Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2018 / Public sociology 2018/Positiopaperit5

Positiopaperi: Chris Baker, Donald Davis & Corey Dolgon: Toward a Participatory Imagination: Lessons on Engagement from Popular Education and Participatory Action Research.

Bakerin, Davisin ja Dolgonin artikkeli käsitteli osallistuvan toimintatutkimuksen mahdollisuuksia. Heidän mukaansa osallistuvan toimintatutkimuksen avulla on mahdollista voimauttaa kansalaisia ja lisätä osallistumista, jonka seurauksena sosiaalisiin ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisuja. Osallistuminen ja kansalaisuus nähdään oikeuksina, joita ylläpidetään heidän mukaansa käytäntöjen ja osallisuuden kautta. Jäin miettimään osallistuvan toimintatutkimuksen suhdetta julkiseen sosiologiaan. Kirjoittajien mukaan julkinen sosiologia näyttäytyy vajavaisena ja sen lopputuloksena on julkinen keskustelu, ei niinkään sosiaalinen muutos (s.146 taulukko). Onko tilanne tosissaan näin selkeä? Eikö julkisen sosiologiankin tarkoituksena ole saada aikaan sosiaalista muutosta? Kirjoittajien mukaan keskeinen ero muihin näkökulmiin on se, että PAR-näkökulma yhdistää osallisuuden valtasuhteisiin. Sivuuttaako julkinen sosiologia valtaan liittyvät kysymykset ja tutkijan refleksiivisyyden? Entä kysymykset siitä, kenen ääni kuullaan ja mistä syystä osallistumista edistetään?

Toinen aihe jota jäin miettimään oli konkreettiset esimerkit nykyaikana tapahtuvasta osallistuvasta toimintatutkimuksesta. Artikkelissa esiteltiin tutkimusperinteen muodostumisen kannalta keskeisiä tapauksia, mutta mainittiin vain hyvin pikaisesti viime vuosien tilanteesta ja mahdollisista toimintakentistä (esim HIV/AIDS, terrorismi, pakolaisuus, ympäristöoikeus). Kuulisinkin mielelläni lisää siitä, millaisissa tilanteissa ja millä tavoin osallistuvaa toimintatutkimusta ollaan voitu käyttää hyväksi. Millaisella taustalla olevat ihmiset ovat harjoittaneet osallistuvaa toimintatutkimusta ja millaisiin lopputuloksiin sen avulla on päästy?

V.L

Positiopaperi: Chris Baker, Donald Davis & Corey Dolgon: Toward a Participatory Imagination: Lessons on Engagement from Popular Education and Participatory Action Research

Pohdin edellisen tavoin artikkelissa esitettyjä julkisen sosiologian ja osallistuvan toimintatutkimuksen eroja. Bakerin, Davisin ja Dolgon mukaan tutkittaessa yhteisöjä yhteiskuntatieteiden perinteisillä metodeilla pois jäävät usein kysymykset siitä, keiden ääni kuuluu, mitkä ovat osallisuuden edistämisen tarkoitusperät ja kuka niitä määrittelee? Myös tilan vaikutuksen jätetään heidän mukaansa usein huomioimatta. Onko asia todella näin? Tästä olisi mielenkiinoista keskustella. Mietin myös tarkemmin osallistuvan toimintatutkimuksen menetelmien eroja julkisen sosiologian menetelmiin. Artikkelissa tuodaan esiin esimerkiksi erilaiset teatterin, roolileikin ja suullisen esittämisen keinot. Olisi mielenkiinoista kuulla, miten näitä on käytännössä hyödynnetty erilaisissa projekteissa ja kuinka niistä raportoidaan tutkimuksessa? Entä miten näin tuotettu tieto suhteutuu kansalaistieteeseen, josta kävimme lyhyen keskustelun ensimmäisessä tai toisessa kokoontumisessa?

