisen vastauksen? Matikainen viittaa sosiaalisen suotavuuden ongelmaan, jolla kuvataan vastaajien taipumusta vastata kysymyksiin siten, kuin he olettavat olevan sopivaa ja toivottavaa. Tämä ilmiö tulee tiedostaa ja huomioida kysymystutkimuksessa.

Luottamus verkkosisältöihin on monitahoinen asia, johon vaikuttaa paitsi käyttäjän suhde verkkopalvelun tekijään myös käyttäjän aiemmat kokemukset. Toinen keskeinen luottamukseen liittyvä tekijä on verkkosivujen sisältö ja sivuilla käytettävät välineet. Kolmantena vaikuttimena ovat muut ihmiset ja yleinen mielipide kyseisistä verkkosivuista.

Tutkimuksen vastauksista tehtiin faktorianalyysi ja sen pohjalta muodostettiin kuusi faktoria:

  1. Muiden käyttäjien suositukset
  2. Sisältö
  3. Perinteinen media luottamuksen tae
  4. Epäilevyys
  5. Pettymys verkkosivujen luotettavuuteen
  6. Lukijoiden kuvat luottamuksen tae

Faktoreista ensimmäiseen eli muiden käyttäjien suosituksiin, liittyy läheisesti annettu luottamus; kun muut käyttäjät tai käyttäjän omat sidosryhmät suosittelevat tiettyä sivua, luottamus siihen kasvaa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että aktiivikäyttäjien keskuudessa muiden käyttäjien antamat suositukset korostuivat koko tutkimusryhmään verrattuna enemmän.

Sisällön luotettavuuteen puolestaan vaikuttavat muun muassa sisällön ulkoasu ja kielioppi. Näiden seikkojen lisäksi tutkimukseen vastanneet pitivät tärkeänä sitä, että verkkosivuilta löytyvät tekijän tiedot. Näin ollen sisällön luotettavuutta voidaan mitata ansaittuna luottamuksena; kun verkkosivusto näyttäytyy asiallisena ja virallisena, se on myös luotettavampi. Toisaalta voidaan ajatella, että ihmiset tottuessaan myös automaattisesti luottavat "vanhoihin hyviin tapoihin" ja näin ollen sisällön luotettavuutta voidaan tarkastella myös annettuna luottamuksena.

Perinteiseen mediaan luottaminen on edellisen faktorin tavoin sekä ansaittua että annettua luottamusta. Siinä missä käyttäjät ovat vanhastaan tottuneet perinteisen median, kuten esimerkiksi uutisten, olevan poikkeuksetta totta, korostuu luottamus samankaltaisiin asiayhteyksiin myös verkossa. Tutkimuksessa viitattiin myös luottamuksen perinteiseen mediaan kasvavan silloin, kun sivuilla oleva tieto on uutta ja ajantasaista.

Epäilevyys on kaikista faktoreista eniten iästä riippuva; iän kasvaessa myös epäilevyys lisääntyy. Tutkimuksessa todettiin myös, että epäilevyyteen liittyy muun muassa uskomus siitä, että ylipäätään kaikki verkkosivut voivat olla epäluotettavia. Tämä herättää itsessään kysymyksiä: onko kyseessä kuitenkin kokemattomuuteen liittyvä tekijä? Voidaanko olettaa, että nuoremmat käyttäjät ovat verkkoasioinnissa kuitenkin iäkkäämpiä kokeneempia, jolloin leimaaminen ylipäätään epäluotettavaksi vähenee? Jos epäilevyyttä voidaan tarkastella tässä valossa, on epäilevyys - tai pikemminkin epäilemättömyys - ansaittua luottamusta. Toisaalta voidaan ajatella, että iän myötä lisääntyvä epäilevyys ei välttämättä liity verkkomaailman kyseenalaistamiseen sinänsä, vaan oman harkinnan ja tiedostavuuden lisääntymiseen. Elämänkokemus saattaa lisätä lukijan lähdekriittisyyttä median luonteesta riippumatta.

