Julkisen sosiologian projekti/YKTA01 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2020/Mielikuvittelijat

Mielikuvittelijat: Emilia M., Oona M., Sofia M., Laura V., Venla A.

6.11.2020, Seitsemäs ja viimeinen ryhmätehtävä

Loppupohdintaa kurssin annista ja omasta oppimisesta

Kirjuri: Oona M.

Mielestämme kurssi on ollut kaiken kaikkiaan antoisa ja opettava. Kurssi tarjosi hyvän katsauksen yhteiskuntatieteiden opiskeluun ja käsitykseen tieteen luonteesta. Koimme oppivamme yhteiskuntatieteiden monialaisuudesta ja siitä, miten monia eri näkökulmia ja tutkimuskohteita tiede tarjoaa ja joihin voi tarttua. Opimme, miten yhteiskuntatieteissä ei ole vain yhtä tapaa tehdä tiedettä ja miten tutkimuskohteita voi löytää montaa kautta, esimerkiksi äänestä tai tunteista. Lähteitä omiin tutkimuksiinsa voi löytää hyvin erilaisista paikoista, eikä vain perinteisesti esimerkiksi tietopankeista.

Koimme myös kurssin antavan näkemyksen tietystä yhteiskuntatieteilijän identiteetistä. Kurssi rikasti omaa yhteiskuntatieteellistä, millsiläisittäin sosiologista, mielikuvitusta, ja kannusti sen käyttöön. Opimme, miten mielikuvituksellisella rohkeudella voi löytää uusia ja merkityksellisiä tutkimusaiheita.

Olimme tyytyväisiä kurssin toteutukseen, etenkin näin korona-aikana. Tällainen läsnäolollinen kurssi oli virkistävä vastapaino nauhoitetuille kursseille, jossa opettajaan ei välttämättä saa mitään kosketusta. Kurssilla oli mielestämme hyvä työmäärä, ja vapaamuotoiset keskustelutehtävät oman ryhmän kanssa olivat mukavia ja avartavia. Kurssilla oli selkeä rakenne, jossa pääsi ryhmätehtävien kautta selkeästi orientoitumaan seuraaviin aiheisiin.

Pidimme myös siitä tavasta, miten ryhmätehtävät käytiin tunneilla läpi, ja miten opettajilta sai aina palautetta ja vertaiskeskustelua omille pohdinnoille. Palaute ja kehut ovat välillä harvinaista herkkua yliopisto-opinnoissa. Plussaa siitä, ettei luennoilla ollut kiireen tuntu (vaikka ehkä opettajien mielestä näin oli). Ryhmätehtävien käsittelyyn käytettiin reilusti aikaa mikä oli mielestämme hyvä. Se ei haitannut, ettei kaikkia ryhmiä keretty käydä jokaisella kerralla läpi, koska opettajista välittyi että jokaisen ryhmän tuotokset on kuitenkin käyty huolellisesti läpi, ja tehtäville sai aina vastakaikua. Kaikki ryhmät kuitenkin tasavertaisesti pääsivät ääneen.

Kehitysehdotukseksi jatkossa ehkä luennon ajankohdan pohtiminen, maanantai iltapäivän tilalle voisi löytyä joku parempikin. Tämä on toisaalta tulkinnallista.

2.11.2020, Kuudes ryhmätehtävä

Luentokertaa varten tehtävänä on lukea Maarit Wagerin artikkeli Tutkijuus ja tunteet ja keskustella ryhmässä sen virittämistä teemoista.

Kirjuri: Emilia M.

- Tutkimukselta yleisesti odotetaan objektiivisuutta ja luonnontieteellisyyttä, joten voidaan ajatella, että tunteet sotkevat tai "pilaavat" tutkimuksen. Onko kuitenkin tunteiden ilmaisemattomuus tutkimuksessa eräänlaista tiedon pimittämistä?

- Kun tutkija tekee työtään, voiko se olla koskaan täysin tunnevapaata? Keskustelussa kävi ilmi, että on harhaa olettaa, että hyvät tutkijat toimivat täysin tunteettomasti, sillä kaikkeen ajattelutyöhön liittyy tunteita. Motiivit tutkimuksen tekemiseen voivat liittyä tunteisiin ja tunneilmaisuun. Tämä kävi varsinkin artikkelin esimerkeistä ilmi.  

