Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2019/Mielikuvitusystävät

16.9.2019 Intellektuaalinen ammattitaito: ryhmän keskustelua

- Sai kyseenalaistamaan omaa intellektuaalista ammattitaitoa

- Vanhahtava näkemys tieteen tekemiseen

- Onko mahdollista paneutua joka asiaan samalla keskittymisellä ja intohimolla?

- Arkipäivästä aihetta ja sisältöä tutkimukseen (jopa aikaansa edellä tämä ajatus?)

- Uudestaan luokittelu, oivallukset eivät vaadi suuren luokan tutkimusta

- Ei uutta tietoa tieteestä, lähinnä ohjeistusta: selkeän mallinen teksti

- Noora ei pitänyt "uuden informaation" puuttumisesta

- Empiirinen tutkimus tuhlaa resursseja? Kyseenalaistettiin tämä, koska näemme, että empiirisellä tutkimuksella on paikkansa tieteenteossa. Toisaalta, Mills toi esille empiirisen tutkimuksen suunnittelun, tätä pidimme hyvänä. Pitää muistaa ajankäytön ja hyödyn suhde

- Pointti jargonin ja "sosiologislangin" käyttämisestä erittäin hyvä, koko ryhmä oli samaa mieltä

- Mitä opimme: ymmärrä mitä kirjoitat, älä käytä sanoja, joita et ymmärrä

- Tieteen tarkoitus on uudistua, ei tukea perinnettä (sopiiko kunnioitus tieteen kyseenalaistamiseen?)

- Glorifioitu kuva sekä kirjoittajasta, että yhteiskuntatietelijästä

- Ilmiöiden mittasuhteiden kääntäminen: hyödynnettävä ajatus

- Vastakohtien tarkastelu ja vertailu auttaa hahmottamaan

- Leikkisä asenne? Miten leikkisyys näkyy?

- Hieman ahdistava ajatus, että koko elämä pyörii yhden tutkimuskysymyksen ympärillä

-Muistiinpanoja varten tarvitsee kokemuksia ja kokemuksia varten tarvitsee sosiaalisia kontakteja, toimiiko tämä jos sosiaaliset piirit koostuvat vain tieteellisestä yhteisöstä?

23.9 Viikkotehtävä:Päiväkirjamerkintöjä

Päiväkirjamerkinnät toivat mieleemme Maslowin tarvehierarkian. Voisi ajatella, että perjaatteessa täytämme päivän mittaan omia tarpeitamme hyväksi katsomallamme tavalla ja järjestyksessä. Esimerkiksi söimme, koska halusimme tyydyttää ravinnon tarvettamme, pidimme yhteyttä muualla asuviin läheisiimme, koska halusimme tyydyttää sosiaalisia tarpeitamme ja kävimme urheilemassa pitääksemme huolta terveydestämme. Pohdimme sitä onko loppuen lopuksi kaikessa tekemisessä perimmäinen syy erilaisten tarpeiden täyttäminen vai onko taustalla vaan tapa suorittaa rutiineja, joita olemme tottuneet tekemään, emmekä osaa kyseenalaistaa niitä enää. Myös yleisellä hyväksynnällä on roolinsa siinä, miksi teemme arkipäivissämme niitä asioita kuin teemme: Opiskelemme, koska meiltä odotetaan sitä. Tietynlainen "positiivinen ryhmäpaine" saa meidät raahautumaan yliopistolle kirjastoon lukemaan tenttiin. Esimerkiksi monia meistä motivoi muiden ihmisten läsnäolo opiskelutilanteessa. Pohdimme myös asioiden edistämistä toimintojemme motivaattorina. Ajatus siitä, että joskus tulee päiviä jolloin tuntuu ettei ole tehnyt mitään, jos ei ole esim. urheillut tai opiskellut. Meillä on tarve tehdä jotain hyödyllistä, jotta tunnemme itsemme hyväksi ja hyväksytyksi.

Opiskelu & työnteko

Näimme opiskelun eräänlaisena projektina, jonka tavoitteena voisi pitää valmistumista tai tietystä kurssista suoriutumista. Meistä melkein kaikkien päiväkirjamerkintöihin kuului omatoimista opiskelua ja yksi meistä oli käynyt töissä. Opiskelu oli meidän itsemme aikatauluttamaa, kun taas työvuoro oli ulkoapäin ohjautunut. Pohdimme myös sitä miten voisi saada motivaatiota opiskeluun. Helpottaisiko tavoitteesiin pääsemistä, jos joka päivä muistuttaisi itselleen, että tämä toiminta on osa isompaa kokonaisuutta, kuten valmistuminen ja työelämään pääseminen. Toisaalta mielestämme se voi aiheuttaa lisää stressiä.