Luottamuksen ansaitseminen, tai edelleen päinvastoin tarkasteltuna, luottamuksen menettäminen, liittyy myös neljänteen faktoriin: pettymykseen verkkosivujen luotettavuudessa. Tutkimuksen mukaan suuri osa vastanneista menettää luottamuksensa, mikäli verkkosivu on joskus pettänyt käyttäjän odotukset. Toisaalta myös yleinen pettymys verkkosivuihin voi vaikuttaa luottamukseen negatiivisesti.

Viimeinen faktori eli lukijoiden kuvat luottamuksen takeena näyttäytyy tutkimuksen valossa kaikkein epäluotettavimmalta tavalta arvioida verkkosivun luotettavuutta. Vastaajista 52% on sitä mieltä, että kuvat eivät tee sivua luotettavammaksi. Jotta vastausta voitaisiin arvioida paremmin, pitäisi tutkimuksella selvittää myös onko kuvien olemassaolo vastaajille ylipäätään merkityksellistä vai kyseenalaistetaanko tuloksella kuvien lähteet? Tiedostavatko vastaajat, että kuvia voidaan manipuloida vai ajatellaanko, etteivät kaikki sivuilla olevat kuvat ole peräisin sivun ylläpitäjältä itseltään? Yhtä kaikki, tämän tiedon valossa näyttää siltä, että luottamus kuviin, kuten muihinkin median elementteihin, on ansaittua luottamusta.

Summa summarum[muokkaa]

Merkittävimmäksi luottamustekijäksi tutkimusessa nousi faktori "perinteinen media-luottamuksen tae". Käyttäjät luottavat sivuihin, joiden taustalla on jokin perinteinen media, kuten esimerkiksi YLE. Toiseksi tärkeimmäksi tekijäksi nousi sivujen sisältö. Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että luottamus ei verkkokontekstissa milloinkaan ole itsestäänselvyys, vaan se tulee ennen kaikkea ansaita. Suomalaiset luottavat ylipäänsä rehellisyyteen ja totuuteen. Luottamus perinteisiin medioihin liittynee tähän.Perinteinen media mielletään rehelliseksi ja totuudenmukaiseksi.

Tutkimuksen perusteella ikä oli selvimmin vastaajia erotteleva tekijä. Nuoret - yllättävää kyllä - luottavat vahvasti perinteiseen mediaan ja käyvät usein eri sanomalehtien verkkosivuilla. Nuorten suhteellinen osuus verkkolehtien käyttäjistä on jopa kasvanut 2000-luvulla. Yksinkertainen selitys tälle lienee se, että nuoret käyttävät edelleenkin tietokoneita varttunutta väkeä enemmän ja lukevat lehdenkin ennemmin verkossa ilmaiseksi, kuin maksavat sen lehtitilauksesta. Sukupuolten välillä ei havaittu merkittäviä eroja. Perinteiseen mediaan vahvasti luottavia naisten osuus oli kuitenkin suurempi kuin miehillä. Matikainen itse pitää yllättävänä, että muita mainittavia eroja sukupuolten välillä tutkimuksessa ei ilmennyt.

Luottamuksen tulevaisuus?[muokkaa]

