Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2020/Kengurut

Venla Parviainen, Iidamaria Vainiotalo, Suvi Mykkänen, Adeliina Silvola, Lotta Arvilommi, 5.10 KESKUSTELUTEHTÄVÄSTÄ ASTI: Antti Leponiemi, Konsta Koskinen

Ryhmätehtävä 21.9.2020

1. Miten koronaepidemia on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden ajatuksiin kansainvälistymisestä opintojen aikana? - Aluksi pohdimme, että rajaisimme aiheen siihen, miten korkeakouluopiskelijoiden ajatukset kansainvälistymiseen tulevaisuuden työuran aikana ovat muuttuneet, mutta koimme, että opiskelijoille ja myös korkeakouluille voi olla ajankohtaisempaa pohtia näkyykö koronakriisi opintojenaikana esimerkiksi halukkuudessa/innostuksessa hakea vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Tutkimuksessa keskityttäisiin nimenomaan tutkimaan suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden suhtautumista vaihto-opiskeluun tai ulkomaille harjoitteluun lähtemiseen, ei esimerkiksi siihen miten he suhtautuvat Suomeen tuleviin vaihto-opiskelijoihin tai kansainväliseentuutorointiin osallistumiseen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltaisiin opiskelijoiden halukkuutta ja suhtautumista kansainvälistymiseen, ei varsinaista todennäköisyyttä vaihdon/harjoittelun toteutumiseen. Siitä huolimatta olisi tärkeä huomioida myös se, että valtioiden ja korkeakoulujen asettamat konkreettiset rajoitukset ja niiden epävarmuus varmasti vaikuttaa myös nuorten halukkuuteen hakeutua vaihtoon.

Toteutus: Toteutettaisiin kyselytutkimuksena, joka voitaisiin lähettää esimerkiksi usealle eri korkeakoululle, joka mahdollistaisi kohtuullisen ison otoksen sekä mahdollisen vertailun esimerkiksi eri korkeakoulujen/alojen välillä.

Ongelmia: Vertaileva tutkimus eri alojen tai korkeakoulujen välillä voi olla haastavaa jos kysymykset eivät ole esimerkiksi suoraviivaisia kyllä/ei kysymyksiä (ja tällainen tiedonkeruumuoto ei olisi taas mielekästä tutkimuskysymyksen kannalta) Voi olla myös vaikea arvioida sitä onko suhtautuminen muuttunut verrattuna koronaa edeltävään aikaan, jos ei ole toista ennen koronaa tehtyä tutkimusta samasta aiheesta, jota voitaisiin käyttää vertailukohteena.

2. Kuinka koronaepidemia on vaikuttanut palkattoman työn sukupuolittuneeseen jakautumiseen suomalaisissa lapsiperheissä? - Viime keväänä koronaepidemia muutti monien lapsiperheiden arkea, kun monet vanhemmat jäivät tekemään etätöitä kotona ja lapset saattoivat siirtyä etäopiskeluun tai jäädä kotiin päiväkodista. Tällainen rajumuutos on varmasti vaikuttanut perhedynamiikkaan ja yksi tapa tarkastella näitä mahdollisia muutoksia on palkattoman työn/kotityön jakautumisen tutkiminen.Tällä tutkimuksella pyrittäisiin selvittämään millä tavalla palkaton työ/kotityöt ovat jakautuneet vanhempien välillä. Onko molemmat vanhemmat tehneet yhtä paljon kotitöitä? Onko toinen tehnyt enemmän? Onko sukupuolittunut työnjako vahvistunut vai heikentynyt?

Toteutus: Kyselytutkimus aikaisempien vastaavien tutkimusten pohjalta, vertaileva ote. Kiinnostavaa olisi tarkastella vaikuttaako esimerkiksi tulotaso tai ammatti kotitöiden jakautumiseen.

Ongelmia: Tarkasteltaisiinko tutkimuksessa vain tyypillisiä ydinperheitä (isä,äiti,lapset) vai huomioitaisiinko tutkimuksessa myös muunlaiset perhemuodot (yksinhuoltajuus, sateenkaariperheet, uusperheet ym.)

3. Miten koronaepidemia on vaikuttanut yksilön kokemukseen syrjäytyneisyydestä Suomessa? Toteutus: Haastattelututkimus Haasteet: Miten rajata kohderyhmä ja mistä löytää haastateltavia? Miten määritellään kuka on syrjäytynyt ja onko tarkoituksena haastatella ihmisiä jotka ovat kokoneet olevansa syrjäytyneitä jo ennen koronaa? Tutkimuksessa on myös eettinen problemaattisuus: Toiseuttamisen riski siinä, että haastateltaville voi tulla kokemus siitä, että yhteiskunta näkee heidät jo valmiiksi syrjäytyneinä kun heidät kerran valitaan tähän haastatteluun.

