Keskustelu:Avoin yliopisto/Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Osallistujat ja ryhmät/Ryhmä KOLME

Page contents not supported in other languages.
Wikiopistosta

05.12.2010 Pitää sanoa, että näitä sivuja tulee ikävä. Ikävä sitä ylläriä, mitä muut ryhmäläiset ovat loihtineet ja ikävä sitä lopputulosta, jossa näkee kaikkien osaamisen yhteisen vahvuuden. Hyvää itsenäisyyspäivää ja malja Suomelle ja meille ja Katajalle. jalava


Hei vielä kolmoset ! Täällä minä viestintäteknologista puutetilaa kokeva vielä päivän myöhässä lisäilin arviointitehtävään lisää arviointiani tehtävistä. Torstaina jo kirjoittelin siihen mutta kun tuli tekstiä paperille, ajattelin siirtää sitä vielä tänne verkkoon nyt kun pääsin verkkoyhteyteen. Kiitos kaikille yhteisestä tehtävien tekemiskokemuksesta ! Meidän ryhmässä tunnuimme saavuttavan luottamuksen :) Mukavaa itsenäisyyspäivälomaa kaikille:) Terveisin Leila


Hei ! Kirjoittelin nyt suoraan tähän keskustelupalstalle tuohon arviointitehtävään, kopioin saman tehtävän tekstiin. Seuraava lainausmerkeissä oleva teksti on siis lainaus omasta tekstistäni tehtävään:). En ole kirjautunut edellenkään.Tulostan kokonaisuuden ja tutkailen kotona ja jos vielä saan mahdollisuuden ehtiä tänne nettiin arvioin lisää:)Leila

" Wikioppimisen ja radikaalin tasa-arvon pohtiminen antoi mahdollisuuden pohtia näitä keskeisiä nyky- yhteiskunnan ilmiöitä. Kysymyksenä nämä ovat oleellisia mediakasvatuksen alalla nykyisessä toimintaympäristössä, joka avoimien mediakäytäntöjen leviämisen myötä antaa mahdollisuuksia uudenmuotoiseen toimintaan. Samanaikaisesti tämä vaatii ja mahdollistaa monipuolisten taitojen kehittämistä niin tiedonhankinnassa, ajattelussa kuin tekniikassakin. Perinteisen median käytäntöihin ja asiantuntijavaltaan perustava epäreflektiivinen varmuus näyttäytyy uudessa valossa kun sitä pohtii suhteessa uusiin mediakäytäntöihin. On oleellista ymmärtää näitä käytäntöjä ja kouliintua niiden aktiiviseksi ja reflektiiviseksi käyttäjäksi. Vain toimintaan osallistumalla on mahdollista on voimaantua näkemään omat mahdollisuutensa osana yhteisöllistä tiedonmuodostusta. Välineet kehittyvät yhteisön jäsenten toiminnassa ja näin voidaan hyödyntää ja kehittää utopisteseltakin aluksi kuulostavaa kansan kollektiivista älykkyyttä."

Kiitos kaikille ryhmä 3:n jäsenille. On ollut ilo vierailevana jäsenenä työskennellä kanssanne. Minun oli helppo päästä joukkoonne, vaikka en ole ollut muilla kursseilla teidän kanssanne yhtäaikaa. Lisäilin omat osuuteni tältä aamulta arviointiin. Palaan vielä varmaan arviointiin ja lisään, jos jotain tulee mieleeni. Katajalle kiitokset ohjauksesta! Jalava

  • Tiedoksi Katajallekin, että ryhmä "Kolmen" 3. tehtävä on nyt mielestäni valmis, ellei joku halua vielä tehdä jotain muutoksia. Pientä stilisointia tein vielä ja luin sen Aamulehden jutun Puustisen ja Seppäsen tutkimuksesta. Ja se otsikkomuutos oli hyvä ja nyt osaisin jopa muutoksen tehdä, huomasin, että se tehdäänkin tekstin sisällä ei siinä sisällysluettelossa, joka päivittyi sitten itsellään ajan tasalle. Koko ajan oppii jotain, hienoa! Arvioinnin kirjoittaminen etusivulle sopii minulle. Hyvää alkavaa viikkoa ja kiitos oamsta puolestani hyvälle ryhmälle! T Irma
  • Hei, kävin kopoimassa tähän seuraavan annetun tehtävä.