Luottamus sosiaaliseen mediaan ja verkkoihin muuttuu niiden käyttömuotojen edelleen kehittyessä. On vaikeaa ennakoida, miten luottamus kehittyy muuttuvassa mediaympäristössä. Tuleeko verkoista kaikille luotettava ja luonteva tietofoorumi vai turvaton identiteettivarkaiden paratiisi, johon täytyy evätä pääsy lapsilta ja vanhuksilta? Jo nyt yhtäältä neuvotaan liikkumaan verkoissa nimimerkin tai keksityn nimen turvin tietosuojaan vedoten. Toisaalta juuri nimettömyys voi houkutella vastuuttomaan verkkokäyttäytymiseen, kun seuraamuksia tai kiinnijäämistä ei oteta huomioon. Jopa niin äärimmäiseltä kuulostavat toimet kuin identiteetin vaihtaminen vastuuttoman verkkokäyttäytymisen seurauksena ovat kuitenkin jo todellisuutta. Entäpä, jos tulevaisuudessa verkkoihin pääsy edellyttäisikin identiteettinsä julkistamista? Olisiko avoimuus ja julkisuus sittenkin oikea tie turvallisempaan, rehellisempään ja luotettavampaan sosiaaliseen mediaan? Mediakasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä voidaan tässä muuttuvassa ja epävarmassa kentässä pitää juuri luottamukseen ja vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tärkeää on mieltää erityisesti käyttäjän oma vastuu sen osalta minkälaista sisältöä hän itse tuottaa. Kärjistäen voidaan sanoa, että kaikki verkkoon saatettu materiaali on siellä - tuolla jossakin- ikuisesti. Mediakasvatuksen rooli on näin ollen paitsi vastuullisuuden korostaminen myös nuoren käyttäjän suojelu harkitsemattomalta riskikäyttäytymiseltä verkossa.


Arviointi[muokkaa]

Tehtävänanto

Tämä viikko on arviointiviikko. Teidän tulee arvioida oman ryhmän toimintaa monipuolisesti: mm. osallistuivatko kaikki tasapuolisesti, kuinka onnistuitte ja tapahtuiko kehitystä. Koska toteutus oli ensimmäinen laatuaan olisi hyvä jos myös arvioisitte tehtäviä sekä tietysti tätä wikiä oppimis/opiskeluympäristönä.

Oman ryhmän toiminta[muokkaa]

Ryhmän jäsenet osallistuivat kukin omalta osaltaan tehtävien kirjoittamiseen, kuten yhteisissä säännöissä sovittiinkin. Kirjoitusten ja tehtävien edistyessä huomattiin, että ensimmäiset kirjoittajat pystyivät kirjoittamaan pidemmät osiot ja viimeisille jäi lähinnä oikolukijan osa. Tämäkin asia saatin ryhmän sisällä sovittua, niin että aloittajaa vaihdettiin, jotta kaikilla oli mahdollisuus kirjoittaa "pitkästi". Kirjoitusten määrää ei laskettu, mutta rehellisesti ryhmäläiset kertoivat, paljonko on kirjoittanut ja onko "opiskelun ulkopuolinen elämä" vaikuttanut osallistumiseen. Koin hyväksi, että emme käyttäneet "mittatikkua", että kaikkien olisi tarvinnut saada tuotettua juuri saman verran tekstiä. Viime kädessä koordinaattori hoiti stilisoinnin ja ilmoituksen tehtävän valmistumisesta eteenpäin.

Koin jossain määrin turhauttavana sen, että sähköpostikeskusteluissa ryhdyttiin perustelemaan sitä, miksi ei oltu ehditty osallistua. Kaikki ryhmän jäsenet opiskelevat työn ohessa ja jokainen joutuu painiskelemaan aikatauluongelmien kanssa. Tämän opiskelumuodon ehdoton etu olikin se, että oman panoksensa saattoi antaa oman aikataulunsa mukaisesti. En myöskään täysin allekirjoita sitä, että viimeisille osallistujille olisi jäänyt vain oikolukijan osa. Sinänsä pitää varmasti paikkansa, että sillä mitä ensimmäinen ja ehkä vielä toinenkin kirjoittaja tuottivat oli merkittävä vaikutus sen kannalta, millainen tekstistä muodostui. Toisaalta tämän tyyppisissä pohdiskelutehtävissä teksti ei ole koskaan siinä mielessä valmis, että kaikki olisi jo sanottu tai sanottu parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäinen kirjoittaja pääsee ehkä siinä mielessä helpommalla, että voi tuottaa sen ilmeisimmän ajatuksen.Ensimmäisenä ja viimeisenä kirjoittamisessa oli molemmmissa omat etunsa ja myöskin vaikeutensa riippuen myös kirjoittajasta ja tehtävästä. Viimeisenä kirjoittajana uuden näkökulman etsintä oli haastavaa. En kuitenkaan usko, että viiden erilaisen ihmisen ajatukset näistä tehtävänannoista olisivat identtisiä. Mittatikkua tehtävissä ei käytetty, koska kukaan ryhmän jäsenistä ei sellaista toimintapaa halunnut. Vastuunjako toteutui kuitenkin mielestäni reilusti vasta viimeisessä tehtävässä, kun asiasta oli käyty ensin sähköpostitse keskustelua avoimesti ja hyvässä hengessä. Teinkö itse tarpeeksi tai annoinko muille ryhmäläisille tarpeeksi tilaa?

