Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2020/Kengurut

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Venla Parviainen, Iidamaria Vainiotalo, Suvi Mykkänen, Adeliina Silvola, Lotta Arvilommi, 5.10 KESKUSTELUTEHTÄVÄSTÄ ASTI: Antti Leponiemi, Konsta Koskinen

Ryhmätehtävä 21.9.2020

1. Miten koronaepidemia on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden ajatuksiin kansainvälistymisestä opintojen aikana? - Aluksi pohdimme, että rajaisimme aiheen siihen, miten korkeakouluopiskelijoiden ajatukset kansainvälistymiseen tulevaisuuden työuran aikana ovat muuttuneet, mutta koimme, että opiskelijoille ja myös korkeakouluille voi olla ajankohtaisempaa pohtia näkyykö koronakriisi opintojenaikana esimerkiksi halukkuudessa/innostuksessa hakea vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Tutkimuksessa keskityttäisiin nimenomaan tutkimaan suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden suhtautumista vaihto-opiskeluun tai ulkomaille harjoitteluun lähtemiseen, ei esimerkiksi siihen miten he suhtautuvat Suomeen tuleviin vaihto-opiskelijoihin tai kansainväliseentuutorointiin osallistumiseen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltaisiin opiskelijoiden halukkuutta ja suhtautumista kansainvälistymiseen, ei varsinaista todennäköisyyttä vaihdon/harjoittelun toteutumiseen. Siitä huolimatta olisi tärkeä huomioida myös se, että valtioiden ja korkeakoulujen asettamat konkreettiset rajoitukset ja niiden epävarmuus varmasti vaikuttaa myös nuorten halukkuuteen hakeutua vaihtoon.

Toteutus: Toteutettaisiin kyselytutkimuksena, joka voitaisiin lähettää esimerkiksi usealle eri korkeakoululle, joka mahdollistaisi kohtuullisen ison otoksen sekä mahdollisen vertailun esimerkiksi eri korkeakoulujen/alojen välillä.

Ongelmia: Vertaileva tutkimus eri alojen tai korkeakoulujen välillä voi olla haastavaa jos kysymykset eivät ole esimerkiksi suoraviivaisia kyllä/ei kysymyksiä (ja tällainen tiedonkeruumuoto ei olisi taas mielekästä tutkimuskysymyksen kannalta) Voi olla myös vaikea arvioida sitä onko suhtautuminen muuttunut verrattuna koronaa edeltävään aikaan, jos ei ole toista ennen koronaa tehtyä tutkimusta samasta aiheesta, jota voitaisiin käyttää vertailukohteena.

2. Kuinka koronaepidemia on vaikuttanut palkattoman työn sukupuolittuneeseen jakautumiseen suomalaisissa lapsiperheissä? - Viime keväänä koronaepidemia muutti monien lapsiperheiden arkea, kun monet vanhemmat jäivät tekemään etätöitä kotona ja lapset saattoivat siirtyä etäopiskeluun tai jäädä kotiin päiväkodista. Tällainen rajumuutos on varmasti vaikuttanut perhedynamiikkaan ja yksi tapa tarkastella näitä mahdollisia muutoksia on palkattoman työn/kotityön jakautumisen tutkiminen.Tällä tutkimuksella pyrittäisiin selvittämään millä tavalla palkaton työ/kotityöt ovat jakautuneet vanhempien välillä. Onko molemmat vanhemmat tehneet yhtä paljon kotitöitä? Onko toinen tehnyt enemmän? Onko sukupuolittunut työnjako vahvistunut vai heikentynyt?

Toteutus: Kyselytutkimus aikaisempien vastaavien tutkimusten pohjalta, vertaileva ote. Kiinnostavaa olisi tarkastella vaikuttaako esimerkiksi tulotaso tai ammatti kotitöiden jakautumiseen.

Ongelmia: Tarkasteltaisiinko tutkimuksessa vain tyypillisiä ydinperheitä (isä,äiti,lapset) vai huomioitaisiinko tutkimuksessa myös muunlaiset perhemuodot (yksinhuoltajuus, sateenkaariperheet, uusperheet ym.)

