Julkisen sosiologian projekti/YKT200 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2021/Porukka
Viikkotehtävä 1. Intellektuaalinen ammattitaito (10.9.2021)
C. W. Millsin teksti Intellektuaalinen ammattitaito (2015) käsittelee sitä, mitä Mills sosiologisella mielikuvituksella tarkoittaa. Mills tuo omakohtaisten esimerkkien avulla esiin niitä keinoja, joilla aloitteleva yhteiskuntatieteilijä voi harjoitella oman sosiologisen mielikuvituksensa herättämistä.
Ryhmässämme kiinnitimme huomiota Millsin ajatukseen, jonka mukaan yhteiskuntatieteilijä ei voi olla vain teknikko, joka osaa toteuttaa tutkimuksen teknisellä tasolla. Teknisen osaamisen lisäksi yhteiskuntatieteilijältä vaaditaan mielikuvitusta eli kykyä tarkastella asioita ja ilmiöitä eri näkökulmista. Ymmärsimme Millsin tarkoittaneen sitä, että yhteiskuntatieteilijäksi ei voi yksilöä täysin kouluttaa, vaan yksilön on itse kasvettava ja löydettävä luovuutensa, jonka avulla hän pystyy löytämään yhteyksiä ja näkökulmia, joiden löytämiseksi ei ole olemassa varsinaisia oppikirjoja. Keskusteluissamme nousi esille Millsin kehotus suunnitella empiirisiä tutkimuksia, vaikka niitä ei välttämättä pystyisikään toteuttamaan. Empiiristen tutkimuksien suunnittelu voi auttaa tarkastelemaan sosiaalisia ilmiöitä hyödyllisellä tavalla ja herättää tutkijan mielikuvituksen. Pohdimmekin, että luovuus ja kriittinen ajattelu kuuluvat tiukasti yhteen, sillä kriittinen suhtautumistapa tietoon mahdollistaa sen, että tietoon ei suhtaudu annettuna – valmiina. Pohdimme, että tutkijan tulisi luottaa itseensä ja tekemiseensä, mutta samalla epäillä ja haastaa jatkuvasti omaa ajatteluaan.
Keskustelimme myös siitä, kuinka Mills kuvaa yhteiskuntatieteilijäksi kasvamisen ja tutkijana olemisen kokonaisvaltaisuutta. Yhteiskuntatieteilijän työ vaikuttaa ulottuvan Millsin ajattelussa elämän jokaiselle osa-alueelle. Hän korostaa muistiinpanojen tärkeyttä oman ajattelun kehittämisen työvälineenä. Muistiinpanojen tekeminen vaikuttaa Millsin ajattelussa olevan osa tutkimusprosessia, ja itse tutkimus organisoitu kokonaisuus näistä muistiinpanoista. Ryhmässämme pohdittiin omia kokemuksia muistiinpanojen tekemisestä ja pohdimme sitä, kuinka luovuus ja muistiinpanojen tekeminen sopivat yhteen – tukevatko ne tosiaan vai voivatko muistiinpanot jarruttaa luovuutta. Pohdimme, että muistiinpanojen tekeminen voi tarjota eräänlaisia välineitä ja työkaluja, joiden avulla tutkija kykenee ajattelemaan luovasti ja tavoittamaan monimuotoisia näkökulmia. Mills vaikuttaa suhtautuvan empiiriseen tutkimukseen tekstissään väheksyen, mutta pohdimme ryhmässämme empiirisen tutkimuksen tärkeyttä. Empiirinen tutkimus on mielestämme tärkeää, sillä lopulta kaikki tietomme on enemmän tai vähemmän empiriasta peräisin. Teoriat ja käsitteet voivat olla abstrakteja, mutta ne tulevat ymmärrettäväksi empirian avulla. Ne vaativat yhtymäkohdan empiriaan tullakseen merkityksellisiksi ja ymmärrettäviksi.
