Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2019/Positiivarit

16.09.2019 Yhteiskuntatutkijan intellektuaalinen ammattitaito - heränneet ajatukset.

• Yhteiskuntatutkijalle keskeistä luottamus omiin kokemuksiin, suhde suurempiin kokonaisuuksiin, sosiologinen mielikuvitus elämäntapana.
• Työn ja elämän yhdistäminen -> yhteiskuntatieteellinen tutkimus elämäntapana. Moni ryhmästä mietti, että kuulostaa etuoikeutetulta, ”mania” tuli ilmoille (tuottavana, mutta tuhoisana), kuormittavana, elämä vaatii rutinoitumista ja suorittamista -> kiire.
• ”Kaikki on sosiologiaa :’(” haalarimerkki kertoo toisaalta intellektuaalisen ammattitaidon, sosiologisen mielikuvituksen kehittymisestä.
• Sosiologinen mielikuvitus ei tarkoita jatkuvaa työtä, vaan ”tapahtuu”.
• Vertailu, vastakkaiset mielipiteet vastakohdat ja historia mukaan tutkimukseen.
• Ylijäämätiedon hyödyntäminen ja suhteuttaminen, omien kokemusten rohkea ottaminen omaan tutkimukseen -> ainoa tapa löytää oma henkilökohtaien ote ja ÄÄNI.
• INTELLEKTUAALISET YHTEISÖT – jotain mitä yliopisto opiskelussa tulisi kehittää, oman näkemyksen laajentaminen ja jatkuva reflektointi, ajattelun kehittäminen ja kritiikki omaa ajattelua kohtaan. -> tutkijan työ ei ylimielistä yksinäisyyttä.
• Tekstin kirjoittaminen keskustelua kuvitellun lukijakunnan kanssa.
• Hyvä pointti monimutkaisesta kielestä akateemisena sulkeutuneisuutena (pelätään käyttämästä arkisia sanoja (esim.) niiden värittyneisyyden vuoksi).
• Empiirinen tutkimus järkeilyn välineenä, muodossa, jossa kehittää järkeilyä eteenpäin, ei absoluuttisena lopputuloksena
• Empiirisellä tutkimuksella tulisi aina olla seuraukset teoreettisille rakennelmille.
• Ymmärtääksesi tutkittavaa aihealuetta, yksittäisiä tiedonsirpaleita, JOUSTAVUUS – suhteet suurempiin kokonaisuuksiin ja rakenteisiin.
• Hyödyllistä aloittelevalle tutkijalle perussivistyksen taso N-Y-T. Yhteiskuntatutkijalla tulee olla tietty käsity maailmanhistoriasta.
• Yhtenä keskimmäisenä/ mielenpainuvimpana lauseena : ”Projekti ei koskaan ala alusta”.

23.9.2019 Toiminta ja sosiaalisen järjestyksen ongelma - päiväkirjamerkintöjen purku

Kaikkien päiväkirjamerkinnät poikkesivat toisistaan ja kuvasivat kirjoittajiaan, mutta löysimme päivien kuluista myös yhtäläisyyksiä, joita pääosin nostimme keskustelumme teemoiksi.

Aamurutiinien osalta pohdimme mm. kysymystä siitä, meikkaammeko ja pukeudummeko tietyllä tavalla itseämme varten vai luoko ympäristömme tietynlaisia odotuksia.

• Pohdimme, että ulkonäköön liittyvillä seikoilla voimme sopeutua ympäristöömme (esim. vaatevalinnat yliopistolle, töihin tai vapaa-ajalle voivat olla poikkeavat), vastata sosiaalisiin odotuksiin tai vaikkapa kapinoida “yleisesti hyväksyttyä” vastaan (esimerkiksi pukeutumalla muista poikkeavalla tavalla voi tuoda esiin poikkeavan luokkataustan).
• Toisaalta tuotiin esiin myös se, että esimerkiksi meikkaaminen voi olla rutiininomainen tapa saada päivä käyntiin (itseä varten)

Yhtenä teemana nostimme päiväkirjamerkinnöistämme esiin käyttäytymisemme julkisissa tiloissa, kuten busseissa, lounasravintoloissa, kuntosalilla tai SporttiApprossa. Pohdimme erityisesti sosiaalisten kontaktien ja omissa oloissa pysyttelyn suhdetta.