- Tunneäly ja tunteiden tulkitseminen voivat antaa sisältöä tutkimukselle.

- Voiko vaikeiden asioiden tutkimisesta uupua? Esimerkiksi yhteiskuntatutkimuksen opiskelijana suuret ja hankalat yhteiskunnalliset ongelmat, kuten ilmastonmuutos tai epätasa-arvo ovat aina läsnä, myös opintojen ja tutkimuksen ulkopuolella. Tunteet voivat lamaannuttaa, joten pohdimme tasapainon löytämistä tunneilmaisussa ja tasapainon löytämisen tärkeyttä esimerkiksi oman mielenterveyden ja jaksamisen kannalta.

- Naisellisen naiseuden roolin ja tutkijan roolin ristiriitaisuus: tutkijan rooli nähdään stereotyyppisesti rationaalisen ajattelun ihannetta korostavana, objektiivisena ja jopa kylmänä, kun taas naiset ja varsinkin naiselliset naiset nähdään liian tunteellisina ja kykenemättöminä objektiivisuuteen.

- Naisten tunteiden ilmaisua voidaan käyttää tutkijayhteisöissä vallankäytönkeinona: tunteet nähdään heikkoutena ja paheksuttavana asiana, jolloin tunteiden ilmaisu voi ylläpitää sosiaalisia rooleja ja rakenteita.

- Tiedeyhteisössä naiset eivät halua ilmaista "naisellisia" piirteitä. Naiset voivat jopa karttaa naisellisen naisen roolia tietoisesti ja näin pyrkiä mukautumaan tutkijayhteisöön ja hakea menestystä. Tätä ajattelua nostatti esimerkiksi artikkelissa esiin tuotu "kanamaisuuden" kritiikki.

- Kävimme myös keskustelua siitä, että tunteettomuuden voidaan ajatella olevan epähumaania, mutta kuitenkin esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa ollaan opittu tukahduttamaan tunteita. Äkkinäiset tunnereaktiot voidaan nähdä hallitsemattomina purkauksina ja jopa häpeällisinä. Liittyykö tämä kylmään ja objektiiviseen tutkimusihanteeseen?

- Sukupuolinormit voivat vaikuttaa tunteiden tulkintaan. Vihainen nainen on ylitunteellinen tai järjetön, kun taas vihainen mies on vain vihainen.

- Kulttuurillisen kontekstin vaikutus tunteiden tulkintaan ja erilaisiin tunnesääntöihin. Keskustelussa nostimme esimerkiksi häpeän tunteen kulttuurierot ja kasvojen menettämisen ilmiön kiinalaisessa kulttuurissa. Kasvojen menetyksessä häpeän tunne heijastuu myös henkilön perheeseen ja lähipiiriin. Häpeän tunne ilmenee kasvojen menettämisen yhteydessä myös pitkäkestoisempana.

25.10.2020, Viides ryhmätehtävä

Tarkastelussa on ääni, kuva ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus. Mitä ne tarkoittavat yhteiskuntatutkijalle? Mitä niiden avulla voi kuulla, kuvitella? Mitä ääni on, mitä häly, melu, kohina? Entä kuva? Miten tehdä yhteiskuntatutkimusta kuvista, elävästä kuvasta, dokumentista?

Kirjuri: Sofia M.