Kiinnitimme keskusteluissamme huomiota myös Millsin ajatuksiin koskien käsitteitä ja kieltä. Millsin mukaan yhteiskuntatieteilijän tulisi käyttää selkeää ja ymmärrettävää kieltä, eikä monimutkaisen kielen pitäisi olla tavoite akateemisessa kirjoittamisessa. Pohdimme, että tarkasti määritellyt käsitteet ovat tutkimukselle tärkeitä, jotta ihmiset ylipäätään voisivat keskustella ymmärrettävästi samoista asioista. Käsitteiden ei kuitenkaan pidä olla niin monimutkaisia, että niiden käyttö sulkisi ulos ihmisiä, jolloin eri ihmiset joutuisivat käyttämään asioista eri termejä ja puhumaan eri tavoin. Vaikea kielenkäyttö voi tehdä vuorovaikutuksesta merkityksettömämpää, kun kertojan sanoma ei tavoita viestien vastaanottajia. Kieli voi näin luoda erilaisia valta-asetelmia eri ihmisryhmien välille – myös eri tieteenalojen, kuten Mills tekstissään viittaa. Vaikeaselkoisen kielen ei siten pitäisi olla seurausta tieteenalan itsetunto-ongelmista. Ryhmässämme jäi hieman epäselväksi se, millaisia käsiteitä ja akateemista kieltä Mills artikkelissaan kritisoi. Pohdimme, että arkikielessä käytetyt käsitteet ovat usein asenteellisempia ja latautuneempia kuin akateemiset käsitteet, vaikka toisaalta käsitteiden asenteellisuudesta ei voi kieltä ikinä täysin riisua. Pohdimme, että käsitteiden valitseminen ja käyttö vaativat tutkijalta asiantuntemusta, sillä monet käsitteet kantavat mukanaan historiaa ja erilaisia merkityksiä, joista käsitteiden käyttäjä ei voi niitä riisua. Käsitteiden kerrostuneiden merkityksien tunteminen on tärkeää, jotta käsitteiden väärinkäytöltä voidaan välttyä.
Ryhmäkeskusteluun täydennyksenä haluan nostaa ajatuksia Millsin määrittelemästä ammattitaitoisesta yhteiskuntatieteilijästä. Mills näkee työn elämänsä keskipisteenä ja muut elämäntapahtumat sen polttoaineena; voimme ajatella häntä työorientoituneena ihmisenä. Muistiinpanot olivat hänen tapansa jäsentää kokemaansa ja kohtaamansa niin, että työn tekeminen hyödytti myös kehitystä ihmisenä. Hän saattoi olla persoonallisesti sitoutunut jokaiseen älylliseen suoritukseensa, kuten itse tieteen tekemisen prosessia kuvasi. Tällainen ammattitaidon ylläpito on varmasti hedelmällistä yksilön henkilökohtaisen kehityksen kannalta ja antaa tiedemaailmalle omistautuneen tekijän. Millsin kohdalla ammatillisen roolin takaa paljastui kuitenkin rikkoutuneita perhesuhteita ja terveydellisiä ongelmia, mikä osoittaa täydellisen työlleen omistautumisen hyvin traagiseksi yksilön muuta elämää kohtaan. Millsiä hiukan haastaen esitän ajatuksen, että osa ammatillista itsekunnioitusta on huolehtia itsestään ja lähiympäristöstään siihen mahdollisesti kuuluvine ihmisineen ja antautua täysillä työlleen tasapainon löydyttyä. Tällaisessa ajattelussa elämä saa merkityksen muustakin kuin työn tekemisestä ja silti tieteellinen ajattelu voi olla luovaa, rikasta ja täyspainoista. Näkisin, että hyvinvoivat sosiologit ovat rakentamassa hyvinvoivaa yhteiskuntaa.
Artikkelin antina on rohkaistua heittäytymään yhteiskuntaan jatkuvan tarkkailijan ja oppijan roolissa, tallentaa kokemuksensa arvokkaina tiedettä eteenpäin vievänä aineistona ja herättää muistijälkiään uudelleenjäsentämällä uudenlaisia merkityksellisiä teemoja, jotka paljastavat ja saattavat yhteiskuntaa eteenpäin.
Viikkotehtävä 3. Valta ja luokittelu.
Édouard Louis'n romaanin Ei enää Eddy (2019) ensimmäinen luku "Kohtaaminen" ei värähdyttänyt meissä ilon kokemuksia vaan syvää toivottomuutta ja tukahduttavaa ahdistusta, sekä lukuisia ajatuksia vallan ulottuvuuksien kytkeytymisestä koulukiusaamiseen. Toivon pilkahduksia kaivaessamme totesimme, että valehtelu omasta menneisyydestä, eli menneisyyden totaalinen sivuuttaminen oli päähenkilön ainoa keino ulos toivottomuudesta. Katkelma avasi meille kokemuksen kielellisen ja kehollisen väkivallan kohteeksi joutuneen ihmisen ajatuksista, jotka vaikuttivat syvästi haavoittuneille. Näimme väkivallan keskeisenä yksilöön kohdistuvana vallan muotona, jota kielellisellä ja kehollisella toiminnalla tuotettiin.