• Useampi meistä kertoi valinneensa bussissa (takaosasta) paikan, jossa sai istua yksin. Omaa tilaa ja omaa rauhaa korostettiin lisäksi kuuntelemalla musiikkia “niin kovaa, että se peitti lapsen itkun”. Usein näissä tilanteissa selattiin myös somea. Keskustelussa nousi esiin se, että tämä lienee ainakin suomalaisille tyypillinen tapa.
• Itse bussilla matkustaminen voidaan nähdä myös arvovalintana (yksityisautoilun välttäminen).
• Lounasravintoloiden osalta keskustelimme siitä, että nykyään meistä moni uskaltaa istua esimerkiksi yliopiston ravintoloissa yksin, kun nuorempana se olisi tuntunut vaikeammalta. Syiksi yksin istumiselle löydettiin jälleen omaan rauhaan hakeutuminen, itselle mieluisan ruuan ja sitä myötä ravintolan valitseminen (vaikka muut valitsisivat toisin).
• Julkisten tilojen osalta keskustelimme myös kokoontumisen ja kohtaamisen (Goffman) eroista ja rajatiloista.
• Päiväkirjamerkinnöissä nousi esiin kohtaamisia tuntemattomien tai puolituttujen ihmisten kanssa, minkä myötä keskustelimme ns. kasvomuistin eroista ryhmämme jäsenten välillä. Pohdimme myös sitä, kuinka julkisissa tiloissa kiinnitämme huomiota itseämme jollakin tapaa (ulkoisesti) kiinnostaviin ihmisiin ja muistamme heidät paremmin.

Työ ja/tai opiskelu loi aikatauluja meidän jokaisen päivään.

• Keskustelimme siitä, kuinka työn tai yliopiston kaltaiset instituutiot määrittävät paljon arkipäiviemme kulkua. Ryhmämme jäsenten päivät olivat tässä suhteessa hieman erilaisia, sillä osa työskentelee opintojen ohessa, yhden arkeen kuuluu myös lapsesta huolehtiminen jne. Keskustelimme siitä, että yhteiskuntamme järjestelmät ovat osittain syynä arkemme muodostumiselle. Osa meistä opiskelee opintotuella (keskittyminen vain opiskeluun), osa aikuiskoulutustuella tai työmarkkinatuella (opintosuoritusten seuranta) ja osa rahoittaa opintonsa täysin työtä tekemällä, koska ei saa tukia (työn ja opiskelun yhteensovittaminen).
• Pohdimme syitä ja motiiveja opiskelullemme: oppiminen ja itsensä kehittäminen, asioiden ja yhteiskunnan muuttaminen, ammatin hankkiminen, kiinnostus opiskeltavia asioita kohtaan, yhteiskunnan normi (etenkin nuorempana ajatus ja paine siitä, että lukion jälkeen kuuluu jatkaa opintoja).
• Opiskelijan arki näyttäytyi eri ihmisillä erilaisena: toisille on tärkeää aikatauluttaa päivänsä ja saada paljon aikaiseksi, toiset ottavat “päivän kerrallaan” ja opiskelevat omien voimavarojensa mukaisesti.

Hyvinvointi ja liikunta:

• Päiväkirjamerkinnöissä nousi esiin työ- ja opiskeluelämän vastapainoksi omaa hyvinvointiamme edistäviä tekemisiä. Osalle kuntosalilla käynti tai koiran kanssa lenkkeily oli tärkeä (tai pakollinen) osa päivää, osa rentoutui viettämällä oman kahvihetken.
• Pohdimme, onko kahvinjuonti meille kulttuurinen tapa (suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa), nautinto vai ehkä riippuvuus? Osa koki kahvihetken sosiaaliseksi tilanteeksi, osalle se oli oma rauhoittumisen paikka. Pohdimme, kuinka esimerkiksi sana “kahvitauko” viittaa kahvinjuonnin kulttuuriseen merkitykseen. Esimerkiksi työpaikalle vietämme kahvitaukoa, vaikka kaikki eivät oikeasti juo kahvia.
• Liikunnan harrastaminen: keskustelimme siitä, missä määrin liikumme itseämme varten (fyysinen ja henkinen hyvinvointi) ja missä määrin muita varten (odotukset, ulkonäköpaineet). Liikkumisen syiksi nostettiin hyvinvoinnin lisäksi mm. oma aika, onnistumisen fiilikset, rutiinit ja tavat. Osalle myös liikkuminen on sosiaalista, osa harrastaa sitä mieluiten yksin. Pohtiessamme erilaisia liikkumistottumuksia ja –kokemuksia, nousivat esiin mm. koululiikuntakokemukset ja kilpailun aiheuttamat paineet, joiden myötä liikunta ei ole nuorempana tuntunut mieluisalta.

