Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2018 / Public sociology 2018/Positiopaperit2

POSITIOPAPERIT

Jordan Fairbairn: The public sociologist as a university-community hybrid: Lessons from feminism

Jordan Fairbairn kohdistaa kiinnostavaa kritiikkiä Burawoyn teoretisointia kohtaan. Erityisen mielenkiintoinen on professionaalisen sosiologian asemaan huomion kiinnittäminen ja kuinka asettamalla muut sosiologian tyypit siitä riippuvaisiksi Burawoy tulee samassa vahvistaneeksi vallitsevia hierarkiaa. Myös väite siitä, että Burawoy implikoi professionaalisen tutkimuksen olevan ainoaa hyvää tutkimusta on kiinnostava. Onko Burawoy vastannut tähän tai aiempaan kritiikkiin jollain tavalla?

Fairbairn nosti esiin julkisen sosiologian tekemisen hinnan, jota en ollut tullut ajatelleeksi. Itsensä asettaminen julkisuuden alaiseksi sosiaalisen median vihapuheen ja trolliarmeijoiden aikakautena on ehdottomasti yksi syy, joka vähentää yksilön halua tehdä julkista sosiologiaa. Akateeminen yhteisö käyttäytyy monessa suhteessa kypsästi ja asiallisesti, mutta nettiyhteisöistä ei voida missään nimessä sanoa samaa. On sääli, että tietyt yhteiskunnalliset kategoriat, kuten vaikkapa naissukupuoli, nuori ikä ja maahanmuuttajatausta aiheuttavat huomattavasti suuremman henkilökohtaisen hyökkäyksen ja vihapuheen sosiaalisen median kentällä. Julkisten sosiologien kanssa samaa pohdintaa itsensä julkisen piiriin asettamisesta käyvät myös monet muut ihmiset, kuten vaikkapa poliittista uraa harkitsevat lupaavat nuoret naispolitiikot. Intersektionaalisuuden tarkastelu suhteessa julkisten sosiologien omaan identiteettiin ja haluun tehdä julkista sosiologiaa on ehdottomasti paikallaan.

Fairbairnin nostaa esiin kolme julkisen sosiologian pilaria (refleksiivisyys, praktiikka/käytäntö ja poikkitieteellisyys), joihin feminismillä on hänen mukaansa erityistä annettavaa. Nämä pilarit kiinnittävät hyvin huomiota moniin julkisen sosiologian haasteisiin. On mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka paljon feministisellä tutkimuksella olisi annettavaa esimerkiksi taloustieteelle tai hallintotieteille.

V.L

Positiopaperi: The Public Sociologist as a University-Community Hybrid: Lessons from Feminism

Fairbairnilla oli paljon hyviä pointteja kritiikissään julkisen sosiologian lajien erottelun kritiikissä. Pidin myös havainnollisesta kuvasta, jossa hän erotteli kaksi janaa, joiden kautta voidaan tehdä tarkempaa jaottelua. Toinen jana – tiedon levittäminen / tiedon tuottaminen ja yhteiskunnallinen muutos – herätti erityisesti ajattelemaan sitä, miten maailmasta on ajatellut: aiemmin, kun en ollut ajatellut asiaa, olisin varmaankin sijoittanut tiedon tuotannon lähinnä yliopistomaailmaan. Janalla Fairbairn taas sijoitti sen nimenomaan päähän, jossa toimitaan yhetsöissä. Tämä varmaan kytkeytyy artikkelissakin käsiteltyyn asiaan siitä, kenellä on tietoa (asiantuntijoilla vai kaikilla ihmisillä).

Fairbairn nosti esiin uusliberalismin nousun myös yliopistossa ja sen vaikutukset julkiseen sosiologiaan. Koska julkinen sosiologia ei ole siinä mielessä tuottavaa kuin yliopistoilta edellytetään (julkaisuja, valmistuvia opiskelijoita ja yksityistä rahoitusta) on sen asema yliopistoissa varmasti riskialtis. Tosin ei sen asema ennenkään eritysien vahva liene ollut.

Artikkelissa oli esillä yliopistojen arvoneutraalius, kun julkisessa sosiologiassa arvolatauksella on tärkeä osa. Tälläkin hetkellä toki yliopistoilla on jonkinlaista arvolatautuneisuutta, esimerkiksi laadukkaan tutkimuksen tekeminen, talouden kasvun tukeminen ja syrjimättömyys, mutta näitä ei välttämättä aina tunnisteta tai tunnisteta arvoiksi. Mietin muutenkin ajatusta tai vaatimusta siitä, pitäisikö tieteen olla neutraalia ollakseen "hyvää" tiedettä. Feministisessä tutkimuksessa neutraalius ei näyttäydy minään erityisenä ihanteena, mutta en osaa sanoa, miten muilla aloilla tähän suhtaudutaan.