Viikkotehtävä vk 39

Miten valta ja yhteiskunnallinen luokittelu näkyvät Eddyn tekstissä?

Jaoimme kirjassa esiin tulleet vallan ja luokittelun esiintymät Göra Thenbornin kehittämän kolmen eriarvoisuuden luokituksen mukaan (Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020, 15):

eksistentiaalinen eriarvoisuus (ihmisarvo)

- seksuaalinen suuntautuminen toiseuttavana ilmiönä

o termistön käyttö, ”homo” haukkumasanana

- ruumiin kokoon liittyvä syrjintä

o miehisyyden ja maskuliinisuus odotukset? esim. laihuus, ”tyttömäisyys”

o pick up culture? miehisyyden mittapuu, toisten miesten hyväksyntä

elämänehtojen eriarvoisuus (yhteiskunnallisten rakenteiden epätasa-arvoisuudet)

- terveys ja varallisuus

o ei varaa hammashoitoon  terveydellinen eriarvoisuus, sosiaalinen eriarvoisuus o ylipainoisuus perheessä ja kylässä arvostettua

- hyvätuloiset vs. matalapalkkaiset: mitä voidaan tehdä vapaa-ajalla, mikä on sosiaalisesti hyväksyttävää? Kulttuuri omassa yhteiskuntaluokassa ja elinympäristössä

- kuinka Ranskassa suhtauduttiin kirjaan sen julkaisuajankohtana: ylempien luokkien empatian puute sekä ymmärryksen puute

- huono-osaisuuden kasaantuminen

o esim. maahanmuuttajataustaisten kokema kiusaaminen, jatkokoulutuksen mahdollisuudet ja kannustaminen

resurssien eriarvoisuus (esim. tulo, koulutus)

- työväenluokkaisuus tuli esille useassa kohtaa kielenkäytössä, yhteiskunnallinen luokittelu näkyi myös koulussa: ”Koulun piha toimi kuten muu maailma…”

o kouluissa yleensä muodostuu tietynlainen hierarkia

o koulussa kaikki oppilaat ovat samaa yhteiskuntaluokkaa, joten keksitään muita välineitä toiseuttamiseen, esim. seksuaalinen suuntautuminen

 myös luokkien sisällä tapahtuu syrjintää, taistelu luokkien sisällä (Marx)

- yhteenkuuluvuus lisää uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin: kuuluvuus koulun yhteisöihin (esim. Normal People -sarjan henkilö kokee kuulumattomuutta yliopiston yhteisöön)

o Eddyn halu eriyttää itsensä taustastaan ja alkuperäisestä yhteiskuntaluokastaan, häpeä työväenluokkaan kuulumisesta

- sosiaalinen liikkuvuus: Eddy ainoa kylän nuorista, joka liikkuu toiseen yhteiskuntaluokkaan

o vrt. Suomi: sosiaalinen liikkuvuus melko suurta, koulutusekspansio, hyvinvointivaltioprojekti

o koulutus määrittelee lopputulosten tasa-arvon toteutumista

 equality vs. equity

 perheissä erilaiset kulttuurit liittyen koulutukseen

Yhteenveto

- kaikki eriarvoisuuden lajit linkittyvät toisiinsa

o intersektionaalisuuden huomioiminen kaikessa päätöksenteossa, huono-osaisuuden kasaantumisen huomioiminen erityisesti jo valmiiksi haavoittuvaisessa asemassa olevien ryhmien kohdalla

- myös luokkien sisällä tapahtuu syrjintää, ei vain yhteiskuntaluokkien välillä

o eriarvoisuuden eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa, eikä niitä voida ajatella erillään, ovat linkittyneitä toisiinsa (intersektionaalisuus)

Ryhmäkeskustelu 1.10. Miten yhteiskuntatieteilijä voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan?

Aluksi kävimme yleistä keskustelua kahdesta luettavista artikkeleista. Molemmista artikkeleista sekä Millsin sosiologinen elämä-kirjasta kumpusi ajatus yhteiskuntatieteilijästä maailman muuttajana, ei vain sen tarkastelijana. Tutkimus ei voi olla vain itse tutkimusta ja tulosten saantia vartin, vaan sen perimmäisen tarkoituksen pitäisi olla yhteiskunnan muuttaminen. Tutkimus ja tulokset ovat siis väline vaikuttamiseen, mutteivat itseisarvo. Tätä toimintatutkimus, taisteleva tutkimus ja osallistava tutkimus pyrkivät saavuttamaan. Tutkimus tavoitteena pitäisi olla myös ilmiöiden tekeminen helpommin ymmärrettäväksi ja kohdeyleisönä pitäisi olla tavalliset ihmiset joita ilmiö eniten koskee. Selkeästi ja mielenkiintoisesti kirjoittaminen oli Millsin myöhäisimmissä kriittisen sosiologin ja julkisen sosiologin rooleissa keskeinen tavoite. Mills yhdisteli kaunokirjollisuuden piirteitä teoksiinsa, pyrkien tavoittamaan “tavallisia” ihmisiä tarinallisuudellaan. Tämän ei pitäisi kuitenkaan ajautua asioiden yksinkertaistamiseen ja valheiden markkinointiin. Yhteiskunnallisen osallistumisen ja tiedon jakamisen pitää olla eettistä ja oikeellisuuteen pyrkivää: miettiä, kenelle tieto on ja mitä varten se on.