Hyvinvointi vastapainona suorittamiselle!

—> lopuksi keskustelua mm. uusliberalismista ja suorittamisen ihannoinnista; onko onnistuneen päivän mittarina se, kuinka paljon sain tänään aikaiseksi?

30.09.2019 Valta ja yhteiskunnallinen luokittelu

Keskustelua Helsingin Sanomien artikkelista ”tutkittiinko rikkaiden ajatuksia oikein?”

Kyseinen Helsingin Sanomien artikkeli herätti paljon keskustelua ryhmässämme. Osa ryhmän jäsenistä oli lukenut myös muita artikkeleita aiheeseen liittyen, joten keskustelussamme saattaa olla ajatuksia myös tämän artikkelin ulkopuolelta. Alkuun keskustelimme otannan herättämästä kritiikistä. Sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa kritisoitiin erityisesti ”pientä” otantaa, jonka ei nähty edustavan mielipiteineen koko tutkittua ryhmää. Olimme yhtä mieltä siitä, että tämä artikkeli oli tärkeä puheenvuoro erityisesti laadullisen tutkimusmenetelmän puolesta. Keskustelimme ihmisten epätietoisuudesta koskien laadullisen ja määrällisen tutkimuksen eroja. Tutkimusta kommentoineet henkilöt näkivät artikkeliin nostetut kommentit rikkaiden yleistettyinä ajatuksina yksittäisten mielipiteiden sijaan. Tämä näkyi hyvin siinä, miten tutkimuksessa anonyymisti lausuttuja kommentteja ja mielipiteitä korjailtiin jälkikäteen omalla nimellä leimautumisen pelossa.

Yksi keskustelumme keskeinen teema oli vallan merkitys. Pohdimme aluksi sitä, miksi esimerkiksi köyhiä, työttömiä tai sosiaaliturvan varassa eläviä tutkittaessa ei ole tapahtunut samanlaisia ilmiöitä, jotka olisivat johtaneet yhtä laajaan keskusteluun. Vallan voidaan nähdä vaikuttavan esimerkiksi siihen, miksi heikommassa asemassa olevat ihmiset harvemmin pääsevät puolustamaan mielipiteitään tai kommentoimaan heitä koskevia tutkimuksia yhtä näkyvästi kuin rikkaat henkilöt. Keskusteluun nousi myös Tampereen yliopistossa tehty tutkimus twitter-eliitistä. Sosiaalisessa mediassa varakkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt saavat usein muita enemmän näkyvyyttä ja mahdollisuuden vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi juuri tässä tapauksessa sosiaalisessa mediassa (twitterissa) vaikutusvaltaisten henkilöiden kommentoinnit ohjasivat keskustelua tiettyyn suuntaan. Pohdimme myös vallan merkitystä tieteen tekemisessä esimerkiksi tutkimusten rahoituksen osalta.

Eniten keskustelua heräsi mediasta ja journalismin vaikutusvallasta. Onko oikein tuomita koko tutkimus pelkän lehtiartikkelin pohjalta? Raflaava otsikko sekä artikkeliin nostetut lainaukset tutkimusaineistosta ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet kritiikin määrään sekä aiheuttaneet närkästystä lukijoissa. Pohdimme, kuinka paljon tutkijalla on sananvaltaa yhteistyössä median kanssa ja miten tärkeää osaa media näyttelee tutkimuksen näkyvyydessä? Olisiko toisenlaisella otsikoinnilla sekä artikkelin sisällöllä (esim. suopeammilla lainauksilla) voitu välttää artikkelista herännyt mielipaha? Lopuksi pohdimme vielä, miksi kritiikki kohdistui juurikin tutkijoihin? Sukupuoli näkökulmana nousi myös esiin, kun tarkastelimme keskustelun vastakkainasettelua: valtaa pitävät miespuoliset henkilöt kyseenalaistivat naistutkijoiden tekemän tutkimuksen tieteellisen pätevyyden.

Keskustelumme loppupäätelmä: perehdy aiheeseen huolella ennen kuin kritisoit!