Linkki käsittelemäämme videoon: https://areena.yle.fi/1-50650181

Tarkastelimme ääntä sosiaalisena ilmiönä ylex:n komedisen Äänien vuosikokous-videon kautta. Videossa äänet ovat hyvin pelkistettyjä ja näyttelijöiden tuottamia, mutta tunnistimme hahmoista jokaisen yhtä lukuunottamatta (toimitusjohtaja-hahmo). Äänet kuvaavat suomalaisia yrityksiä, brändejä tai toimijoita, kuten S-ryhmän itsepalvelukassa, Big Brother, puhelinvastaaja ja VR. Se, että äänet olivat meille kaikille hyvin tuttuja, kertoo yhteiskuntamme yrityskeskeisyydestä. Siinä missä jossain aikakaudella tai paikassa kaikki tunnistavat vaikkapa lintujen äänet, suomalaisessa yhteiskunnassa yritysten voi katsoa jopa syrjäyttäneen perinteiset tai luontoonliittyvät äänet tunnistettavuudellaan. Keskeistä onkin ymmärtää äänten kulttuurinen konteksti: tunnistaakseen videon äänet ja ymmärtääkseen näin videon juonen, täytyy suomalaisen kulttuurin olla arkisella tasolla katsojalle tuttu. Mietimme mikä mahtaa olla tuo meille tuntematon toimitusjohtaja-hahmo ja onko sukupolvikuilu syynä sille, ettemme tunnista sitä. Toisaalta kulttuurisidonnaisuus tulee videon äänissä esille kielen kautta. Videolla ei ole kohinaa tai muuta äänimaisemaa taustalla, vaan äänet perustuvat suomen kielen käyttöön. Video avautuu vain jos katsoja ymmärtää suomen kieltä. Vieraskieliset äänet, kuten puhelinvastaajan tai VR:n kuulutuksen ruotsin- ja englanninkieliset osiot voivat taas kuulostaa suomalaiselle kuulijalle melulta. Pohdimme moniko huomaisi, jos junankuulutuksen englanninkielinen ääni puhuisi tutulla äänenpainolla jotain normaalista poikkeavaa.

Videon ääniä tarkastellessa myös odotukset ovat tärkeässä asemassa. Äänet liittyvät vahvasti edustamaansa yritykseen luomalla siitä mielikuvaa (esim.Big Brother), helpottamalla käytännön toimintaa (esim. itsepalvelukassa) ja tuottamalla informaatiota (esim. VR). Äänet ovat siis vahvasti reguloituja ja arkielämässä ihminen olettaakin kuulevansa videon äänet astuessaan junaan tai soittaessaan puhelinvastaajaan. Videon koomisuus perustuukin, siihen että äänet on siirretty niiden normaalista kontekstista fiktiiviseen vuosikokoustilanteeseen, jossa äänet vieläpä vuorovaikuttavat keskenään itselleen tyypillisillä tavoilla. Varsinkin videon lopussa VR:n kuulutus, jossa ääni puhuu bilependolinosta on odottamaton ja siksi koominen.

Videon äänet tuovat kuulijalan mieleen niiden tunteettomuudesta ja henkilöttömyydestään huolimatta muistoja ja merkityksiä, jotka jokainen tulkitsee eri tavoin. Toiselle junankuulutus voi tuoda mieleen ikäviä muistoja kodin jättämisestä, kun taas toiselle herää mielikuvia lomasta. Äänien tulkitsesen voikin katsoa olevan omalla tavallaan sosiaalista toimintaa. Myös melun ja äänen raja voi olla vaikea määrittää; toiselle kuulutukset ovat melua, kun taas toisille toiminnan kannalta välttämättömiä. Pohdimme myös merkityksiä, joita sukupuoli luo ääniin. Oletamme helposti pelkän äänen perusteella puhujan sukupuolen. Lisäksi huomioimme, että olettamamme miesäänet olivat rooleissa, jotka olivat käskeviä tai informatiivisia (Big Brother, puhelinvastaaja), kun taas naisäänet oli asetettu asiakaspalvelutilanteeseen, jossa pyritään välittämään miellyttävää mielikuvaa (itsepalvelukassa). Päättelimme äänten heijastavan yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolistereotypioita.

Pohdimme myös kuvaavatko videon äänet suomalaisen yhteiskunnan byrokratiaa, jossa ihmisten tavoittamisen sijaan usein törmää robotteihin tai nauhoitettuihin ääniin. Videon äänet ovat henkilöttömiä, informatiivisia eivätkä itsessään välitä tunteita. Yhteiskuntatutkimuksessa ääntä voi käyttää esimerkiksi kulttuurisen kontekstin kuvaamiseen tai analyysin aineistona. Komediset äänimaisemat voivat olla kantaaottavia ja ajatuksia herättäviä.