"Tämä viikko on arviointiviikko. Teidän tulee arvioida oman ryhmän toimintaa monipuolisesti: mm. osallistuivatko kaikki tasapuolisesti, kuinka onnistuitte ja tapahtuiko kehitystä. Koska toteutus oli ensimmäinen laatuaan olisi hyvä jos myös arvioisitte tehtäviä sekä tietysti tätä wikiä oppimis/opiskeluympäristönä. Kataja"

Sopiiko, että kirjoitamme vastausta etusivulle, jossa on muutkin vastaukset? Aloitan vastausta sinne. Siirtäkää vastaus muualle, jos haluatte, että se ei ole etusivulla. T. Pirjo


  • Otsikko käy ainakin minulle. t. Pirjo

J

  • Laitoin uutta otsikkoa viimiseen kohtaan, kävisikö noin? jalava
  • Hei kaikki, lisäsin vielä pätkän luottamuksen käsitteeseen. Minua on koko ajan myös arveluttanut tuo Miksi luottamus verkkosisältöihin rakentuu? kysymyksenasettelu - sehän on tehtävänannossa, mutta kattavaa yksiselitteistä vastausta en siihen löydä vaan vastaus kiertelee ennemmin miten ja miksi...? Voisiko otsikkoa muuttaa Miten ja miksi...? Tai: Luottamuksen rakentumisesta verkkosisältöihin, ja näin ollen yhdistää Kuinka...? ja Miksi...? kappaleet. Terkuin Marja
  • Muokkailin ja jäsentelin hiukan sisältöä, lisäilin lähdemerkintöjä ym. Tuota Aamulehden artikkelia en vielä ehtinyt katsoa. Olisin muuttanut hiukan toista otsikkoa (Miksi luottamus verkkosisältöihin rakentuu) enemmän sisältöä vastaavaksi, mutta en osannut?? Ko. kappaleessahan käsitellään enemmänkin tuota Matikaisen tutkimuksen tuloksia. Jos otsikon muuttaminen on teidänkin mielestänne aiheellista ja joku osaa sen tehdä, niin asia ok., mutta voi toki noinkin jäädä. Teen vielä tänään sunnuntaina illalla lopullisen "katsauksen", joten siihen asti sana on vapaa ja voitte vapaasti muutella tekstiä, jos tekemäni muutokset ovat jotenkin kummallisia. T. Irma
  • 27.11.2010.Näiden sivujen yläkulmassa on se Kirjaudu sisään tai luo tunnus. Napsauta sitä niin kone pyytää salasanaa, koska olet unohtanut, paina kohtaa lähetä uusi salasana sähköpostilla. Kohta näyttöön ilmestyy teksti, Uusi salasana on lähetetty käyttäjän xxxxx sähköpostiin. Käy sitten sähköpostissasi katsomassa mikä salasana on. Kone antaa sinulle väliaikaisen tunnuksen ja sen jälkeen heti pyytää luomaan uuden salasanan. (kokeilin ja toimii) Jalava

27.11 Tervehdys kaikki- tottavieköön, olen kirjoittanut suoraan wikialustalle, ilman kirjautumista !! Kiitos jalavalle huomautuksesta! Ja nyt kun mietin, en sitten muista miten kirjaudutaan- siitä 30.10 tapaamisesta tuntuu olevan jo ikuisuus, etten muistanut koko tunnuksia. Apuva - ma mistä löytäisin sen salasanan !?! Muokkaan nyt tässä vielä tekstiä suoraan tähän. Seuraavan kerran mahdollisuus nettiyhteyteen on maanantaiaamuna, jos ei estettä ilmene tänne yliopistolle tulossa. Luotan ryhmän toimintaan :) Leila

  • 27.11.2010 Tämän päivän Aamulehdessä, sivulla B27 on artikkeli Janne Seppäsen ja Liina Puustisen tutkimuksesta, koskien vakokuvia ja miten lukijat luottavat kuvien oikeellisuuteen. Siis meillä on erittäin ajankohtainen lähde!!

jalava

  • Kiitos kun olette tuottaneet noin paljon tekstiä. Jos teille sopii, niin katsellaan vielä viikonloppu ja sunnuntaina sitten laitan lopullisen pisteen. Terv. Irma
  • Hei, luin kanssa kirjoitettua tekstiä ja annettua materiaalia uudestaan. En nyt keksi lisättävää. On vielä viikonloppu aikaa miettiä asiaa. Minustakin teksti on valmista tavaraa. t. Pirjo
    • Minusta tuo teksti alkaa olla valmista tavaraa. Leila, olet hienosti saanut lihaa luitten päälle,koskien esim. valokuvien luottamusta käsittelevää tekstiä!!! Valitettavasti historiassa ei näy sinun logitietoja, siis kirjautumisessa on ollut häikkää. Mutta ei se mitään, me onneksi tunnistamme ryhmämme jäsenten tuotosta!! Tämä myös Katajalle tiedoksi!!!jalava

