Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2014/Keskustelupaperit 14.04.2014

Heippa kurssilaiset! Liimatkaa tähän omat keskustelupaperinne (muokkaa-painikkeesta ensin ja sitten tallenna-painikkeesta).

Ryhmämme tehtävänä oli keskittyä Burawoyn artikkelin loppuosaan ja sen viimeisiin teeseihin (VII-XI): Lähdimme liikkeelle pohtimalla artikkelia kokonaisuutena ja samalla artikkelin tarkoitusta. Selvimmin esiin nousee jo otsikonkin perusteella julkisen sosiologian puolustaminen. Tämän ohella artikkelia voi tulkita sosiologisen identiteetin määrittämisen/avaamisen kautta. Eli keitä sosiologit ovat ja mitä he tekevät/voivat tehdä. Burawoy nostaa esiin mielenkiintoisen nelijaon, jossa julkinen sosiologia tulee esiin yhtenä osana sosiologian palapeliä. Artikkelissa Burawoyn analysoi näiden neljän erityyppisen työnjaon eroja ja pyrkii tuomaan esiin niiden välistä synergiaa ja päällekkäisyyttä. Hän ei myöskään nosta julkista sosiologiaa erityiseen hegemoniseen asemaan. Jos tällaista hegemonista tai antagonistista tulkintaa haluaa etsiä, se löytyy pikemminkin sosiologian ja muiden tieteiden, kuten taloustieteen ja politologian välisinä vastakkainasetteluina. Tässä "taistelussa" ei riitä pelkästään julkinen sosiologia, mutta se on merkittävä, tai oikeastaan välttämätön osa sitä "sosiologista vastarintaa", jolla nyky-yhteiskunnassa vallitsevia taloudellisia ja poliittisia voimia vastaan voidaan nousta.

Tekstissä Burawoy käyttää aika ajoin vahvaakin retoriikkaa, todeten muun muassa "markkinoiden toimineen liian ihmisyyttä vastaan". Lisäksi hän viittaa markkinataloutta kommunismiin, joka lienee toimiva "pelote" etenkin jos yleisönä on amerikkalaisia. Pohdimmekin ryhmämme osalta tätä hieman populistiselta kuulostavaa retoriikkaa ja sen kautta sitä, onko miksi populismista on tullut kirosana. Burawoyta (kuten esimerkiksi myös C.W.Milssiä) voitaneen tulkita jossani määrin populismin kannattajana, mutta tätä ei pidä tulkita negatiivisessa mielessä. Julkinen sosiologia pyrkii dialogiin kansalaisyhteiskunnan kanssa ja tässä yhteistyössä kielellä on merkitystä. Sosiologian/sosiologien tulisi (etenkin professionaalisen) laskeutua norsunluutorneistaan myös kansalaisyhteiskuntaan ja puhua heidän(kin) kielellään. Artikkelin lopussa (teesi XI) Burawoy peräänkuuluttaa sosiologian ja journalistiikan yhteistyötä. Tämä on yksi tapa edistää sosiologian tunnettavuutta sekä vaikutusta. Tätä voidaan pitää yhtenä julkisen sosiologian piirteenä. Samalla sen voi tulkita populistiseksi. Burawoy kuitenkin huomauttaa, että vaikka sosiologiasta tulisi tehdä helpommin ymmärrettävää, "kansanomaisempaa" ja julkisempaa/populaarisempaa, tulee välttää sekundasosiologiaa, joka voitaneen tulkita populistisena siinä tunnetummassa, negatiivisessa merkityksessään. (Wikipedian artikkelin pohjalta populismilla tarkoitetaan kansankiihottamista poliittiseen toimintaan)

