Julkisen sosiologian projekti/Kevään 2014 Mills-kurssi/Keskustelupaperit 08.05.2014

Millsin luvussa kymmenen, Tutkijan poliittinen rooli, oli mielestäni tällä kertaa enemmän tarttumapintoja. Keskustelut rönsyilivät taas valloillaan, mutta samalla myös valloittavan innoittavina. Kirjoittaahan Millsikin hölynpölyn maailmasta, tällaisessa hölynpölyn maailmassa jokaisella tosiasiaa koskevalla väitteellä on poliittinen ja moraalinen merkitys. Mills jatkaa vielä, kuinka yhteiskuntatieteilijät osallistuvat pelkällä olemassaolollaan valistuksen ja sen vastustajien väliseen taisteluun, ja kuinka nykymaailmassa yhteiskuntatieteellinen toiminta on ennen kaikkea totuuden politiikan harjoittamista. Tämä kuulostaa hieman mahtipontiselta, mutta pureskeltuani hetken tätä ajatusta, se alkaa kuulostamaan oikein hyvältä ja järkeenkäyvältä.

Keskustelimme vapaudesta ja Marxin ajatuksesta siitä, kuinka ihmiset luovat oman historiansa, mutta kuinka he eivät luo sitä oman tahtonsa mukaisesti – he eivät luo sitä itse valitsemissaan olosuhteissa. Vapaus on etuoikeus, jonka voi harhaisesti kuvitella kuuluvan kaikille, mutta eihän näin ole. Vapauden tulisi kuulua kaikille, mutta eihän sekään ole totta. Mitä enemmän vapautta käsitteenä miettii, se karkaa muutenkin hyvin kauas ja jää abstraktiksi käsitteeksi. Mitä vapaus lopulta on? Kuka sen määrittelee? Onko vapaus lopulta Pelle Miljoonaa lainaten vankila? Jos olemme kaikki vapaina, miksi olisimme paikallaan keskustelemassa valitsemistamme aiheista, emmekä toteuttamassa itseämme joillakin muilla tavoilla? Luulin pitkään, että Pelle Miljoonan Juokse villi lapsi lyriikat ovat kohdistettu ainoastaan varhaisteineille, mutta löydän niistä edelleenkin kallisarvoisen sanoman. Sanoma on mielestäni selkeää aikalaiskritiikkiä ja kehoitus karata tätä hullua maailmaa pakoon, juosta henkensä edestä jonnekin, jossa ei menetä toivoaan ja samalla itseään.

Juokse villi lapsi juokse kauemmaksi siellä kasvat vahvemmaksi ja vapaammaksi juokse henkesi edestä ota toivon kipinä mukaan taivas on täynnä kuumaa terästä ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan

Ajan henki on antaa mennä vaan ajan sielu vain suurta vainoharhaa ajan ruumis mätänee kaatopaikoilla ajan taivas repeää liukuhihnoilla

Millsin mukaan ihmiset ovat vapaita luomaan historiaa, toiset vaan vapaampia kuin toiset. Hän kuitenkin kirjoittaa myös, että historian tapahtumat ovat inhimillisen päätöksenteon ulottumattomissa, historiaa luodaan ihmisten selän takana. Viimeisintä ajatusta en oikein tavoita, enkä huomannut kysyä siihen selvennystä keskusteluissamme. Tarkoittaako historian luominen ihmisten selän takana sitä, että historia tapahtuu/historiaa kirjoitetaan koko ajan ympärillämme, vaikka emme itse sitä huomaisi? Historia tapahtuu siitä huolimatta, halusimme sitä tai ei, se ei kysele meiltä lupaa. Vai tarkoittaako se sitä, että yksittäisten henkilöiden panoksella ei historian luomisessa ole suurta merkitystä? Historia (ainakin ihmisten historia)on kai kuitenkin jotain sellaista kokemusperäistä, jota luodaan yhdessä. Toisaalta nykyaikana vallitsee egoistiset ajat, jolloin yksittäiset henkilöt nimenomaan pyrkivät omalla toiminnallaan tekemään historiaa. On pakko saada aikaan jotain niin merkitsevää, että pääsee osaksi historiaa. Ei vaan yksittäisten ihmisten historiaan, esimerkiksi kuvaksi perhealbumiin tai muistoiksi tuleville sukupolville, vaan koko ihmiskunnan historiaan.

Hölynpölyn maailman, vapauden ja historiateeman lisäksi mielenkiintoisinta oli Millsin ajatukset yhteiskuntatutkijasta opettajana. Mills kirjoittaa, kuinka lukemisen ja kirjoittamisen opettaminen on suurelta osin taitojen opettamista. Se, että auttaa jotakin päättämään, mitä hän todella haluaa elämältään on taas arvojen opettamista tai harjoittamista. Kukaan ei tarvitsisi enää psykologin apua tai terapiaa, jos jokaisella olisi yksi yhteiskuntatieteilijä auttamassa löytämään vastauksen siihen, mitä kukin haluaa elämältään. Mielestäni kysymys ”mitä haluat elämältäsi” on lähestulkoon yhtä abstrakti käsite kuin vapaus. Siitä on tullut yksilön vapauden ja mahdollisuuksien moninaisuuden kanssa sellainen rasite, jota pitää koko ajan reflektoida. Elämä ei vaan ole, vaan se pitää ottaa moneen kertaan haltuun ja pyrkiä viemään sitä vielä johonkin oikeaan suuntaan. Millsin ajatus tällaisista opettajista on lohduttava, mutta niitä tarvittaisiin lisää ja jokaiselle oma.