Yksilötasolla kiusaaminen kohdistui tunnistamistamme luokitteluista mm. ulkonäköön, kehollisuuteen, sukupuolisuuden sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin, sekä seksuaaliseen suuntautumiseen. Näihin tekijöihin kiusattu pyrki vaikuttamaan mm lihottamalla itseään muutoksen aikaansaamiseksi ja valehtelemalla hampaidensa huonokuntoisuuden aiheuttaneista tekijöistä. Laajempana valta-areenana keskustelimme esiin tulleesta luokka-asetelmasta; pienituloisuudesta, jota kiusatulle sanoitettiin olemassa olevaksi jo kotoa käsin. Koulu tarjosi kolkot puitteet kotona jo tukahdutetulle olemukselle ja muut oppilaat vaikenemisellaan ja puuttumattomuudellaan tarjosivat kiusaajille areenan jossa valta-asetelma pysyi yllä.
Pohdimme myös, ketkä valtaa käyttivät, millaiset roolit näillä ihmisillä oli suhteessa kiusattuun ja mitä luokitteluja vallan käyttö sai aikaan? Isän valta kohdistui väkivallan muodossa niin ihmisiin kuin elämiin ja päihtymystila vaikutti hänen käyttämiseensä ja vallan käyttöön. Isään saivat otteen vain baarin edustalla mukaan tappeluun tulleet vertaistoverit, jotka väkivaltaa rauhoittelemalla osoittivat ystävyyttään. Äidin rooli oli vaiennettu tai sivuutettu isän taholta, mutta kiusattuun äidin sanoilla oli vaikutusta. Äiti alensi puheellaan työväenluokkaa, johon perhe oletetusti kuului. Perheen ja suvun kielenkäyttö tuki päähenkilön kokemusta vääränlaisesta kehosta. Keho joutui myös koulukiusaajien kohteeksi niin raa’an fyysisen väkivallan kuin sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta arvioivan ivan objektina.
Loppuun totesimme vielä, että luokittelut ovat paitsi ympäristön tarjoamina, myös yksilöstä itsestään lähteviä. Fyysisinä ja sosiaalisina ympäristöinä koti ja koulu huokuivat turvattomuutta, pelkoa ja alemmuudentunnetta, jotka lamaannuttivat päähenkilön toimijuutta ja kykyä puolustaa itseään.
Viikkotehtävä 4:
Taisteleva tutkimus teeseinä:
- Päällimmäisenä meille tuli ajatus, että teeseissä tulee esille monia sellaisia periaatteita, jotka tuovat esille sitä, millaista tutkimuksen tekeminen on: millaisia asioita ja näkökulmia on hyvä ottaa huomioon.
- Tutkittavien ihmisten pariin jalkautuminen on tärkeä tiedonkeruumenetelmä. Sitä olisi hyödyllistä käyttää esimerkiksi hoiva-alalla, jossa on paljon marginalisoituja ihmisryhmiä, sellaisia, joiden ääni jää yhteiskunnassa herkästi kuulematta. Keskusteluissamme nousi esiin, että esimerkiksi sosiaalityön parissa tehdään taistelevaa tutkimusta, jonka avulla pyritään tekemään maailmasta parempi paikka.
- Valta läsnä: vaikka jalkautuisi tutkittavien pariin, tutkija ei pysty täysin luopumaan tutkijan roolistaan, eikä siten voida irrottautua hierarkioista ja vallasta, joita ihmisten (esim. tutkijan ja tutkittavien tai akateemisesti koulutettu tutkija ja ei-akateemisesti koulutettu työtön ihminen) välisiin suhteisiin aina liittyy. Pyrkimys ihmisten yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen kuitenkin tärkeä. Ajatus oppimisen ja opettamisen yhdenvertaisuudesta ja vastavuoroisuudesta: tutkijasta voi tulla kenttätyönsä aikana myös opetettava, roolit voivat vaihdella, mikä voi myös ravisuttaa hierarkiaa tutkittavan ja tutkijan välillä.
