Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2017 / Public Sociology 2017/Tekstin kommentointi3

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
  • SY Kiitos hyvin mielenkiintoisesta päiväkirjasta! Yleisenä ajatuksenani tekstin läpi kulki ristiriitainen ihailu omistautuvaa auttamista kohtaan ja ärsyyntyminen järjestelmään. Mietin paljon byrokratian passivoivaa vaikutusta ja lakiin nojautumisen turvaan. Järjestelmän ja byrokratian puolesta "kaiken pitäisi olla hyvin", joten byrokratiaan nojaudutaan eikä haluta toimia sen rinnalla tai lisäksi. Nojautumalla tiukasti byrokratiaan ja säädöksiin (jotka voivat olla myös hyvin monitulkintaisia) työnnetään käsiteltävä asia kauemmas henkilökohtaisesta itsestään, ja saadaan järjestelmän turva. Näen edeltävän ihmisen luonnollisena toimintana järjestelmän pyörteissä, mutta ongelmallisena mahdollisten moraalisten ja eettisten kysymysten valossa. Päiväkirjassa mainitun egyptiläissyntyisen rouvan Eveline Fadayelin tapauksessa karkotus synnyinmaahan on maahanmuuttoviraston päällikön mukaan lainmukainen. Terttu Utriaisen lainaus (s. 100) : "Jos on toiminut lain mukaan, se ei tarkoita, että on toiminut moraalisesti oikein. Laki voi olla pielessä, vanhentunut tai se voi olla väärä" muistuttaa ettei laki takaa yksiselitteisesti moraalisesti oikeaa toimintaa. Lait ovat ehdottoman tärkeitä oikeusvaltiolle, mutta lakien tulisi olla ajantasaisia ja mukautua muuttuviin tilanteisiin. Inhimillisyyttä ja vaikeita ihmisten elämään liittyviä kysymyksiä käsitellessä järjestelmä, laki ja kaikki säädökset tuntuvat kankeilta, mutta mitä muita mahdollisuuksia on?
  • SY Amartya Sen kirja Identiteetti ja väkivalta vaikuttaa äärettömän kiinnostavalta. Miksi ihmeessä tulisi tukeutua vain yhteen identiteetin jäsenyyskategoriaan? Ajatus että "todellisuuden luokittelussa käytetyt 'singulaariset' käsitteet, jotka pelkistävät jaetun ihmisyyden kansallisiksi- tai uskonnollisiksi identiteeteiksi, joita sitten käytetään häikäilemättömän suurvalta- ja maahanmuuttopolitiikan polttoaineina" sanoittaa aiempia ajatuksiani aiheesta, kun olen pohtinut esimerkiksi turvapaikanhakijoihin suhtautumisen muutosta ihmisyydestä muihin kategorioihin takertumiseen (lainaus sivu 97, lisää Sen ajatuksista sivu 110 ). Yleisessä keskustelussa turvapaikanhakija nähdään ensisijaisesti aina turvapaikanhakijana eikä tasavertaisena, tavallisena ihmisinä. Kaikki ihmiset kuuluvat moniin erilaisiin identiteetin jäsenyyskategorioihin, mutta yhtälailla kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, tavallisia ihmisiä.
  • M: Kirja tarjosi hyvin mielenkiintoisen näkökulman maahanmuuttokeskusteluun. Samoin kuin edellisellä kommentoijalla, itsekin jäin miettimään byrokratiaa ja erityisesti sen uskomatonta tahmeutta maahanmuuttoon liittyen. Eikö juuri nopeaan ja tehokkaaseen byrokratiaan olisi hyvä keskittää voimavaroja? Pitkään jatkuva epävarmuus omasta ja lähimmäisten tilanteesta ei varmastikaan ole kenenkään etu. Kirjan kirjoittamisesta on tietysti jo melkein kymmenen vuotta, mutta jotenkin epäilen, että tilanteessa ei ole tapahtunut selkeää parannusta.
  • Kirkon toiminta ja asema maahanmuutossa on hyvin mielenkiintoinen. Kirkon toiminta on muuttunut paljon selkeämmäksi vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen. Sen jälkeen kirkko on ottanut paljon voimakkaamman roolin ja ottanut myös kantaa maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Voiko kirkon asema valtion kirkkona olla yksi syy tahmeaan asennoitumiseen? Kokisiko kirkko lakien "rikkomisen" vaikeaksi osaksi juuri asemansa takia?