"Historiaa tehdään selkämme takana". Hmm..ehkä tämä viittaa tosiaan tuohon ajatukseen, että historiaa syntyy koko ajan siten, että emme itse voi havaita edeltä käsin, vaan vasta jälkeenpäin. Itse voisin uskoa, että yksittäisen ihmisen teoilla voi olla suurikin vaikutus historian kulkuun, mutta mikä tuo vaikutus ja kuinka suuri se on, nähdään vasta tulevaisuudessa. Tietyt tapahtumat seuraavat tai ovat seuraamatta toisiaan ja tästä rakentuu lopulta jonkinlainen kausaliteeetti. Toisaalta asian voinee tulkita myös siten, että historia tapahtuu "verhojen takana" eli vallan kabineteissa. Mills itse kirjoittaa vallan ja päätöksenteon - siis historiaan vaikuttamisen välineiden - laajentumisesta ja keskittymisestä. Voisiko tämän ajatuksen esittää sanomalla "valta on tietoa". Ja voisiko olla, että historiaan sen muotoutumiseen ja yhteiskunnan rakenteisiin perehtyneen sosiologin tehtävä oli paljastaa tämä historiallinen ongelma, tehdä siitä julkista? Kyseessä olisi siis varsin emasipatorinen ajatus. Mills nostaa esiin ajatuksen, että mikäli yksilöt eivät pyri vaikuttamaan historian kulkuun, heistä tulee helposti histtoriantekijöiden työkaluja. Peräänkuuluttaako Mills siis valistuksen sanomaa: tietoisuuden lisääminen lisää yksilön toimintamahdollisuuksia. Näin voisi päätellä myös sen pohjalta, että hän kirjoittaa yksilöistä, jotka eivät heikon yhteiskuntarakenteen tuntemuksen vuoksi pysty ylittämään jokapäiväistä ympäristöään. Tässä olisi siis paikka yhteiskuntatieteilijälle. Sivistää ja opettaa. Ehkä tavoitteena on jossakin mielessä Alain Tourainen "korkeamman tason sosiologia". Eli pyrkimys saada ihmiset (yhdessä heidän kanssaan) ymmärtämään ympäristönsä ja siinä tapahtuvan toiminnan ja ilmiöiden osuus tai merkitys osana suurempaa sosiaalista kokonaisuutta.

Keskustelimme myös kasvatuksesta ja opettamisesta liittyen Millsiin ja hänen ajatuksiinsa. Millsin pedagogia vaikuttaisi perustuvan varsin vapaalle ja avoimelle dialogille siten, että opiskelijat/oppilaat saavat vapaasti puhua ja tuoda omia ajatuksiaan esiin ilman, että opettaja on heti puuttumassa keskusteluun. Tätä kautta mahdollistunee myös ns. toisen tiedon esiin nouseminen. Esimerkiksi kasvatustieteiden opiskelijoiden ei olisi pahitteeksi lukea ja pohtia näitä asioita. Varmaan he niin tekevätkin..? Jossain määrin lienee kuvaavaa suomalaiseen yhteiskuntaan sopiva sanonta tai toteamus joissakin tilanteissa: "Hän on selvästikin saanut vapaan kasvatuksen". Mills sen sijaan näkee tämän pikemminkin positiivisena asiana ja korostaa yhteiskuntatieteilijän autonomiaa. Hän korostaa sitä ehkä liiaksikin asti kun kirjoittaa, että sosiologin ei tulisi osallistua itse kansalaisliikkeisiin ja -toimintaan. Tässä kalskahtaa hieman elitistinen kaiku, etenkin kun Mills näkee yhteiskuntatieteilijät samalla myös totuuden torvina ja sanansaattajina. Keskustelun perusteella tämä kuvaakin paremmin perinteistä julkista sosiologiaa ja siihen liittyvää ajattelua.

Yhteiskuntatieteilijän autonomisuus tarkoittaa käsittääkseni sitä, että tutkijan tulee tehdä työtään moraalisesti riippumattomana valtion, yliopiston tai muun instituution mahdollisista vaatimuksista huolimatta. Siksi tutkijan ei olisi myöskään hyvä liiaksi sotkeutua esimerkiksi kansalaisliikkeisiin vaan pysytellä niistä hieman etäällä. Etäisyys ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin objektiivisuus. Mills toteaa heti 10.luvun alussa, että yhteiskuntatutkija ei voi välttyä valitsemasta arvoja eikä sisällyttämästä niitä tutkimustyöhönsä. Tämä on tärkeä muistutus kaikille yhteiskuntatieteilijöille siitä, kuinka yhteiskuntatutkimus ei koskaan ole objektiivista tai neutraalia, vaan siihen vaikuttavat aina jollain tavalla tekijänsä arvot, asenteet ja mielipiteet. Jokaisen tekstin takaa löytyy kirjoittaja, joka on valinnut käsiteltävän aiheen ja näkökulman, päättänyt korostaa tiettyjä asioita ja rajata jotkin asiat pois. Jokainen teksti on valintojen, joko tietoisten tai tiedostamattomien, tulos, ja yhteiskuntatieteilijöiden tulee huolehtia siitä, että heidän valintansa ovat tietoisesti tehtyjä.

Yhteiskuntatieteellinen tutkimus, etenkin laadullinen sellainen, näyttäytyy oman kokemukseni mukaan usein ulkopuolisille epäluotettavana ja epätieteellisenä. Monen on vaikea ymmärtää, millaista tietoa voidaan saada käyttämällä pieniä, erityislaatuisia aineistoja, joiden pohjalta ei voida tehdä päteviä yleistyksiä tai edustavia kuvauksia tutkimusaiheesta. Tilastollisilla menetelmillä tehdyt tutkimukset nähdään luotettavampina, vaikka niidenkin kysymyksenasetteluja ohjaavat samankaltaiset arvovalinnat kuin laadullisessakin tutkimuksessa.