19.10.2020, Neljäs ryhmätehtävä

Keskustelua kaunokirjallisuuden käytöstä yhteiskuntatutkimuksessa'

Teemoja, joita nousi esiin keskustelussamme:

Kirjuri: Laura V

-Varmasti omassa opiskelijan arjessa kiinnostuisimme enemmän alan artikkeleista, jos niissä silloin tällöin olisi pientä maustetta.

-Pohdimme, onko meille kellekään tullut vastaan alan tutkimusta tai artikkelia, jossa olisi hyödynnetty kaunokirjallisuutta tyylilajina.

-Kun kirjailija kirjoittaa romaanin, tarkoitus ei välttämättä ole tieteellinen. Jos tutkija kirjoittaa kaunokirjallisella tyylillä, silloin tarkoitus on olla tieteellinen. Tässä siis ero.

-Kummatkin, sosiologia ja kaunokirjallisuus, tutkivat inhimillisyyttä ja ihmistä. Kaunokirjallisuuden termeillä voidaan joskus tavoittaa jotakin, johon tieteen termit eivät riitä.

-Ihminen on paljon syvempi kuin numerot. Tiedeyhteisössä voisi antaa enemmän arvostusta myös kaunokirjallisista saavutuksista kirjoittamisessa. Suurenkin tilastollisen saavutuksen merkitys voi jäädä pieneksi, jos sen tulkinta vaatii kovin kuivaa ja kylmää otetta: me kaikki saatamme tylsistyä.

-Kaunokirjallinen lähestymistapa voi auttaa tutkijaa pääsemään tilastoja pidemmälle.

-Kaunokirjallisuus rikastuttaa yhteiskuntatieteellistä ajattelua ja tuo siihen uusia näkökulmia.

-Taide kuvaa oivasti yhteiskunnan ilmapiiriä. vrt. 1800-luvun Suomen taiteeseen piilotettu venäjävastaisuus.

-Kirjallisuus saattaa myös muovata tapaamme ajatella. Tätäkin täytyy tutkia. Mitä kaunokirjallisuus voi edustaa tietämättään?

-Kaunokirjallisuudessa on paljon yleistettävää, mutta kerrotaan myös yksittäisten ihmisten tarinoita. Tässä voidaan Millsin oppien mukaan miettiä, mihin suurempaan todellisuuteen yksilön tarina liittyy.

-Kaunokirjallisuus voi auttaa tutkijaa keksimään uusia tutkimuskohteita.

-Kaikki tekstit saavat jokaisen lukijan mielessä vielä oman merkityksensä.

5.10.2020, Kolmas ryhmätehtävä

Miten yhteiskuntatieteilijä voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan?

kirjuri: Venla A.

Tällä viikolla tehtävänämme oli pohtia yhteiskuntatieteilijän osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Samassa tapaamisessa käsittelimme myös lukupiirikirjan muutamaa kappaletta, joista löysimme paljon yhtymäkohtia erityisesti Suvi Salmenniemen puheeseen pohjautuvaan tekstiin, jossa viitattiinkin paljon C. Wright Millsiin.

Yhteiskuntatieteilijällä on aina vastuunsa ja yhteiskunnallinen vaikuttamismahdollisuutensa siinä, mitä ylipäätään lähtee tutkimaan. Koimme mielenkiintoiseksi Salmenniemen mainitseman ajatuksen niin sanotuille ”joutomaille” astumisesta, eli sosiologisen katseen kohdistamisesta niihin yhteiskuntamme katveisiin, joille ei valtavirrassa avaudu samanlaista tilaa kuin muille. Näissä valinnoissa on aina arvolataus siinä, kuka tutkii, miten tutkii ja mitä sekä mistä näkökulmasta. Yhteiskuntatieteilijä voi siis jo tutkimusvalinnoillaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

Kun yhteiskuntatieteilijä sitten alkaa kirjoittaa, tulisi hänen arvioida, kirjoittaako hän alitajuisesti pelkästään pönkittääkseen asemaansa tiedeyhteisössä vai onko teksti ulospäinsuuntautuvaa ja yleistajuista – kriittistä ja monipuolista tietoa, jota voidaan levittää ja jonka avulla voidaan ruokkia yhteiskunnallista muutosta. Tarjoaako hän siis yhteiskunnallisesti käyttökelpoista tietoa?