  • K: Aloin miettimään tilannetta viranomaisen näkökulmasta; Kuinka paljon liikkumanvaraa omille arvoille on byrokratiasysteemissä työskenteleville henkilöille? Millainen työympäristö/työkulttuuri se on? Taustalla vaikuttaa varmaan esim turtuminen työpaikan tilanteeseen (ensin haetaan töitä, sitten sulle tarjotaan työpaikkaa, vaikka kaikki ei olisi ihan niin kuin itse tykkäisi, niin ei uskalla tai koe ehkä osaavansa alkuun antaa kritiikkiä, sitten oppii pikkuhiljaa miten toimia systeemissä, niin että selviää henkisesti). Vastapainona auktoriteeteille tai pelolle sanktioista, jos alkaa "sooloilemaan" varmaan tietty ammatti-identiteetti/ylpeys, jolla oikeutetaan sitä, että kaikki ei ehkä ymmärrä, mutta me tiedetään mitä meidän pitää tehdä ja "ei tässä mitään hyväntekeväisyyttä tehdä"-ajattelu tms. Tutkimusta siitä miten ihmiset hankkii itselleen vaikuttamisen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa heillä on rajoitetusti valtaa. (Tekstissä esim: p. 61 diakoniatyöntekijän maininta, että "ei pitäisi päästää asiakkaita iholle" ja p.62 "Byrokratiassa toimiminen on kuulemma vaikeaa")
  • A: Teksti jatkoi hienosti samalla teemalla, kuin mihin viimekertainen keskustelu ja sen jälkeiset ajatukset itselläni jäivät. Teksti herätteli, kuten muillakin, pohtimaan byrokratian ja virkamiesten roolia maahanmuuttopolitiikassa. Mielestäni jo tekstin melko alussa tuotiin esille huomattavan tärkeä pointti viranomaisesta poliittisena toimijana, jolla ei kuitenkaan ole poliittista vastuuta (s. 26). Tämä onkin yksi iso ongelma maahanmuuttopolitiikan suhteen. Moraaliton toiminta muotoutuu herkästi hyväksyttäväksi ja kyseenalaistamattomaksi, kun kukaan ei ole lopulta ottamassa poliittisista päätöksistä ja varsinkaan niiden täytäntöönpanosta eettistä/seurauksellista vastuuta. Ja jos näin sattuukin tapahtumaan ja löydetään vastuunkantajaksi jokin syntipukki, voidaan todeta kuten tekstissää useassakin kohtaa, että lain kirjainta tässä vain noudatetaan; täten oikeuttaen epäoikeudenmukaisuutta ja vältellen vastuunkantoa edelleen. Toisaalta, hieman K:n kirjoitusta sivuten, byrokratian sisällä toimija varmasti helposti alistuu järjestelmälle ja turvallisen ympäristön luodakseen häivyttää mahdollisesti omaa moraalikäsitystään irti julkisesta virastaan, yksityisen elämänalueen puolelle. Eikä välttämättä halua edes nähdä, saati reflektoida tarkemmin, omaa toimintaansa tai työnantajaansa oikeudenmukaisuuden läpi peilaten.
    • Toinen seikka, joka tekstistä itselleni nousi mielenkiintoisena, koski tapaa syyttää "uhreja" eli tässä tapauksessa maahanmuuttajia. Tämä on tietysti huomattavan yksinkertaisempaa ja helpompaa, kuin rakenteellisten tekijöiden syyllistäminen ja keskusteluun nostaminen. Tämänkaltainen rakenteellinen kritiikki vielä kun niin kovin usein onnistutaan kääntämään harhaiseksi ajatteluksi, jossa suljetaan muka silmiä todellisilta ongelmilta. Näkisin tässä yhteyksiä uusliberalistiseen ihmisluontoa ja sen perimmäistä olemusta koskevaan näkökulmaan. Kun ihminen nähdään ennemmin puhtaasti oman onnensa seppänä kuin erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kehittyvänä olentona, on helppoa syyllistää sopeutumattomuudesta ja tästä aiheutuvista yhteiskunnallisista lieveilmiöistä itse ihmisiä, kuin muita tekijöitä. Eskolan sitaatti sanoo saman tekstissä toisin: eri tulkinnoilla on erilaisia seurauksia (s. 51). Eri tulkinnat ihmisluonnosta tuottavat erilaisia todellisuuksia. Ongelmalliseksi tässä näkisin puheen ja sanojen, tekojen ja toiminnan sekä lopulta todellisuuden yhteenkietoutumisen. Oman toiminnan moraalisuuden tarkastelu tuskin näyttäytyy mielekkäänä ja ajankohtaisena silloin kun arjessa puhutaan ongelmattomasti uusliberalistisin termein. Tarkoitan lähinnä sitä, että eri asioiden yhteydet toisiinsa (ja lopulta ideologiset perustat) näyttäytyvät helposti merkityksettömiltä omassa arjessa. Täten oikeutetaan esimerkiksi kielenkäytön ongelmattomuuden kautta omaa toimintaa seurauksineen.