Liikunta

Pohdimme sitä, miten meillä oli liikkumiselle erilaisia syitä ja projekteja. Joukkueharrastuksen treeneissä käyminen nähtiin itselle koko ryhmän projektina, mutta toisaalta taas ryhmässä liikkumisen motivaattori voi olla enemmän henkilökohtainen: halu kehittää omia taitojaan lajissa, vaikka sitä harrastetaankin yhdessä muiden kanssa.

25.9. Keskustelu tekstistä Tutkittiinko rikkaiden ajatuksia oikein

-Keskustelumme lähti liikkeelle siitä, miten laadullinen ja määrällinen tutkimus usein sekoitetaan keskenään. Usein tutkimuksen kohdalla ennakko-oletuksena näyttäisi olevan sen kvantitatiivisuus ja siten tulosten yleistettävyys. Tutkimusta kommentoineet vaikuttivat pitävän tutkimusta ja sen tuloksia mielipideasiana, vaikka kyse oli tieteestä.

-Havaitsimme, miten tutkimuksen tulokset otettiin keskustelussa henkilökohtaisesti: vaikutti pitkälti siltä, että keskusteluun osallistuneet pelkäsivät tulevansa leimatuiksi tutkimuksen perusteella. Kommentoijat myös kritisoivat tutkimusta ja sen edustettavuutta. He vaikuttivatkin keskittyvän uutisen kärjistävään (ja mielestämme harhaanjohtavaan) otsikkoon, eikä tutkimuksen todelliseen sisältöön, perusjoukkoon ja otantaan. Pohdimme, olisiko keskustelussa lopulta kyse vain siitä, että tutkimus oltaisiin otsikoinnin ja esiin nostettujen mielipiteiden myötä ymmärretty väärin.

-Keskustelumme herätti ajatuksia tutkimuksen paljastavuudesta: tutkimus tuo näkyviin, mitä eliitti pienituloisista ajattelee. Huomio kohdistuu myös eliitin valta-asemaan.

-Olisiko mahdollista, että tutkimusta kommentoineiden negatiivinen reaktio heijastelee epäuskoa suomalaista luokkayhteiskuntaa kohtaan?

-Keskustelumme eteni lopulta pohtimaan tutkimuksessa esiin nousseita mielipiteitä. Puhuimme siitä, miten anonyymiyden suojissa on helppo sanoa asioita, kun omien sanomisiensa takana ei tarvitse myöhemmin seistä. Miten ajatukset olisi esitetty ilman anonyymiä asetelmaa? Miettivätkö haastatellut sanomisiaan kovinkaan tarkasti?

2.10. Käsittelimme ensimmäiseksi tekstiä Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka. Olimme kaikki pitäneet tekstistä ja siinä käsitellyt aiheet olivat mielestämme tuotu hyvin esille. Salmenniemen määrittely sosiologisesta mielikuvituksesta nousi keskustelussa esiin selkeänä ja ymmärrettävänä. Keskeinen ajatus tekstissä oli joutomaiden tutkiminen, ja siihen keskityimmekin ryhmän keskustelussa. Näimme joutomaa-ajatuksessa yhtäläisyyksiä Millsin periaatteeseen tavallisen arjen ja ihmisten tutkimisesta. Keskustelimme tekstissä korostetusta ajatuksesta siitä, että etenkin sosiologista tutkimusta tarkastellessa taloudellinen hyöty ei voi olla ainoa tai ensisijainen hyöty, sillä joutomaita tutkittaessa kerätty tieto yhteiskunnasta on tärkeää, vaikka se ei olisi taloudellisesti suoraan suurta hyötyä tuottavaa. Ryhmässä nousi esiin ajatus siitä, miten joutomaita on tutkittava, jotta voi oppia ajattelemaan asioita toisin. Arkea tutkimalla esimerkiksi erilaiset valtarakenteet tulevat esiin. Keskustelimme myös kolmannen maailman roolista, joka voi olla paljon muutakin kuin etnografisen tutkimuksen kohde.