Hei ! Valokuvien luottamusta käsittelevä osuus on hyvä! Olisin mielelläni ottanut kunniaa asiasta, mutta tuo osuus on jonkun muun kirjoitusta :) Olen keskittynyt sosiaalisen median luotettavuutta suhteessa perinteiseen pohtimaan ja voiko luottamuksesta puhua määrällisesti. Muutoin arvioiva keskustelu mediakurssin etenemisestä on paikallaan, melkoisen uutta tämä yhteisen tekstin tuottaminen ja välillä hämmentävää. Käytännöistä keskustelu varmaan olisi opettavaista, evaluaatiota- mutta sehän on sitten seuraavan viikon aiha :=) Leila


26.11 Hei 3 ryhmäläiset! Eilen ja tänään pääsin luottamuksen kimppuun, siis verkkoon ja kirjoittelemaan verkkoalustalle, eikä vain paperiprintin reunoille .Miltä tämä meidän tuotos alkaa näyttää? Jatketaanko vielä vai laitetaanko kohta pakettiin? Huomenna sitten nähdään kandiseminaarissa muiden aiheiden parissa kuitenkin:) Leila

  • 25.11 Hei Kaikki,työpäivät on olleet täysiä, mutta
mukana ollaan :)  Leila

25.11. Hei kaikki, mulla on ollut lapset kipeenä, mutta toivon että ehdin tänään ja huomenna kirjoittamaan. Raporttia olen "kahlannut" pikkuhiljaa...Mukana ollaan! Marja

  • 25.11.2010 Mikä on teidän tilanteenne Marja ja Leila? Nyt olisi viimeisten puserrusten aika!!! Jalava
  • Hei! Tällä viikolla on niin pitkiä päiviä, etten ehdi kuin vasta loppuviikosta kirjoittamaan tekstiä. Kiva, kun olette ehtineet aloittamaan vastausta. T. Pirjo
  • Aloittelin käsitteiden määrittelystä ja lisäsin joitakin lähteitä, joita ehkä käytän. Muokkailen tätä vielä itsekin, joten ei ole mitenkään valmista tekstiä. T. irma
  • Pirjo olikin jo ehtinyt laittaa etusivulle uuden tehtäväksiannon rungon, itse alan vasta tutustua luettavaan raporttiin. Olen tämän viikon tehtävän raportoinnista vastuuvuorossa ja jos edetään taas samalla tavalla kuin viime tehtävässäkin, että työstetään kukin suoraan pääsivulle ja viimeistään viikonloppuna laitan sitten "pisteen" tehtävälle, jos teillekin niin sopii. Aihe ja luetteva raportti vaikuttivat mielenkiintoiselta, vaikka en ihan vielä ymmärtänytkään kysymystä. Mutta ehkä se raportin lukemisen myötä avautuu. Raportin lopputulema näytti ainakin olevan, että perinteiseen mediaan luotetaan enemmän kuin ns. sosiaaliseen mediaan. Terv. Irma

Hei, laitoin uuteen tehtäväämme otsikot. Muuttakaa niitä, jos on tarvetta. Lueskelin annettua materiaalia ja täytyy lukea vielä lisää, jotta voisin vastata aiheeseen. t. Pirjo

  • Minulle sopii, että valmista on. Hyvää viikonloppua! T. Irma
    • Omasta puolesta hyvää viikonloppua, lähden "Mä lähden Pohjois-Karjalaan..., mut'en juo kaljaa auringon nousuun.."Jalava
  • Hei kaikki,lisäsin vielä wikinewsin esittelyyn etiketistä - muuten minusta näyttää valmiilta. Jos olette samaa mieltä, niin lähdemme viikonlopun viettoon ja odottamaan viimeistä tehtäväämme :) Marja
  • Jos jollekin tulee vielä jotain mieleen, ja jos vaan kaikille sopiii, niin lisäillään vielä loppuviikosta, dead line oli sunnuntai. Mutta tälläisenäänkin varmaan on jo ok. Laittavatko Marja ja Leila sitten viestin, koska katsovat tehtävän olevan valmis? T Irma
  • Minusta Wikiuutisten esittely on pulkassa. Vastaparit alkavat olla myös valmista tavaraa, tietysti niihin voisi jotain tujua vielä lisätä. Onko Katajalla kommetteja? Jalava on aamuinen majava
  • WAU, alkaa olla valmista kamaa teillä. Aikaa on vielä muutama päivä, pohtikaa jos johonkin jotakin laitatte, hyvältähän tuo näyttää. Kataja
  • Hei, mustakin teksti näyttää jo nyt varsin hyvältä. Olen yrittänyt miettiä jotain lisättävää. Ehkäpä se ahaa elämys tulee, kun lukee wikinewseja. t. Pirjo

