Avoin yliopisto/Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Osallistujat ja ryhmät/Ryhmä KOLME

Lukutaito, mitä se on?

Lukutaito voidaan määrittää kykynä ymmärtää lukemaansa. Erityisesti se on kykyä nivoa lukemansa osaksi laajempaa kokonaisuutta. Lukutaidon avulla yksilö voi avata oman mielensä uusille asioille ja havainnoille. Riittävä lukutaito edesauttaa oppimista ja laajentaa luovuutta [1]. Lukutaito voidaan nähdä puhtaana mekaanisena lukemisen taitona. Lukutaidon käsite (literacy) voidaan laajasti määritellä sisältävän lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen ja sivistyksen. Modernissa yhteiskunnassamme lukemisen ja teknologian kohtaaminen pakottaa kasvattajat miettimään uudelleen lukutaidon käsitettä - ei riitä että osaa lukea painettua tekstiä, pitää osata lukea myös digitaalista tekstiä. Osatakseen lukea sujuvasti hypertekstiä täytyy hallita kielen käsitteet, rakenteet ja sanasto hyvin. Digitaalisten tekstien lukemiseen sisältyy erityispiirteenä informaation loputon määrä, jota pitää myös oppia käsittelemään; oppia arvioimaan nopeasti internetsivujen merkitys omalle tiedonhaulle ja analysoida ja rakentaa sitten omaa tietoa.[2]

Englanninkielinen termi literacy viittaa myös sivistykseen. Lukutaito voidaan määritellä siten mediasivistykseksi ja siihen voidaan liittää kultuurisia, eettisiä ja poliittisia ulottuvuuksia [3]. Lukutaidon kirjo voidaan nähdä hyvin laajana. Siihen kuuluvat esim.;

digitaalinen lukutaito
informaatiolukutaito
medialukutaito
teknologialukutaito
verkkolukutaito
visuaalinen lukutaito
ympäristölukutaito.

Medialukutaitoa voi kuvailla tekstin, kuvan ja äänen tulkinnan ja tuottamisen taidoksi. [4]

Lukutaito voidaan nähdä tiedostamisprosessina. Freireläisittäin teknistä lukutaitoa ja kykyä lukea yhteiskuntaa tarvitaan, jotta voidaan muuttaa maailmaa. Lukutaito mahdollistaa myös ihmisen kasvamisen oman elämänsä aktiiviseksi osalliseksi. Ajasta tai paikasta riippumatta: olla lukutaitoinen on yhtäkuin olla täysivaltainen jäsen yhteiskunnassa. Tämän ymmärtää parhaiten, jos lukutaito nähdään lukutaidottomuuden vastakohtana. Alunperin brasilialainen Paolo Freire halusi rikkoa "Vaikenemisen kulttuurin" eli ihmisten keskuudessa vallitsevan passiivisuuden ja motivoida ihmiset analysoimaan omaa tilannettaan ja rakentamaan elämäänsä lukemaan oppimisen myötä. Kriittisessä kasvatuksen näkökulmasta, termiä ”lukutaito” voidaan käyttää vallankäytön välineenä. Kriittistä lukutaitoa tarvitaan, jotta informaatiotulvasta, median luomista mielikuvista ja teksteistä tiedostetaan poliittiset merkitykset, piiloviestit ja vaihtoehtoiset näkemykset [5].

Funktionaalisesta lukutaidosta tähän päivään

1950-luku voidaan nimetä funktionaalisen lukutaidon jaksoksi. 1950 Unescon papereissa esiintyi käsite lukutaito [6]. Unescon määritelmän mukaan sillä tarkoitetaan, että “Henkilö on funktionaalisesti lukutaitoinen, kun hän voi osallistua yhteisössään kaikkiin lukutaitoa edellyttäviin toimintoihin ja kun hän kykenee lukemaan, kirjoittamaan kehittääkseen itseään ja yhteisöään” [7]

Mediakasvatusta kutsuttiin 1950-luvulla audiovisuaaliseksi kansansivistystyöksi. Elokuvasta nousi tuolloin tärkeä kansansivistyksen keinoksi. Elokuvilla vahvistettiin isänmaallisuutta, toimien myös moraalisena opettajana ja kansan valistajana. Elokuvatutkija ja tiedotusoppinut Helge Miettunen kiinnostui elokuvan vaikutuksista ykilöön ja yksilön käyttäytymiseen.1950-luvun audiovisuaalinen kansansivistystyö nosti esille myös mediavälineiden käytön kasvatustoiminnassa ja koululuokassa [8].

1960-luvulla lukutaito alettiin pikkuhiljaa nähdä yhteiskunnan modernisaation ja talouskasvun välineenä. Mediayhteiskunnan kehitys vahvistui ja brittiläisessä kulttuuritutkimuksessa kiinnostuttiin analysoimaan tekstejä ja niiden välittämään ideologiaan. [9]. Vuosikymmen oli myös eräänlainen irtiottojen aikaa. Leimaavaa oli maailman radikalisoituminen. Taiteentekijät ja taidekasvattajat nostivat esille sodat, nälänhädän sukupuoliroolit, ihmisten sorron ja tasa-arvovaatimuksen. Teemoja hyödynnettiin kuvataiteen piirissä.[10].

1970-luku oli poliittisen aktivoitumisen aikaa ja se toi keskusteluun uutta näkökulmaa. Lukutaito nähtiin kansalaisoikeutena. Se takasi taloudellisen kasvun oikeudenmukaisemman tulon jakon[11]. Vuoden 1972 peruskoulun opetussuunnitelman tuli joukkotiedotuskasvatus. Unescon:n piirissä suomalainen joukkotiedotuskasvatus, sen sisältö ja tavoitteet, nähtii hyvänä malliesimerkkinä mediakasvatuksen saralla.[12].

1980- luku voidaan nimetä audiovisuaalisen lukutaidon ajaksi. Tuolloin taloudellisten päämäärien rinnalle nousi kulttuurilliset tavoitteet. Lukutaito yhdistettiin henkiseen pääomaan, yksilön inhimilliseen kasvuun ja elinikäiseen oppimiseen. Medialukutaidossa siirryttiin tekstien tulkinnasta tekstien vastaanottajiin, yleisöön ja heidän tulkintaansa. Samanaikaisesti alkoi vyöryä tarve kehittyä digitaalisessa lukutaidossa, koska kuluttajien oli pikkuhiljaa mahdollista hankkia kotiinsa tietotekniikkaa ja tietokoneita. Esille nousi sosiokulttuurisiin teorioihin nojaavassa niin kutsuttu uudessa lukutaitotutkimuksen /New Literacy Studies) näkökulma. [13] Siinä lukutaitoon liitettiin arjen sosiaaliset käytännöt ja kulttuurillinen konteksti. Tutkimuksessa tämä näkökulma ohjaa kiinnostuksen lukutaidon merkityksiin ihmisten arjessa ja lukutaitoon maailmassa olemisen ja identiteetin kysymyksinä.

1981 avasi Music Television lähetyksensä. Näkyväksi osaksi nuorisokulttuuria nousi kansainvälistyminen ja musiikkivideosukupolvi. 80-luvun mediakasvatus joutui nyt reagoimaan uuteen nuorisoliikkeeseen ja musiikkivideosukupolveen. Mediakasvatus nousi selkeäski oppiaineeksi yliopistomaailmaan. Entisen joukkotiedotuksen sijaan mediakasvatuksessa alettiin puhua laajemmin viestinnästä, viestintäkasvatuksesta ja mukaan tulivat erityisesti ilmaisuun ja tekemiseen liittyvät ulottuvuudet. Näin myös videoiden tekeminen tuli osaksi mediakasvatusta ja koulutyötä[14].

