Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2018 / Public sociology 2018/Positiopaperit

POSITIOPAPERIT

Liimaa (lataa) tähän alle koneeltasi positiopaperisi.

Positiopaperi: Julkisen sosiologian puolustus

Itseäni jäi mietityttämään tarkoittiko Michael Burawoy sosiologian loppumista tieteenä vai loppuuko sosiologian kyky tuottaa tietoa, kun hänen sanojensa mukaan sosiologian perusta on kansalaisyhteiskunta/”yhdistystoiminnan tihentymä”, ja näiden lakatessa olemasta, lakkaa myös sosiologia olemasta. Mietin, että koskeeko tämä nyt juurikin julkista sosiologiaa, jonka yksi tarkoituksista on esimerkiksi pyrkiä kyseenalaistamaan yhteiskunnassa vallalla olevia normeja ja tuoda ne ”julkisuuteen”?

Artikkelin luettua tuli totta kai myös mieleen se, että miten mahdollisesti Tampereen yliopistolla tehtävä sosiologinen tutkimus eroaa esimerkiksi Oulussa (, jossa itse suoritin sosiologian perus- ja aineopintoni) tehtävästä tutkimuksesta. Kun Tampereella sosiologia on yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan alla, niin Oulussa se on kasvatustieteellisen tiedekunnan alla. Suurilta osin varmasti hallinnollisia syitä, mutta käsittääkseni tiedekunta myös vaikuttaa siihen, millaista tutkimusta sen aloilla suositaan. Tekeekö siis yhteiskuntatieteellinen tiedekunta alasta yhteiskuntatieteellisen vai tapahtuuko se enemmänkin alan itsensä sisällä vuorovaikutuksessa tiedeyhteisön(sä) kanssa?

Tästä päästäänkin samaan kysymykseen, jonka jo minua aiemmin kommentoineet ovat kirjoittaneet, eli miten sosiologia tieteenä eroaa eri maiden ja mantereiden välillä? Kuten Burawoykin tekstissään sanoi, yhdysvaltalainen sosiologia eroaa muissa maissa harjoitettavasta sosiologiasta esimerkiksi julkisen sosiologian osalta. Olen kuullut (tai lukenut) joskus, että sosiologit kävisivät ympäri maailmaa erilaisissa konferensseissa kuuntelemassa sekä keskustelemassa ja tätä kautta tietyt ”paikalliset ideat” sitten leviäisivät. Kuinka voimakasta tällainen vaikutteiden ottaminen sitten on, siitä olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Toisaalta julkisen sosiologian kannalta Burawoyhan kritisoi globalisaatiota ja korosti paikallisten ilmiöiden merkittävyyttä. Missä määrin vaikutteita voi sitten ottaa ja omaksua, jos tarkoitus on kohdistaa julkinen sosiologia omaan yhteiskuntaan osuvaksi?

A. S.

Positiopaperi: Julkisen sosiologian puolustus

Michael Burawoyn artikkelissa itseäni kiinnosti etenkin esitetty sosiologian sisäinen työnjako julkiseen, professionaaliseen, kriittiseen ja päätöksentekoa tukevaan sosiologian. Jaottelu oli tosin itselleni jo entuudestaan tuttu ja olen miettinyt näiden sosiologioiden välisiä suhteita aikeisemminkin. Burawoyn mukaan sosiologioiden tyyppien tunnuspiirteet lomittuvat toistensa kanssa ja yhtä ei voi olla ilman toista. Sain artikkelista sellaisen käsityksen, että sosiologiat tavallaan vahtivat toisiaan ja pohdin tämän tuomia haasteita ja mahdollisuuksia.

Artikkeli on nähdäkseni kirjoitettu hyvin yhdysvaltalaisesta kontekstista. Burawoy tosin huomioi esimerkiksi yhdysvaltalaisen sosiologian vaikutteet norjalaiseen sosiologiaan, mikä sai itseni kiinnostumaan sosiologian maakohtaisista eroista. Olisi mielenkiinoista keskustella siitä, miten vaikkapa juuri yhdysvaltalainen sosiologinen keskustelu vaikuttaa Suomessa tai Euroopassa yleisemmin. Burawoy nostaa esiin myös julkaisemisen englanninkielisissä ja etenkin yhdysvaltalaisissa lehdissä. Tähän liittyen olen itse pohtinut sitä, miten kansainvälisiin julkaisuihin tähtääminen vaikuttaa kansalliseen tutkimukseen? Kiinnostaako yhdysvaltalaista lehteä Suomessa tehty tutkimus, vai joutuuko lehteen päästäkseen valikoimaan tutkimusaiheitaan tietyllä tavalla?