- Näkökulmien ja maailmojen yhteensovittaminen: voi olla vaikeaa, sillä tutkittavat ihmiset ja tutkija voivat puhua asioista eri käsitteillä, erilaisista lähtökohdista. Vaatii joustavuutta, halua ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kuinka yhdistää nämä tutkimuksessa (emic- ja etic -tasot)? Kuinka aineistoa tulisi akateemisessa ympäristössä ja kielessä käsitellä, jotta tutkittavien näkökulma säilyy?
- Pohdimme sitä, onko tutkijan hyödyllistä tuntea tutkimusympäristö/kenttä etukäteen vai ei. Pohdimme, että usein tutkijat tutkivat aiheita, jotka ovat heille tavalla tai toisella henkilökohtaisia/kiinnostavia. Itselle kiinnostavien kohteiden/kenttien tutkiminen voi mahdollistaa sen, että on jo entuudestaan perehtynyt kenttää koskevaan tietoon, mikä voi mahdollistaa syvällisemmän ymmärryksen muodostamisen tutkimuskohteesta. Toisaalta itselle tutussa ympäristössä voi olla vaikeampi tavoittaa kriittistä lähestymistapaa kuin jos kenttä olisi tutkijalle vieras. Tutussa ympäristössä omat kokemukset ja ennakkokäsitykset voivat vaikuttaa tutkijan toimintaan, mutta toisaalta kentän tuttuus voi auttaa tutkijaa suuntaamaan katseensa paremmin. Kuinka tutulla kentällä voi omaksua tutkijan roolin?
- Tutun kentän tutkiminen voi vaati myös kentän ja teorian välistä vuorovaikutusta: kentältä lähtöä, teoriaan tutustumista ja syventymistä ja kentälle paluuta. Kentän ymmärtäminen voi vaatia teorioihin perehtymistä, vaikka kenttä olisi arkisella tasolla tuttu. Päädyimme pohdinnoissamme siihen, että yksiselitteistä vastausta ei ole: tutun tai vieraan ympäristön tutkimisessa on sekä heikkoutensa että vahvuutensa tutkimusetiikan näkökulmasta.
- Tutkijalla voi olla monia erilaisia rooleja riippuen siitä, millainen on hänen suhteensa kenttään, tämä voi vaikuttaa myös tutkimustuloksiin ja johtopäätöksiin: kentän ulkopuolelta tuleva tutkija voi pyrkiä objektiivisuuteen, mutta sortuu kenttää omakohtaisesti tuntematta valtavirran ennakkoluuloisiin käsityksiin. Objektiivisuus on hankala käsite: kenen objektiivisuudesta puhutaan, kun oletetaan jonkin näkökulman edustavan objektiivista näkökulmaa? Erityisen ongelmallista marginaalisia ihmisryhmiä tutkittaessa, jolloin on riskinä, että enemmistön käsitykset näyttäytyvät tutkijalle objektiivisina. Tutkijan vaikeus olla ottamatta tai ottaa kantaa. Objektiivisuuteen pyrkiminen voi muuttua vahingolliseksi kriittisyydeksi: asioiden, ihmisten tai näkökulmien vähättely ja ennakkoluuloisuus. Voiko objektiivisuuteen pyrkiminen häivyttää yksilöiden kohtaamia ongelmia/ yksilöiden näkökumia?
- Tutkijan pystyttävä vaihtamaan näkökulmaa ja tarkastelemaan tutkimaansa kenttää eri tasojen välillä: eri näkökulmista (mm. vähemmistö/enemmistö, yksilö/yhteisö, epic/emic).
- Hyljeksittyjen ja valtavirrasta poikkeavien käsitteiden käyttäminen voi olla tärkeää, riippuu tutkimuskohteesta ja ajasta/paikasta. Kapitalismi ei enää hyljeksitty käsite Suomessa? Voiko hyljeksittyjen käsitteiden käyttö estää tutkimuksen merkitystä ja mahdollisuuksia ”vaikuttaa” akateemisessa ympäristössä? Kielellä merkitystä: kenet tavoittaa ja kuka jää ulkopuolelle. Kenelle halutaan tuottaa tutkimusta: pohdittava, kun tehdään valintoja kielenkäytön suhteen. Pohdittava: mihin tutkimuksella halutaan ja mihin sillä pyritään.
- Teeseissä puhutaan ihmisistä. Pitäisikö taistelevan tutkimuksen teeseissa ottaa ihmistä laajempi näkökulma?