1990-luvulla medialukutaiton tarkastelun kohteeksi nousi erilaiset yleisöt ja tulkinnan positiot. Huomio kiinnitettiin sukupuoleen, monikulttuurisiin konteksteihin, populaarikulttuuriin ja sen suhteesta formaalin koulutuksen kulttuureihin. Multimediamaailma kehittyi hypermediaksi ja kaikkien saatavalla olevaksi Internetiksi. Viestintä sain opetussuunnitelmissa moni-ilmeisemmän muodon. Se määritettuun tiedolliseki, esteettiseksi ja eettiseksi vuorovaikutukseksi [15]

2000-luku voidaan nähdä erityisesti sosiaalisten medioiden aikakautena. Yhteiskunnan yhdeksi teemaksi nousi digitaalisen kuilun ylittäminen, miten kaikille kansalaisille taataan pääsy uuden informaation lähteille. Uudet sosiaaliset sovellutukset nähtiin myös merkittävin välineenä, joiden kautta ihmiset pystyvät ilmaisemaan itseään ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamaan sen kehitykseen. Uudeksi haasteeksi nousi ihmisen suhde tietoon, kun kaikille aukeni esim. Wikipedian kautta mahdollisuus osallistua tiedon rakentamiseen[16]. Tyylillistä 2000-luvulle on hajanaisuus. Samanaikaisesti on kehittynyt erilaiset pelit ja nettipohjaiset sovellutukset, raja sosiaalisen median ja pelien välillä on häilyvä. Erilaiset lukutaidot on yhdistyneet toisiinsa ja samalla syntyy uusia lukutaitoja. Internetin, blogien ja erilaisten kuvakallerioiden kautta inmisille on muodostunut mahdollisuus julkaisutoimintaan.[17] Kasvatuksen näkökulmasta pelit ja virtuaali maailma on antanut yhä enemän mahdollisuuksia, mutta samalla lisännyt tarvetta kriittiseen lukutaitoon. Nyky-yhteiskunnassamme on tullut tarpeelliseksi pohtia sitä, kuinka selvitä informaatiotulvasta. Kriittinen medialukutaito sisältää ajatuksen informaation analysoinnista ja suodattamisesta - siitä että on opittava löytämään tehokkaasti itselle tärkeä tieto. Nyky-yhteiskunnassa lukutaito täydessä merkityksessään tarkoittaa paitsi ymmärrystä median toimintatavoista ja merkityksistä, myös kykyä toimia mediaympäristössä medialuku ja - kirjoitustaitoisena ihmisenä. Tämän taidon oppimisessa edesauttaa oman oppimistyylin löytäminen ja kokeileva tiedonrakentelu. [18]

Lähteet

Laajeneva ja moninaistuva lukutaito http://appro.mit.jyu.fi/essikurssi/viestinta/t2/
Kupiainen, R., Sintonen, S. Suoranta J. 2007. Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet Teoksessa Kynäslahti,Kupiainen, Lehtonen (toim.)Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/07 Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet
OPETTAJA, MINÄ OSAA SANOO, EI KIRJOITTAA!” Luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen kehitys puolen vuoden aikana, Marjut Heikkinen pro gradu-tutkielma UTU.[19]
Medianlukutaito Finnedu-Opetusteknologian asiantuntija
Leena Rantala/ Kouluetnografia mediakasvatuksen tutkimuksessa.[20]
Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [21]

Mitä kaikkea mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta

Mediapedagogiikka tieteenalana käsittelee kaikkia kasvatuksellisia teemoja, ongelmia ja kysymyksiä, jotka liittyvät mediaan. Siihen kuuluvat mediadidaktiikka, jolla ymmärretään medioiden käyttö ja merkitykset oppimis- ja opetusprosessissa. Toisena mediakasvatus, mikä käsittää medioiden kulutuksen ja kriittisen toimimisen medioiden tarjoamien materiaalien kanssa. Kolmantena mediapedagogiikkaan nähdään sisältyvän vielä informaatiotekninen osaaminen, jolla tarkoitetaan kykyä käyttää medioita.[22]Suoranta näkee mediakasvatuksella olevan keskeisen roolin koulutusjärjestelmässämme, joka ulottuu varhaiskasvatuksesta aikuiskasvatukseen. Tämä on hyvin tärkeää, sillä koulutusjärjestelmän odotetaan tarjoavan kansalaisille sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla hän voi pärjätä modernissa yhteiskunnassamme. [23]

Suorannan mukaan mediakasvatus on mediakulttuurin tulkintaa. Mediakulttuurilla, erityisesti viihde- ja tajuntateollisuudella on pedagogista voimaa, joka on vähitellen ohittanut koulun antaman tiedon. Tämä on johtanut siihen, että koulun kasvatuksellista auktoriteettia ei voi ottaa annettuna vaan siitä on neuvoteltava päivittäin. Koulun tuottamaa ja tarjoamaa aineistoa verrataan houkuttelevuuden ja viihdyttävyyden näkökulmasta mediakulttuurin tuottamaan informaatioon, joka tavallaan ennakkojäsentää informaatiota [24] Näin kodin ja koulun lisäksi, lapsen fyysinen kasvuympäristö muodostaa yhden merkittävän kasvukontekstin. Myös vanhempien oma mediakäyttäytyminen toimii huomaamattomana suunnannäyttäjänä lapsille. [25] .Tämä kolmas laajeneva kasvatusvaikuttaja on vanhemmille ja koululle samanaikaisesti suuri haaste ja mahdollisuus. Miten hyödyntää joukkoviestimiä ja sosiaalista mediaa kasvatustyössä ja opettaa lapset ja nuoret kriittisiksi median käyttäjiksi?

Mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta jatkuvaa valveutuneisuutta ja ajan tasalla olemista, jotta kasvattaja voi vastata jatkuvasti kehittyvässä yhteiskunnassamme arjen muuttuviin vaatimuksiin. Kasvatettavien ryhmien erilaisuuksista johtuen, kasvattajan pitää pystyä vastaamaan erilaisiin vaatimuksiin.[26] Kasvatus on elinikäinen tapahtuma, jossa osalliset vaihtuvat eri ikäkausina [27]. Lapsen varttuessa kohti aikuisuutta, hän vähitellen valitsee itse omat kasvattajatahonsa. Tämä valinta voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta, jolloin valinnan tekee ne ryhmittymät, joihin nuori haluaa samaistua. [28]

Aikuiskouluttajan ja perusopetuksen opettajan oppilasaineksen taidot, tiedot ja tarpeet voivat vaihdella suurestikin. Suoranta nostaa artikkelissaan myös esille kysymyksen siitä, vahvistaako koulu enemmän sellaisten oppilaiden informaatioteknisiä taitoja, joilla on kotonakin mahdollisuus informaatioteknologian käyttöön ja jotka jo näin ollen hallitsevat monia taitoja. Kasvattaja joutuu siis väkisinkin sen haasteen eteen, että oppilaat voivat olla ennakkotiedoiltaan hyvinkin eriarvoisessa asemassa.[29] Samoin marginaalisia ryhmiä pitää lähestyä hienovaraisesti heidän tarpeensa huomioiden. Kriittiseksi medialukutaidon omaksujaksi ei voi ketään kuitenkaan väkisin kasvattaa, vaan kasvatuksen kohteen pitää kriittisyys itse tiedostaa. Kasvattajan pitää perehtyä opiskelijoiden kieleen ja luoda oppimisen mahdollistavia lukutaitokäytäntöjä ja ympäristöjä. Kriittinen ajattelu ja kriittinen pedagogiikka liittyvät kriittisyyteen kasvatuksessa. [30]

Kriittistä ajattelua ja pedagogiikkaa on lähestytty erilaista traditioista ja näkökulmista. Monissa tapauksissa kriittistä lukutaitoa opetetaan esittämällä kysymyksiä. Usein sovellettuna mallina on asian lähestyminen neljästä näkökulmasta:1) tekstin koodien murtaminen, 2) yhteisöjen ja erilaisten merkitysten rakentaminen, 3) tekstin funktiot ja 4) kriittinen analyysi ja tekstien muuttaminen. Rantala esittää tätä mallia mukaellen kolmentyylisiä kriittisen lukutaidon käytäntöä suhteessa politiikkaan, tietoon ja yhteisöön. Nämä ovat poliittiset lukutaitokäytännöt, tekstin järjestymisen lukutaitokäytännöt ja yhteisöllisten merkitysten lukutaitokäytännöt. Rantalan mukaan kaikki kolme ulottuvuutta ovat mukana mediayhteiskunnassa esiin tulevissa lukutaitokäytännöissä, joissa tarvitaan erityisesti kriittisyyttä. [31]

Kriittisesti orientoituneessa mediakasvatuksessa on kolme perusolettamusta: 1) ihminen ymmärretään aktiiviseksi olennoksi ja korostetaan inhimillisen toiminnan vapautta vastakohtana determinismille, 2) sosiaalinen todellisuus on konstruktionistinen eli ihmisten rakentama ja 3) epistemiologisesti tieto todellisuudesta on relativistista eli aina suhteessa johonkin. Näin myös kasvattajien toiminnalla on merkitystä. Relationaalisuus tuo mukaan myös vastuullisuuden ja antaa mahdollisuuden miettiä tekojen ideologisia, eettisiä ja käytännöllisiä seurauksia. [32]