Artikkelin lopussa Burawoy palaa vielä sosiologian ja journalismin väliseen suhteeseen. Tähänkin liittyen olisi mielenkiintoista keskustella Suomen tilanteesta. Olen ollut kuuntelemassa muutaman luennon verran suomalaisesta tiedeviestinnästä. Kyseiset luennot painottivat teknillistä ja lääketieteellistä tutkimusta, joten olisin kiinnostunut pohtimaan asiaa erityisesti sosiologian näkökulmasta. Mielenkiintoinen oli myös Burawoyn kysymys siitä, kenen julkista sosiologiaa tulisi arvioida ja millä kriteereillä.

F.H.

Positiopaperi Julkisen sosiologian puolustuksesta

Harvoin tulee luettua näin dramaattisia ja taiteellisia aloituksia sosiologian tekstille. Kaiken kaikkiaan sain artikkelista melko pessimistisen kuvan sosiologian nykytilasta.

Burawoyn kehittämä jako erilaisten sosiologioiden kesken on minulle tuttu jo syksyllä järjestetyltä C. Wright Millsin sosiologia -kurssilta. Paradigmojen väliset suhteet jäivät vielä mietityttämään minua. Niiden välillä on ilmeisesti paljon limittäisyyksiä, sillä Burawoyn (2006, 267) mukaan esimerkiksi professionaaliseen sosiologiaan kuuluu päätöksentekoa palveleva puoli. Kun eri sosiologiat näin sisältävät elementtejä toisistaan, millä perusteilla niiden yläkäsitteiden alle asetutaan?

Burawoy kritisoi vahvasti yliopistojen sosiologiaan vaikuttavia normeja ja sääntöjä. Hänen mukaansa sosiologian tyypit ovat valta-asemissa toisiinsa verraten, esimerkiksi yliopistoinstituutiossa ei anneta tilaa julkiselle sosiologialle vaan se jää osaksi tutkijoiden vapaa-aikaa. Burawoy (2006, 277) kirjoittaa, että sosiologian tyyppien väliset suhteet vaihtelevat globaalisti. Myös minua kiinnostaisi tietää, miten Burawoyn näkemykset sosiologiasta yliopistossa ovat suhteessa Suomeen?

En ollut mukana kurssilla vielä viime viikolla enkä tiedä, mistä kaikesta luennolla silloin keskusteltiin. Olisi kuitenkin mukavaa tietää ylipäätään siitä, millainen on julkisen sosiologian tilanne Suomessa.

T.A

Michael Burawoy: Julkisen sosiologian puolustus

Michael Burawoyn artikkelin aloitus on hieman hämmentävä, sillä hän käyttää hyvin voimakkaita kielikuvia ja näkee nykymaailman tilan erittäin synkkänä. Historian enkelistä puhuminen on mielenkiintoinen tyylikeino. Burawoylla on selvästi hyvin voimakkaita mielipiteitä monista asioista, kuten vaikkapa taloustieteestä, eikä hän peittele niitä lainkaan.

Mielenkiintoinen näkemys on se, että Burawoyn mukaan meitä edeltäneet sosiologit tähtäsivät maailman muuttamiseen, mutta monet nykypäivän sosiologeista päätyvät ainoastaan vanhan maailman säilyttäjiksi. Onko tilanne todella näin? Burawoy nostaa yhdeksi syyksi yliopistomaailman toimintatavat ja akateemisten meriittien tavoittelun. Burawoy peräänkuuluttaa sosiologian henkeä eli ”paremman maailman puolesta toimimista”. Ovatko sosiologit todella jääneet ”norsunluutorneihinsa” ja missä määrin kyseinen ilmiö on amerikkalainen?