Mielestäni viisihenkinen ryhmä oli tämän tyyppiseen toimintaan ehkä jopa hieman liian iso. Ehkä parempi olisi ollut esim. kolmen hengen ryhmä, sillä koin vahvasti, että viimeisille kirjoittajille ei jäänyt mitään (järkevää) sanottavaa. Tämä ehkä siksi, että olen itse tottunut kirjoittamaan kokoamalla ensin koko sisällön esim. ranskalaisin viivoin ja sitten laajentamaan tekstiä sen pohjalta. Tämän tyyppinen kirjoittaminen kun sotii tuollaista yksin tekemisen rakennetta vastaan vahvasti. Toisaalta kurssi oli siis hyvä oppi erilaiseen tapaan tuottaa tekstiä.

Aluksi ryhmäläisten toiminta oli varovaista; oltiin ehkä arkojakin tekemään muutoksia toisten kirjoittamiin asioihin. Tämä asia muuttui kuitenkin tehtäviä tehdessä. Mielestäni oli hienoa, kun kirjoitin jonkinlaisen puolihuolimattoman lauseen, niin toinen ryhmäläinen ymmärsi, mitä tarkoitin ja muokkasi sen selkosanaisempaan muotoon. Muiden tekstien lukeminen toi myös itselle eri näkökulmia asioihin, jolloin oli "ihan pakko" laittaa oma näkemys asiaan. Toisaalta oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka toisten kirjoittamasta tekstistä löytyi ihan "oman näköisiäkin" lauseita, joku muukin oli ymmärtänyt asian samalla lailla.

Gmailissa viestien yhteismäärä nousi varmaan lähelle sataa näiden kaikkien tehtävien aikana. Siellä kävimme pientä alkukeskustelua ja aikataulusuunnittelua ennen jokaista tehtävää. Se piti mielestäni kaikki hyvin kartalla, että nyt wikipediaan on taas ilmestynyt uutta, kannattaa mennä lukemaan.

Tehtävät[muokkaa]

Mielestäni oli hyvä, että tehtävät olivat erilaisia ja että tehtäviin liittyi aina jonkinlainen artikkeli, jonka pohjalta asiaa lähdettiin työstämään. Tehtävät olivat myös sellaisia, joihin pystyi kirjoittamaan omaa pohdintaa eikä tarvinnut vain referoida jotain tiettyä artikkelia. Tehtävien edetessä olisin ehkä kaivannut ohjaajan välikommenttia, mutta toisaalta ainakin omalta osaltani tehtävän kirjoittaminen painottui loppuviikkoon, joten eipä siinä olisi voinut paljon välikommenttia antaakaan. Lisäksi erittäin hyvänä koin tiukan aikataulutuksen tehtävien suhteen; näin tehtävät tulivat ajallaan hoidettua.

Artikkelit oli hyvin valittuja, ne avasivat itselle uusia näkökulmia mediakasvatukseen. Itselleni viimeisen tehtävän artikkeli oli selkeästi helppolukuisin.

Tehtävänannot olivat kurssin luonteeseen hyvin sopivia. Otsikot olivat sellaisia, että ne saattoivat johtaa monenlaiseen lopputulokseen. Ryhmätyöskentelyssä oli mielenkiintoista seurata mihin suuntaan teksti lähti muodostumaan. Jos tekstin olisi tehnyt yksinään, se olisi luultavasti ollut paljon yksiulotteisempi.