Samankaltaisista aiheista keskustelimme myös Taisteleva tutkimus-tekstin yhteydessä:

• Erosi toisesta tekstistä tyyliltään ja lukukokemuksena

• Kyseessä ei vain tutkimusmetodologia vaan myös arvokysymys: miksi tutkimus tehdään, kelle tehdään, mitä varten tieto on (tieto tutkittaville asti, ulkopuolisen silmät hyödylliset)

• Ei vain katsaus vaan pyritään vaikuttamaan

• Ei viedä omaa järjestelmää vaan toimitaan

• Motivaatio sisältä

• Valta-asema hämärtyy (positiivisella tavalla): ei erikseen tutkija/tutkittava

• Tutkimus ei vain tutkijaa varten

• Toimintatutkimuksen spiraali: suunnitelma, toiminta, reflektointi yhdessä: tutkittavat perillä kokoajan, tutkittavat tutkijoita

• Mietimme, miten toimintatutkimus toimii kansalaisaktiivisuutena/kansalaistoimintana (ei korosteta osallistumista/osallistamista): ei hierarkiaa: pyrkimys muuttaa yhteiskuntaa laajemmin

• Toimintatutkimusta joutomailla!

• Yhteisön muutosvoima, havainnointi ei riitä

• Toimii tietyissä tilanteissa, (pelkkää kehittämistoimintaa, onko tutkimusta?)

• Tutkijalla iso vastuu toimia oikein, itsereflektio todella merkityksellistä

• Yhteydet etnografiaan

• Tarvitseeko tutkijan tulla ulkopuolelta? Tutkija voi itse mennä omiin piireihinsä

• Tutkimus on onnistunut, kun toiminta kehittyy?

9.10. Mielikuvituksen rikastuttaminen I: ääni ja kuva

Aloitimme tämän viikkoisen keskustelumme sattumalta siitä, kuinka ärsyttäväksi koimme ihmiset, jotka eivät toimineet mielestämme sääntöjen mukaisesti hiljaisessa lukusalissa. Päätimme valita tämän myötä aiheeksemme yliopiston opiskelutilojen äänimaiseman tarkastelun sosiaalisena ilmiönä. Keskustelimme erityisesti kirjaston, hiljaisen lukusalin sekä luentojen äänimaailmasta ja siitä, miten itse koemme ne. Keskustelumme keskittyi pitkälti äänten sosiaaliseen hyväksyttävyyteen.

Erottelimme keskustelussamme äänet kahteen kategoriaan, joista toiset olivat mielestämme ”sallitut äänet”, joihin kaikissa tiloissa mielestämme lukeutuivat esimerkiksi tietokoneen naputtelu, normaalit elämisen äänet (aivastukset, yskimiset, juominen) sekä opiskelusta syntyvät äänet. Toinen kategoriamme olivat ”kielletyt äänet”, joiden vaihtelu tilojen välillä oli suurta. Totesimme, että kirjastossa tai luennolla hiljaisella äänellä tai mielellään kuiskaamalla puhuminen on jossakin määrin sallittua, mutta keskeistä on huomioida tilanteessa muut henkilöt. Kirjastossa koimme hiljaisen juttelun olevan yleisesti hyväksyttävämpää. Hiljaisen lukusalin kohdalla olimme kaikki sitä mieltä, että puhuminen on yleisesti täysin kiellettyä. Samalla koimme, että jopa normaalit äänet, kuten niiskutus tai yskintä, voivat olla tavallaan kiellettyjä hiljaisessa lukusalissa, sillä esimerkiksi toistuva yskä voi olla toisille lukijoille hyvin häiritsevää hiljaisessa tilassa. Kiellettyjen äänien koimme kuitenkin olevan sosiaalisia ääneen sanomattomia normeja, joita kuitenkin usein yleisesti noudatetaan.