Kiinnitin myös huomiota siihen, että osallistuvan toimintatutkimuksen käytännön esimerkit painottuivat artikkelissa vanhempaan tutkimukseen. Edellä pohditaan osallistuvan toimintatutkimuksen nykyisiä kenttiä ja käyttötapoja. Olen itse käynyt yhden teemakurssin työyhteisöjen muutoksesta ja kehittämisestä. Tuolloin lukemistonamme oli Arja Kuulan (1999) teos Toimintatutkimus - Kenttätyötä ja muutospyrkimuksiä, jossa käsitellään toimintatutkimusta laajasti metodeista tutkijoiden kokemuksiin. Esimerkiksi tästä teoksesta voisi saada lisää näkökulmaa aiheeseen, vaikka toki julkaisusta on jo hyvän aikaa.

F.H.

Postitiopaperi: Lessons on Engagement from Popular Education and Participatory Action Research

VL:n pohdintaan liittyen mietin artikkelissa ollutta julkisen sosiologian ja osallistuvan toimintatutkimuksen eroa ja yhteneväisyyttä. Minusta osallistuva toimintatutkimus ja orgaaninen julkinen sosiologia vaikuttivat melko samanlaisilta lähestymistavoilta. Olisiko tässä viitattu kenties enemmän perinteiseen julkiseen sosiologiaan, joka tosiaan vaikuttaa melko paljon keskustelun herättämiseltä (ja mahdollisesti sitä kautta tapahtuvalta laajemmalta muutokselta)? Artikkelin jaottelu on varmaankin kärjistys, kuten tuollaiset luokittelut usein, mutta kuva, joka minulle on tullut julkisesta sosiologiasta, on silti melko lailla laajempi kuin vain julkisen keskustelun herättäjä.

Eräs artikkelista mieleen jäänyt asia oli jonkin verran sivuttu vallan ja hallinnan teema. Siinä kirjoitettiin riskistä, joka on, kun tehdään yhteistyötä (kansainvälisten) kehitysjärjestöjen kanssa, jolloin ne saattavat pyrkiä vaikuttamaan päämääriin ja liikkeiden vaikutuksiin ”kesyttävästi”. Voikohan tällainen vaikutus olla myös muilla järjestöillä? Suomessahan järjestökenttä on suurelta osin melko läheisessä suhteessa valtioon ja järjestöt myös hoitavat useita yhteiskunnallisia tehtäviä valtion rahoituksella (esimerkiksi päihde- ja mielenterveystyötä). Tällainen yhteistoiminta voi lisätä vaikuttavuutta ja mahdollistaa rahoituksen, mutta sillä on varmasti myös vaikutusta tavoitteisiin ja toimintatapoihin. Tullaanko tässä päätöksentekoa palvelevan ja julkisen sosiologian yhtymäkohtiin, ja miten julkisen sosiologin tulisi suhtautua tilanteeseen?

Mietin muutenkin millainen voi olla julkisen sosiologin tai osallistuvan toimintatutkijan rooli suhteessa valtaan ja vallankäyttöön. Pyrkimyksenä lienee usein jossain määrin tasaveroinen asetelma muiden toiminnassa mukana olevien kanssa, mutta miten se käytännössä huomioidaan? (Itsereflektiolla?) Etenkin tehtäessä työtä marginalisoitujenihmisten kanssa, miten huomioidaan, ettei puhuta heidän päälleen tai ylitseen? Varsinkin tuntemani nettifeminismin piirissä on ollut paljon keskustelua päälle puhumisesta ja siitä, että marginalisoiduilla ihmisillä pitää olla tilaa puhua ja tuoda näkemyksensä esiin, ja muiden pitää antaa tilaa ja olla hiljaa asioissa, joista heillä ei ole omakohtaista kokemusta.

H.H.