07.10.2019 Mahdollisuudentaju ja mielikuvituksen politiikka

Tutkimusta uudenlaisesta näkökulmasta

• Pidimme Salmenniemen huomautuksesta, jonka mukaan tarinoiden kerrontatavalla on merkitystä asioiden piilottamisessa ja esiin tuomisessa. Sinänsä tutuista asioista voi avautua uusia ajattelumalleja, kun ne kerrotaan erilaisesta, yllättävästäkin näkökulmasta.

• Keskustelimme sosiologian joutomaista, eli asioista ja ilmiöistä, joita tarkastellaan uudenlaisesta näkökulmasta tai etsitään valtavirrasta eriäviä tutkimusaiheita ja -alueita. Esimerkiksi ei keskitytä vain länsimaihin, vaan otetaan huomioon myös muut alueet. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimiseen ja torjumiseen voisi etsiä ratkaisuja kehitysmaiden toimintatavoista kuten kulutustottumuksista.
• Pitää ymmärtää, että länsimainen ajattelutapa ja opetusmetodit eivät sovi kaikkialle. Muutosta tulisi luoda kohderyhmien ehdoilla ja säännöillä.
• Salmenniemen artikkelissa puhutaan toivon politiikasta, eli sosiologin täytyy uskoa toisenlaisen todellisuuden olevan mahdollinen ja kertoa, millainen se voisi olla. Esim. ilmastomuutoksen kohdalla tarvitaan toivon politiikkaa ja kykyä nähdä kapitalismin ulkopuolelle. Jos kapitalismi romahtaa, olisi hyvä olla mietittynä erilaisia vaihtoehtoja. Toisaalta ihmisillä voi olla hyvinkin erilaisia, jopa radikaaleja näkemyksiä ihanteellisesta ja oikeudenmukaisesta maailmasta. Onko siis olemassa “oikeanlaista” tulevaisuudenkuvaa?

Tutkimuksen tavoitteellisuus

• Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ei ole tarkoitus palvella kapitalismia, uusliberalismia tai ylipäätään kaupallisia tarkoituksia. Raha ei saa olla pääintressi, vaan halu muuttaa maailmaa.
• Toimintatutkimuksessa tulee yhdessä määrittää arvot ja tavoitteet, joiden pohjalta lähdetään muuttamaan yhteiskuntaa. Olennaista on juurikin tavoitteellisuus! Joissain tapauksissa sosiologiselta tutkimukselta on kadonnut päämäärä, eikä sillä pyritä muuttamaan maailmaa. Pitäisi miettiä, kenelle ja miksi tutkimusta tehdään. Sosiologin ei pidä siis tyytyä helppoihin ratkaisuihin, eikä tehdä ns. yhdentekevää tutkimusta (”Minä tutkin ja muut saavat tehdä konkreettiset toimet”).
• Tutkimustulokset eivät ole keskeisiä, vaan itse prosessi ja sen tuomat muutokset. Tällöin voidaan puhua tutkimuksesta osana kansalaistoimintaa.

Vaikutusmahdollisuudet

• Usein asiantuntijat puhuvat paljon tutkimuksesta ja teoriasta, mutta eivät siitä, mitä konkreettisesti pitäisi tehdä. Vaikka tutkijana olisit jonkin alan asiantuntija, tehdyt havainnot on hankala viedä käytäntöön ja päätöksentekoon (ainakin, jos taistelet asian puolesta yksin —> yhteistyön merkitys).
• Ehkä meidän vaikutusmahdollisuudet ovat paikan päällä itse projekteissa. Tehdään paikallisesti niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee. Ei pidä jättää kaikkea poliittisen päätöksenteon harteille.
• Pitäisikö toimintatutkimuksella pyrkiä ennemmin yhdistämään ihmisiä? Vain yhdistämällä voimat voidaan oikeasti vaikuttaa. Tällä hetkellä ongelmana on ihmisten, tieteenalojen jne. pirstaloituminen.
• Sekin on kyseenalaistettu, voiko yhteiskuntatutkija oikeasti vaikuttaa mihinkään. Vasta-argumenttina voidaan todeta, että ainakaan silloin ei voi muuttaa maailmaa, jos ei edes yritä.
• Lopuksi pohdimme, millaisiin aihealueisiin olisimme itse kiinnostuneita soveltamaan toimintatutkimusta tai ylipäätään muuttamaan maailmaa. Nämä asiat nousivat esille:
  • Yhteiskuntaryhmien eripuran rikkominen ja yhteisöllisyyden löytäminen (esim. maahanmuuttajat ja maahanmuuton vastustajat)
  • Päihdehuolto ja päihdeongelmaisiin suhtautuminen
  • Lääketieteen ja terveydenhuollon ongelmat ja potilaisiin suhtautuminen (rutinoituminen ja sen myötä inhimillisyyden unohtuminen —> onko lääketieteellisen tutkimuksen tabu/joutomaa?)
  • Seksuaalikasvatus ja -terveys (avoimuuden ja tietämyksen lisääminen)