3. Miten koronaepidemia on vaikuttanut yksilön kokemukseen syrjäytyneisyydestä Suomessa? Toteutus: Haastattelututkimus Haasteet: Miten rajata kohderyhmä ja mistä löytää haastateltavia? Miten määritellään kuka on syrjäytynyt ja onko tarkoituksena haastatella ihmisiä jotka ovat kokoneet olevansa syrjäytyneitä jo ennen koronaa? Tutkimuksessa on myös eettinen problemaattisuus: Toiseuttamisen riski siinä, että haastateltaville voi tulla kokemus siitä, että yhteiskunta näkee heidät jo valmiiksi syrjäytyneinä kun heidät kerran valitaan tähän haastatteluun.


Viikkotehtävä vk 39

Miten valta ja yhteiskunnallinen luokittelu näkyvät Eddyn tekstissä?

Jaoimme kirjassa esiin tulleet vallan ja luokittelun esiintymät Göra Thenbornin kehittämän kolmen eriarvoisuuden luokituksen mukaan (Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020, 15):

eksistentiaalinen eriarvoisuus (ihmisarvo)

- seksuaalinen suuntautuminen toiseuttavana ilmiönä

o termistön käyttö, ”homo” haukkumasanana

- ruumiin kokoon liittyvä syrjintä

o miehisyyden ja maskuliinisuus odotukset? esim. laihuus, ”tyttömäisyys”

o pick up culture? miehisyyden mittapuu, toisten miesten hyväksyntä

elämänehtojen eriarvoisuus (yhteiskunnallisten rakenteiden epätasa-arvoisuudet)

- terveys ja varallisuus

o ei varaa hammashoitoon  terveydellinen eriarvoisuus, sosiaalinen eriarvoisuus o ylipainoisuus perheessä ja kylässä arvostettua

- hyvätuloiset vs. matalapalkkaiset: mitä voidaan tehdä vapaa-ajalla, mikä on sosiaalisesti hyväksyttävää? Kulttuuri omassa yhteiskuntaluokassa ja elinympäristössä

- kuinka Ranskassa suhtauduttiin kirjaan sen julkaisuajankohtana: ylempien luokkien empatian puute sekä ymmärryksen puute

- huono-osaisuuden kasaantuminen

o esim. maahanmuuttajataustaisten kokema kiusaaminen, jatkokoulutuksen mahdollisuudet ja kannustaminen


resurssien eriarvoisuus (esim. tulo, koulutus)

- työväenluokkaisuus tuli esille useassa kohtaa kielenkäytössä, yhteiskunnallinen luokittelu näkyi myös koulussa: ”Koulun piha toimi kuten muu maailma…”

o kouluissa yleensä muodostuu tietynlainen hierarkia

o koulussa kaikki oppilaat ovat samaa yhteiskuntaluokkaa, joten keksitään muita välineitä toiseuttamiseen, esim. seksuaalinen suuntautuminen

 myös luokkien sisällä tapahtuu syrjintää, taistelu luokkien sisällä (Marx)

- yhteenkuuluvuus lisää uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin: kuuluvuus koulun yhteisöihin (esim. Normal People -sarjan henkilö kokee kuulumattomuutta yliopiston yhteisöön)

o Eddyn halu eriyttää itsensä taustastaan ja alkuperäisestä yhteiskuntaluokastaan, häpeä työväenluokkaan kuulumisesta

- sosiaalinen liikkuvuus: Eddy ainoa kylän nuorista, joka liikkuu toiseen yhteiskuntaluokkaan

o vrt. Suomi: sosiaalinen liikkuvuus melko suurta, koulutusekspansio, hyvinvointivaltioprojekti

o koulutus määrittelee lopputulosten tasa-arvon toteutumista

 equality vs. equity

 perheissä erilaiset kulttuurit liittyen koulutukseen

Yhteenveto

- kaikki eriarvoisuuden lajit linkittyvät toisiinsa

o intersektionaalisuuden huomioiminen kaikessa päätöksenteossa, huono-osaisuuden kasaantumisen huomioiminen erityisesti jo valmiiksi haavoittuvaisessa asemassa olevien ryhmien kohdalla

- myös luokkien sisällä tapahtuu syrjintää, ei vain yhteiskuntaluokkien välillä

o eriarvoisuuden eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa, eikä niitä voida ajatella erillään, ovat linkittyneitä toisiinsa (intersektionaalisuus)


Ryhmäkeskustelu 1.10. Miten yhteiskuntatieteilijä voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan?