Tärkeäksi nostimme myös yhteiskuntatieteilijän kyvyn suhteuttaa itsensä tutkittaviinsa, empatiakuilun ylittäminen ja se, että tutkittavia pidetään tasapuolisina osallistujina. Tämä vaatii tutkijalta myös laajemmin yhteiskunnallisen nykytilanteen sekä historian ymmärtämistä ja omaa rooli yhteiskunnan tuottamisessa - tämä ajatus on sosiologisen mielikuvituksen ytimessä. Onnistuneesta osallistavasta tutkimusta ryhmällemme tuli mieleen Demokratia suomalaisessa lähiössä - teos, jonka monet meistä olivat lukeneet osana YKTP02 lukupiiriä.

Osallistavaan tutkimukseen yhdistimme myös Salmenniemen ajatuksen” sosiologian joutomaille” menemisestä, eli ilmiöiden ja aiheiden tutkiminen joita yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ei ole ehkä pidetty tärkeinä tai tarpeeksi tärkeinä - tai joita on pidetty tabuna (esimerkiksi viime luennolla keskusteltu akateemisessa maailmassa vallitseva tabu lapsuuden luokkataustasta ja sen vaikutuksista sopeutumiseen).

Viimeisenä tärkeänä teemana keskustelimme Salmenniemen esiin nostamasta toivon politiikasta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei tarkoita ongelmien listausta ja synkkien tulevaisuuden kuvien maalausta, mihin se välillä helposti ajautuu. Tämän sijaan, yhteiskuntatieteilijän tarkoituksena olisi pyrkiä kuvittelemaan ratkaisua näihin löytämiinsä ongelmiin – “Sosiologian tehtävänä on toisin kuvitteleminen”. Yhteiskuntatieteilijä tarvii vähän idealismia ja optimismiä - ja mielikuvitusta – eli kykyä kuvitella, että tämänhetkinen (maailman)tilanne ei ole ainoa mahdollinen vaihtoehto, sekä kykyä kuvitella miltä vaihtoehtoinen tilanne voisi näyttää. Jos jonkun asian pystyy kuvittelemaan, sen pystyy myös toteuttamaan.

Viimeisenä pohdimme sitä, onko yhteiskuntatiede, kuten Mills ajatteli, aina puolueellista? Voiko objektiivisuuteen pyrkivä tiede olla samaan aikaan puolueellista ja onko se hyväksyttävää? Yhdyimme pääosin Millsin ajatukseen siitä, että yhteiskunnallinen tutkimus aina jossain mielessä puolueellista - ylipäänsä sekin, mitä päätetään tutkia ja millaisia kysymyksiä päätetään kysyä, on puolueellinen valinta, joka katsoo ilmiötä joidenkin/jostakin tietystä näkökulmasta. Tärkeä huomio on myös se, että vaikka tutkimuksessa olisi pyritty olemaan mahdollisimman puolueettomia ja objektiivisia, muut tahot voivat käyttää tutkimustietoa omien tavoitteidensa mukaisesti (esimerkkinä tuli mieleen Sosiaalipsykologiasta tuttu viivakoe, ja kuinka sen tuloksista oltiin lukion psykologiassa annettu melko kärjistynyt kuva – syntyi kuva että suurin osa ihmisistä menee sokeasti lauman mukana ja sivuuttaa oman järjenkäyttönsä. Todellisuudessa väärin vastanneita oli ollut alle puolet.). Tästä heräsi kysymys siitä, onko tieteentekijä vastuussa siitä, miten hänen tutkimustuloksiaan käytetään? Päädyimme siihen, että varsinkin nykyisenä sosiaalisen median aikakautena on lähes mahdotonta valvoa, miten tutkimustietoa käytetään. Esimerkiksi uutisartikkelia tai mielipidekirjoitusta lukiessaan harva menee etsimään lähdeluettelosta alkuperäisen lähteen tarkistaakseen, oliko tietoa vääristelty omien intressien mukaan. Usein lähdeluetteloa tai faktojen tarkistajia ei ole edes saatavilla, usein sellaisissa tilanteissa missä niitä tarvittaisiin kaikkein eniten, esimerkiksi poliittisissa väittelyissä, jossa tilastoja ja “faktoja” heitetään puolelta toisin ilman mitään takuuta lähteistä ja niiden todenperäisyydestä.