Kasvattajalla on haasteita muuttuvassa yhteiskunnassamme arjen lukutaitokäytäntöjen suhteen. Kasvattaja voisi ottaa toisenlaisen roolin. Kasvattaja voisi pyrkiä löytämään uusia näkökulmia ja katsoa maailmaa toisesta näkökulmasta. Siten hän voisi näyttää vaihtoehtoisia toimintatapoja ja suuntia kasvatettaville. Koska kriittisessä lukutaidossa on kyse ihmisen kasvusta mediayhteiskunnassa on kasvattajan rooli haasteellinen. [33] , kasvattajan suuri vastuu näkyy vastavoimassa, joukkoviestinnän ja erityisesti television voimassa. Tämä persoonaton kasvattaja tuottaa haluja, tarpeita, määrittää nuoren aseman hänen sosiaalisessa kontekstissaan ulkoa luotujen tarpeiden kautta [34].Kasvattajan on löydettävä oma roolinsa ja toiomintatapansa uida median virrassa. Rannalle ei voi jättäytyä heristelemään sormea ja pahoittelemaan tapahtunutta. Tekemällä oppiminen kuvannee hyvin toimintatapaa, jolla median pyörteessä toimimiseen on mahdollisuus löytää aktiivinen ja myönteinen ote.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mediakasvatus on Viestintä- ja mediataito -aihekokonaisuutena. Aihekokonaisuudet otetaan huomioon kaikkien oppiaineiden opetuksessa oppiaineeseen soveltuvalla tavalla ja ne huomioidaan myös koulun toimintakulttuurissa. Viestintä- ja mediataito -aihekokonaisuuden päämäärät jokaisessa oppiaineessa on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja ja edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä. Lisäksi päämääränä on kehittää median käyttötaitoja. Viestintä- ja mediaosaaminen antaa oppilaille viestien tulkinta- ja vastaanottotaitoja: hän oppii mediakriittisyyttä valinnoissa ja mediatekstien tulkinnoissa sekä kuluttajan tarvitsemia yhteiskunnallisia tietoja taitoja.[35] Kriittisen pedagogiikkaan perustuvan mediakasvatuksen haasteeksi nousee se, miten kasvattajat (koulu ja vanhemmat) saavat nuoret tunnistamaan itsessään toisten omat tarpeet ja viihdeteollisuuden luomat tarpeet. Miksi ns. hömppäviihde koukuttaa nuoria? [36]

Perusopetukseen on kehitetty opettajille tukimateriaalia. Esimerkiksi Mediakasvatusseura ylläpitää mediakasvatus.fi-palvelua, josta löytyy opettajan tukimateriaalia eri-ikäkausille [37]. Opetushallituksen netti sivulita löytyy myös runsaasti materiaalia opetukseen ja erilaisia hankkeita esim. virtuaalikouluhanke[38]. Suomen lasten ja nuorten säätiön tuottaman Hyvä paha media -mediakasvatusvihon opetusmateriaali on kohdistettu yläkouluille esimerkiksi opetuskeskustelujen ja ryhmätyöskentelyn avuksi [39]. Opetushallituksen sivuilta [40] löytyy myös laajalti tietoa tieto- ja viestintätekniikan turvallisesta käytöstä opetuksessa. Tämä jokaisen kasvattajan tuleekin ottaa huomioon opetuksessa, jos käytetään esim. sosiaalista mediaa, kuvienjakamisohjelmia tai tuotetaan tekstejä verkkoon. Näillä sivuilla opastetaan kasvattajia mm. kiinnittämään huomio ohjelmien käyttöehtoihin ja käyttäjäsopimuksiin, siihen mitkä mm. ovat ohjelman ikärajat ja onko mahdollista toimia anonyymisti, sekä siihen kenellä on tuotettujen tekstien tekijänoikeudet. Esille nostetaan myös käyttäjäsopimusten tekemisen ongelmallisuus - koulu ei voi velvoittaa oppilasta rekisteröitymään johonkin palveluun, ja toisaalta mitkä ovat opettajan oikeudet rekisteröityä työnantajan edustajana palveluihin. Näiltä ongelmallisilta kysymyksiltä vältytään silloin, kun koulu hankkii palvelun ja tarjoaa sen henkilökunnalleen ja oppilailleen käyttöön (vrt. esim. Opit-ympäristö).

Oppilaitoksissa ja kunnissa on eroja opettajille ja oppilaille tarjottavista mahdollisuuksista mediakasvatuksen osalta. Esimerkiksi Tampereen kaupunki ylläpitää Mediakoulua, jossa työskentelevä mediapedagogi tarjoaa palvelujaan kouluille koulujen opettajien tarpeiden mukaan [41]. Nokian kaupungin Emäkosken koulussa on viestintäpainotteiden luokka (seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla), joka antaa valmiuksia monipuoliseen viestinnän ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Luokan oppilaista kasvaa sosiaalisesti taitavia, vastuullisia median käyttäjiä ja tuottajia. Oppilaat esimerkiksi tuottavat lehtiä ja tekevät elokuvia.[42]

Suorannan mukaan kriittisen pedagogiikan kannalta ongelmana on se, että opettajaksi opiskelevat eivät kykene rakentamaan muuta viitekehystä kuin valmiiksi annetun ja ovat tietämättömän tyytyväisiä vallitsevaan asiantilaan. Perinteisessä opettajankoulutuksessa painotetaan opetustekniikkoja ja välineitä, eikä opettajiksi valmistuville hahmotu omaa pedagogista näkemystä mediakasvatuksesta. Koulu jatkaa näin olemassaolevien arvojen ja ideologioiden uusintamista ja uudet sukupolvet kehittävät omia ala- ja vastakulttureitaan koulusta riippumatta.[43] Mediakasvatuksen ja pedagogisten käytäntöjen osalta riittääkin näin työtä Mediakoulun tapaisilla hankkeilla. Tarvitaan mediapedagogiikkaan perehdyttäviä hankkeita ja riittävästi asiantuntijoita kouluttamaan opettajia aktiivisiksi toimijoiksi ja mediapedagogisten käytäntöjen testaajiksi, alulle panijoiksi ja edelleen kehittäjiksi. Mikä parasta: nykytekniikka mahdollistaa oppilaiden ottamisen mukaan tähän kehitystyöhön. Mikä voisi olla parempaa mediakoulutusta, kuin osallistua käytäntöjen kehittämiseen yhteisöllisesti ja samalla pohtia ja kyseenalaistaa toimintatapoja?

On kuitenkin tärkeää nostaa esiin myös se tosiasia, että Suomen kaikkien koulujen kaikilla opettajilla ei ole tällä hetkellä yhtäläisiä mahdollisuuksia käyttää kaikkein ajankohtaisimpaa sähköistä mediaa opetuksessaan. Tieto- ja viestintätekniikka ovat kehittyneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana niin huimaa vauhtia, ja kehittyvät edelleenkin, että koulumaailma ei ole voinut pysyä tässä muutoksessa mukana. On kyse sekä opetushenkilöstön tieto- ja viestintäteknisten taitojen puutteesta, mutta ennen kaikkea välineiden ja laitteiden puutteesta. Opettajilta ei voida odottaa ja vaatia luovaa ja ajanmukaista teknologian käyttöä opetuksessaan, mikäli heille ei osoiteta siihen soveltuvia työkaluja sekä täydennyskoulutusta. Mm. tätä problematiikkaa käsitellään meneillään olevassa opetusministeriön, Opetushallituksen ja elinkeinoelämän yhteisessä "Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa"-hankkeessa, jonka tavoitteena on määritellä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön vakiinnuttamiseen tähtääviä suosituksia ja toimintamalleja. [44]

Lähteet:

Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [45]

Suoranta, Juha (1998). Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45 [46]

Perusopetuksen opetussuunitelman perusteet 2004. [47]

Mediakasvatusseura mediakasvatus.fi- palvelu [48]

Opetushallitus [49]

Suomen lasten ja nuorten säätiö. Hyvä paha media -mediakasvatusvihko. [50]

Tampereen kaupunki, Mediakoulu [51]

Nokian kaupunki, Emäkosken koulu [52]

Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa 2009 - väliraportti 29.1.2010, Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta [53]

WIKIOPPIMINEN JA RADIKAALI TASA-ARVO

Esittelyssä Wikinews

Wikiuutiset ovat suomenkielinen, Wikimedia-säätiön (Wikimedia Foundation Inc [54]) hallinnoiva uutispalvelu. Se toimii täysin samoilla periaatteilla kuin englanninkielinen Wikinews. Se on Wiki-pohjainen ja kertoo ajankohtaisista tapahtumista. Sisältötuotannosta vastaavat itse käyttäjät. Wikiuutiset eivät ole sitoutuneet kaupallisesti, yhteiskunnallisesti tai poliittisesti. Tavoitteena on kehittää neutraali uutispalvelu. [55].