Aluksi kävimme yleistä keskustelua kahdesta luettavista artikkeleista. Molemmista artikkeleista sekä Millsin sosiologinen elämä-kirjasta kumpusi ajatus yhteiskuntatieteilijästä maailman muuttajana, ei vain sen tarkastelijana. Tutkimus ei voi olla vain itse tutkimusta ja tulosten saantia vartin, vaan sen perimmäisen tarkoituksen pitäisi olla yhteiskunnan muuttaminen. Tutkimus ja tulokset ovat siis väline vaikuttamiseen, mutteivat itseisarvo. Tätä toimintatutkimus, taisteleva tutkimus ja osallistava tutkimus pyrkivät saavuttamaan. Tutkimus tavoitteena pitäisi olla myös ilmiöiden tekeminen helpommin ymmärrettäväksi ja kohdeyleisönä pitäisi olla tavalliset ihmiset joita ilmiö eniten koskee. Selkeästi ja mielenkiintoisesti kirjoittaminen oli Millsin myöhäisimmissä kriittisen sosiologin ja julkisen sosiologin rooleissa keskeinen tavoite. Mills yhdisteli kaunokirjollisuuden piirteitä teoksiinsa, pyrkien tavoittamaan “tavallisia” ihmisiä tarinallisuudellaan. Tämän ei pitäisi kuitenkaan ajautua asioiden yksinkertaistamiseen ja valheiden markkinointiin. Yhteiskunnallisen osallistumisen ja tiedon jakamisen pitää olla eettistä ja oikeellisuuteen pyrkivää: miettiä, kenelle tieto on ja mitä varten se on.

Tärkeäksi nostimme myös yhteiskuntatieteilijän kyvyn suhteuttaa itsensä tutkittaviinsa, empatiakuilun ylittäminen ja se, että tutkittavia pidetään tasapuolisina osallistujina. Tämä vaatii tutkijalta myös laajemmin yhteiskunnallisen nykytilanteen sekä historian ymmärtämistä ja omaa rooli yhteiskunnan tuottamisessa - tämä ajatus on sosiologisen mielikuvituksen ytimessä. Onnistuneesta osallistavasta tutkimusta ryhmällemme tuli mieleen Demokratia suomalaisessa lähiössä - teos, jonka monet meistä olivat lukeneet osana YKTP02 lukupiiriä.

Osallistavaan tutkimukseen yhdistimme myös Salmenniemen ajatuksen” sosiologian joutomaille” menemisestä, eli ilmiöiden ja aiheiden tutkiminen joita yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ei ole ehkä pidetty tärkeinä tai tarpeeksi tärkeinä - tai joita on pidetty tabuna (esimerkiksi viime luennolla keskusteltu akateemisessa maailmassa vallitseva tabu lapsuuden luokkataustasta ja sen vaikutuksista sopeutumiseen).

Viimeisenä tärkeänä teemana keskustelimme Salmenniemen esiin nostamasta toivon politiikasta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei tarkoita ongelmien listausta ja synkkien tulevaisuuden kuvien maalausta, mihin se välillä helposti ajautuu. Tämän sijaan, yhteiskuntatieteilijän tarkoituksena olisi pyrkiä kuvittelemaan ratkaisua näihin löytämiinsä ongelmiin – “Sosiologian tehtävänä on toisin kuvitteleminen”. Yhteiskuntatieteilijä tarvii vähän idealismia ja optimismiä - ja mielikuvitusta – eli kykyä kuvitella, että tämänhetkinen (maailman)tilanne ei ole ainoa mahdollinen vaihtoehto, sekä kykyä kuvitella miltä vaihtoehtoinen tilanne voisi näyttää. Jos jonkun asian pystyy kuvittelemaan, sen pystyy myös toteuttamaan.