Ryhmäkeskustelu 16.10. - miten yhteiskuntatieteet ja kaunokirjallisuus liittyvät toisiinsa?

Pidimme aiheesta pitkän ja polveilevan keskustelun, jonka aikana esille nousi monia tärkeitä huomioita yhteiskuntatieteiden ja kaunokirjallisuuden yhteydestä, niiden tavoitteista sekä ylipäänsä (yhteiskunta)tieteiden asemasta yhteiskunnassa.

Alussa keskustelimme tekstin herättämistä mielipiteistä ja ajatuksista sosiologiaan liittyen. Osalle meistä nousi ajatus, että olemme opiskelemassa juuri oikeaa alaa, kun taas joillekin oli tullut ikävystynyt olo ja he haluaisivat edetä opinnoissaan jo itse tutkimuskysymyksiin tieteiden luonteen pohdiskelun sijaan. Huomasimme, että kaunokirjallisuudesta on helpompi löytää heijastuksia yhteiskuntatieteiden suuntaan kuin päinvastoin. Jos olimme nähneet yhteiskuntatieteellisessä tekstissä vaikutteita kaunokirjallisuudesta, ne olivat enintään tieteellistä tekstiä edeltävien sitaattien muodossa. Osa piti näitä hyvänä asiana, sillä ne havainnollistavat käsiteltävää aihetta ytimekkäästi.

Pidimme hyvänä ajatuksena sitä, että vaikeasti ymmärrettävien termien käyttöä pyrittäisiin vähentämään ja yhteiskuntatutkimusta tuomaan lähemmäs ”tavallisia ihmisiä”. Tarinallinen teksti saattaa olla helpommin ymmärrettävä ja hyvin tarinan muotoon tiivistetty teksti kertoo myös siitä, että tutkija on todella ymmärtänyt tutkimansa aiheen ytimen.

Pohdimme sitä, miten muutkin pääainevaihtoehdot kuin sosiologia suhteutuvat kaunokirjallisuuteen. Miten olisi esimerkiksi sosiaalipolitiikan laita? Mietimme, että kaunokirjallisuus voisi esimerkiksi havainnollistaa sosiaalipoliittisten päätösten vaikutuksia yksilöihin ja pienyhteisöihin ja kaunokirjallisuutta voisi kirjoittaa myös poliitikoista, jotka joutuvat tekemään eettisesti hankalia yhteiskunnallisia päätöksiä. Emme kuitenkaan tunne sosiaalipolitiikan nykykeskusteluja kovin hyvin, joten emme päätyneet selkeään lopputulokseen. Kurssi keskittyy mielestämme aika paljon sosiologiaan, ja mielestämme muut pääainevaihtoehdot voisi ottaa paremmin huomioon.

Yhteiskuntakriittisyys on ollut jopa tietynlainen ”muotiaihe” esimerkiksi nuortenkirjoissa 2010-luvulla. Keskustelimme esimerkiksi Nälkäpeli- ja Outolintu -romaanisarjoista, ja kuinka ne ovat saaneet jo nuoria lukijoita ajattelemaan ympäröivää yhteiskuntaa kriittisesti. Sosiologia ei näin liity vain yhteen tieteenalaan, vaan ”sosiologiseen mielikuvitukseen” törmää myös kaunokirjallisuudessa: kirjailijat ovat itse käyttäneet sitä ja sen käyttämistä pyritään herättelemään myös lukijoissa.

Esitin ryhmällemme kysymyksen, pitäisikö yhteiskuntatieteistä tehdä kaunokirjallisempia sekä tieteen ja taiteen rajoja pyrkiä häivyttämään. Sain kahdenlaisia vastauksia. Toisaalta olisi hyvä, että yhteiskuntatieteitä pyrittäisiin tekemään helpommin lähestyttävämmiksi ja kaunokirjallisuuden keinoin lisäämään esimerkiksi empatiaa, mutta esiin nousi myös yhteiskuntatieteiden huono maine joissakin piireissä ja arvostuksen mahdollinen laskeminen ”kaunokirjallistamisen” seurauksena. Ihmisillä saattaa olla kuva yhteiskuntatieteistä ”ei-tieteellisinä” eikä kovinkaan tärkeinä tieteinä, ja tämä käsitys saattaa ulottua myös muihin humanistisiin tieteisiin. Pohdimme, miksi näin on, ja onko tämä itsessään yhteiskunnallinen ongelma. Päädyimme siihen, että yhteiskuntatieteen popularisointia voisi vielä lisätä, vaikka sitä on tehtykin viime aikoina melko paljon muissakin tieteissä. Tiukasti akateeminen teksti ja kaunokirjallisuudesta vaikutteita ottava teksti voivat olla olemassa rinta rinnan sulkematta toisiaan pois.