Kiinnittävät ja kuluttavat siteet: vieraantuminen ja vastarinta työssä (Suvi Salmenniemi 2021):
- Artikkeli tarjoaa yhteiskuntatieteellisen näkökulman mielenterveysongelmiin ja työssä jaksamisen vaikeuksiin. Artikkeli herätti pohtimaan sitä, kuinka voimakkaasti yhteiskunta yksityistää yhteiskunnassa vallitsevia rakenteellisia ongelmia yksilön vastuulle ja ratkaistavaksi. Huomasimme, että esimerkiksi sosiaalityön kontekstissa ristiriitaan on kiinnitetty huomiota.
- Työuupumus laaja ja sukupuolittunut ongelma yhteiskunnassa. Pohdimme sitä, kuinka kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä saattaa muotoilla yksilössä olevat arvostettavat piirteet, kuten tunnollisuus, miellyttämishalu ja kiltteys, yksilön heikkouksiksi, vaikka näiden piirteiden olemassaolo on tärkeää monilla yhteiskunnan eri sektoreilla (esim. yhteisöllisten palveluiden rakentaminen). Artikkelin pohjalta pohdimme, että kapitalistinen ympäristö muuntaa yksilössä olevia positiivisia luonteenpiirteitä negatiivisiksi, sillä kapitalistisessa ympäristössä näitä piirteitä omaavat ihmiset saatetaan imeä kuiviin: kiltteys on positiivinen piirre toisten ihmisten kohtaamisessa, mutta kapitalistisessa ympäristössä kiltin ihmisen voi olla vaikea vetää rajoja ja sanoa ei, vaikka ne olisivat välttämättömiä taitoja tässä toimintaympäristössä selviämisen kannalta. Rakenteellinen ongelma (yksilöstä revitään kaikki irti), ja siitä yksilöt saavat itse kantaa vastuun ja seuraukset. On ongelmallista, että kiltteydestä juontuvien haasteiden tuottamat ongelmat laitetaan vain yksilöpsykologian piiriin, korostuu naissukupuolen kohdalla: kiltteys osittain odotettu ominaisuus naisoletetuilta, kiltteyden (yksilön ominaisuuden) tulkitseminen työuupumuksen aiheuttajaksi voi siirtää huomion pois todellisesta ongelmasta, joka on yhteiskunnan rakenteellisella tasolla.
- Historiallinen ja painava taakka, joka vaikuttaa edelleen: sukupuolittunut työnjako, työhön liittyviä sukupuolittuneita stereotypioita (naisoletettu hoivaava ja huolehtiva), naisvaltaiset alat ja arvostuksen puute.
- Pohdimme nykytilanteen tuovan monia haasteita yksilön elämään, jos yksilö elää työnsä kautta. Työ valtaa yksilön koko elämän, jos yksilö ajattelee olevansa yhtä kuin työnsä: identiteetti, persoona ja omakuva. Työn ja minän yhdistyminen voima, joka ylläpitää työntekoa. Pohdimme, että työn kokonaisvaltainen läsnäolo yksilössä ja hänen arjessaan elää suomalaisessa kulttuurissa vahvana. Taustalla vaikuttaa esimerkiksi luterilainen työvelvollisuusperinne. Pohdimme, että työn arvo määrittelee myös ihmisen (arvon).
- Työn ja kansalaisuuden käsitteiden kietoutuminen yhteen: työ tärkeä status yhteiskunnassa. Tuleeko yksilöstä toissijainen kansalainen, jos yksilö ei ole kiinni työssä? Havaitsimme hierarkian syntyvän herkästi työttömien ja työssäkäyvien välille, työtön tai työstä kieltäytyjä kohtaa paljon erilaista moralisointia: oletus työnteosta ja verojen maksamisesta. Työttömyyteen liittyvät negatiiviset asenteet yksilö tunnistaa, mikä voi vaikeuttaa yksilön toimintaa yhteiskunnassa ja vaikuttaa käsitykseen itsestä: vaikeus nousta ahdingosta. Pohdimmekin sitä, että elävätkö ihmiset työlleen vai tekevätkö he työtä elääkseen.