Tulimme siis siihen tulokseen, että äänillä on mielestämme hyvin vahva sidonnaisuus paikkoihin, joissa ne kuullaan. Samalla pohdimme niiden sosiaalista merkitystä. Esimerkiksi yskiminen yksin kotona tai yskiminen jonkun seurassa tai varsinkaan hiljaisessa lukusalissa, joka on täynnä ihmisiä, eroavat tilanteina mielestämme. Sosiaalisuutta pohdimme myös siinä, kuinka joskus esimerkiksi vaihto-oppilaat tai fuksit leimataan äänekkäiksi ja häiritseviksi. Pohdimme tätä ”meidän” ja ”muiden” erotteluna ja toisaalta myös kulttuurisena kontekstina. Suomalainen äänimaisema ja sen säännöt voivat olla erilaisia kuin muissa kulttuureissa. Pohdimme samalla sitä, kuinka myös oman kulttuurimme sisällä pohtimiemme sääntöjen ymmärryksessä on varmasti eroja. Tämä voisikin toimia ihmisiä yhdistävänä tai erottavana tekijänä.

Totesimme, että neutraalit äänet voivat tietyssä tilassa muuttua ärsyttäviksi, eli meluksi. Äänimaisemat eroavat toisistaan yliopiston eri opiskeluympäristöissä ja eri äänillä on eri merkitys eri tilanteissa ja tiloissa. Tiettyjen äänien sosiaalinen hyväksyttävyys voi myös muuttua, sillä esimerkiksi läppäreiden naputtelusta on varmasti tullut hiljaisemmissa ympäristöistä hyväksyttävämpää vasta, kun teknologisten laitteiden käyttö on yleistynyt.

Viikkotehtävä: Rosa Liksomin tekstejä 28.10

Tekstit olivat mielestämme tilannekuvauksia yhteiskunnallisista ongelmista ja kaikissa kantavana teemana oli vanhemmuus ja yksinhuoltajuus. Tekstit oli kirjoitettu niin, että tilanteeseen pääsi todella lähelle ja aivan kuin kirjoittaja olisi itse elänyt tilanteet Ensimmäisessä tekstissä oli mielestämme kyse kiireestä, resurssipulasta, työntekijäpulasta. Tilanteessa työntekijällä oli selvästikin kiire kysellä protokollan vaativat kysymykset, ja vaikutti siltä, että hänellä oli vain näennäisesti vastuu asiakkaasta, mutta oikeasti hänellä ei ollut aikaa tarttua hänen ongelmiinsa. Monet kommentit olivat mielestämme todella kylmääviä, ja esimerkiksi: asiakkaan väkivaltapuoli ”vaikutti huonolta”, mutta työntekijä vain kuittasi sen, vaikka oikeasti asiaan olisi pitänyt puuttua. Tekstistä päihteiden käyttö on selvästikin ylisukupolvista ja kaikkia perheenjäseniä koskevaa, joka jo sinällään on yhteiskunnallinen ongelma. Tekstin lopussa tuli vielä esiin turvaverkkotapaamisen institutionaalinen puoli: työntekijä oli vaihtumassa, eikä asiakkaalla olisi tieto siitä kuka hän on. Asiakkaalle ei siis välttämättä synny aitoa sidettä työntekijään, eikä hän voi ottaa yhteyttä tähän, kun ei tiedä keneen ottaa yhteyttä.

Toisessa tekstissä lapsi on aikuisen asemassa huolehtimassa aikuisista. Tekstissä jokaiseen ongelmaan on jokin lääke, ja sen voisi tulkita edustavan yhteiskunnan medikalisaatiota. Pohdimme myös sitä, onko kaikenlaisten lääkkeiden ja piristeiden käyttäminen nykyisen yhteiskunnassa vaatimus tai velvoite.

Koimme kaikki, että kolmatta tekstiä oli ahdistava lukea, tuli itsellekin kiireen tunne ja tarve lukea tekstiä nopeasti. Tunnistimme myös oikeasta elämästä samankaltaisia tilanteita ja samanlaista puhetapaa käyttäviä vanhempia. Tuntuu, että tekstissä äiti puhuu lapsen kautta enemmänkin itselleen. Hän varmistelee, että onhan kaikki hyvin ja olenhan suoriutunut lapseni hoitamisesta. Koimme, että tekstistä huokuu paine olla hyvä vanhempi ja ”suorittaa” lapsen elämä niin, ettei hän joudu kohtaamaan mitään negatiivista, kuten nälkää tai väsymystä. Yhteiskunnalliseksi teemaksi tekstistä nostaisimme vanhemmuuden ja vanhemmuuden suorittamisen.