Puhuimme myös yhteiskuntatieteiden arvostuksesta, mistä meillä oli monenlaisia kokemuksia. Yleinen aavistus oli sellainen, että yhteiskuntatieteet olisivat jollain tavalla huonossa asemassa tällä hetkellä, mutta pohdimme, mihin tämä käsitys perustuu. Toisaalta yhteiskuntatieteisiin liittyvistä aiheista, kuten työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta, koronaviruksen vaikutuksista mielenterveyteen sekä antirasismista puhutaan nykyään paljon, jopa siinä määrin, että niitä voisi pitää jonkinlaisina ”muotiaiheina”. Onko yhteiskuntatieteiden arvostus oikeasti niin matalalla kuin kuvittelemme, vai onko käsitys tarttunut meihin esim. professoreilta? Voiko tämä käsitys liittyä yleiseen tuottavuuden ja luonnontieteiden arvostukseen yhteiskunnassa ja ehkä edellisiinkin liittyviin henkilökohtaisiin itsetunto-ongelmiin?

Lopussa keskustelimme eräästä Millsiltä lainatusta kappaleesta, jossa yhteiskuntatieteet ja taide asetettiin kärjistäenkin vastakkain ja pohdimme hänen väitettään siitä, että niiden tavoitteet poikkeaisivat merkittävästi toisistaan. Pohdimme myös tekstissä mainittuja tuloksia välittävää ja ajattelua rikastavaa yhteiskuntatiedettä. Olisi helppoa ajatella, että näillä viitataan määrälliseen ja laadulliseen tutkimukseen, mutta verrannollisuus ei ehkä kuitenkaan ole näin suoraviivainen. Myös laadullisia tutkimusmetodeja voidaan käyttää tuloksia välittävän tutkimuksen tekemiseen.

Yksi ryhmämme jäsenistä ilmaisi turhautumisensa siihen, että meitä kannustetaan koko ajan ajattelemaan tiedettä uusin tavoin ja laajentamaan ymmärrystämme sen rajoista. Tuntuisi paremmalta vain päästä tutkimaan asioita ennalta määritellyissä tieteen rajoissa. Toinen taas mainitsi sen, kuinka esimerkiksi alkuperäiskansojen ja ”valtaväestön” erilaiset tietojärjestelmät ja tieteen muodot voivat elää sopuisasti rinnakkain, kunhan vain arvolatauksista luovutaan. Pohdimme, mitä tiede ylipäänsä on ja kuka sen rajat määrittää.

Yksi ryhmämme jäsenistä kirjoittaa tällä hetkellä fantasiaromaania, ja hän oli saanut apua kirjoittamiseen yhteiskuntatieteiden opiskelusta. Yhteiskuntatieteillä ja kaunokirjallisuudella näyttäisi kokonaisuudessaan olevan toisiaan rikastava vaikutus.

26.10. Mielikuvituksen rikastaminen II: ääni ja kuva

Normaaleja ihmisiä, jakso 4

Katsoimme sarjan neljännen jakson, jossa Connell on juuri muuttanut Dubliniin. Tarkastelimme erityisesti luokkaerojen kuvausta sekä jakson äänimaailmaa.

Jaksossa kuvattiin vahvasti Connellin alaluokkaisuutta ja köyhyyttä sekä yliopistomaailmaa ja luokkakulttuuria dialogin, valotuksen ja äänimaailman keinoin. Kun Connell tuli Trinity yliopistoon, hänen köyhyyttänsä rakennettiin kuvaamalla hänen ahdasta ja sotkuista opiskelija-asuntoaan, iltaruoaksi oli munia ja papuja, sängyn yläpuolella karu loisteputki, ikkunassa rämä sälekaihdin. Asuntolassa juotiin tölkkiolutta. Yläluokkaisella Mariannella juotiin viiniä ja syötiin risottoa. Asunnot olivat suuria, huonekalut arvokkaita ja valaistus pehmeä ja lämmin. Mariannen luona illanistujaiset olivat ”sivistyneempiä”. Connellin oli vaikea löytää paikkansa koulun lukupiirissä eikä osannut ilmaista itseään, kun muut käyttivät paljon intellektuellimpaa ja rikkaampaa kieltä.

Kaikki eivät olleet katsoneet sarjaa aikaisemmin, mutta huomasivat, että Connellin oli vaikea sopeutua uuteen. Hän oli kahden luokan ja kahden erilaisen ympäristön välillä. On vaikea siirtyä omasta totutusta asemasta uuteen. Kun Connell oli vanhan kaverinsa kanssa pubissa, he puhuivat eri asioista ja eri tyylillä kuin Trinityn hienostobileissä. Connell myös korosti puheissaan, että hän ei ole osa yläluokkaa eikä kuulu heidän porukkaansa.