Jotta yhteiskuntatieteilijä voi kirjoittaa yhteiskunnallisen toiminnan kannalta hedelmällistä tekstiä, tulee hänen myös astua ulos tiedeyhteisöstä ja sen totuuksista ja pyrkiä tavoittamaan ihmisten arkiteorioita, joiden kautta Salmenniemen mukaan monien kamppailujen logiikka avautuu. Tarvitaan siis Suorannan ja Ryynäsen mainitsemaa ”laaja-alaista ymmärrystä tietämisestä, jota tapahtuu monin tavoin”. Millsmäisesti ilmaistuna yksilöiden kokemuksia voidaan peilata laajempiin yhteiskunnallisiin virtoihin ja rakennelmiin, jolloin analyysille ja toiminnalle avautuu uusia kohteita.

Yhteiskuntatieteilijän on pysyttävä kriittisenä ympäröivää maailmaa kohtaan ja pyrittävä tunnistamaan ja kyseenalaistamaan niitä kohtia, jotka voisivat toimia paremmin. Maailman puolueeton selittäminen ja tarkasteleminen harvoin tarjoaa mahdollisuuksia tai vaihtoehtoja, joita vallitsevien olosuhteiden muutokseen tarvitaan. Yhteiskuntatieteilijän voikin tarjota vaihtoehtoisia yhteiskunnan toteuttamisen ja olemisen toiston tapoja, hyödyntää sosiologista mielikuvitustaan ja sen kautta ymmärtää, millainen maailma voisi olla, ei pelkästään millainen se nyt on.

Keskustelussa nousi esiin myös solidaarisuuden velvollisuus. Yhteiskuntatieteilijällä katsottiin olevan velvollisuus siirtää opiskelemansa aiheet käytäntöön ja laittaa ne työskentelemään jonkin asian puolesta. Katsoa ruohonjuuritasolle, joutomaiden ihmisiin. On tärkeää muistuttaa itselleen, ettemme opiskele opintopisteiden vuoksi.

Keskustelumme kääntyi myös siihen, millaisissa raameissa yhteiskuntatieteilijän tulisi toteuttaa yhteiskunnallista toimijuuttaan. Erityisesti pohdimme tätä Suorannan ja Ryynäsen artikkelissa esitellyn Guinea-Bissaun esimerkin kautta. Yhteiskuntatieteilijän tulisi asennoitua kohteeseensa nöyrästi ja välttää Fals Bordan mainitsemaa (länsimaisen) teknikon roolia, jossa tilanteeseen luodaan selkeä hierarkia ja luennoiva asetelma. Yhteiskuntatieteilijän tulisi toimia keskustellen, vuoropuhelussa ja osallistuen. Toimintatutkimuksen ja kehityshankkeiden piirissä yhteiskuntatieteilijän tai kenen tahansa toimijan tulisi myös pyrkiä työskentelemään itsensä työttömäksi. Tällä tarkoitetaan toimintaa, jossa kohteen omavetoisuutta ja itsenäistä kehitystä tuetaan niin, ettei toiminta kohteessa luo uusia riippuvuuksia ulkopuolisiin johtovoimiin. Jotta yhteiskuntatieteiden hyöty voisi olla parhaimmillaan, tulisi sen tuottaa ja tukea omaehtoisia, itse toimivia ja kriittisiä yhteisöjä, joilla on mahdollisuus toimia tasavertaisessa kanssakäymisessä muiden kanssa.

Lopulta yhteiskuntatieteilijän tulisi toiminnassaan löytää tasapaino utopioiden rakentamisen ja nykytilanteen tutkimisen välillä. Optimistisuus ei tarkoita kritiikittömyyttä tai silmien sulkemista nykytilanteelta, vaan optimismi ja todellisuudentaju yhdessä luovat mahdollisuuden sosiologisen mielikuvituksen menestykselle. Yhteiskuntatieteilijä voi toimia yhteiskunnassa muutoksen tukena ajattelemalla toisin, kriittisesti ja jatkuvasti oppien

28.9.2020, Toinen ryhmätehtävä

Miten valta ja yhteiskunnallinen luokittelu näkyvät Eddyn tekstissä?