Burawoyn kuvaus sosiologian opiskelusta kuulostaa hieman kummalliselta. Toki tässä voi olla maakohtaisia eroja. Kiinnostaisi kuulla millaista sosiologian opiskelu todella on esimerkiksi amerikkalaisissa yliopistoissa.

Burawoy nosti esiin haasteellisen kysymyksen: Miksi kukaan haluaisi kuunnella mieluummin sosiologeja kuin median viestitulvaa? Tilanne on kuitenkin hyvin ristiriitainen, sillä juuri muoti-ilmiöiden seuraaminen ja yleisön miellyttäminen ovat Burawoyn mukaan julkisen sosiologian patologioita. Liiallinen yleisön miellyttäminen johtaa Burawoyn mukaan professionaalisten ja kriittisten velvoitteiden sivuuttamiseen. Kuinka voidaan saavuttaa laajempia yleisöä menemättä kuitenkaan miellyttämisen puolelle? Burawoyn ratkaisuehdotus patologioiden välttämiselle oli sosiologian eri tyyppien tilivelvollisuus toisilleen. En kuitenkaan aivan ymmärrä miten se käytännössä toimisi juuri tässä tilanteessa.

Jäin artikkelin lukemisen jälkeen miettimään vielä muutamaa kysymystä sosiologian eri tyyppejä ja niiden välisiä suhteita koskien. Ovatko sosiologian eri alatyypit todella niin vierautuneita toisilleen? Missä määrin Burawoyn kuvaamaa vihamielisyytä on olemassa? Entä Suomen kontekstissa?

V.L

Positiopaperi: Julkisen sosiologian puolustus

Jos sosiologialla menee nyt hyvin (tai ainakin meni 2000-luvin puolivälissä) kuten Burawoy esittää, mutta sosiologit eivät ole valmiita toimimaan yhteiskunnallisesti akateemisen maailman ulkopuolella esimerkiksi uran kärsimisen pelossa, onko sosiologian vahvuudesta hyötyä? Se toki pystyy silloin tarkkailemaan ja analysoimaan yhteiskuntaa ympärillään, mutta jos se vain tarkkailee, mutta ei vaikuta muutoksen suuntaan, voiko silloin puhua edes vahvuudesta?

Artikkelissa mainittu sosiologian ja yhteiskunnan erisuuntainen liike viime vuosikymmeninä tuntui puhuttelevalta, ja siltä, että kokemukseni ja havaintoni ei ole ainoa. Olen nimittäin tuskaillut sen tunteen kanssa, että tällä hetkellä ei ole sellaisia massaliikkeitä ja ihmisiä valmiina organisoitumaan ja toimimaan kuin joitain vuosikymmeniä sitten on ollut. Ehkä siksi on tuntunut mukavalta yliopistolla päästä tutustumaan sosiologiaan ja sen kriittiseen potentiaaliin, mutta toisaalta mukavuutta on häirinnyt tunne hampaattomuudesta: vaikka minä ja muut tietävät, mitä tapahtuu esimerkiksi globaalin eriarvoisuuden, syrjinnän tai seksuaalisen väkivallan alueella, ei toimintaa synny ja akateeminen tieto jää vain yliopistolaisten tiedoksi.

Burawoy mainitsee Yhdysvaltain ja englannin kielisen julkaisemisen ylivallasta sosiologian kentällä. Tämä toi mieleeni ongelman, joka tuntuu vaivaavan sosiologian (sekä samalla monen muunkin tieteenala) ja ei-akateemisten kohtaamista ja tiedon välttymistä: käytetty kieli ja käsitteet. Kun yhä enemmän luetaan ja julkaistaan englanniksi, siirtyvät monet käsitteet suorina lainoina myös esimerkiksi suomen kieleen, jolloin ne eivät ole ymmärrettävissä yleisesti ja siten vahvistavat akateemista sulkeutuneisuutta ja tekevät sosiologiasta kaukaista ja vaikeasti lähestyttävää.

H.H.

KOMMENTTEJA POSITIOPAPEREISTA

Mitä sosiologia on eri maissa ja mantereilla -kysymystä "meidän" Burawoy on tarkastellut artikkelissaan The Promise of Sociology: Global Challenges for National Disciplines http://burawoy.berkeley.edu/PS/Promise%20of%20Sociology.pdf