H.H.

Positiopaperi Jordan Fairbairnin The public sociologist as a university-community hybrid: Lessons from feminism

Jordan Fairbairn artikkelissa kiinnitin huomioni julkisen sosiologian harjoittamisen liittyviin varjopuoliin ja siihen mitä aktiivisesta julkisen sosiologian harjoittamisesta mahdollisesti itse harjoittajalle seuraa. Mielestäni tämä on mielenkiintoinen ja tärkeä aihe. Nykyään esimerkiksi sosiaalinen media mahdollistaa häiriköinnin ja vihapuheen erilaisessa mittakaavassa kuin aiemmin, ja yksittäinen henkilö voi saada ajatuksilleen paljon kannattajia. Vaikuttamisen kannalta sosiaalinen media tuo siis uusia mahdollisuuksia, mutta ne ovat mahdollisuuksia myös negatiivisessa mielessä.

Pidin Fairbairnin havainnollistavista kuvista, joilla esitettiin esimerkiksi tiedon tuottamisen ja levittämisen yhteiskunnallista muutosta. Tämä sai ajattelemaan tiedon tuottamista, jonka Fairbairn oli sijoittanut yhteisöjen päähän janassa. Helposti tulee ajateltua, että tietoa tuotetaan vain yliopistomaailmassa, mutta Fairbairnin jaottelu tuo mielenkiintoisella tavalla esille tiedon tuotantoon ja legitimointiin liittyvät valtakysymykset, joita haluaisin pohtia.

Pohdin myös artikkelissa esiin nostettua yliopiston arvoneutraaliutta ja sitä, mitä on arvoneutraalius? Miten tähän suhteutuu esimerkiksi ajatus tieteen hyödyllisyydestä ja sovellettavuudesta, tai talouskasvun tukemisesta? Tunnistetaanko tai tunnustetaanko niitä arvoiksi?

F.H.

Positiopaperi

Fairbairn tuo artikkelissa uusia näkökulmia Burawoyn käsitykseen julkisesta sosiologiasta ja sen roolista. Artikkelissa nostettiin esille Burawoyn eri sosiologioiden (professionaalinen, päätöksentekoa palveleva, kriittinen ja julkinen) roolien välisen jäykän jaon ongelma, jota jäinkin viime viikolla miettimään. Fairbairnin mukaan eri ”sosiologian tyyppien” rajat ovat paljon häilyväisempiä ja monimutkaisempia kuin Burawoy antaa olettaa ja erityisen ongelmallinen on julkisen sosiologian sisäinen jako traditionaaliseen ja orgaaniseen.

Mielestäni on todella tärkeä ja hyvä huomio, että julkisessa sosiologiassa sen harjoittaja saattaa joutua tilanteeseen, jossa häntä kohtaan hyökätään esimerkiksi internetissä. Tässä yhteydessä vaarassa ovat erityisesti ihmiset, jotka kuuluvat esimerkiksi johonkin vähemmistöön tai ovat muuten huonossa asemassa yhteiskunnassa. Julkiseen tilaan uskaltautuminen ei ole kaikille sama asia.

Keskustelu yliopiston arvolatautuneisuudesta/neutraaliudesta nousi myös artikkelissa esille. Mielestäni ajatus esimerkiksi yhteiskuntatutkimuksesta arvoneutraalina kenttänä tuntuu suorastaan vitsiltä. Esimerkiksi rahoitus, yhteiskunnan tila ja myös tutkijoiden henkilökohtaiset intressit vaikuttavat siihen, millaista tutkimusta tehdään. Lisäksi yliopisto on myös lähtökohtaisesti melko keskiluokkainen instituutio, vaikka tätäkään asiaa ei yliopiston arjessa aina oteta huomioon.

T.A.

Jordan Fairbairn: The public sociologist as a university-community hybrid: Lessons from feminism

Artikkelisaan Fairbairn kritisoi Burawoyn jaottelua perinteiseen- ja orgaaniseen julkiseen sosiologiaan. En tiedä mistä ajatus oli mieleeni tullut, mutta olin ajatellut nämä jotenkin toisiaan pois sulkevina, sellaisia joista voi harjoittaa vain jompaa kumpaa. Artikkeli sai toisaalta myös miettimään yleisön roolia julkisessa sosiologiassa. Jäinkin miettimään sitä, että riippuuko loppupeleissä julkisen sosiologian ”laatu” yleisöstä, yleisön mielenkiinnosta osallistua ja/tai aiheen vaikutuksesta yleisöön. Esimerkkinä Fairbairn käyttikin opetustilannetta, jossa osallistuvassa opetuksessa julkisesta sosiologiasta tulee orgaanista, kun taas ”perinteisessä” luento-opetuksessa perinteistä.