Äänimaailmat olivat eri tiloissa erilaiset. Connellin lapsuudenkodissa kuului koiria, lapsia ja liikenteen ääntä, kun esim. Mariannen lapsuudenkodissa oli täysin hiljaista. Connellin opiskelija-asunnossa kuului alakerran melu ja liikenteen äänet. Mariannen asunnossa taas oli seesteistä eikä kuulu ulkopuolisia ääniä. Jakso herätti ryhmäläisissä ajatuksia siitä, kuinka yhteiskuntatieteilijän tulisi kiinnostua äänestä myös ilmiönä, mistä voi jäädä ulkopuolelle. Mitä äänettömyys tai äänen ulkopuolelle jääminen tarkoittaa? Minkälaiset mekanismit tai rakenteet johtavat äänettömyyden kokemukseen? Connellin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta korostettiin sillä, kuinka hänen ulkopuoleltaan kuului ääniä ja kuvattiin ihmisryhmiä, joihin hän ei kuulunut. Äänten puuttuminen toimi ilmaisukeinona. Mariannen yksinäisyys oli kuvattu eri tavalla, hän kulki yksin ja hänen kohtauksensa olivat yleensä hiljaisia.

Connellin ihmissuhteet kuvattiin lämpiminä. Hänellä oli hyvä suhde äitiinsä, kun taas Mariannella on etäinen suhde äitiinsä ja ihmissuhteet tuntuivat kylmemmiltä. Marianne jäi itse vapaaehtoisesti kotiin siivoamaan eikä halunnut lähteä pubiin, kun Connell tutustui ystäviinsä, kun häntä pyydettiin mukaan. Connellin asunnossa kylmiä valoja ja Mariannella lämpimät valot. Voisiko valotuksella ilmaista sitä, että Mariannella oli parempi olla uudessa ympäristössä ja Connellilla taas kolkompaa? Aiemmissa jaksoissa valaistus on toisinpäin; Mariannen lapsuudenkodissa kolkkoa ja Connellin luona lämmintä ja kotoisaa.

Marianne kävi ystävänsä kanssa dialogia, missä he keskustelivat kuinka taiteilijat eivät voi elää normaalia elämää ja kuka sellaista haluaisi elää. Mitä on normaali elämä, ongelmatonta? Normaalitkaan ihmiset eivät ole ongelmattomia. Eri yhteiskuntaluokissa olevilla ihmisillä on sekä yhtenäisiä että eriäviä ongelmia, ja he ovat silti yhtä normaaleja. Työväenluokalla ei välttämättä ole runsaasti rahaa, mutta heidät kuvattiin lämpimimpinä ja välittävimpinä ihmisinä kuin rikkaat. Tällainen kuvaus on kuitenkin kärjistävää ja nojaa stereotypioihin. Voisiko se olla toisille silmiä avaavaa, että rikkaus ei välttämättä tuokaan onnea? Vaikuttaako tulotasot omaan elämänlaatuun, millaisia ovat mahdollisuuksien tasa-arvot ja hyödynnetäänkö niitä?

Lopuksi mietimme, minkä takia sarjassa kuvataan yhteiskuntaluokkia yllä esitetyillä tavoilla.

Minkälaisista taustoista sarjan ohjaaja tulee, vaikuttaako se tapaan kuvata tilanteita? Jaksossa ollaan kahden maailman välissä ja sitä kuvataan erityisesti kontrasteilla. Connell huomauttaa, että Trinityssä on paljon loafereita ja chinoja. Tampereen yliopiston sisällä voi olla nähtävissä eroavaisuuksia (pukeutuuko kauppislaiset eri tavalla kuin yhteiskuntatieteilijät), vaikka yliopistomme ei suoranaisesti ole elitistinen. Toisaalta ryhmässä kommentoitiin, että myös Suomessa maalaiskaupungeissa pukeudutaan eri tavalla kuin Tampereella. Muualta muuttaneet saattavat tuntea olonsa vieraaksi uudessa yliopistokaupungissa, vaikka toisaalta viihtyy paremmin kuin vanhassa elinympäristössä.

Connell sai kavereilta arvostusta, kun hän ilmaisi oman eriävän mielipiteensä ja häntä pyydettiin osallistumaan väittelykerhoon. Voisiko olla, että toisenlaisissa ympäristöissä eriäviä mielipiteitä ei arvosteta eikä niitä saa samalla tavalla ilmaista? Yliopistossa on hyväksyttävämpää puhua hienoilla termeillä ja väitellä asioista. Yliopistossa arvostetaan kärkkäitä mielipiteitä ja uskallusta sanoa vastaan ja perustella omia mielipiteitään, kun maalla oli suotavampaa olla hiljaa ja kuulua vain joukkoon. Yliopistossa on helpompi olla oma itsensä, normaali ihminen.