Käyttäjien tekemiä uutisia voivat toiset käyttäjät muokata.Yhteisiin periaatteisiin kuuluu se, että uutisiin pitää merkitä lähteet. Käyttäjät voivat halutessaan rekistöröityä. Rekistöröityneet käyttäjät saavat osallistua päätöksentekoon, joka koskee Wikiuutisia. Keskusteluja varten on omat keskustelusivunsa. Käyttäjät päättävät palvelun kehityksestä läpinäkyvästi yhdessä.[56]

Wikiuutisissa lähdekritiikkiä käyttää käyttäjayhteisö. Yhteisö pyrkii neutraaliin tiedonvälitykseen. Kriittinen arviointi tapahtuu kirjoittajan, lukijan ja tiedon editoijan kautta. Uutisia voidaan jatkuvasti päivittaa, korjata ja muokata, jotta ne pysyvät ajantasaisena ja vastaavat sen hetkistä tilannettani.[57] Tavoitteena on uutisten läpinäkyvyys viestintäviidakossa ja toimia puolueettomana, ruohonjuuritason uutiskanavana.

Wikiuutisia toimitetaan n. 30 eri kielellä. Englanninkielinen Wikinews on suurin kielialue. Koska sen käyttäjäkunta oli globaalia ja englanninkielisiä käyttäjia asuu eri mantereilla, sen alta löytyy myös maanosittain jaetut portaalit. Englanninkielinen Wikinews [58]on jaettu siis portaaleihin[59], maanosien mukaan. Näitä ovat Afrikka [60], Aasia[61]Etelä-Amerikka [62], Pohjois-Amerikka [63], Eurooppa[64]Lähi-Itä, [65],Tyynenmeren alue [66]

Suomenkielisen Wikiuutisten aihepiirit ovat: politiikka, rikos ja oikeus, sää, talous, terveys, urheilu ja ympäristö. Kunkin pääotsikon alla on aakkosellinen luettelo uutisista, jotka kuuluvat ko. aihepiiriin. Lisäksi Wikiuutisissa on arkisto, joka jakaantuu eri aihepiireihin: henkilöt, kulttuuri ja viihde, onnettomuudet, opetus ja opiskelu, politiikka, rikos ja oikeus, talous, terveys, tiede ja tekniikka, urheilu, ympäristö, uutiset alueittain ja eri vuosiin 2005-201[67]

Wikiuutisissa on ohjeistettu [68], miten artikkelit kirjoitetaan ja tyyliopas [69] , jossa on yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten luodaan mielenkiintoinen artikkeli. Ohjeissa viitataan George Orwellin [70] kirjassaan "Kun ammuin norsun ja muita esseitä vuodelta 1946" kuuteen vinkkiin, joiden avulla kirjoittajat voivat parantaa tekstiään: älä koskaan käytä passiivia kun voit käyttää aktiivia, lyhyestä virsi kaunis; jos saat vähennettyä sanoja lauseesta, niin aina parempi, lyhyt ilmaus on aina pitkää parempi, älä käytä pitkiä sanoja jos lyhyt ajaa asian, älä hämmennä lukijaa huonosti tunnetuilla sanoill, älä käytä vierasperäisiä sanoja, ammattitermistöä tai slangia jos asian saa kerrottua yleistajuisesti, älä sorru kliseisiin tai korulauseisiin, ole omaperäinen, ole kohtelias – vaikka olisitkin eri mieltä ja vältä henkilökohtaisia hyökkäyksiä, sarkasmia ja liioittelua, niillä menetät vain uskottavuutesi muiden silmissä eikä mitään kirjoittamaasi todennäköisesti oteta enää vakavasti. Ohjeet ovat hyödyllisiä kenenelle tahansa ja mihin tahansa kirjoittamiseen.

Kaikissa wikiympäristöissä, myös Wikiuutisissa tulee noudattaa etikettiä, ns. wikikettiä. Wikiympäristöissä toimiminen edellyttää toimimista mm. seuraavien periaatteiden mukaisesti: Hyväusko - jokaisen kirjoittajan tulisi uskoa siihen että toinen kirjoittaja osallistuessaan yrittää ainoastaan parantaa projektia. Koskaan ei saisi olettaa, että toinen kirjoittaja tahallisesti sabotoi projektia, jollei tällaisesta ole näyttöä. Toisten kunnioittaminen - kirjoittajien tulee kunnioittaa toisiaan ja toisten vaivannäköä, ei käyttäytyä hyökkäävästi tai vähättelevästi. Myös sarkasmin ja ironian käyttämisen suhteen täytyy olla tarkkana, sillä näiden tunnistaminen tekstipohjaisessa kommunikaatiossa on hankalaa. Keskustelu - käyttäjiä ohjeistetaan keskustelemaan toisten kanssa ja näin välttää ja ratkoa ristiriitoja. [71]

Reflektiivisen epävarmuuden vs. epäreflektiivisen varmuuden esiintyminen Wikinewsissa

Wikinewsissa käyttäjät muokkaavat ja luovat sisältöä. Koska käytössä on Wiki-pohjainen toimintatapa kuten Wikipediassa, tällöin reflektiivinen oppiminen on mahdollista.[72][73]

Wikinews antaa lukijoilleen mahdollisuuden kehittyä reflektiivisessä ajattelussaan, koska aina on muistettava epävarmuuden olemassaolo. Epävarmuus pakottaa lukijaa huomioimaan lähteet, niiden puoluettomuuden ja kyvyn tuoda asiat oikeassa suhteessa realimaailmaan esille. Epävarmuutta lisää myös ns. toisen tai kolmannen käden tiedon käyttäminen, jolloin asian perimmäinen merkitys voi muuttua jopa vastakkaiseksi. Tullaan käsistteeseen epäreflektiivinen varmuus, joka voidaan käsittää kritiikkittömänä asioiden hyväksymisenä. Yhteisön ylläpitämän uutissivustojen kautta osallistujat oivattavat sen, että myös virallisten tiedonvälitysinstansien välittämissä uutisissa voi olla ristiriitaisuuksia ja virheitä. Lukijan on aina mietittävä tiedon todenperäisyyttä ja tiedonantajan tarkoitusperiä. Kuten Suoranta [74]artikkelissaan toteaa, jo tietoisuus mahdollisesta valheesta luo avoimuutta ja ymmärrystä.

Keskustelun ja tekemisen vs. kuuntelun ja muistiinpainamisen esiintyminen Wikinewsissa

Wikimaailmassa informaatiosta pystyy neuvottelemaan esim. wikien keskustelualueella. Parhaimmillaan nämä keskustelut sisältävät myös informaation haun eri lähteistä ja informaation vertailun. Näin myös Wikinewsissa. Kuka tahansa voi kirjoittaa uutisartikkelia Wikinewsissa, ja toiset kirjoittajat voivat lisätä tekstiä tai muokata hänen tekstiään. Kuitenkin teksteihin kuuluvat aina viitteet ja neutraalius, mielipiteiden ilmaisu ei kuulu Wikinewsien kirjoittamiseen. [75]

Pikainen selailu Wikinews ja Wikiuutiset sivustoilla osoitti, että yhteisö todella niukasti keskustelee yksittäisen artikkelin keskustelupalstalla. Wikiuutisten kahvihuone on yhteisön yleinen foorumi, jossa puretaan näkemyksiä, esim. kirjoitusten poliittiseen sävyyn ja neutraaliusperiaateeseen[76]. Kahvihuoneen keskusteluissa, "peruskysymyksiä" nousee esille pienen kielialueen ongelmat ja siitä johtuva yksinpuhelu uutisosastolla. Itse kahvihuoneen keskustelu on mielenkiintoinen siltä osin, että siellä myös pohditaan koko Wikiuutiset osien merkitystä uutistenvälittäjänä. Englanninkielisillä sivuilla Newsroom [77] vastaa suomen "kahvihuonetta".