21.10.2019 Mielikuvituksen rikastaminen I: ääni ja kuva

Ryhmämme valitsi tarkastelun kohteeksi Linnan yläkerrassa sijaitsevan hiljaisen lukusalin. Halusimme havainnoida, millaisia ääniä kuuluu tilassa, jossa täytyy yrittää olla mahdollisimman hiljaa; mitä ääniä pidetään sallittuina ja kuinka ihmiset säätelevät omaa ja muiden äänien tuottamista?

Hiljaisessa tilassa korostuvat pienet äänet, joihin ei välttämättä muuten tulisi kiinnitettyä huomiota. Lukusalissa kuului työskentelyn/opiskelun ääniä, kuten kannettavan tietokoneen näpyttelyä ja sivujen kääntelyä. Lisäksi kuului ihmisistä itsestään lähteviä ääniä, kuten yskimistä, kurkun selvittelyä, nenän niiskuttelua, syviä huokauksia, vaatteiden kahinaa ja kävelyä. Äänistä pystyi myös päättelemään, mitä ihmiset tekivät: avasivat repuista/laukuista vetoketjun ja kaivelivat niiden sisältöä, liikuskelivat tuolilla, näpyttelivät sormia pöytään/jalkaa maahan, joivat pullosta ja siirtelivät tavaroita. Koska tila ei ole äänieristetty, hiljaiseen lukutilaan kantautui mm. ihmisen puheen ääntä ympäröivistä tiloista. Täysin hiljaista hetkeä lukusalissa ei ollut. Mielestämme liika hiljaisuus ei välttämättä edes olisi hyväksi keskittymisen ja ajattelun kannalta, sillä tasainen näpyttely ja muut äänet hukuttavat yhtäkkisiä ääniä ja auttavat keskittymään lukemiseen.

Hiljaisen lukusalin äänenkäyttöä rajoitetaan ja sitä ohjeistetaan mm. seinillä olevin kyltein ja desibelimittarin avulla. Ensisijaisesti hiljaisuus on kuitenkin sopimukseen perustuvaa. Normin rikkominen aiheuttaa ihmisissä usein negatiivisen tunnereaktion, mutta normin rikkomiseen ei välttämättä uskalleta puuttua esim. huomauttamalla asiasta (usein luomme kuitenkin merkittäviä katseita vääränlaisen äänen tuottajaan). Voisikin sanoa, että hiljaisessa tilassa ihmiset muuttuvat muiden ääniä tarkkaileviksi vartijoiksi ja säännön noudattajiksi. Tähän liittyy keskeisesti se, mitkä äänet luetaan sallituiksi ja kielletyiksi. Lukusalissa kuulemamme äänet olivat normin mukaisia ja sallitun rajoissa, mutta missä menee ärsyttävän, liian kovan äänen raja? Etenkin puhe ja äänekäs kuiskailu koetaan usein ärsyttävänä. Usein kuitenkin kovat äänet ja normien rikkomiset ovat vahinkoja, jos joku vaikkapa pudottaa vahingossa jonkin esineen. Tällainen vahingossa tapahtunut normin rikkominen aiheuttaa yleensä häpeän tunnetta. Hiljaisessa tilassa ihminen tuleekin todella tietoiseksi itse tuottamistaan äänistä ja kuvittelee, että muut tarkkailevat omaa toimintaa. Siksi sitä myös pyritään mukauttamaan normia vastaavaksi.