Viimeisenä pohdimme sitä, onko yhteiskuntatiede, kuten Mills ajatteli, aina puolueellista? Voiko objektiivisuuteen pyrkivä tiede olla samaan aikaan puolueellista ja onko se hyväksyttävää? Yhdyimme pääosin Millsin ajatukseen siitä, että yhteiskunnallinen tutkimus aina jossain mielessä puolueellista - ylipäänsä sekin, mitä päätetään tutkia ja millaisia kysymyksiä päätetään kysyä, on puolueellinen valinta, joka katsoo ilmiötä joidenkin/jostakin tietystä näkökulmasta. Tärkeä huomio on myös se, että vaikka tutkimuksessa olisi pyritty olemaan mahdollisimman puolueettomia ja objektiivisia, muut tahot voivat käyttää tutkimustietoa omien tavoitteidensa mukaisesti (esimerkkinä tuli mieleen Sosiaalipsykologiasta tuttu viivakoe, ja kuinka sen tuloksista oltiin lukion psykologiassa annettu melko kärjistynyt kuva – syntyi kuva että suurin osa ihmisistä menee sokeasti lauman mukana ja sivuuttaa oman järjenkäyttönsä. Todellisuudessa väärin vastanneita oli ollut alle puolet.). Tästä heräsi kysymys siitä, onko tieteentekijä vastuussa siitä, miten hänen tutkimustuloksiaan käytetään? Päädyimme siihen, että varsinkin nykyisenä sosiaalisen median aikakautena on lähes mahdotonta valvoa, miten tutkimustietoa käytetään. Esimerkiksi uutisartikkelia tai mielipidekirjoitusta lukiessaan harva menee etsimään lähdeluettelosta alkuperäisen lähteen tarkistaakseen, oliko tietoa vääristelty omien intressien mukaan. Usein lähdeluetteloa tai faktojen tarkistajia ei ole edes saatavilla, usein sellaisissa tilanteissa missä niitä tarvittaisiin kaikkein eniten, esimerkiksi poliittisissa väittelyissä, jossa tilastoja ja “faktoja” heitetään puolelta toisin ilman mitään takuuta lähteistä ja niiden todenperäisyydestä.


Ryhmäkeskustelu 16.10. - miten yhteiskuntatieteet ja kaunokirjallisuus liittyvät toisiinsa?

Pidimme aiheesta pitkän ja polveilevan keskustelun, jonka aikana esille nousi monia tärkeitä huomioita yhteiskuntatieteiden ja kaunokirjallisuuden yhteydestä, niiden tavoitteista sekä ylipäänsä (yhteiskunta)tieteiden asemasta yhteiskunnassa.

Alussa keskustelimme tekstin herättämistä mielipiteistä ja ajatuksista sosiologiaan liittyen. Osalle meistä nousi ajatus, että olemme opiskelemassa juuri oikeaa alaa, kun taas joillekin oli tullut ikävystynyt olo ja he haluaisivat edetä opinnoissaan jo itse tutkimuskysymyksiin tieteiden luonteen pohdiskelun sijaan. Huomasimme, että kaunokirjallisuudesta on helpompi löytää heijastuksia yhteiskuntatieteiden suuntaan kuin päinvastoin. Jos olimme nähneet yhteiskuntatieteellisessä tekstissä vaikutteita kaunokirjallisuudesta, ne olivat enintään tieteellistä tekstiä edeltävien sitaattien muodossa. Osa piti näitä hyvänä asiana, sillä ne havainnollistavat käsiteltävää aihetta ytimekkäästi.

Pidimme hyvänä ajatuksena sitä, että vaikeasti ymmärrettävien termien käyttöä pyrittäisiin vähentämään ja yhteiskuntatutkimusta tuomaan lähemmäs ”tavallisia ihmisiä”. Tarinallinen teksti saattaa olla helpommin ymmärrettävä ja hyvin tarinan muotoon tiivistetty teksti kertoo myös siitä, että tutkija on todella ymmärtänyt tutkimansa aiheen ytimen.

Pohdimme sitä, miten muutkin pääainevaihtoehdot kuin sosiologia suhteutuvat kaunokirjallisuuteen. Miten olisi esimerkiksi sosiaalipolitiikan laita? Mietimme, että kaunokirjallisuus voisi esimerkiksi havainnollistaa sosiaalipoliittisten päätösten vaikutuksia yksilöihin ja pienyhteisöihin ja kaunokirjallisuutta voisi kirjoittaa myös poliitikoista, jotka joutuvat tekemään eettisesti hankalia yhteiskunnallisia päätöksiä. Emme kuitenkaan tunne sosiaalipolitiikan nykykeskusteluja kovin hyvin, joten emme päätyneet selkeään lopputulokseen. Kurssi keskittyy mielestämme aika paljon sosiologiaan, ja mielestämme muut pääainevaihtoehdot voisi ottaa paremmin huomioon.

Yhteiskuntakriittisyys on ollut jopa tietynlainen ”muotiaihe” esimerkiksi nuortenkirjoissa 2010-luvulla. Keskustelimme esimerkiksi Nälkäpeli- ja Outolintu -romaanisarjoista, ja kuinka ne ovat saaneet jo nuoria lukijoita ajattelemaan ympäröivää yhteiskuntaa kriittisesti. Sosiologia ei näin liity vain yhteen tieteenalaan, vaan ”sosiologiseen mielikuvitukseen” törmää myös kaunokirjallisuudessa: kirjailijat ovat itse käyttäneet sitä ja sen käyttämistä pyritään herättelemään myös lukijoissa.