Kansan kollektiivisen älykkyyden vs. koulutetun eliitin asiantuntijatiedon esiintyminen Wikinewsissa

Tavalliset uutiset kokoaa ja kirjoittaa tavallisimmin yksi toimittaja - näin uutinen esitetään hänen näkökulmastaan, ja esim. kootaan hänen tärkeiksi havaitsemistaan asioista. Wikinewsissa useampi kirjoittaja pääsee vaikuttamaan halutessaan yhteen uutiseen. Näin otetaan käyttöön tavallisten ihmisten tietovarantoa ja yhdistetään eri ihmisten tietoja ja kootaan jatkuvasti monipuolistuvaa kollektiivista tietovarantoa. Tietämisen mahdollisuudet parantuvat ja monipuolistuvat suhteessa koulutetun eliitin asiantuntijatiedon tuottamiin sulkeumiin. Wikinewsin artikkelit ovat joko 1) yhdistelmäartikkeleja (engl. synthesis articles), joita useammat ihmiset voivat kirjoittaa yhteistoiminnallisesti, tai 2) alkuperäisiä reportaaseja (engl. original reporting), jossa Wikinewsin käyttäjä kirjoittaa ensi käden tietoa tapahtumapaikalta.[78]

Artikkeleiden kirjoittaminen on luova prosessi ja myös oppimistilanne, koska kirjoittamisesta on hyvät ohjeet [79] [80]. Toisaalta kynnys kirjoittamiselle voi tulla suureksi, jos epäilee omia kirjoittamistaitojaan. Rohkenevatko "tavalliset" kansalaiset kirjoittaa, jos kokevat ohjeet liian rajoittaviksi? Tässä mielessä kirjoittaminen on varmasti helpompaa koulutetulle eliitille. Suoranta käsittelee artikkelissaan [81] "vapaata taitamista", josta hän ottaa esimerkiksi luovan päihdehoitotyön, runojen kustantamisen ja säveltaiteen. Voisiko uutisartikkeleiden kirjoittaminenkin olla enemmän luova tapahtuma, ei "preussilainen kyntöpelto", jossa tekstin "tahtiviivat" ovat liiaksi ylhäältä annettuja?

Suora lainaus Wikipediasta: Kollektiivinen älykkyys on yhteisöllisen viestinnän tuloksena muodostuva yhteinen tietämys; yhteisöön kuuluvat yksilöt tuovat omat näkemyksensä ja mielipiteensä keskusteluun, ja avoimen viestinnän tuloksena syntyy yhteinen näkemys[82]Kollektiivinen älykkyys on nähtävä prosessimaisena älyllisenä toimintana. Sille on ominaista ilmentyminen yhteisen toiminnan tasolla. Luonnossa kollektiivinen älykkyys on selviytymiskeino.Lauma- ja parvitoiminta on eläinkunnan tapa toteuttaa omaa kollektiivista älykkyyttään. Se voi näyttäytyä hyvinkin korkeatasoisena älykkyytena, tilanneälynä, jossa tavoitteena on koko yhteisön ja yksittäisen jäsenen selviytyminen tai ravinnon saanti.[83].Yhteisollinen älykkyys on enemmän kuin yksilöiden älykkyys yhteensä.Se on laajempaa, monitahoisempaa ja vapauttavaa. Siihen ei liity sidonnaisuuksia, eikä sitä voida jäsentää johonkin tietyyn henkilöön tai ihmisryhmään liittyväksi ominaisuudeksi. Siitä puuttu leimaavuus, eikä sen kautta yksittäinen jäsen nouse "asiantuntijaksi". Yhteisöllisessä työskentelyssä asiantuntijuus on laajempaa, koska moni kapean asiantuntijuuden omaava henkilö voi hyödyntää toisten jäsenten vahvuuksia. Yksittäisen osallistujan tiedon tuottamisen kynnys madaltuu, koska tiedon tuottamista ja kirjoittamista voi harjoitella avoimesti oman nimimerkin suojassa. Lisäksi kritiikki voidaan kohdistaa asioihin,eikä suoraan henkilöidä johonkin ihmiseen. Kollektiivinen älykkyys on kehittyvä ominaisuus, joka on riippuvainen yhteisön aktiivisuudesta. Yhteisön supistuessa ja kaventuessa, älykkyys menettää voimansa ja se voi taantua.

Lähteet

Suoranta, Juha (2009). Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo [84]

Suoranta Juha (2007), Wikipediasukupolvi ja reflektiivinen epävarmuus [85]

Hakkarainen Kai. Kollektiivinen älykkyys. [86]

Wikipedia [87] Wikinews [88] Wikiuutiset [89]

LUOTTAMUS VERKKOSISÄLTÖIHIN

Luottamus on ryhmien - eri tasoisten pienempien ja suurempien yhteisöjen ja yhteiskunnan sideaine, koossa pitävä voima. Mitä luottamus on? Kielitoimiston sanakirjan mukaan luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä.Kielitoimiston sanakirja MOT-internet. Luottamus, verkostot ja vastavuoroisuus nähdään ihmistä ja yhteiskuntaa koossa pitävinä voimina. Luottamuksen arvellaan lisäksi olevan tehokkaan talouden ja hallinnon sekä toimivan demokratian perusta. Ihminen voi saada luottamiltaan kanssaihmisiltä tietoa ja tukea erilaisiin asioihin, näin ollen luottamus luo solidaarisuutta ihmisten välille. Luottamuksen nähdään myös helpottavan tiedonkulkua ihmisten välillä [90]. Eri tieteenaloilla luottamus määritellään eri tavoin. Luottamus sosiaaliseen mediaan rakentuu eri tavoin kuin perinteisiin julkaisukanaviin. Tällä hetkellä luottamuskysymyksen tekee ajankohtaiseksi nopeat muutokset maailmassa, kuten globalisoituminen, teknologisoituminen ja verkottuminen.

Perinteistä mediaa kohtaan osoitettu luottamus ja uskottavuus ovat Suomessa korkealla. Luottamusta tosin heikentävät monet skandaalit, kuten juttujen keksiminen tai kuvien väärentäminen. On puhuttu journalismin kriisistä, mihin liittyy luottamuksen lisäksi internet tai verkko journalismia uhkaavina tekijöinä. [91]. Puustinen ja Seppänen [92] puhuvat hiljaisesta luottamuksesta, joka ilmenee uskona instituutiojärjestelmään. Sille on ominaista, että ihmiset kieltävät sen mahdollisuuden, että luottamus voi hajota. Luottamuksen menettämiseen riski koetaan minimaaliseksi. Vastaparina voidaan nähdä arvioiva luottamus, joka on tietoista riskinottoa, epävarmuuden sietoa ja erilaisten vaihtoehtojen tunnistamista. Matikainen [93] vertaa pankkeja ja mediaa instituutioina, joita kohtaan luottamus on kansalaisten keskuudessa pysynyt korkealla huolimatta siitä, että esimerkiksi pankkien toiminta on muuttunut ja median omistussuhteet muuttuneet viidessätoista vuodessa.

Matikaisen [94] mukaan sosiaaliselle medialle ei ole selkeää määritelmää, mutta käsitteellä viitataan mediasisältöjen tuotannon hajauttamiseen, jolloin käyttäjät tuottavat sisällön. Tällaisia ovat esim. YouTube, Wikipedia ja Flickr. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan näin ollen verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olemisen lisäksi. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu siis monelta monelle, eli perinteisille joukkotiedotusvälineille ominainen viestijän ja vastaanottajan välinen ero puuttuu.[95]Sanastokeskus sanastossa [96] sosiaalinen media määritellään tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntäväksi viestinnän muodoksi, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä ja luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita.