Entä milloin jostakin äänestä tulee sallittua? Tiloissa, joissa ihmisten odotetaan pyrkivän rajoittamaan omaa äänenkäyttöään, muiden toiminnalla on merkitystä. Kun hiljaisuuden vallitessa joku lopulta uskaltautuu tai pakon sanelemana yskäisee, myös muut rohkaistuvat selvittämään kurkkuaan, ja pian tilan täyttääkin eri puolilta kaikuvat yskimisen äänet. Hiljaisuuden rikkoja niin sanotusti antaa muillekin luvan pitää tietynlaista ääntä.

Keskusteluissa nousi esiin tosielämän kokemusten pohjalta kysymys siitä, mitä tulisi ajatella tilanteesta, jossa henkilö rikkoo hiljaisen tilan normia siksi, ettei pysty olemaan hiljaa (esim. Touretten syndrooma). Ovatko hiljaiset tilat tässä mielessä esteettömiä? Onko kaikilla pääsyä hiljaiseen tilaan?

Hiljaisessa lukusalissa ovi vaikuttaa olevan selkeä fyysinen raja hiljaisuudelle: toisella puolella on oltava hiljaa ja toisella puolella voi puhua normaalisti, vaikka ääni kuuluukin toiselle puolelle. Onko kovaan ääneen puhuminen oven välittömässä läheisyydessä normin mukaista vai ei?

Pohdimme myös sitä, miten ääni yhdistää ja erottaa ihmisiä hiljaisessa lukusalissa. Vaatimus hiljaisuudesta aiheuttaa sen, että tilassa ollaan erillään muista (ollaan samassa tilassa mutta ei kohdata). Jos kuitenkin kuuluisi kova yhtäkkinen ääni, kaikkien huomio kohdistuisi siihen, ja tämä tilanne yhdistäisi ihmisiä.

Entä mitä muuta äänistä ja niiden kuulemisesta voi päätellä? Se, mitä ääniä ihminen tunnistaa ja mihin hän kiinnittää huomiota, kertoo jotakin kuulijasta. Lisäksi äänistä voi päätellä monia muitakin asioita, kuten vuodenajan (vaatteiden kahina) ja millaisessa tilassa henkilö on (kyseessä on julkinen tila, koska ihmisillä on kengät jalassa).

28.10.2019 Mielikuvituksen rikastaminen II: fiktio

”Lopuksi meidän tie vie Hurstin jonoon. Mä nään siellä mutsia, mummia ja useesti myös kummitätiä. Ottoki viihtyy siellä hyvin, koska se tapaa kavereitaan.”

Tunnistimme Liksomin novelleista useita yhteiskunnallisia teemoja, jotka rakentuivat pitkälti huono-osaisuuden käsitteen ympärille. Merkittävimpiä olivat:

Ylisukupolvisuus, lapsuuden olosuhteet, mahdollisuuksien tasa-arvo

• Huono-osaisuus kasautuu sosiaalisesti. Sen lisäksi, että se näyttää periytyvän, myös muut ihmissuhteet muodostetaan tyypillisesti saman yhteiskuntaluokan sisällä.
• Kahdessa tarinoista viitattiin suoraan isovanhempiin, joilla oli samankaltaisia elämäntilanteita kuin nuoremmilla sukupolvilla. Vanhempia sukulaisia nähtiin leipäjonossa tai heidän ongelmiinsa viitattiin sosiaalitoimen tapaamisessa.
• Vanhempien ongelmat heijastuivat lapsiin joko epäsuorasti mielenterveys- ja jaksamisongelmina
• tai suoraan esim. lapsen lääkkeiden varastamisena tai aggressiivisena toiseen vanhempaan kohdistuvana kielenkäyttönä.
• Lapsuuden lähtökohdat määrittävät, millaisena yksilön elämä jatkuu; ongelmat, sosiaalinen asema ja elämäntavat periytyvät - kaikilla lapsilla ei suomalaisesta hyvinvoinnin tasosta ja ihanteesta huolimatta ole samanlaiset lähtökohdat elämään.