Teesissä VII Burawoy käsittelee sosiologian tieteenalaa valtasuhteiden kenttänä ja huomauttaa, että nykyaikana refleksiivinen, omaa toimintaansa ja vaikutustaan peilaava sosiologia on jäänyt instrumentaalisen sosiologian alle. Kriittinen sosiologia ei pärjää rahan ja kunnianhimon voimille. Myös luentosarjan opettaja toi esiin samantyyppistä näkökulmaa, viitatessaan kvantitatiivisten tutkimusten arvostukseen. Historia ja hierarkia teesin (VIII) voisi jossakin mielessä tiivistää seuraavasti: sosiologia lähti liikkeelle kansalaisyhteiskunnasta ja kansalaisten keskuudesta, esimerkiksi sosiaalityön kautta. Tämän jälkeen tieteenala lienee pyrkinyt vakiinnuttamaan itsensä vakavasti otettavana tieteenä ja kiivennyt norsunluutorniinsa. Samalla sosiologeille saattanut nousta pissa kuuppaan. Myöhemmin kriittisen sosiologian omatunto rupesi soimaamaan ja tätä kautta lienee auennut ovet paremmin myös julkiselle sosiologialle. On siis tapahtunut/tapahtumassa/pitäisi tapahtua palaa juurille. Toisaalta tällä kertaa mukana on yhä laajempi arsenaali toiminta- ja tutkimustapoja. Sosiologia on lisäksi saavuttanut (ilmeisesti ainakin jenkeissä) aseman, jonka ansiosta sen ei tarvitse todistella paikkaansa tiedemaailmassa. Tämä kautta julkisella, ruohonjuuritason toiminnasta nousevalla sosiologilla lieneee historiallisesti huomattavasti parempi asema vaikuttaa eri tiedekenttien keskusteluihin ja tätä kautta myös laajemmin yhteiskunnalliseen ja poliittiseen diskurssiin.

Teesissä IX Burawoy käsittelee jenkkiläisen sosiologian provinsialoitumisesta eli siitä kuinka amerikkalainen sosiologia esiintyy universaalina. Burawoy kritisoi tätä trendiä ja nostaa esiin muun muassa Etelä-Afrikan ja Pohjoismaat esimerkeiksi siitä, kuinka julkista sosiologiaa pidetään itsestään selvyytenä, kun puhutaan sosiologiasta. Ryhmämme pohti näkemystä Suomalaisessa kontekstissa ja emme täysin allekirjoittaneet tätä näkemystä. Koimme, että suomalaisessa yhteiskunnassa sosiologia on enemminkin puristuksissa ja piilossa vahvan valtion vaikutuksen ja ohjauksen myötä. Tätä kautta julkisella sosiologialla ei ole ollut näkyvää tilaa eikä oikeastaan aina tarvettakaan. Tilanne onkin muuttunut viime vuosina vastavoimana yhteiskunnassa jylläävälle kapitalismin ja invidualismin eetokselle. Sosiologiaa ja sosiologista tutkimusta ja teoriaa tehdessä ja soveltaessa onkin tämän teesin mukaan huomioitava entistä tarkemmin se konteksti ja ympäristö mitä se käsittää sekä kunnioittaa muita näkökulmia. Samalla kriittisen sosiologian roolia tulee korostaa.

Viimeisessä teesissä XI nousee esiin sosiologin rooli partisaanina, jossa sosiologia (etenkin julkinen) nähdään ihmisyyttä puolustavana tieteenä/voimana kun taas kauppatieteiden ja politologian lähtökohtana ovat markkinavoimat ja valtioiden politiikka. Partisaaniudella Burawoy viittaa niin sanottuun sissisotaan, jossa sosiologia toimii talouden negatiivisten vaikutusten vastavoimana, esimerkiksi taloussosiologien kautta. Sama ajatus pätee myös politologian tai hallitsevan politiikan ja sosiaalipolitiikan suhteen. Näissä vastakkainasetteluissa sosiologia edustaa kansalaisyhteiskuntaa, ilman erityistä univormua tai tunnusta. Luennolla pohdimmekin yhteisesti sosiologian ja sosiologien sijoittumista suomalaiseen yhteiskuntaan, ja ei liene väärin todeta, että näkemys sosiologian roolista/rooleista on vähintään heikohko. Yksi tähän lienee se, että Suomessa sosiologia ei ole ammattinimike, eikä sen toimenkuvaa/roolia usein tunnisteta. Toinen syy voi olla se, että sosiologia on jakautunut, esimerkiksi juuri Burawoyn esittämään neljään osaan. Burawoy peräänkuuluuttaakin näiden osa-alueiden yhteistyötä ja synergiaa. Sosiologian tulisi panostaa refleksiivisyyteen ja tunnistaa oma roolinsa ja paikkansa yhteiskunnassa sekä toimia eettisten periaatteiden mukaisesti. Samalla sosiologian tulisi koota oma kenttänsä kasaan ja alkaa puhaltamaan yhteen hiileen, nyt kun sellainen vielä hehkuu...