Hei! Lisäilen tänään keskiviikkona omalta osaltani etusivulla nyt jo olevaan tekstiin jotain, mutta teksti näyttää nyt jo hyvältä, en tiedä, kuinka pitkää juttua siitä ylipäätään saa kokonaisuutena aikaiseksi. Terv. irma

  • 16.11. Kiitos Pirjo, aloititkin kirjoittamaan etusivullemme - kirjoitin myös kahteen muuhun osioon, mutta melko lyhyeksi jää esittely. Keksiikö joku syvällisempää pohdintaa/esittelyä lisäksi? On mielenkiintoinen tämä aihe, varsinkin vastinparien esittely. Terkuin Marja
  • 15.11. Aloitin kirjoittamaan etusivulle juttua vähän ja tein otsikoita (muuttaakaa niitä jos on tarvetta). On kyllä niin alkutekijöissä tämä aiheen käsittely, että jatkan huomenna lisää, jos en enää tänään jaksa.Ihan mielenkiintoista tämä on ja Suorannan tekstikin herätti paljon ajatuksia... T. Pirjo
  • 15.11.10 No, nyt on tentti kirjoitettu ja palaan tämän pariin. Irman ehdotus on hyvä, joten mennään sen mukaan ja aletaan vaan rohkeasti kirjoittaa etusivulle, kuten Sari on opastanut. Eikun huomenna teksti sivuille!!Jalava
  • 15.11. Hei taas, kysyin vielä Sarilta tuosta tekstin saamisesta sitten etusivullemme - hän sanoi että voimme kirjoittaa sitä heti siihen ensimmäisen tehtävän perään. Minusta ainakin tuntuu hankalalta kirjoittaa ensin toiseen paikkaan, jos kuitenkin tekstimme täytyy päätyä etusivullemme. Teen(kö?) huomenna aloituksen etusivullemme. Minusta Irman ehdottamat vastinparit kuulostavat järkeviltä. Terkuin Marja
  • 15.11. Hei, minulle sopii ehdotuksenne. Laitoin Leilan ja Marjan sivulle Marjan tekemän otsikon alle tekstiä. (Vai teemmekö kaikki omia juttuja ja yhdistetään ne myöhemmin? Miten siis teemme lopulta?) t. Pirjo

Hei taas! Tehtävänannon mukaan vastinpareista piti valita kolme näkökulmaa ja itse ehdottaisin seuraavia: - 5. Reflektiivinen epävarmuus vs epäreflektiivinen varmuus - 6. Keskustelu ja tekeminen vs. kuuntelu ja muistiinpainaminen - 8. Kansan kollektiivinen älykkyys vs. koulutetun eliitin asiantuntijatieto

Ajattelin noita vaihtoehtoja lähinnä valitsemamme käsittelyalueen (Wikinews) vuoksi, koska sen sisältö ei ole vastaa ihan perinteistä oppimisympäristöä, vaan on enemmän informatiivinen. Mutta mitä mieltä olette? Muitakin vaihtoehtoja varmaan on.

Irma

  • 15.11.2010 Hei kaikki, edellinen ehdotus kuulostaa hyvältä. Loin jo Leilan ja minun sivuilleni otsikon, sinnehän jokainen voisi työstää tekstiä? Ja Wikinews käsittelyalueena kuulostaa hyvältä. t: Marja ps. ja sori, olin missannut tämän keskusteluketjun täysin, olen vain luonut tekstiä omaan tahtiini...toivottavsti kukaan ei ole pahoittanut mieltään... Minulle ei vain ole ihan selvää, kuinka sitten teksti luodaan etusivullemme, jos nyt työstämme sitä Leilan ja Marjan otsikon alla... Kun ensimmäiseen tehtäväänhän pääsee suoraan kun klikkaa "ryhmä 3", mutta kuinka sitten tämä tehtävä 2.? Käytän Wikiopistoa ekan kerran, niin tämä on tällaista harjoittelua...
  • 15.11.2010 Irma, ehdotuksesi on erittäin hyvä, kannatan ehdotustasi. Minä työstän ko. aihetta omille sivuille, joten näätte ja voitte lukea missä mennän. Sitten aikataulutus, vain tämä viikko aikaa! Olisiko hyvä, että keskiviikkoiltana olisi jo tavaraa omilla sivuilla, Torstaina alkaisi asioiden yhdistely ja viikonloppuna viimeistely.Jos perheessäni ei enää riehu kurkkukipu ja räkätauti, joudun käymään pe-su itä-suomessa, mutta yritän päästä nettiin. Syy: Äitini täyttää 88.Jalava