Esitin ryhmällemme kysymyksen, pitäisikö yhteiskuntatieteistä tehdä kaunokirjallisempia sekä tieteen ja taiteen rajoja pyrkiä häivyttämään. Sain kahdenlaisia vastauksia. Toisaalta olisi hyvä, että yhteiskuntatieteitä pyrittäisiin tekemään helpommin lähestyttävämmiksi ja kaunokirjallisuuden keinoin lisäämään esimerkiksi empatiaa, mutta esiin nousi myös yhteiskuntatieteiden huono maine joissakin piireissä ja arvostuksen mahdollinen laskeminen ”kaunokirjallistamisen” seurauksena. Ihmisillä saattaa olla kuva yhteiskuntatieteistä ”ei-tieteellisinä” eikä kovinkaan tärkeinä tieteinä, ja tämä käsitys saattaa ulottua myös muihin humanistisiin tieteisiin. Pohdimme, miksi näin on, ja onko tämä itsessään yhteiskunnallinen ongelma. Päädyimme siihen, että yhteiskuntatieteen popularisointia voisi vielä lisätä, vaikka sitä on tehtykin viime aikoina melko paljon muissakin tieteissä. Tiukasti akateeminen teksti ja kaunokirjallisuudesta vaikutteita ottava teksti voivat olla olemassa rinta rinnan sulkematta toisiaan pois.

Puhuimme myös yhteiskuntatieteiden arvostuksesta, mistä meillä oli monenlaisia kokemuksia. Yleinen aavistus oli sellainen, että yhteiskuntatieteet olisivat jollain tavalla huonossa asemassa tällä hetkellä, mutta pohdimme, mihin tämä käsitys perustuu. Toisaalta yhteiskuntatieteisiin liittyvistä aiheista, kuten työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta, koronaviruksen vaikutuksista mielenterveyteen sekä antirasismista puhutaan nykyään paljon, jopa siinä määrin, että niitä voisi pitää jonkinlaisina ”muotiaiheina”. Onko yhteiskuntatieteiden arvostus oikeasti niin matalalla kuin kuvittelemme, vai onko käsitys tarttunut meihin esim. professoreilta? Voiko tämä käsitys liittyä yleiseen tuottavuuden ja luonnontieteiden arvostukseen yhteiskunnassa ja ehkä edellisiinkin liittyviin henkilökohtaisiin itsetunto-ongelmiin?

Lopussa keskustelimme eräästä Millsiltä lainatusta kappaleesta, jossa yhteiskuntatieteet ja taide asetettiin kärjistäenkin vastakkain ja pohdimme hänen väitettään siitä, että niiden tavoitteet poikkeaisivat merkittävästi toisistaan. Pohdimme myös tekstissä mainittuja tuloksia välittävää ja ajattelua rikastavaa yhteiskuntatiedettä. Olisi helppoa ajatella, että näillä viitataan määrälliseen ja laadulliseen tutkimukseen, mutta verrannollisuus ei ehkä kuitenkaan ole näin suoraviivainen. Myös laadullisia tutkimusmetodeja voidaan käyttää tuloksia välittävän tutkimuksen tekemiseen.

Yksi ryhmämme jäsenistä ilmaisi turhautumisensa siihen, että meitä kannustetaan koko ajan ajattelemaan tiedettä uusin tavoin ja laajentamaan ymmärrystämme sen rajoista. Tuntuisi paremmalta vain päästä tutkimaan asioita ennalta määritellyissä tieteen rajoissa. Toinen taas mainitsi sen, kuinka esimerkiksi alkuperäiskansojen ja ”valtaväestön” erilaiset tietojärjestelmät ja tieteen muodot voivat elää sopuisasti rinnakkain, kunhan vain arvolatauksista luovutaan. Pohdimme, mitä tiede ylipäänsä on ja kuka sen rajat määrittää.

Yksi ryhmämme jäsenistä kirjoittaa tällä hetkellä fantasiaromaania, ja hän oli saanut apua kirjoittamiseen yhteiskuntatieteiden opiskelusta. Yhteiskuntatieteillä ja kaunokirjallisuudella näyttäisi kokonaisuudessaan olevan toisiaan rikastava vaikutus.