Julkinen sosiologia: keskustelupaperi 14.4. (Milla, Tuuli, Anna)

Saimme pienryhmässämme tehtäväksi puhua artikkelin kolmesta ensimmäisestä teesistä. Ensimmäinen teesi pyrki selvittämään, mitä sosiologia oikein on ja mikä on julkisen sosiologian rooli. Sosiologian suhdetta kansalaisiin kuvattiin saksiliikkeen metaforalla, joka tarkoittaa sitä, että sosiologian tutkijat ovat etääntyneet muusta väestöstä. Saksiliikkeen mukaan tutkijat ovat suuntautuneet yhä enemmän vasemmalle, kun taas kansalaiset ovat menneet oikealle – seurauksena näiden kahden ryhmän mielipiteet ovat erkaantuneet toisistaan. Toisaalta tekstistä kävi ilmi, että nykyään tutkijat ovat valmiimpia ottamaan julkisesti kantaa asioihin, ja tämän voisi sanoa johtuvan siitä, että he kuuluvat siihen sukupolveen, joka opiskeli 1960—70-luvuilla, jolloin tapahtui yhteiskunnallisia muutoksia: Vietnamin sotaa vastustettiin ja feminismin kolmas aalto sai alkunsa. Viime aikoina tapahtuneet mullistukset ovat muuttaneet sosiologiaa radikaalimpaan suuntaan ja jopa tutkimukseen liittyviä oletuksia on kritisoitu. Pohdimme, että nykyinen sosiologinen tutkimus pureutuu enemmän yksityiskohtiin ja mahdollisesti jopa piiloiseen vallankäyttöön, kun taas ennen keskeisinä aiheina olivat suuremmat aatteet, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo esimerkiksi kansalaisoikeuksien suhteen. Lisäksi globalisaation synnyttämät ilmiöt ovat tuoneet uutta tutkimuksen aihetta, ja maahanmuuttajuus herättääkin runsaasti keskustelua niin mediassa kuin tieteenaloillakin.

Toisen teesin väittämä erittelee sosiologiaa eri aloihin. Luokittelu on suuntaa-antava, mutta mielestämme tarpeellinen kokonaisuuden rakentamiseen siitä, minkä tyyppistä sosiologiaa voidaan harjoittaa. Toisaalta pohdimme, sopiiko jaottelu Suomeen – täällä ei tunnu olevan jyrkkää jakoa sen suhteen, harjoittaako yksilö orgaanista vai traditionaalista sosiologiaa. Ylipäätään tekstissä tuodaan esille lähinnä yhdysvaltalainen sosiologia ja sen historia, joten se ei kaikilta osin tunnu pidä paikkaansa Suomen kohdalla. Kolmannessa teesissä avattiin sosiologian sisäistä työnjakoa. Saimme tekstistä kuvan, että kriittinen sosiologia luo kriittisen silmäyksen professionaaliseen eli ammatilliseen sosiologiaan ja tuo näkyväksi siihen sisältyviä oletuksia. Julkinen sosiologia taasen arvioi palvelevaa sosiologiaa, jonka avulla pyritään kehittämään yhteiskunnallisia toimintoja. Kuten sosiologian alojen jaottelu, myös työnjako on yksinkertaistus, mutta se luo valoa kokonaiskuvan ymmärtämiseen ja on näin ollen hyödyllinen.