Turvaverkkojen pettäminen, pärjääminen

• Erityisesti ensimmäisessä kertomuksessa, joka kuvaa sosiaalitoimen (?) tapaamiskertaa: ongelmia vanhempien päihteidenkäytöstä, mielenterveysongelmista ja työttömyydestä lähisuhdeväkivaltaan, mutta sosiaalitoimi ei resurssipulan (tai välinpitämättömyyden) vuoksi kykene puuttumaan tilanteeseen. Esiin nousee hyvin konkreettisia puutteita järjestelmässä kuten kiire, sijaishuoltopaikkojen puute, työntekijöiden vaihtuvuus ja turtuminen sekä byrokraattinen kiemurtelu – asioita ei voi kirjata todenmukaisesti, sillä se johtaisi toimenpiteisiin, joihin ei todellisuudessa pystytä.
• Kaikissa muissa kertomuksissa vanhempi joutuu yksin selviytymään arjesta ainoana tukenaan taustalla vaikuttavat Kela, sosiaalitoimi ja ruoka-apu, joihin lähdetään jonottamaan silloin, kun pystyy.
• Niissä kolmessa kertomuksessa, joissa aikuinen oli äänessä, korostettiin pärjäämistä ja kestämistä. Ainoastaan ’natsimutsin’ kohdalla kyse oli työssä jaksamisesta, muissa päähenkilöiden pärjääminen keskittyi kotiin.
• Kiire ja jaksaminen koskevat myös lapsia: sisaruksista huolehtiminen voi jäädä vanhemman lapsen kontolle. Puhuimme myös kiirementaliteetin luomisesta lapselle kuten 3. kertomuksessa, jossa lasta hoputettiin toistuvasti pukuhuoneesta lähtiessä.
• Ennakoiminen: masentunut vanhempi valmistelee asioita lapsilleen pahan päivän varalle varaamalla lelupalloon juustonpaloja ja jättämällä tuttipullon lasten ulottuville sekä ulkoleluja saataville. Myös jonoissa käyminen heti, kun pystyy.
• Vertaistukea kuitenkin sosiaalipalveluiden yhteydessä, jolloin tapaa tuttuja

Mielenterveysongelmat, lääkkeet, päihteet

• Masennus, jaksamisongelmat, ADHD, stressi
• Sossukertomuksessa viittaus äidin lääkitykseen ja terapian tarpeeseen (ei kuitenkaan käy terapiassa)
• ”Itselääkintä” muiden reseptilääkkeillä tai päihteiden avulla; riippuvuudet
• Avusta mielenterveysongelmien kanssa ei terapiaviittausta ja lääkitystä lukuun ottamatta ollut puhetta, mikä heijastellee vaikeutta päästä avun piiriin ja terapiaan.
• Vanhemman ongelman kokonaisvaltainen vaikutus lapsille, normalisoituminen, kuormittuminen, turtuminen
• Ruokaa tuputtavan äidin kertomuksessa jää auki, miksi lapsi on hiljaa eikä syö. Oireileeko lapsi jostain? Johtuuko hössötys lapsen passiivisuudesta vai voisiko äidillä esim. olla maanisia piirteitä?
• Medikalisaatio: Onko kaikki diagnosoitavissa? Lääkkeet pika-apuna oireisiin, mutta syyt jäävät hoitamatta.
• Kertomuksissa lukuisia mielenterveysongelmia, mutta vain ADHD:sta mainittava diagnoosi
• Diagnosoimme automaattisesti myös itse! Oletamme masentuneeksi tms. käyttäytymisen perusteella

Köyhyys, nälkä

• Varattomuus ilmenee jo sitäkin kautta, että sosiaalitoimen avustuksille on tarve tai töissä on pakko käydä oman jaksamisen rajoilla.

• Lapsille ei kunnon aterioita?
• Lapsen lahjominen ruualla (tarjotut ruuat epäterveellisempiä joka kokeilulla)
• Mietimme myös, olisiko 3. kertomuksen ruoantuputtajaäiti itse ahminut muut ruuat erotunnekuohuissaan??

Naiset korostuivat kertomuksissa! Ainoastaan viimeisessä ei mainita vanhemman sukupuolta, mutta siinäkin ruokajonossa tavataan äitiä, mummia ja kummitätiä. Ainoat kertomuksissa esitetyt miehet ovat ensimmäisen päihdeongelmainen, työtön isä ja 3. tarinan perheensä jättänyt poissaoleva isä. Silmiin pistää myös toiseen naiseen viittaaminen leimaavasta ”huorana”, erityisesti lapsen kuullen.

Mahdollisia tutkimuskysymyksiä:

• Ruoka-avun tms. palvelun asiakkaiden vertaistuki/yhteisöllisyys
• (Kristillisten järjestöjen) Ruoka-avun ulossulkevuus
• Millaisia psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia vanhemman päihderiippuvuudella on lapsen/nuoren elämään?
• Mikä tuo voimavaroja vanhemmuuteen, kun köyhyys, mielenterveysongelmat ja/tai tukiverkon puute ovat osa elämää? Miten tunnistaa ja tukea tällaisia vanhempia?
• Lapsia opetetaan kiireiseen ja hektiseen elämäntyyliin jo pienestä pitäen. Millaisia vaikutuksia tällä on yksilölle ja yhteiskunnalle?