14.11.2010 Hei!

Minulle sopii Wikinews käsittelyalueeksi. Millaisella menettelytavalla lähdetään liikkeelle? Työstääkö jokainen ensin omaa versiotaan ja laittaa sen Marjan ja Leilan sivuille vai muokataanko aina edellisen tekijän tekstiä jollakin sovitulla sivulla? Terv. irma

Kävin lukemassa jo ensi viikon tehtävän! Käykö alueeksi WIKINEWS ! Jalava Huomasin, että löytyy siis suonenkieliset sivut myös, vaikka eivät varmaan ole niin kattavat kuin englanninkieliset. helpottaa esittelyä ja asian jäsentämistä! majava


14.11.2010 klo 21.25 Ja Jalava täällä taas. Koska olen huomenna koko päivän erittäin poissa tästä Wikimaailmasta (tentti illalla)päätin varastaa aikaa ja laitoi Jalavan sivuille ehdotuksen kolmesta vastaparista, koskien Wikiuurisia tai Wikinews-sivuja (jotka ovat antoisemmat). Siis kurkatkaa sivuilleni, palaan asiaan kun olen tentin aiheuttamasta järkytyksestä tokeentunut. jalava



5.11.2010 Leila, Mikä sinun tilanteesi on?jalava

'Katajalle! Marja on kirjannut itsensä jo Leilan pariksi, puuttuu vain ryhmäsivulta! Jalava

  • Juu, hienoa ja vielä Marjalle ohjeistus, että kaikki kuitenkin osallistuvat kaikkien tehtävien tekemiseen, vastuuhenkilöillä on vain oma erityinen vastuunsa. Mitä se pitää sisällään on tietenkin teidän ryhmäläisten päätettävissäoleva asia. Mutta hyvin on lähtenyt hommat eteenemään täällä, tekstiä ja asiaa on kivasti jne...Marja on päässyt mukavasti mukaan! Hienoa siis.!

Kokoontuminen 30.10.2010, tavoitteet ja työnjako:[muokkaa]

Sovitaan yhteiset pelisäännöt ja työskentelyn seuranta ja arviointi

RYHMÄÄN MAHDOLLISESTI TULEVAT UUDET JÄSENET ILMOITTAUTUKAA JOIHINKIN ALLAOLEVISTA TEHTÄVISTÄ TOISEKSI VASTUUHENKILÖKSI!!

Kaikkien ryhmäläisten tulee osallistua työskentelyyn. Tavoittena on, että ryhmä tuotta etusivulle yhteisen tekstin tehtävän annon mukaisesti. Kirjoittaminen ei ole kommettimuotoista, vaan kaikki ryhmän jäsenet voivat kirjoittaa toisen kirjoittajan tekstin sisään omia näkemyksiään. Jokaisella on oikeus siis lisätä, muuttaa tai poistaa toisen tuottaman tekstin osia tai palasia, jotta saadaan mahdollisimman sisältörikasta ja asianmukaista tekstiä.

Jalava seuraa aktiivisesti työskentelyn ainakin kaksi kertaa viikossa ja kirjoittaa omia kommettejaan keskustelusivullaan.

Tehtävien vastuuhenkilöt näkyvät kunkin tehtävän yläpuolella. Vastuuhenkilöt omalta osaltaa aktivoivat muita ryhmäläisiä, jotta tehtävä tulee yhdessä ajoissa tehtyä.

SISÄLTÖ:[muokkaa]

Jalavan sivuille voivat muut ryhmäläiset myös laittaa näkemyksiä ja kommentteja ryhmän toiminnasta.