Kuten muutkin, jäin myös itse miettimään tieteen arvovapautta. Löysinkin (ainakin omasta mielestäni) hyvän artikkelin, jossa käsitellään ihmistieteitä ja arvovapautta ( https://www.academia.edu/24514149/VOIKO_IHMISTIEDE_OLLA_ARVOVAPAATA ). Panu Raatikainen käy artikkelissa läpi arvovapauskeskustelua ja mainitsee muun muassa Max Weberin sekä käsittelee Weberin ajatuksia tieteen arvovapaudesta nostaen esiin sivulla 9 sen, miten Weber näki arvovapausteesinsä soveltuvan vain tulosten hyväksymisen vaiheeseen. Esimerkiksi uskonnolliset, poliittiset, moraaliset tai ideologiset näkemykset eivät saisi vaikuttaa tuloksiin/tulosten hyväksymiseen. Itse näkisin ongelmalliseksi myös tulosten julkaisemista koskevan arvovapauden, kuka haluaa julkaista ja mitä.

Oman käsitykseni mukaan ainakin osassa julkista sosiologiaa on tarkoituksena juurikin puuttua sen hetkiseen politiikkaan. Mitkä sitten ovat julkisen sosiologian tulosten hyväksymistä? Tai ylipäätään julkisen sosiologian tuloksia. Vai onko kyse enemmänkin sosiologisten tulosten soveltaminen konkreettisesti? Toisaalta Fairbairn puhuu myös siitä, miten julkiset sosiologit voivat teoretisoida yhteistyössä esimerkiksi ei-akateemisen yleisön kanssa ja näin myös yleisö tulee tuottaneeksi tietoa.

A. S.

KOMMENTTEJA POSITIOPAPEREISTA

Tutkimuksen arvoneutraalius - kenen puolella olemme - on jonkinlainen ikuisuusongelma. Listallamme olevassa artikkelissa H. Becker sanoo, että yleensä yhteiskuntatieteilijät ovat olleet kiinnostuneita sorrettujen tai alistetussa asemassa olevien ihmisten tai ryhmien toiminnasta (elämästä, kokemuksista) ja heitä on syytetty tutkimuksen puolueellisuudesta. Becker yrittää ymmärtää tätä syytöstä uskottavuushierarkian käsitteen avulla: sen mukaan “members of the highest group have the right to define the way things really are” (Becker 1967, p. 240–241).

Alan Bryman kuvaa käsitettä seuraavasti (The SAGE Encyclopedia of Social Science Research Methods, s. 461): "A term used by Howard Becker (1967) to refer to a differential capacity for the views of groups in society to be regarded as plausible. The term relates to the tendency for many spheres of society to have a clear hierarchy: police/criminal, manager/worker, teacher/student. It has been suggested that when social scientists take the worldviews of those groups that form the subordinate groups in these pairings, they are more likely to be accused of bias. This arises because of the hierarchy of credibility, whereby those in the superordinate positions are perceived by society at large as having the right and the resources for defining the way things are."

Deborah K. van den Hoonaard (The SAGE Encyclopedia of Qualitative Research Methods, s. 492) kirjoittaa: "Similarly, in political processes or in the media, those who are at the top of the hierarchy of credibility appear as experts whose point of view reflects societal consensus. Members of groups who are marginal are often referred to as special-interest groups whose point of view and understanding of reality reflect a biased and self-centered position. It is unheard of, for example, to see corporate executives referred to as special interest groups even though their points of view are just as likely to reflect their self-interest as anyone else's."

Becker esittää, ettei yhteiskuntatieteilijä voi koskaan tehdä siinä mielessä 'neutraalia' tutkimusta, että hänen on aina rajattava aiheensa jollain tavalla. Ratkaisuksi hän esittää, että oma näkökulma on tuotava esiin omassa tutkimustyössä. Paljon tutkimuksen oletetusta arvoneutraaliudesta riippuu siis jo tutkimuskohteen valinnasta ja tutkimuskysymyksen asettamisesta. Jos tutkimus on rajattu tarkastelemaan yhteiskunnallisesta 'äänettömiä' tai marginalisoituja ihmisiä tai ryhmiä, luotettavuushierarkia voi osaltaan sanella, miten tutkimus otetaan vastaan ja tulkitaan.

Tiedon tuottamiseen voi ottaa näkökulman niistä tutkimustavoista, joita nykyisin on käytettävissä: hyvän katselmuksen saa esimerkiksi e-kirjastossa olevasta The SAGE Encyclopedia of Social Science Research Methods -kirjasta ja siihen liittyvästä metodikartasta. Tutkimuksen tekemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen aina kuuluvia peruskysymyksiä on, millaisista erilaisista asioista tutkijan asema ja hänen toimintamahdollisuutensa määräytyvät?