- Työn ja vapaa-ajan erottuminen toisistaan. Vapaa-ajasta tullut arvokasta aikaa, jota voidaan tavoitella työntekoa vähentämällä. Miksi yksilö tekee työtä? Yksilöillä erilaisia asenteita työtä kohtaan: ikävää työtä voi tehdä rahoittaakseen muun elämän, kuten mukavat harrastukset ja vapaa-ajan. Toisaalta yksilöt voivat tehdä itselleen tärkeää työtä (ihminen kokee olevansa oma itsensä työnteon kautta), joka vie paljon aikaa ja on kuluttavaa. Molemmat työnteon muodot voivat tuottaa onnellisuutta, mutta molemmat omalla tavallaan yksilön voimavaroja kuluttavia.
- Keskustelimme myös siitä, missä vaiheessa työnteosta on tullut kuluttavaa näin suuressa mittakaavassa. Nyky-yhteiskunnan ongelma vai historiallisesti paljon pidempiaikainen haaste (1800-luvun käsityöläiset, tehdastyöläiset, maanviljelyn keksiminen, metsästäjä-keräilijä). Työ ja tekeminen osa ihmisenä olemista, yhteisöjen ja yksilön tarpeet täytettävä, yhteisöjen rooli: oleminen osa yhteisöä pakottanut ihmisen tekemään asioita muidenkin kuin vain itsensä hyväksi. Yhteisöjen koko voi vaikuttaa työstä aiheutuvan kuormituksen määrään: perhe vs. monikansallinen yritys. Perheessä työn merkitys näkyvää, mutta monikansallisessa suuryrityksessä työn merkitys ja syy voi hämärtyä. Esimerkiksi hoiva-alalla esihenkilön kiitos ei ole yhtä merkitsevä kuin omaisen tai asiakkaan kiitos, sillä ei kokemusta, että työskentelisi esihenkilölle.
- Erilaisia sosiaalisia suhteita työn viitekehyksessä: suhteita, jotka voimaannuttavat ja suhteita, jotka kuormittavat.
Viikkotehtävä 5:
Suorannan ja Pyyhtisen artikkeli Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimuksessa teoksessa Tutkiva mielikuvitus (2021)
- Kaunokirjallisuuden lukeminen on meille kaikille tuttua ja siksi onkin kiinnostavaa pohtia sen käyttöä omalla alallamme. Yhteiskunnallista kritiikkiä sisältävä kaunokirjallisuus on herätellyt meitä moniin yhteiskunnan ongelmakohtiin. Mielestämme koko tämä kurssi, kuten myös tämän viikon artikkeli ja viikkotehtävä, tuovat yhteiskuntatieteitä hieman lähemmäs arkielämää.
- Tieteellisen kirjoittamisen ja kaunokirjallisuuden välinen raja on hyvin hämärä ja toisinaan sitä ei saata lainkaan erottaa. Tieteen voi ajatella melko selvärajaisena laatikkona ja kaunokirjallisuuden laatikosta lähtevinä lonkeroina. Pohdimme, mitä taide ja tiede voivat tarjota toisilleen ja toisaalta, miten ne voivat rajoittaa toisiaan. Voiko taiteen ja tieteen yhdistyessä tiede olla uhassa tai päinvastoin taide uhattuna?
- Taide voi tuoda tiedettä lähemmäs ihmistä. Kaunokirjallisuus ja taide ylipäätään esimerkiksi pureutuu usein tunteisiin ja voi näin välittää tehokkaasti tietoa yhteiskunnallisista teemoista. Esimerkiksi muusikon tekemä yhteiskunnallisesti kantaa ottava laulu voi herättää suuren yleisön tietoisuuden jostain ongelmasta paremmin kuin aiheesta tehty tutkimus. Lisäksi taidetta käytetään tutkitun tiedon välittämisessä esimerkiksi kouluissa, kun oppilaat kuuntelevat lauluja ja tekevät näytelmiä, joiden avulla he opettelevat aiheita. Luovat keinot voivat auttaa myös tutkimuksen tekemisessä, jos vaikeista asioista ei voi esimerkiksi kysyä suoraan. Tiede voi myös ruokkia taidetta ja antaa näkökulmia uuden taiteen luomiseen. Toisaalta tieteellinen ilmaisu voi latistaa taidetta. Kaunokirjallisuudessa käytetään usein upeita ja tarkkoja kuvauksia, jotka voi olla tieteellisessä tekstissä pelkistetty esimerkiksi toteamukseen “asia herättää negatiivisia tunteita”.