29.10.2020 Mielikuvituksen rikastaminen III: Tunteiden sosiologia

Keskustelua varten luettava artikkeli oli kaikkien ryhmäläistemme mielestä kiinnostava ja sen tiimoilta juttua riitti helposti tunnin ajalle. Lähdimme pohtimaan tunteiden ja järjen vastakkainasettelun yleisyyttä länsimaisessa yhteiskunnassa. Kuten monissa muissakin yhteiskunnissa, myös länsimaissa tunteettomuus nähdään epähumaanina, mutta samaan aikaan yksilön odotetaan olevan kykenevä kontrolloimaan ja jopa tukahduttamaan tunteitaan. Mielenkiintoista on se, että erilaisissa ympäristöissä vallitsevat tietynlaiset ”tunnenormit” ja eri sukupuolilta odotetaan erilaisia tunneilmaisuja, ja eri sukupuolten tuottamia tunneilmaisuja tulkitaan eri tavoin.

Voimakkaat tunnereaktion on tapana rinnastaa naiseuteen ja feminiinisyyteen. Huomasimme tämän myös artikkelin haastatteluissa. Sekä naisten, että miesten vastaukset olivat sisällöllisesti samanlaisia, ilmaisutavat vain poikkesivat toisistaan. Naiset osoittivat avoimesti innostuneisuuttaan ja kiintymystään tutkimuksiinsa, kun taas miehet ilmaisivat samoja tuntemuksia hillitymmin ja jäykemmin. Ryhmämme kiinnitti huomiota artikkelin haastatteluissa esiintyneeseen kanamaisuuden käsitteeseen. Artikkeli on selvästi parikymmentä vuotta vanha, ja se, että tutkijanaiset puhuvat kanamaisuudesta negatiiviseen sävyyn ja pitävät sitä erittäin ei tavoiteltavana ja halveksuttavana piirteenä, on hyvä esimerkki siitä, kuinka sisäistetty misogynia ilmenee. Artikkelin haastatteluissa viitataan kauneuden ja älykkyyden olevan kaksi eri asiaa. Tästä päädyimmekin pohtimaan kauniin naisen muottia, ja sitä kuinka paljon naisten keskuudessa herää vihaa myös niitä kohtaan, jotka muottiin mahtuvat.

Tunneilmaisuun liittyen keskustelimme myös fanituskulttuurista. Asettelimme vastakkain ajan toplistojen kärjessä olevaa bändiä fanittavan teinitytön ja keski-ikäisen jalkapalloa fanittavan miehen. Mielenkiintoista tässä on se, miten eri tavalla tapauksiin suhtaudutaan. Mielestämme lähtökohtaisesti kaikkea mistä teinitytöt tykkäävät, tunnutaan pitävän huonona. Ilmiöön yhdistetään fanaattinen fanikulttuuri ja voimakkaat tunnereaktiot. Miehen jalkapallofanitusta taas pidetään maskuliinisena aggressiivisuudenilmaisuna. Teinitytön fanitus nähdään helposti pinnallisena, kun jalkapallofanitusta pidetään merkittävä osana kulttuuria.

Myös esimerkiksi elokuvat ja sarjat ja muu mediasisältö rakentavat omalla tavallaan mallia naisesta ja miehestä. Puhuimme siitä, miten esimerkiksi naisille suunnatut selfhelp-videot eroavat sisällöltään miehille tarkoitetuista selfhelp-videoista. Naisille suvaittavaa on antaa tunteiden purkautua, kun taas miehiä rohkaistaan keskittymään elämään ja tavoitteisiin antamatta tunteiden häiritä. Onneksi sosiaalisesta mediassa myyttejä miehestä ,joka ei itke, on viime vuosina pyritty kyseenalaistamaan ja purkamaan yhä enemmän.

Olemme huomanneet, että myös ikä vaikuttaa siihen, millaisia tunnerektioita henkilöltä odotetaan. Usealle lapsuudesta tuttu: ”Etsä ole enää mikään pikkulapsi”, kommentti viittaa omalta osaltaan juuri tähän. Tunteiden hillintä liitetään usein aikuisuuteen ja nähdään merkkinä kypsyydestä. Myös sukupolvien takaiset tapahtumat, kuten sota ovat varmasti vaikuttaneet tunteiden ilmaisuun. Nyt kun elämme Suomessa aikaa, jolloin ihmisen perustarpeet on turvattu, on aikaa käydä terapiassa ja purkaa tunteita. Mielenkiinnolla odotamme, miten tunneilmaisun normit muuttuvat tulevien sukupolvien aikana, jos muuttuvat. Ajattelumallit ovat tosin ylisukupolvisia ja näin haastavia purkaa.