Luottamus nähdään usein määrällisesti: sitä on tai ei ole. Kyse on kuitenkin kontekstista ja asioiden suhteesta toisiinsa. Luottamus sosiaalisessa mediassa on ansaittava, sitä ei saa annettuna. Perinteisen median institutioluonne on erilainen suhteessa luottamukseen: painettuun sanaan on totuttu luottamaan. Toimittajien ja lehdistön luottamus rakentuu institutionalisoitujen käytäntöjen prosessissa. Luottamuksessa on kyse molemmista: annetusta ja ansaitusta luottamuksesta. Perinteisellä medialla Matikainen käsittää [97] journalistiset verkkopalvelut, kuten MTV3, Yle, Helsingin Sanomat, iltapäivälehdet, joiden sisältö tuotetaan pääasiassa ammattilaisten voimin ja niiden käyttäjiä nimitetään kuluttajiksi. Päivä- ja iltapäivälehdillä on kuluttajien eli lukijoiden tuottamat sivut, jotka tunnemme keskustelupalstoina. Rekisteröityminen takaa jäljitettävyyden todelliseen kirjoittajaan. Tavoitteena ei ole näiden tietojen hyväksikäyttö, vaan se on nähtävä varotoimenpiteenä, jottei sivustoja käytetä väärin. Ne lehtiyhtiöt, jotka haluavat luoda mielikuvan luotettavasta päivälehdestä ja journalismistaan, käyttävät moderaattoria sivujen vartijana. Lehdestä riippuen,osa moderaattoreista tarkistaa tekstit etukäteen. Iltalehdet, joiden imago jo on olla sensaatiohakuisempia poistavat tarvittaessa jälkikäteen asiaanluulumattomat keskustelut[98]. Moderaattorin läsnäolo luo luottamusta ja tuottaa lukijoissa mielikuvaa laadukkaasta keskustelusta. Toisaalta jälkikäteistoiminta tuo turvaa lehtiyhtiölle, koska se voi osoittaa esim. kunnianloukkaustilanteissa toimineensa hyvän journalismin mukaisesti ja poistaneensa loukkaavan mielipiteen sivustoiltaan.

Kuinka luottamus verkkosisältöihin rakentuu?

Luottamus ja epäluulo kulkevat vierekkäin. Sanomalehdistön nauttima luottamus on osin siirtynyt verkkoon. Yllättävää on se, että ns. näköislehdet eivät kuitenkaan nauti samanlaista luottamusta kuin perinteinen, paperille painettu sanomalehti. Liekö syy iltapäivälehtien, joiden ilmainen nettiversio ja paperipainos eroavat joskus hyvin paljon toisistaan? Paperinen lehti on jo vanha syntyessään, kun nettisivuilla käydään vastaavasti ns. reaaliaikaista "NYT JUURI TAPAHTUU" uutisointia. Netin iltapäivälehtien ilmaisversioiden asiasisältö on erittäin ohutta. Ne on tarkoitettu houkuttelemaan ihmiset ostamaan lehden näköispainoksen joko netistä tai lehtenä kaupasta.

Yleisradio on perinteisesti toiminut eri medioissa. Yleisradio on instituutiona käsite, jota pidetään tiedotuskanavana poliittisesti neutraalina. Neutraliteetti on oma kysymyksensä, koska Yleisradiota voi luonnehtia valtiolliseksi tiedotuskanavaksi, joka vaihtaa väriä poliittisten virtausten mukaan. YLE:n perinteinen "vakavahenkisyys" ja näennäinen riippumattomuus kaupallisista sidosryhmistään luo mielikuvan luotettavasta toimijasta. [99] Kyse on siis enemmän luottavaisuudesta kuin luottamuksesta.

Luottamus muihin verkkosisällön tuottajiin rakentuu käyttäjäkunnan yhteisöjen pohjalta. Luottamus sosiaalisessa mediassa pohjaa verkostoihin ja luottamusketjuihin. Vertaisiin luotetaan, vaikka heitä ei henkilökohtaisesti tunnettaisikaan. Niklas Vainio [100] pohtii, voiko Wikipediaan luottaa. Hän vertaa Wikipediaa tietosanakirjaan, jonka tietoa on perinteisesti pidetty luotettavana. Wikipedian luotettavuutta lisää sen ympärillä oleva yhteisö, jolla on oma kulttuurinsa, toimintatapansa, perinteensä ja myös norminsa. Normien käyttämättä jättämistä suvaitaan jonkin aikaa, mutta ennemmin tai myöhemmin häiriköt torjutaan mm. teknisin keinoin. Myös Wikipedia-yhteisön suuri koko takaa sen, että virheet huomataan ja poistetaan. Pienemmissä Wikipedian kieliversioissa tämä ei ehkä toimi yhtä tehokkaasti kuin suurissa. Voisi ajatella, että mitä laajempi lukija- ja kirjoittajakunta sosiaalisella medialla on, sitä luotettavampaa tietoa se tarjoaa. Tämän logiikan mukaan perinteisessä mediassa vuoropuhelun puuttuminen ja tiedon perustuminen yksittäisen toimittajan tai pienen toimituskunnan näkemyksiin vähentäisi perinteisen median luotettavuutta. Wikipediassa toteutuu eräänlainen kahden tason käyttäjäyhteisö. Ytimessä on aktiivi muokkaajakunta, joka aktiivisesti puuttuu tuntemattomampien muokkaajien toteutuksiin, palauttaen sivustoja totuttuun, oman luottamuksen mukaiseen tietomuotoon. [101]. Tässä yhteisössä luottamus toisen muokkaajan tuotokseen on syntynyt kokemuksen ja verkossa tapahtuvan kommunikoinnin kautta. Ryhmä voi olla yllättävän homogeeninen. Sen sisälle on uusien jäsenten vaikea päästä. Luottamuksesta syntyy ryhmän sisäinen yhteenkuuluvaisuuden tunne.

Mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen syntyyn?

Matikainen [102] toteaa raportissaan, että luottamus on kiinnostavalla tavalla sekä perinteinen että ajankohtainen käsite. Perinteisten medioiden siirtyminen verkkoon herättää kysymyksiä luottamuksesta. Kyselyt ovat osoittaneet, että perinteisiä medioita sinällään pidetään luotettavina, esim. YLE:n uutisiin luottaa 95% kyselyyn vastanneista. Matikainen nostaakin raportissaan esille seuraavia kysymyksiä, joita perinteisen median siirtyminen verkkoon herättää: osaako vanha mediatalo hyödyntää verkkoa parhaalla mahdollisella tavalla, voiko perinteinen media menettää luottamustaan verkossa, tarjoaako verkko foorumin, jossa perinteisen median luottamusta voidaan horjuttaa? Nyt kun mediatarjonnan määrä jatkuvasti kasvaa, tulee kuluttajien osoittama luottamus ratkaisemaan sen mihin mediaan he aikaansa käyttävät.

Matikainen [103] kokoaa raportissaan kyselyaineistossaan esille nousseita yleisiä verkkosisältöjen luotettavuuteen ja luottamukseen liittyviä vastauksia kuuteen faktoriin:

Muiden käyttäjien suositukset
Sisältö
Perinteinen media on luottamuksen tae
Epäilevyys
Pettymys verkkosivujen luotettavuuteen
Lukijoiden kuvat luottamuksen tae

Matikaisen tutkimuksessa tärkeimmäksi faktoriksi muodostui perinteistä mediaa kohtaa osoitettu luottamus. Toiseksi tärkeimpänä tuli sisältö, mutta myös epäileväisyys koettiin kohtalaisen tärkeänä. Myös vastaajien kriittinen suhtautuminen muiden lukijoiden kuviin tuli tutkimuksessa esiin: 52 % vastaajista ei nähnyt kuvia takeena luotettavuudesta. Myös Puustinen ja Seppänen [104] ovat tutkimuksessaan pohtineet ihmisten luottamusta valokuviin. Kuvien voima on vahva, ja sen vuoksi monet mediat ovat alkaneet laatia kuvankäsittelyn säännöstöjä. Eräät haastateltavat olivat sitä mieltä, että median täytyy ilmoittaa mikäli kuvaa on manipuloitu. Monet haastateltavista kertoivat tunnistavansa käsitellyn kuvan, mikä herättää heissä epäilyjä ko. mediaa kohtaan. Amatöörien ottamien kuvien teknisesti huonompi laatu voidaan nähdä siis luotettavuuden ja aitouden takeena. Valokuva halutaan pitää autenttisena todisteena paikallaolosta, todistuksena siitä, mitä todella tapahtui. Mitä enemmän verkkosisältöjä hyödyntävä yksilö tai ryhmä tuntee tai tunnistaa kuvamanipulaation mahdollisuuden ja teknisen helppouden, sitä kriittisemmiksi he tulevat. Puustisen ja Seppäsen haastattelututkimuksessa osoittautui, että kuvan tulkitsija puntaroi aina suhtautumistaan aiempien tietämystensä ja kokemustensa pohjalta ja tulkinta on aina kontekstuaalista. Näin ollen visuaaliselle lukutaidolle olennaista on eri medioiden ja lajityyppien tuntemus. Lukija pohtii siis kuvaa katsoessaan sen uskottavuutta esim. tämän hetkisen maailmantilanteen valossa, luotettavuutta (olenko nähnyt tällaisia kuvia muissakin medioissa?), ja kuvan aitoutta, mitä tavallisen lukijan voi kuitenkin olla vaikea epäillä. Lukija pohtii kuitenkin kuvalla välitettävää sanomaa: miksi ko. kuva on valittu tiettyyn asiayhteyteen, onko kuvan antama vaikutelma liian tarkoitushakuinen ja rajattu ja antaako se puolueellisen näkökulman. Manipuloinnista kiinni jääminen vaikuttaa pitkään median luotettavuusbrändiin. Toisaalta, uskottaisiinko kuitenkin enemmän virallisten tietotoimistojen välittämiin kuviin, siis ammattimaisiin journalistisiin todisteisiin, kuin käyttäjäkunnan omiin harrasteotoksiin?