Neljännessä tekstissä tartuimme sanaan ”jonottaminen”. Tekstin päähenkilön tarvitsee jonottaa saadakseen perustarpeita elämiseensä: kelan luukulla jonotus, Hurstin leipäjonossa jonotus. Jos ei jaksa mennä jonoon syrjäytyy vielä enemmän. Jonoissa on myös muita ihmisiä ja kertoja kuvailee kenelle voi jonossa puhua ja kenen pelkää käyttäytyvän väkivaltaisesti. Kertoja myös tuo esiin sen, miten kanssajonottajista voi tulla uhka: riittääkö leipää kaikille. Havaitsimme tässäkin tekstissä ylisukupolvisuutta, kun muidenkin perheen- ja suvun jäsenten mainittiin olevan samoissa jonoissa.

31.10.2019 keskustelu Maaret Wagerin artikkelista

Keskustelumme lähti liikkeelle siitä, miten Wager yhdisti naiset ja tunteet sen sijaan, että olisi käyttänyt termiä feminiinisyys. Huomioimme kuitenkin, että tavoitteena oli ehkä nimenomaan osoittaa teksti niille, jotka liittävät tunteellisuuden naiseuteen. Tästä huolimatta puhumalla tunteellisuudesta feminiinisenä piirteenä, Wagerin kanta olisi tullut paremmin muotoilluksi, eikä tunteellisuutta oltaisi ”kirjattu” naisen kehoon. Vaikka artikkelissa pyrittiin ulos käsityksestä, että naiset ovat tunteellisia, käsitystä myös uusinnettiin.

Pohdimme myös Wagerin henkilökohtaista kirjoitustyyliä. Hän kuvaa muun muassa omia tunteitaan ja tekstistä välittyykin päiväkirjamaisuutta. Tästä huolimatta teksti on tieteellistä. Tämä mielestämme alleviivaa tekstin pointtia: voi kirjoittaa uskottavasti, vaikka toisi tunteita esille.

Keskustelumme eteni pohtimaan tutkimuksen objektiivisuutta. Mitä objektiivisuus ylipäätään on? Jos objektiivisen tutkimuksen ymmärretään ”perinteisenä” tutkimuksena, jossa tutkija etäännyttää itsensä tutkimuskohteestaan, voidaan miettiä, onko täysin objektiivinen tutkimus edes mahdollista. Toisaalta, onko omien tunteiden reflektointi juuri objektiivisuutta (omien tunteiden tarkastelu etäältä) vai pitäisikö puhua niiden tiedostamisesta? Mietimme myös, olisiko ”objektiivinen” tunteeton tutkimus jotain, mikä soveltuisi paremmin kvantitatiivisen tutkimukseen, jossa tutkija ei todennäköisesti tulisi niin lähelle tutkimuskohteitaan. Kuitenkin myös kvantitatiiviseen tutkimukseen vaikuttaa tutkijan agenda ja tavoitteet. Näin ollen myös siinä tunteiden reflektointi ja oman asemansa esiin tuominen olisi keskeistä.

Tyypillisesti keskustelumme ajatui myös Millsiin: mikä hänen mielipiteensä tällaisesta tutkimuksesta olisi? Millsin mielestä olisi ehkä moraalitonta olla ”objektiivinen”, sillä poliittisuus on keskeinen osa tutkimusta. Lisäksi Mills halusi tutkimuksessaan huomioida muun muassa ihmisten unet ja haaveet, joten voisi olettaa, että myös tunteisiin hän olisi suhtautunut myötämielisesti.

Lopuksi keskustelimme tutkimuksen diskursiivisesta käänteestä sekä tunteista niin biologisesta kuin sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Hahmottelimme eroa perustunteiden ja sosiaalisten tunteiden välille ja pohdimme kysymystä siitä, voiko sosiaaliset tunteet johtaa perustunteista. Näkemyksiä esitettiin puolesta ja vastaan. Esimerkiksi häpeän tunteen taustalla voisi olla yksin jäämisen pelko. Toisaalta tunteet ovat subjektiivisia kokemuksia, joten kuka voi määritellä minkä perustunteen alle mikäkin sosiaalinen tunne kuuluu. Käsittelimme lisäksi konstruktionististä näkökulmaa siitä, miten ihmiset saavat fyysisiä kokemuksia, joille on annettu sovittu nimi. Ilman nimeä kyseessä on ehkä enemminkin fyysinen tila. Lisäksi tunteiden sosiaalista luonnetta puoltaa se, miten paljon tunteisiin liittyy sosiaalisia normeja.