Lopputulemana mielessämme oli vielä paljon kysymyksiä. Miten tietyissä tilanteissa pitää toimia, miten missäkin yhteisössä kuuluu tuntea ja toimia? Miten tieteen ja tutkimuksen saralla saa tuntea ja mitkä tunteet sallittuja? Artikkelin haastatteluissa korostuvat intohimo ja uppoutuminen. Innostus, ilo ja suru sijoittuvat ehkä normiston ulkopuolelle, koska ne voivat vaikuttaa objektiivisuuteen. Tieteellinen tieto on mieskeskeistä, elitististä, eikä siihen kuulu feminiininen tunne. Kiinnostavaa, miten vähän tiede on lopulta muuttunut vuosien saatossa. Keitä tiede lopulta sitten nykypäivänä palvelee? Tällä kurssilla mielenkiintoisinta ollut tieteen rajojen venyttäminen. Mitä tiede voisi olla?

Ryhmätehtävä 6.11.2020: Vertaisarviointi ja kurssin anti

Mielenkiintoisin kurssi tähän mennessä. Ryhmäläisten mielestä kurssi kehitti ajattelua ja yhteiskuntatieteellistä mielikuvitusta. Kurssi on muokannut tapaamme ymmärtää yhteiskuntatieteitä ja maailmaa. Huomasimme, että on vaikea eritellä opittuja asioita, mutta siitä huolimatta tuntuu että oma ajattelu on kehittynyt runsaasti. Koimme tärkeänä myös keskustelutaitojen kehittymisen: ryhmätehtävien ja lukupiirityöskentelyn ansiosta opimme luottamaan omiin ajatuksiimme ja muotoilemaan niitä, sekä poimimaan muilta hyviä näkökulmia omaan ajatteluun. Kurssin aiheet ja ryhmätehtävät olivat mielekkäitä ja sopivan erilaisia. Aiheista ryhmäläisille jäivät erityisesti mieleen tunteet ja sosiologia, ääni ja kuva sekä valtaan ja luokitteluun liittyvät teemat Édouard Louisin teoksessa Ei enää Eddy. Kaikenlainen vapaa analyysi herätteli mielikuvitusta ja kannusti laajentamaan näkemystä yhteiskuntatieteistä. Kirjottamiseen liittyvät aiheet sekä ryhmäkeskusteluissa että lukupiirissä olivat antoisia. Koimme, että tässä vaiheessa opintoja on helposti epävarma omasta äänestä ja kirjoitustyylistä, ja huomio siitä että tieteellisen kirjoittamisen rajoja voi venyttää ja rikkoa rajustikin oli ryhmäläisille tärkeä.

Ryhmän työskentely on sujunut hyvin. Tapaamisissa on syntynyt paljon keskustelua, puheenvuorot ovat jakaantuneet tasapuolisesti ja jokainen on jakanut hyviä ajatuksia. Keskustelu ei tuntunut missään vaiheessa väkinäiseltä vaan keskustelu eteni aina luontevasti. Keskustelun vapaamuotoisuuden takia olemme usein myös eksyneet aiheesta. Kirjaamiset ja puheenvuorot saatiin jaettua tasaisesti ryhmäläisten kesken. Ison ryhmän aikataulutkin saatiin yllättävän hyvin sopimaan yhteen. Useat viikottaiset tapaamiset ovat olleet hyvää vastapainoa etäluennoille ja itsenäiselle puurtamiselle. Etätyöskentely on tietenkin erilaista, ja pohdimme miten keskustelu ja ryhmätyöskentely olisi eronnut kokemastamme jos olisimme tavanneet kasvokkain.

Ryhmäläisille tuli mieleen seuraavanlaisia kysymyksiä:

- Miten Millsin elämä ja tuotanto on vaikuttanut Juhan työhön?

- Minkä takia lukupiiriin oli valittu tämä kirja eikä Millsin Sosiologinen mielikuvitus?

- Mikä tämän kurssin merkitys on opintojen kannalta?

Maanantain luentokerroilta jäimme kaipaamaan keskustelua ryhmien välillä. Joka kerta ryhmät lukivat oman tekstinsä sanasta sanaan ja sen jälkeen Juha ja Olli keskusteli keskenään. Koimme, että keskusteluun oli vaikea osallistua vaikka aihe olisikin herättänyt ajatuksia. Tilaa ryhmien välisille keskusteluille ja palautteille voisi luoda yksinkertaisesti kysymällä muiden ajatuksia toisen ryhmän tekstistä tai kohdistamalla kysymykset kaikille toisen opettajan sijaan. Eräs ryhmäläinen ehdotti, että opiskelijat voisivat lukea muiden ryhmien tekstit etukäteen, jotta keskusteluun osallistuminen olisi helpompaa. Lisäksi useat ryhmäläiset kokivat, että luennot olivat ajoittain kaoottisia ja poukkoilevia ja niihin oli vaikea keskittyä. Osa kaipasi luennoille tarkempaa rakennetta, mutta osa taas nautti vapaan keskustelun seuraamisesta. Jäimme kaipaamaan luentojen loppuun koontia tapaamiskerran tärkeimmistä aiheista tai oivalluksista. Etätoteutusta ajatellen zoom-luennot maanantaina klo 16-18 on väsyttävä yhdistelmä.