Matikaisen [105] tutkimuksessa vastaajien ikä oli eniten vastaajia erotteleva tekijä, ei niinkään sukupuoli, ammatti ja koulutus. Nuorten vahva luottamus perinteistä mediaa kohtaan yllätti tutkimuksen tuloksissa. Nuoret käyttävät perinteisen median verkkosivuja kohtalaisen paljon. Tutkimuksessa todettiin myös, että nuoret ja vanhat ovat luottavat eniten verkkosisältöjen tiedon luotettavuuteen. Nuorten kohdalla tämä on kokemattomuuden tuomaa sinisilmäisyyttä. Heille ei ole vielä kasvanut "epäilevän Tuomaan" ajatusmaailmaa, kriittisyyttä, eikä toisaalta kokemusperäistä tietoa tiedon manipuloitavuudesta. Vanhemmilla ihmisillä on ongelmana perinteinen usko siihen, että mitä painetaan tai sanotaan mediassa pitää olla totta, eihän tietoa muuten julkaistaisikaan. Tämä on eräällä tavalla yllättävää, koska yli 70-vuotiaat ovat eläneet sota-aikoja, jolloin propaganda kukoisti. Lisäksi elämänkokemus on opettanut jo sen, että kaikkeen tietoon ei voi luottaa. Onko kyse sittenkin vielä vieraasta viestintävälineestä, johon suhtautuminen etsii vielä muotoaan? Toisaalta taas epäilevyys nousi iän myötä kaikissa ikäryhmissä.

Tärkeä tekijä luottamuksen saavuttamisessa oli sisältö; luottamus pitää siis ansaita. Verkon aktiivikäyttäjien keskuudessa merkittävimpänä faktorina tuli esiin luottamus toisia käyttäjiä kohtaan. Aktiivikäyttäjät luottivat enemmän kavereiden suosittelemiin sisältöihin. Luottamustekijöitä olivat myös kirjoitustyyli sekä verkkopalvelun tai -yhteisön tuttuus. Kirjoitustyyli ja tapa [106], jolla asiaa käsitellään, on kuin sormenjälki, jonka toinen aktiivikäyttäjä tunnistaa. Tällöin hän lukijana kykenee nopeasti tekemään omat johtopäätöksensä sisällön luotettavuudesta. Medioiden kaupallisuus tuo mukaan myös omat eturistiriitansa, joka edellyttää median käyttäjiltä kriittistä lukutaitoa. Tälläiset seikat eivät kuitenkaan korostuneet Matikaisen [107]tutkimuksessa, jossa perinteisen median asema on ihmisten mielissä hyvin vahva. Matikainen näkee sosiaalisen ja perinteisen median toisiaan täydentävinä, ei toistensa kilpailijoina.

Lähteet

Alma. Median yritysvastuu.[108]

Kalliala, Eija & Toikkanen, Tarmo: Sosiaalinen media opetuksessa. Finn Lectura, 2009. 978-951-792-383-5.

Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. [109]

Matikainen Janne (2009) Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. [110]

Puustinen L.& Seppänen J.Luottamuksen kuva, lukijoiden näkemyksiä uutiskuvien uskottavuudesta

TSK Sanastokeskus: Sosiaalisen median sanasto (PDF) ISBN 978-952-9794-26-3. 2010

Vainio, Niklas (2006). Muuttaako wikipedia käsitystämme tiedon luonteesta?

OMAN RYHMÄN TOIMINNAN ARVIOINTI

Alkutapaaminen oli hyvä oman ryhmän opiskelun kannalta. Vaikka yksi ryhmämme jäsen ei ollut läsnä alkutapaamisessa pääsi hän kuitenkin lopulta sisälle tehtävien tekemiseen. Oli hyvä, että ryhmästä valittiin yksi hoputtamaan tarpeen mukaan muita työn tekemiseen. Opimme paljon toisten ryhmän jäsenten kirjoituksista. Saimme uusia näkökulmia asioihin ja lisää tietoa. Jos olisimme tehneet annetut tehtävät yksin, olisi vastauksista tullut huomattavasti suppeampia. Mielestämme opimme tässä ryhmässä paljon toisilta.

Sitä osallistuivatko kaikki tasapuolisesti voi tietysti tarkastella historia tiedoista. Alussa ja muutaman kerran myöhemminkin en muistanut tai ymmärtänyt kirjautua sisään. Sisäänkirjautumista olisi voinut alkutapaamisessa painottaa enemmän, jos se on huomattavan tärkeää. Kaikki osallistuivat tehtävien tekemiseen, vaikka sisäänkirjaantumisia ei kaikilta aina näy.

Oli hyvä, kun ryhmässämme oli erilaista tuntemusta ja perehtyneisyyttä asioihin. Se monipuolisti oppimista ja opiskelua. Yhteistyössä omassa ryhmässä oman aikataulun mukaan oli mahdollista työskennellä. Ryhmämme oli hyvin toimiva. Ryhmän jäsenten eri rytmiset työskentelytavat olivat rikkaus. Ryhmästä erottui selkeästi ne henkilöt, jotka hyvin nopeasti alkoivat tuottaa raakatekstiä, eräänlaista ajatusrunkoa. Parin päivän kuluttua tekstiä alkoivat muokata ne ryhmäläiset, jotka lihottivat ja stilisoivat tekstiä. Tästä johtuen tehtäviin alkoi muodotua vastauksia heti tehtävänannon jälkeen ja tehtävä tuli suoritettua ajallaan.

Keskustelu sivu oli hyvä viestien, ohjeiden ja ihan keskustelunkin kannalta. Käytimme keskustelu sivua ahkerasti. Tärkeää oli ryhmän luottamus toinen toisiinsa. Kommunikointi keskustelusivujen kautta oli erittäin luontevaa. Ryhmän jäsenet toimivat samalla "aaltopituudella", joten toisen ajatuksista oli helppo päästä heti kiinni.Tämä osoitti sen, että ryhmä kykeni hyvin avoimeen tiedon tuottamiseen, käyttäen ainoana tiedotusfoorumina julkista wikialustaa. Kynnys muokata toisen luomaa teksiä ei noussut liian korkeaksi ja kirjoitustyyli muokkautui hyvin samanlaiseksi.

Tässä minun arviointini:

Ryhmä toimi hyvin, jotkut olivat todella nopeita kirjoittajia ja tuottivat tekstiä, kun itse vasta tutustuin materiaaliin. Näin ollen oma rooli jäi joissakin tehtävissä ennemmänkin kommentoijaksi, kun en enää keksinyt lisättävää/muutettavaa tekstiin. Aluksi en ollut ihan varma, mille sivulle tekstiä oli tarkoitus tuottaa (oma vai yhteinen sivu) ja aina en muistanut myöskään kirjautua, mutta tehtävien edetessä työskentelytapa tuli tutummaksi ja vakiintui, jolloin aikaa ei mennyt tekstin tai keskustelun etsimiseen. Toisen tekemän tekstin muokkaaminen tuntui alussa hiukan vaikealta ja vasta viimeisessä tehtävässä, joka oli vastuullani, se tuli luontevammaksi. Yhden "päällekatsojan" valitseminen ryhmästä oli toimiva menettelytapa tehtävien valmistumisen ja jokaisen osallistumisen suhteen. Irma P.