  • Pari muuta mielenkiintoista ja lyhyempää pointtia: Kirkon sisällä tapahtuva poliittinen toiminta vaikuttaa varmasti osaltaan kyseisen instituution voimattomuuteen/tehottomuuteen. Tästä olisikin mielenkiintoista lukea mahdollisia tutkimuksia? Ylipäätään poliittisen "pelin" ujuttautuminen sille kuulumattomille elämänaloille, näille kuuluvan toimijuuden mahdollisuuksia rajoittaen, herättää itsessä melko tympäiseviä ajatuksia. Optimismia sen sijaan itsellä herätteli sivulla 107 esitellyt ajatukset muutoksesta ja pienistä teoista tämän potentiaalisena lähtölaukauksena.
  • R: : Kiitos puhuttelevasta päiväkirjasta! Merkintöjä lukiessa ajatukset kääntyivät taannoisten kunnallisvaalien jälkeiseen aikaan ja tulevaan: vaalien alla kuultiin maahanmuuttokeskustelun ympärillä tiettyjen puolueiden taholta paljon epäsuomea, mutta pakolaisuuden kontekstualisoinnin vaatimuksillekin nojautuvaa retoriikkaa julkisessa puheessa kuultiin. Polarisoituneen keskustelun valossa Suorannan esittelemät bourdieulaiset näkemykset paitsi siitä, miten taloudellisella pakottamisella on tapana piiloutua oikeudellisten perusteiden tarjoamiin kulisseihin myös siitä, kuinka Bourdieu pitää maahanmuuttokysymystä ratkaisevana kriteerinä poliitikon eettisen ja muun kyvykkyyden arvioimiseksi osoittautuvat havainnollisin tavoin totuudenmukaisiksi. Leimallista julkiselle keskustelulle on valitettavasti ollut turvapaikanhakijoiden asemoiminen yhteiskunnallisiksi "toisiksi". Populistisissa argumenteissa kuulee myös vetoomuksia tiettyjen oikeuksien eväämiseen tai rajoittamiseen turvapaikanhakijoiden "ei-kansalaisuuden" nojalla. Näin hyvinvointivaltion tarjoamat edut on haluttu rajata vain etniselle valtaväestölle, kuten tutkimuksellisestikin on osoitettu (mm. Brochmann & Grødem 2013). Kyse vaikuttaisi lopulta olevan Bourdieun sanoin jatkuvista merkityskamppailuista: kenen todellisuus voittaa? A*:n pointti poliittisen pelailun siirtymisestä elämänaloille, joille sen ei itseisarvoisesti toivoisi kuuluvan kuvastaa osuvasti myös omaa turhautumistani eri institutionaalisten toimijoiden suhtautumisessa maahanmuuttopolitiikkaan sekä niihin agendoihin, joita julkisessa keskustelussa pyritään kehystämään eri toimijoiden intressien mukaisesti.
  • S: Kiitos tosiaan tämänkertaisesta tekstistä, se oli antoisaa sekä paikoin turhauttavaa luettavaa. Yllä pohdiskeltiin byrokratiaa ja sen toimimattomuutta ja jäykkyyttä. Tätä pohdin paljon itsekin kirjaa lukiessani, sitä miten lakipykälät eivät ota huomioon kokonaiskuvaa. Toisaalta voivatko ne ottaakaan, lain on kuitenkin oltava yksiselitteinen. On kuitenkin turhauttavaa, että virastojen päätöksenteko on niin kaukana turvapaikanhakijan todellisuudesta. K pohti edellä viranomaisen näkökulmaa, jota itsekin mietin kirjan edetessä. Viranomaisella vaikkapa maahanmuuttovirastossa ei taida olla juurikaan mahdollisuutta toimia omien arvojensa mukaisesti, vaikka he näkisivätkin päätöstensä epäinhimillisyyden. (Pahoittelut, että kommenttini tulee myöhässä.)

"I want to lash out at every comfortable native who thinks that his kind don’t do enough. You don’t know what grateful is, I want to say. You haven’t seen a young man burn up from despair, or an old man faint on a football field from relief and joy, or a nine-year-old boy sing the entire Marseillaise from memory. You don’t know how much life has already been spent settling into the cracks of your walls. Sometimes all that’s left of value in an exile’s life is his identity. Please stop asking people to rub out their face as tribute."

(...)

"It is the obligation of every person born in a safer room to open the door when someone in danger knocks. It is your duty to answer us, even if we don’t give you sugary success stories. Even if we remain a bunch of ordinary Iranians, sometimes bitter or confused. Even if the country gets overcrowded and you have to give up your luxuries, and we set up ugly little lives around the corner, marring your view. If we need a lot of help and local services, if your taxes rise and your street begins to look and feel strange and everything smells like turmeric and tamarind paste, and your favourite shop is replaced by a halal butcher, your schoolyard chatter becoming ching-chongese and phlegmy “kh”s and “gh”s, and even if, after all that, we don’t spend the rest of our days in grateful ecstasy, atoning for our need."