- Pohdimme etnografian ja kaunokirjallisuuden samankaltaisuuksia ja eroja. Etnografisessa tutkimuksessa annetaan paljon arvoa yksilöiden kokemuksille ja tutkimusta voidaan kuvailla käyttäen hyvinkin värikästä ja monimuotoista kieltä. Mietimmekin, millainen ero tällaisella tutkimuksella on kaunokirjallisuuten, jossa kuvaillaan yhden henkilön ajatuksia ja kokemuksia. Lisäksi antropologiassa voidaan käyttää taidetta välineenä esimerkiksi tehtäessä etnografisia dokumentteja tai dokumentteja. Etnografiassa kaunokirjallinen teksti yhdistetään kuitenkin tietoisesti teoriaan toisin kuin pelkässä kaunokirjallisuudessa.
- Kaunokirjallisuus ja taide voivat auttaa tutkimuksen kirjoittamisessa ja tekemisessä. Esimerkiksi hyvä etnografi oletetaan kykyä kirjoittaa kuvailevaa tekstiä. Riippuu hyvin paljon alasta ja tutkimustavoista, millaista kieltä tutkimuksen raportoinnissa on lopulta hyvä käyttää. Luova kirjoittaminen voi kuitenkin olla apuna tieteellistä tekstiä kirjoittaessa. Esimerkiksi runojen kirjoittaminen voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tunteita aiheesta. Tekstin tuottaminen eri tavoin voi myös nostaa itsestäänselvyyksiä näkyviin.
- Kaunokirjallisuus ja taide voi auttaa hahmottamaan lukijan omaa paikkaa yhteiskunnassa, mikä on esimerkiksi tutkijalle tärkeää. Taiteen kautta voi siis löytää monia vertauskuvia itselleen ja tutkimilleen ilmiöille sekä saada nopeasti oivalluksia. Tieteentekijälle on tärkeää hyväksyä oma kasvunsa eikä kokea liikaa häpeää siitä, miten on ajatellut aikaisemmin.
- Kirjoittaminen on aina luovaa toimintaa, mutta riippuu esimerkiksi ihmisen luonteenpiirteistä, kuinka paljon hän haluaa ja uskaltaa leikitellä erilaisilla tekstilajeilla. Akateemisessa maailmassa erikoiset kirjoittamistavat saattavat myös sulkea ulos yhteisöstä. Jos haluaa välittää jonkun tietyn ajatuksen akateemisissa piireissä, perinteinen tieteellinen kirjoitustyyli saattaa olla tehokkaampi. Suuren yleisön taas saattaa tavoittaa kaunokirjallisempi tyylivalinta.
- Meidän rationaalisessa yhteiskunnassamme taiteelle ja fiktiolle voisi antaa nykyistä enemmän arvoa myös tieteen saralla. Sekä tieteellisellä että kaunokirjallisella tekstillä on omat paikkansa. Kaunokirjallinen teksti voi keventää ja laajentaa näkökulmia, joista voi taas joustavasti palata tieteellisen tekstin raameihin.
Lisäys: Kaunokirjallisuus voi tietyissä tilanteissa olla "turvallisempi" tutkimuskohde kuin oikea yhteiskunta. Kaunokirjallisuuden analysoinnissa ei tutkita oikeita ihmisiä, joita analyysi voisi loukata. Kuitenkin tätä kautta voidaan saada relevanttia tietoa, koska moni ihminen pystyy samaistumaan kaunokirjallisuudessa esitettyihin kuvauksiin ihmisistä.
Viikkotehtävä 6:
Ääni sosiaalisena ilmiönä
- Valitsimme äänimaisemaksi Joulurauhan julistuksen. Joulurauhan julistuksessa läsnä ovat vahvat perinteet sekä uskonnollisuus. Joulurauhan julistus tapahtuu aina samalla kaavalla: kuorolaulua, kirkonkellot, julistus ensin suomeksi, sitten ruotsiksi, lopuksi Maamme-laulu ja viimeiseksi vielä Porilaisten marssi.
- Joulurauhan julistuksessa on äänimaailmassa eroja riippuen siitä, missä sitä kuuntelee, eli onko paikanpäällä vai katsooko sitä television välityksellä. Paikanpäällä yksilöllä itsellään on suurempi valta siihen, mitä kuuntelee: taustamelua, tekstiä vai kenties yleisön puhetta. Televisiosta katsottuna tuotantoyhtiöllä on valta valita, mitä äänimaisemaa katsojille esitetään. Tällaiset valinnat heijastelevat aina sitä, mitä pidetään tärkeänä. Julistuksen lukemisen aikaan esimerkiksi lukijan mikrofoni on säädetty kovalle, jolloin muita taustaääniä ei kuulu lainkaan. Alussa puolestaan annetaan yleisön äänenkin kuulua. Tällaisilla valinnoilla korostetaan julistuksen lukemisen tärkeämpää merkitystä muusta ohjelmasta.