ANNETTUJEN TEHTÄVIEN ARVOINTI JA WIKIN ARVIOINTI OPPIMIS/OPISKELUYMPÄRISTÖNÄ

Annetut tehtävät olivat mielenkiintoisia. Herättivät uusia ajatuksia. Oheismateriaali olivat sopivan kokoisia pituudeltaan. Lisäksi aiheesta löytyi ihan mielenkiintoisia artikkeleja netistä, jotka antoivat lisävalaistusta asiasta. Ensimmäiselle tehtävälle oli varattu kaksi viikoa aikaa. Aika tuntui ihan sopivalta. Ei aiheuttanut stressiä. Seuraavat kaksi tehtävää aiheuttivat jo stressiä, koska aikaa oli vain viikko. Piti perehtyä annettuun tehtävään ja tuottaa tekstiä melko lyhyellä ajalla. Yhteistyössä homma kuitenkin hoitui. Siitä kiitos kaikille ryhmän jäsenille.

Tehtävät itsessään avasivat uusia näkökulmia. Itselleni lukutaidon luokittelu ajanjaksoille oli pienimuotoinen matka musta-valkoisen Saloran maailmasta nykyhetkeen.Se konkretisoi muutoksen vauhdin ja auttoi näkemään, miten nopeasti teknologia kehittyy. Tämä wikimaailma on jo kohta vanhaa ja tilalle tulee uusia sosiaalisia medioita. Kurssin ensimmäisessä tehtävässä pohdimme lukutaitoa perusteista lähtien. Lukutaito on kautta aikojen ollut edellytys kriittiselle ajattelulle. Kriittisen lukutaidon käsite on entistä oleellisempi nykyisessä mediayhteiskunnassa. Tieto on valtaa ja kyky tarkastella kriittisesti ympäröivää tekstien ja kuvien tulvaa on edellytys selvitä siitä. Tämän lukutaidon ensiaskeleita ottavat paitsi lapset ja nuoret myös aikuiset. Lukutaito On tätä nykyä paljon laajempi käsite kuin vain sanojen ja lauseiden hahmotuskyky, vaikka nämä ovatkin kaiken perusta. On otettava haltuun monenlaista ja koko ajan uusiutuvaa tekniikkaa ja ymmerrettävä monipuolistuvia mediankäytäntöjä ja lukutaitoja. Siksi lukutaitokysymyksen käsitteleminen mediaskasvatuskurssilla on oleellista. Wikioppimisen ja radikaalin tasa-arvon pohtiminen antoi mahdollisuuden pohtia näitä keskeisiä nyky- yhteiskunnan ilmiöitä. Kysymyksenä nämä ovat oleellisia mediakasvatuksen alalla nykyisessä toimintaympäristössä, joka avoimien mediakäytäntöjen leviämisen myötä antaa mahdollisuuksia uudenmuotoiseen toimintaan. Samanaikaisesti tämä vaatii ja mahdollistaa monipuolisten taitojen kehittämistä niin tiedonhankinnassa, ajattelussa kuin tekniikassakin. Perinteisen median käytäntöihin ja asiantuntijavaltaan perustava epäreflektiivinen varmuus näyttäytyy uudessa valossa kun sitä pohtii suhteessa uusiin mediakäytäntöihin. On oleellista ymmärtää näitä käytäntöjä ja kouliintua niiden aktiiviseksi ja reflektiiviseksi käyttäjäksi. Vain toimintaan osallistumalla on mahdollista on voimaantua näkemään omat mahdollisuutensa osana yhteisöllistä tiedonmuodostusta. Välineet kehittyvät yhteisön jäsenten toiminnassa ja näin voidaan hyödyntää ja kehittää utopisteseltakin aluksi kuulostavaa kansan kollektiivista älykkyyttä. Keskustelu ja kirjoittaminen "Luottamus verkkosisältöihin" aiheesta avasi silmiä näkemään luottamuksen rakentumista verkossa ja ymmärtämään perinteisen median ja verkkoympäristön yhteisiä ja eriviä piirteitä suhteessa luottamukseen. Tehtävän pohjana olleen tutkimuksesta voi nähdä, että luottamus perinteiseen mediaan on edelleen voimissaan. Luottamus ei ole itsestään selvyys ja se rakentuu monista osatekijöistä. Tulevaiduudesta voisi ajatella, että ymmärrys verkkosisältöjen luotettavuudesta vielä alkutekijöissään ja tullee kehittymään siinä missä viestintätekniikatkin.

Wiki oppimis/opiskeluympäristönä oli uusi mielenkiintoinen kokemus. Opimme opiskeltavista aiheista enemmän ryhmässä kuin yksin tekemällä. Se oli parhaimpia wikin ominaisuuksia oppimis/opiskeluympäristönä.Tätä oppimista, jota meissä on tapahtunut, voimme hyödyntää jatkossa omassa työssämme ja vapaa-ajalla.Yksi tärkein oppi on ns. kollektiivinen kirjoittaminen, kyky tuottaa ryhmässä tietoa ja saada se sanalliseen muotoon. Taito on tarkeä ajatellen nykyisiä työelämän haasteita. On kyettävä myös tiedonhaussa toimimaan ryhmässä, eikä sooloartistina. Kurssi tarjosi paitsi paljon uutta tietoa nykymedioista ja niiden vaikutuksista koulumaailmaan yms., mutta myös käytännön mediataitoja sen kautta että kurssi toteutettiin täällä Wikiopistossa.

Tämä kurssi oli aivan loistavasti ja ajankohtaisesti toteutettu Verkkokurssi - paitsi että tehtävät suoritettiin Wikiopistossa, niin myös materiaalit oli löydettävissä verkossa. Kurssi oli siis mahdollista suorittaa myös ulkomailta käsin, ja silti kokea tekevänsä yhteisöllisesti ryhmätyötä suomalaisten opiskelukavereiden kanssa. Monet verkkokurssit toteutetaan kyllä verkossa, mutta opiskelumateriaalin saaminen ulkomaille aiheuttaa ylimääräisiä haasteita. Tästä suuri kiitos tämän kurssin toteuttajille!

Vielä palaten tuohon ryhmän jäsenten aktiivisuuteen on todettava, että siihen vaikuttavat myös ns. ulkoiset tekijät ja toimintaympäristö. Minulla (Jalava) on ollut erittäin hyvät mahdollisuudet päästä nettiin ja tehdä tehtäviä, koska olen toissä vain satunnaisesti. Jos tälläistä helppoa yhteyttä ei olisi ollut (nytkin valvon tenttiä),työskentely olisi edellyttänyt erityisjärjestelyjä ja useamman ihmisen tarpeiden yhteensovittamista. Johtopäätöksenä voi todeta, että tällainen oppimismenetelmä edellyttää hyviä nettiyhteyksiä ja mahdollisuutta päästä helpolla nettiin. Kuten aikaisemmin todettiin, valmis materiaali netissä on opiskelijan ihannetilanne, jolloin ei tarvitse käyttää paukkuja materiaalin etsintään.

Wikin käytössä oli kuitenkin muutaman kerran ongelmia. Joko wikissä oli liikaa käyttäjiä kerralla tai omassa nettiyhteydessäni oli vikaan.

Tässä arviointini:

Kurssi oli toteutukseltaan mielenkiintoinen ja hyödyllinen, koska Wiki-maailma tuli tätä kautta hiukan tutummaksi. Aiemmin olen käyttänyt vain Wikipediaa tiedonhakuun ja tämän kurssin myötä oppi ymmärtämään, miten se on rakentunut ja millaisilla "pelisäännöillä" siellä toimitaan. Tehtävät olivat monipuolisia ja antoivat ajattelemisen aihetta. Erityisesti median luotettavuuden pohtiminen sai miettimään omaa suhtaumista erilaisiin tiedonlähteisiin.

Ryhmät saivat valita toimintatapansa itsenäisesti, mikä oli jo sinänsä opettavaista. Ehkä jonkinlainen tarkempi yleisohjeistus kirjautumisista, kirjoitusalustojen käytöstä ym. olisi säästänyt hiukan aikaa varsinaiseen kirjoitustyöhön, mutta toisaalta eri sivuilla "harhailu" oli myös oamlla tavallaan hyödyllistä. Esseemuotoisen tekstin tuottamisen ryhmässä koin aluksi hiukan vaikeana, koska jokaisella on kuitenkin oma tyylinsä kirjoittaa ja tekstin yhteensovittaminen siten, että lopputulos on sujuvaa ja loogisesti etenevää, on haasteellista. Wikiopiston rakenteen ja tekstinkäsittelyn koin hiukan kömpelöksi työvälineeksi, eikä sen kaikkiin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin tullut perehdyttyä riittävästi. Joka tapauksessa tällainen ryhmässä työskentely tulee olemaan tulevaisuudessa yhä tärkeämpää, joten kurssi antoi tähän hyviä eväitä. Irma P.