Kirjuri: Oona M.

Kirjassa kuvataan Eddyn humalaista isää tappelemassa baarin edustalla. Tällainen käytös nähdään yleensä alaluokkaisena. Mietimme tässä yhteydessä empatiakuilun käsitettä: alkoholin juominen ja humalassa räyhääminen saatetaan ajatella vain yksilön omana vikana, alaluokalle tyypillisenä ”sivuvaikutuksena”. Paremmassa asemassa olevat eivät ehkä siksi näe syytä kiinnittää asiaan sen suurempaa huomiota, tai ajatella sen olevankin rakenteellinen ongelma. Huonommassa taloudellisessa asemassa oleville alkoholin käyttö voi kuitenkin olla tapa irtautua vaikeasta arjesta, tapa hankkia jonkinlaista henkistä pääomaa.

Baaritappelukohtaus voisi kuvata myös sukupuoliroolien luokittelua. Miehet yleensä ajatellaan aggressiivisiksi ja impulsiivisiksi, kun taas naiset rauhallisempina, lepyttelevässä roolissa.

Kirjan kappaleessa tulee ilmi, että Eddy ja hänen perheensä kuuluvat jossain määrin huono-osaisempaan yhteiskuntaluokkaan (”Yhä edelleen maksan tuosta perheelleni ja yhteiskuntaluokalleni tyypillisestä laiminlyönnistä…”). Tällaisessa asemassa olevien perheiden lapset eivät välttämättä saa samalla tavalla tukea ja vahvistusta vanhemmilta, kuin parempi osaisten perheiden. Lasten ja aikuisten välillä voi myös olla tietynlaista luokittelua ja valta-asettelua. Eddyn tapauksessa vanhemmat tuntuvat laiminlyövän kasvatusta, esimerkiksi olemalla korjauttamatta Eddyn hampaisiin liittyvää vaivaa, ja isä luo tietyllä tavalla valtaa lapsia vastaan pelon avulla, julman eläintenkohtelun kautta.

Ensimmäinen lause ”Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa”, sai meidät miettimään sosioekonomisen aseman vaikutusta onnellisuuden kokemiseen. Niukkuudessa ja yleisesti taloudellisesti huonossa asemassa eläminen voi varmasti olla yhteydessä kokemukseen onnellisuudesta tai hyvästä elämästä. Yhteiskunnan eriarvoinen luokittelu tulee tässä näkyviin selkeästi.

Kirjassa kuvataan Eddyn kantavan häpeää omasta taustastaan, kun hän myöhemmin opiskelemaan mennessään valehtelee opiskelukavereilleen perheestään. Korkean asteen koulun ajatellaan olevan sivistyksellinen, ylempiarvoinen ympäristö, joten Eddy tavallaan pääsee pois omasta yhteiskuntaluokastaan. Mielenkiintoista tässä kohtauksessa kirjassa oli se, miten Eddyn opiskelukaverit suoraan kysyivät kyseenalaistaen, miksi Eddyn vanhemmat eivät olleet korjanneet tämän hampaita, ikään kuin osaamatta ollenkaan samaistua alemmasta luokasta tulevan kokemusmaailmaan.

Yhteiskunnallinen luokittelu näkyy myös erontekona erilaisuuteen, vähemmistöihin. Kirjassa Eddy kuvaa tuntevansa ulkopuolisuutta perheessään poikkeavalla ulkomuodollaan, ja koulussa hän joutuu silmätikuksi ja kiusatuksi kun hänen oletetaan kuuluvan seksuaalivähemmistöön. Kiusaamisessa jaottelua luodaan tiettyjen sanavalintojen kautta. Kielenkäyttö on yksi vallan käytön muoto. Vertauksena ”Eriarvoisuuden tila Suomessa”-raporttiin, yhden tutkimuksen mukaan (Souto, 2011) yläkoulun oppilaat ja henkilökunta lukivat rasismiksi vain fyysisen väkivallan, eivät rasistisia sanallisia ilmauksia, vitsejä ja muita, vaikka sen vaikutukset ovat yhtä haitalliset fyysisen väkivallan kohdalla. Sanallista väkivaltaa on helpompi ja mahdollista tehdä salassa, niin kuin kirjan tapauksessakin, ja siitä ei koidu seurauksia, sen olemassaolo yhteiskunnassa ikään kuin hiljaisesti hyväksytään.