- Äänimaisema on vahvasti etukäteen suunniteltu. Yleisöllä on vain vähän mahdollisuutta vaikuttaa äänimaailmaan, vaikka onkin paikalla tapahtumassa.
- Äänimaiseman merkitysten tulkinta on hyvin henkilökohtaista. Esim. Joulurauhan julistamisessa osalle äänimaisema ja kaavamaisuus ovat hyvinkin tuttuja, toisille vieraita. Näin äänimaiseman yhdistyminen muistoihin tuo yksilöille erilaisia mielleyhtymiä. Toiselle yhtenäisyyden kokemusta tuova äänimaailma voi toiselle olla vahva eristävä kokemus. Joulurauhan julistus rajaa ihmisiä ulkopuolelle esimerkiksi kielen ja uskonnon perusteella. Koko kansan julistus se ei missään nimessä ole.
- Missä määrin äänimaailma itsessään kuitenkaan yhdistää? Ääni kuitenkin herättää aina jonkinlaisia tunteita, jotka ovat vahvempia yhdistäviä ja erottavia tekijöitä kuin itse ääni.
- Äänellä on voima yhdistää. Tästä esimerkkinä kuorolaulu: yksilöt sanovat samoja sanoja samaan aikaan jonkin melodian tahdissa. Näin ajateltuna yhteislaulu kuulostaa kummalliselta, mutta se kertoo äänen ja musiikin yhdistävästä voimasta ja vallasta. Tällainen yhteen ääneen sanojen lausuminen on kuitenkin nähty normaalina vain musiikin tahdissa, ei puhutussa puheessa. Esimerkiksi Joulurauhan julistuksen lausuu vain protokollapäällikkö, ei koko yleisö yhteen ääneen.
- Jotkut äänet ja äänimaisemat ovat vahvasti uskonnollisia, Joulurauhan julistuksessa esimerkiksi virret ovat tällaisia. Osa uskonnollisista äänimaisemista on kuitenkin murtautunut myös muuhun yhteiskuntaan, esim. kirkonkellot. Niitä ei mielletä ainoastaan uskonnolliseksi symboliksi, vaan luovat ne myös yhteiskunnallista rytmiä.
Viikkotehtävä 7:
Tunteiden sosiologia
- keskusteltiin mielipiteistä tekstin suhteen: rönsyilevää tekstiä, epäselviä ilmauksia; TOISAALTA uusia näkökulmia etnografiaan, antoi rohkeutta ja luvan tuntea
- tunteet vs objektiivisuus, tunteet ja niiden osoittama merkityksellisyys ja nk. hot spotit
- tunteiden ja affektien ero? Jäi epäselväksi
- tunteiden ilmaisun korrektius tutkijan roolissa: sanottaminen, sen tärkeys/sopivuus?
- mietittiin millainen olisi tutkimusta edeltävä valmistautuva pohdinta erilaisten ja vaikeitakin tunteita herättävien näkökantojen parissa, "tunnevalmistautuminen/valmennus"?
- tutkija joutuu sylkykupiksi jos yrittää pysyä ns. stoalaisena neutraalina? Vrt asiakaspalvelurooli ja tunteiden kieltäminen, "asiakaspalvelurobotti"
- (tutkijan) hiljaisuus = myönnytys? Esim. ihmisarvoa loukkaavat asiat
- länsimainen rationaalinen kulttuuri (tunteiden erillisyys ja irrallisuus "todemmasta" rationaalisesta todellisuudesta) - miten muovaa keskustelua tunteista, niiden roolista ja suhteesta muuhun inhimilliseen toimintaan, jäi hieman näkymättömäksi tekstissä
- ruumiillisuus ja tunteiden ilmaisun välttämättömyys objektiivisuuden saavuttamiseksi: tunteet osa todellisuutta
- tunteiden intersubjektiivisuus vs subjektiivisuus; ehkäpä liiallinen nojaaminen käsitykseen tunteiden subjektiivisuudesta tuottaa mielikuvaa niiden uhasta objektiivisuudelle
- tutkittavien tunteet?