Postitiopaperi: Lessons on Engagement from Popular Education and Participatory Action Research

Kuten muutkin, jäin myös itse pohtimaan julkisen sosiologian sekä osallistuvan toimintatutkimuksen eroja. Sivun 146 taulukossa jaotellaan kansalaistoiminnan eri muotoja sosiologiassa ja tässä taulukossa esitetäänkin, että päätösvalta olisi kansalaisilla ja ryhmillä vain osallistuvassa toimintatutkimuksessa. Tosin kuten aikaisemmatkin kommentoijat ovat maininneet, niin sen lisäksi, että tällaiset jaottelut ylipäätään ovat kärjistäviä, vaikuttaa myös siltä, että julkinen sosiologia on artikkelin tapauksessa pelkistetty vain perinteiseen julkiseen sosiologiaan. Kurssin aikana onkin vain vahvistunut ajatus siitä, että julkinen sosiologia käsitteenä/konseptina on hyvinkin epäselvä myös siitä kirjoittaville. Asiaahan tosin on käyty läpi myös kurssilla, mutta jotenkin vaikuttaa (ainakin itsestäni) siltä, että julkinen sosiologia ei ole vielä kovinkaan tuttu/vakiintunut tapa vaikuttaa. Monesti näitä artikkeleita lukiessa tulee sellainen olo, että julkista sosiologiaa käsitellessä tärkeää on vain pyrkiä määrittelemään mitä se on, mikä nyt tietenkin on ihan ymmärrettävää, mutta toisaalta onko se kovinkaan antoisaa, jos/kun tärkeämpää olisi toimiminen. Toisaalta, tämä saattaa vain kertoa siitä, minkälaista tapaa kirjoittaa arvostetaan akateemisessa yhteisössä; onko toiminnallisuus on enemmän median ja yksilöiden kuin yliopiston tehtävää?

Toisaalta artikkeli myös toi mielestäni jonkinlaista konkretiaa orgaaniseen julkiseen sosiologiaan. Mietin myös sitä, että pitäisikö artikkelissa käsitelty osallistuva toimintatutkimus nähdä juurikin orgaanisena julkisena sosiologiana eikä välttämättä siitä erillisenä metodina, kun ilmeisesti kuitenkin lopputulema on lähestulkoon samaan suuntaan pyrkivä.

Artikkelia lukiessa mietin myös sitä, että kenellä on valta määrittää se, minkälaiset asiat ovat ”kohteen” parhaaksi? Lähtevätkö tällaiset liikkeet esimerkiksi juuri julkisista sosiologeista vai lähtevätkö ne yhteisön sisältä käsin?

A. S.

Positiopaperi: Toward a Participatory Imagination: Lessons on Engagement from Popular Education and Participatory Action Research

Tämän viikon artikkelissa tuotiin taas uusia käsitteitä ja määritelmiä julkisesta sosiologiasta käytävään keskusteluun. Minulle tuli artikkelista samanlaisia ajatuksia kuin muillakin, etenkin koskien tuota jatkuvaa julkisen sosiologian ja sen mahdollisten alalajien määrittelyä. Kuinka hyödyllistä tällainen loppujen lopuksi on julkisen sosiologian edistämisen kannalta? Toisaalta erilaisten taulukoiden viidakosta voi löytää jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä julkisella tai palvelevalla sosiologialla on tarkoitettu missäkin yhteydessä. Lisäksi mielestäni on lähtökohtaisesti hyvä, että julkisen sosiologian merkitykset ovat keskustelun kohteena, sillä käsittääkseni sen on tarkoitus olla käyttökelpoinen olemassa olevassa kontekstissa ja sen muuttamisessa.

Oli mielenkiintoista lukea siitä, miten yliopistoinstituution ulkoista sosiologiaa on käytännössä tehty. Artikkelissa esiteltiin osallistuvan toimintatutkimuksen taustaa ja perusteltiin sen toimivuutta kansalaisten osallistamisessa ja demokratian lisäämisessä. Minua jäi kuitenkin mietityttämään se, millaiseksi sosiaalitieteilijän rooli yliopistomaailman ulkoisessa yhteisössä ja sen kehittämisessä muodostuu. Ilmeisesti sosiologin on tässä yhteydessä tarkoitus tarjota yhteisölle jonkinlaisia välineitä, jotta se voi ryhtyä kehittämään toimintaansa omista lähtökohdistaan. Olisiko tällaisessa toiminnassa hyötyä siitä, että sosiologi kokisi myös itse kuuluvansa kyseiseen yhteisöön ja kykenisi siten ymmärtämään sen lähtökohtia paremmin?

T.A.