Keskustelussa useasti esiin nousseita tutkimuksia:

• Juho Saaren sosiaalipolitiikan luennot ja tutkimukset eriarvoisuudesta ja huono-osaisuudesta
• Tuomo Laihiala & Maria Ohisalo: Leipäjonot sukupuolisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden mittarina (2017)

04.11.2019 Mielikuvituksen rikastaminen III: tunteiden sosiologia

Keskustelumme lähti artikkelin esille tuomasta väitteestä, että tunteet ja lupa näyttää tunteitaan liitetään usein vain naisiin. Väite koettiin häiritsevänä, ja olimmekin sitä mieltä, että ajatuksella tavoitettiin paremmin menneiden aikojen mieskuvaa.

• Nykyään miehen tunteet paremmin esillä, modernilla miehellä lupa näyttää tunteitaan.

• Kulttuurissa muutoksia miehen mallissa, mutta paljon on vielä tehtävää asian eteen. Kuinka esim. tyttöjä ja poikia opetetaan tunnistamaan, ilmaisemaan ja sanoittamaan tunteitaan ja miten tämä näkyy aikuisuudessa?
• Vain elämää -sarjassa jopa ”mässäilyä kyyneleillä”.
• Toksinen maskuliinisuus nykyään paremmin esillä mediassa ja yleisessä keskustelussa.

Puhuimme kuinka naisen tunteiden ilmaisemista ei oteta yhtä vakavasti kuin miehen. Miehen tunteen ilmaisun koetaan monesti liittyvän enemmän tarpeellisuuteen ja olevan osa vallankäyttöä. Toisaalta nainen käyttää myös tunteitaan vallankäytön välineenä saavuttaakseen tavoitteitaan.

• Tunteilla tuotetaan sukupuolia, tunteettomuuden ajatellaan olevan maskuliinisempaa ja tunteiden näyttö ajatellaan feminiinisenä.
• Nainen ajatellaan usein empaattisemmaksi, hoivavietti.

• Yhteiskunnan rakenteet määrittelevät naisen ja miehen tunnetyötä.

• "Minkälainen kuuluu olla?”

• Tunnekylmä mies ajatellaan usein sopivammaksi korkeampiin asemiin/ esimiestehtäviin työyhteisössä.
• Sekä miehet, että naiset pitävät kiinni stereotypioistaan ja tuottavat omia asemiaan.
• Muutos sukupolvien prosessi, sosialisaatio malleihin jo lapsuudessa.

Tieteentekijän tunteellisuus herätti paljon keskustelua; ovatko tunteet tieteen tekemisen tiellä vai kumpuaako tutkimus tunteesta?

• Koimme, että tunteiden salliminen osana tutkimusprosessia on ala- ja aihekohtaista. Onko myös tieteenalan mies- tai naisvaltaisuudella osuutta asiaan?
• Kuuluvat tiiviinä osana yhteiskuntatieteisiin, tunnelataus aiheissa ja tutkimuskysymyksissä.
• Tunteita herättävät teemat ja lähelle tulevat aiheet.

Tulimme johtopäätökseen, että tunteet kuitenkin sidoksissa vähintään välillisesti kaikkeen tieteen tekemiseen.

• Tunteet kokonaisvaltaisia.
• Tunteet ohjaamassa mielenkiintoa.

Puhuimme myös C. Wright Millsin tunteista töidensä takana.

• Sosiologinen mielikuvitus osittain harhaluuloisuudesta hänen vihamiehiään kohtaan tiedeyhteisössä, kostona.
• Tunteellinen lähestyminen agraariyhteiskuntaa kohtaan, ihannointi -> Jättää pois faktoja tutkimuksistaan.
• Pettymys intellektuelliyhteisöä kohtaan ajavana voimana tutkimuksessa.
• Viha ja epätoivo maailman tilanteeseen ja käynnissä olevaan muutokseen.

Mietimme yhdessä tunnetyön tärkeyttä mahdollisten motiivien hahmottamisessa toiminnan takana.