Pohdimme lisäksi myös kirjasta käytävää yleistä keskustelua. Kirjan kirjoittaja kuvaa kirjassa omaa tarinaansa ja tuo intiimejä asioita julkisuuteen. Vastaanotto oli kuitenkin kriittinen ja sai esimerkiksi kirjassa kuvatun pienen kylän asukkaat puolustuskannalle. Tarinassa kuvattua köyhyyttä ei haluttu myöntää Ranskassa esiintyvän, mikä osakseen ehkä kertoo yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tietynlaisesta hyväksymisestä, olemassaolon sivuutuksesta.

21.9.2020 Ensimmäinen ryhmätehtävä

Viikkotehtävänä on kehittää ryhmässä 2-3 koronaepidemia-aiheista yhteiskuntatieteellistä tutkimusongelmaa. Pohtikaa yhdessä myös sitä, miten näitä kysymyksiä voisi käytännössä tutkia? Mitä vaikeuksia näiden aiheiden tutkimuksessa voi olla? Ryhmätyön pohjaksi katselkaa keskustelu Pandemian hallinta: yksilön ja yhteiskunnan vastuu, jossa tiedekuntamme prof. Liisa Häikiö ja tutkija Lauri Lahikainen keskustelevat.

• Millaisia perusteluja on olla noudattamatta epidemia-ajan ohjeita? Entä miten perustellaan niiden noudattamista?

Miten tutkia: Perusteluja toiminnalle voisi selvittää haastattelun tai kyselytutkimuksen avulla. Ongelmia: Ihmiset usein kertovat asioita, joita kuvittelevat tutkijan haluavan kuulla ja, jotka laittavat heidät hyvään valoon. Uskalletaanko ohjeiden laiminlyönnistä puhua? Epidemian alueellisuus: Onko omassa arjessa mahdollisuuksia tehdä valintoja ohjeiden noudattamisesta? --> Tutkimuksen voisi kohdentaa alueellisesti.

• Onko ihmisten mielissä tilaa ilmastonmuutokselle koronaepidemian keskellä?

Miten tutkia: Uusia asennetutkimuksia voisi verrata ennen koronaa tehtyihin tutkimuksiin. Ilmastonmuutos- ja koronaepidemiakysymyksiä voisi rinnastaa, ja katsoa kumpiin tutkittavat kohdistavat huomiotaan. Ongelmia: Löydetäänkö aineistoa, johon voidaan verrata? Miten määritellään mieli ja sinne "mahtuminen"? Voimmeko päästä kenenkään mielen sisälle? Vaikka mietitään enemmän koronaa, se ei aina välttämättä syrjäytä ilmastonmuutosta?

• Jos sosiaalinen järjestys on järkkynyt koronan seurauksena, onko se vaikuttanut yhteiskunnalliseen aktivismiin?

Miten tutkia: Median analysointi: vaihtoehtoisia aktivismin muotoja myös internetissä. Aktivisteja voisi haastatella kohdennetusti. Onko mielenosoituksia ollut enemmän vai vähemmän kuin ennen koronaa? Tulkitaanko aktivismin lisääntyneen vai vähentyneen? Ongelmia: Aiheen rajaamisen kanssa täytyy olla tarkkana. Täytyy varoa syy-seuraus -suhteiden olettamista. Voidaanko korona-ajan aktivismia tavoittaa, jos sitä tapahtuu internetissä? Pitäisikö tutkimus tarkentaa yhteen sosiaalisenmedian alustaan tai yhteen aktivismin aiheeseen?