Tehtävät olivat melkoisen leppoisia tehdä eivätkä tainneet tuottaa ylenpalttista päänvaivaa. Välillä mietin, pitäisikö tehdä jotakin enemmän, lisää tai paremmin. Kuinka paljon on tarpeeksi? Oliko olennaisempaa tutustua Wikimaailmaan vai suorittaa annetut tehtävät?

Oppimis- / opiskeluympäristö[muokkaa]

Wikiopisto oppimis/opiskeluympäristönä on ollut mielenkiintoinen ja minulle uusi tuttavuus. Tuskin olisin ilman tätä kurssia perehtynyt ainakaan tässä vaiheessa ko. opistoon. Tämä on ollut myös tavallaan helppo ympäristö, oheismateriaalit ja -viitteet lähellä, mutta toisaalta on ollut pakko muistaa tietynlainen vastuu kirjoittamisistaan. Nämähän ovat kaikkien luettavissa.

Suurimpana hankaluutena koin varsinaisen kirjoittamisen; tämä on jotenkin kankea ympäristö, erilaiset merkit yms. olivat välillä ihan hukassa. Tekstieditori oli suorastaan surkea minulle Wordiin ja Writeriin tottuneelle! Koodaaminen ei tuntunut kovinkaan luontevalta ja varsinkin aluksi oli suurin pulma.

Alkuun tuntui lähes mahdottomalta löytää edes oikea sivu, minne pitäisi lähteä kirjoittelemaan. Wikiopisto tuntui todella haastavalta, lähes pelottavalta alkuun, miten tästä ollenkaan selviän. Onneksi ryhmäläiset antoivat gmailissa hyviä vinkkejä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tämä alkoi toimimaan.

Wikiopiston keskustelusivu ei tuntunut kovinkaan käyttökelpoiselta. Keskuteluvälilehdelle piti varta vasten mennä katsomaan oliko sinne tullut uusia kommentteja vai ei. Pelkästään linkittäminen - jos se olisi mahdollista- omaan sähköpostiin olisi helpottanut keskustelusivun käyttöä.

Wikin keskustelusivun pitäisi mielestäni olla enemmänkin foorumin kuin wikin tapainen: keskutelussa kuitenkin on merkityksellistä kuka sanoi ja mitä sanoi (ja missä järjestyksessä), toisin kuin wikissä. Ehkä tästäkin syystä keskustelupalstan käyttäminen jäi luonnostaan ja tilalla oli sähköpostikeskustelu.

Wikiopisto on toimiva opiskeluympäristö tämän tyyppiselle kurssille. Ensimmäiselle tapaamisella suhtauduin asiaan hieman varauksella, kunnes selvisi, että kurssille ei tarvitse välttämättä kirjautua omalla (koko) nimellään. Mielestäni tämä tulisi jatkossakin huomioida, koska aikuisopiskelijoilla voi olla syystä tai toisesta tarve pitää esim. muun alan opiskelu, jos nyt ei salassa, niin ainakin omana tietonaan. Viittaustekniikka ja laaja luettavuus tekevät wikiopistosta oppimisympäristönä merkityksellisen. Tekstin tuottaminen ryhmässä voi kuitenkin toimia paremmin muiden esim. työyhteisöissä käytettävien ohjelmien avulla.

Muutaman kerran kurssin aikana kävi niin, pitkän tekstin tai muokkauksen tallennus epäonnistui ja jouduin kirjoittamaan kaiken uudestaan.

Wiki oli minulle ennestään jo tuttu ympäristö, joten muokkaus ja toiminta ei tuottanut ongelmia. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä ja käyttää sitä näin opiskelutarkoitukseenkin, ja aion viedä ideaa eteenpäin esim. omaan työelämään (tosin siellä wiki on työpaikan sisäinen intrawiki, eikä kaikelle yleisölle avoin).