MOI

Kyllä varmaan voidaan hyvin mielin siirtyä viikonlopunviettoon. Kirjottelin vielä tekstiä tuossa. Mitä mieltä olette - onko valmista? Mun työskentely meni tässä tehtäväjaksossa niin, että luin tekstejä tulostettuna ja kirjottelin kotona luonnosta ja sitten kirjottelin kerralla tähän tekstiin. Kotikone on tietokonelääkärissä ja en ole voinut kuin täällä yliopistolla käydä tekemässä ja tulostamassa. Leppoista viikonloppua kaikille! :)Leila


Minulla ei ole lisättävää, joten minulle sopii, että tehtävä on valmis. Hyvää viikonloppua! T irma

Olisiko nyt aika laittaa piste ensimmäiselle tehtävälle ja viettää ihan vapaaviikonloppu?Ootellen uutta, Katajaista postia. T Jalava

Tehtävän 1. Raportoinnin vastuuhenkilö: Pirjohei

Tehtävä 1[muokkaa]

Leena Rantalan Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa [1] ja Juha Suorannan Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus [2] pohjalta selvittäkää

a) lukutaidon kehittymisen jaksoja yhteiskunnassa ja

b) pohtikaa, mitä kaikkea mediapedagogiikka tarkoittaa kasvattajan näkökulmasta.

Katajalta komentti tehtävästä 1: Wau! Todella hyvä johdanto heti alkuun, hyviä ja aiheen kannalta relevantteja lähteitä (kävin siis kurkkimassa niitäkin) ja sujuvaa, erittäin sujuvaa. Molemmat tehtävät tasapainossa ja mukana lähteiden lisäksi omia ajatuksia. Yhtenä vinkkinä sanoisin, että kappaleita ei kannata lopettaa lähdeviitteeseen liian usein vaan kun lähteitä käyttää niistä täytyisi myös saada jotakin irti, siis niitä omia ajatuksia. Kappaleet voisivat olla myös hieman pidempiä, jolloin teksti ei ole pirstaleista vaan ajatuksista tulee kokonaisempia.Mutta siis tosi hienoa työtä. Tsemppiä kakkosen parissa!

Tehtävä 2. Rapostoinnin vastuuhenkilöt:Leila Puolakka ja Marja Rantanen

Kommentti tehtävään kaksi: Asiaa näyttää teillä olevan, mutta nyt se oli jotenkin aikamoisen luettelomaisesti esillä. En tiedä miksi kappaleiden alussa oli pallukat? Aivan kuin teksti olisi ranskalaisia viivoja, siis yksi asia kerrallaan esiteltynä kapeasti. Kovin lyhyet kappaleet alussa lisäsivät myös tätä vaikutelmaa. Kuitenkin siis sisältöä teillä ilman muuta oli ja johdonmukaisuutta tekstissä sekä hyviä huomioita. Onnea kolmosen kanssa, kataja.

Tehtävä 2[muokkaa]

Ryhmät valitsevat jonkin wikimaailman osa-alueen, esim. wikipedian, esittelevät sen ja valitsevat Juha Suorannan artikkelista Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo kolme vastinparia joiden toteutumista kyseisellä wiki- alueella he pohtivat. Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo.

Tehtävä 3. Raportoinnin vastuuhenkilö Irma Pakola

Opiskelijat tutustuvat Janne Matikaisen tutkimusraporttiin: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla [4] ja selvittävät kuinka ja miksi ”Luottamus verkkosisältöihin” on rakentunut tutkimuksen esittämällä tavalla.Tehtävä suoritetaan ajalla 22-28.11. Kommentti tehtävään kome: Hienoa, olette selvästi tehneet muutoksia työskentelyssänne ja tulos on parantunut huomattavasti. Tämä teksti oli jäsenneltyä ja selkeää, sitä ei vaivannut liiallinen pirstaleisuus. Ehkä jotakin omaa olisitte voineet tekstiin hieman reippaammin sisällyttää. Joka tapauksessa tehtävä on suoritettu hyvin ja muutosta edellisiin on tapahtunut- oppimista siis! Mukavaa joulukuuta ja vielä ennen lomia pinnistyksiä opintojen parissa. t. Kataja

Arvioinnista kiitos. Hyvä huomio tuo kirjautumisesta muistuttaminen! Olette arvioineet selkeästi ja monipuolisesti työskentelyänne ja kiva on huomata, että tällä ekalla kerralla kuitenkin oltiin onnistuttukin, kun koskaan ei voi tietää...mutta ainahan sitä parannettavaa on, otamme kaikista vinkeistä vaarin. Kataja