Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2010 kurssi/Uudet lukutaidot

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusien lukutaitojen määritelmiä[muokkaa]

Uusilla lukutaidoilla (engl. new literacies) tarkoitetaan sellaisia lukemisen ja luetun ymmärtämisen muotoja, jotka ovat syntyneet digitaalisen teknologian kehityksen myötä. Käsite on verraten tuore; se esiintyi ensimmäisen kerran tieteellisen artikkelin otsikossa vuonna 1993[1]. Käsitteen määritelmä on yhä avoin, johtuen etenkin lukutaito-käsitteen monimerkityksellisyydestä. Termin osa literacy käsittää luku-, kirjoitus- ja laskutaidon lisäksi myös yleisemmin tiedon, oppimisen, ilmaisun ja kulttuurin hallinnan.Terminologian sekavuus johtuu osaksi kansainvälisestä keskustelusta ja eri kulttuureista. Yhdysvalloissa suositaan medialukutaidon käsitettä, kun taas eurooppalaisessa kontekstissa, varsinkin Englannissa - josta monet mediakasvatuksen ideat ja käytännöt rantautuivat Suomeen 1980-luvulla – puhutaan mediakasvatuksesta. Yhdysvalloista tulleella ’medialukutaidon’ käsitteellä on kuitenkin merkittävä sija suomalaisessakin keskustelussa. Varsinkin uusien medioiden käyttöön liitetään joukko niin sanottuja uusia lukutaitoja. Tällaisia ovat esimerkiksi tietokonelukutaito, digitaalinen lukutaito, pelilukutaito, brändilukutaito tai visuaalinen lukutaito[2] sekä funktionaalinen ja kulttuurinen lukutaito[3].

Uusia lukutaitoja voidaan karkeasti jakaen tarkastella kahdesta eri lähtökohdasta käsin: teknologiapainotteisesti tai käyttäjäpainotteisesti. Teknologiapainotteinen näkökulma keskittyy ennen kaikkea niihin teknisiin ratkaisuihin, joilla tietoa nykypäivänä jaetaan, sekä lukijan edellytyksiin olla niiden kanssa vuorovaikutuksessa. Tällöin nämä tekniset ratkaisut nähdään ensisijaisesti uuden lukutaidon sekä tiedon tuottamisen ja jakamisen välineenä. Teknisiin ratkaisuihin voidaan laskea kuuluvan niin erilaiset mekaaniset ja elektroniset laitteet kuin tiedon välittymisen kanavatkin (Internet, pikaviestimet, sosiaaliset mediat jne.) Käyttäjäpainotteinen näkökulma taas merkitsee ensisijaista kiinnostusta siihen, miten lukija löytää ja valikoi informaatiota ja miten hän siihen suhtautuu - missä tahansa ympäristössä. Tässä mielessä uudet lukutaidot näyttäytyvät merkityksen muodostamisen osana, työkaluina, joihin liittyy vahvasti refleksiivisyys ja kriittinen ajattelu, kyky arvioida monessa muodossa olevaa informaatiota. Samalla tavoin kuin perinteiseen luku- ja kirjoitustaitoon katsotaan kuuluvaksi myös sellaiset taidot kuten erilaisten tekstilajien tunnistaminen ja oikeanlaisen sävyn valikoiminen tekstiin esimerkiksi lähetettäessä virallisia sähköposteja, kuuluu myös uusiin lukutaitoihin perustietämys Internetin etiketistä ja säännöistä. Tekijäinoikeus- ja yksityisyydensuojalakeja on tunnettava, kun julkaisee omaa materiaaliaan Internetissä. Lisäksi uusia lukutaitoja hyvin hallitakseen tulee ymmärtää Internetin julkista luonnetta sekä osata toimia vastuullisesti julkaistessaan sisältöjä.

Uudet lukutaidot ovat uusi tapa ymmärtää perinteinen lukutaidon käsite. Se viittaa käytäntöihin, jotka välittyvät post-typografisten eli painoviestinnän jälkeisten hypertekstien kautta. Uudet lukutaidot sisältävät suhteessa perinteisiin lukutaidon käsitteellistyksiin uuden eetoksen, jolle keskeistä on lukutaitojen osallistava luonne, kollaboratiivisuus (yhteistoiminnallisuus) ja jaettavuus.[4] Esimerkkinä tästä voidaan mainita erilaiset wiki-ympäristöt, joissa artikkeleita luodaan kollektiivisesti. Uusien lukutaitojen hallinta helpottaa ja monipuolistaa tiedon hankintaa ja tuottamista, mutta se myös vaatii lukijaltaan eri tyyppisiä taitoja kuin perinteiset lukutaidot, kuten uudenlaista näkökulmaa tiedon luotettavuuden arviointiin. Uusien lukutaitojen voidaan ajatella korostavan kykyä navigoida nykymaailman tietotulvassa ja erotella sen seasta oleelliset ja luotettavat lähteet. Painetut lähteet eivät enää automaattisesti saa luotettavuuden leimaa vaan sekä sähköisiä että paperille tuotettuja lähteitä luetaan kriittisesti. Kirjoitettujen tekstien lisäksi (ja monesti niiden yhteydessä) lukijan on hahmotettava ja luettava esimerkiksi kuvaa, grafiikkaa, animaatiota ja ääntä, joilla voi tekstin ymmärtämisen kannalta olla hyvinkin suuri merkitys. Yhä useammin varsinkin sosiaalisissa medioissa esiintyy myös erilaisia lyhenteitä ja kirjainyhdistelmiä joiden merkitys on tunnettava jotta viestin voi ymmärtää oikein. Kirjoittaja voi pyrkiä hälventämään tekstinsä monitulkintaisuutta esimerkiksi hymiöiden käytöllä, mutta niiden merkitysten avautuminen edellyttää uudenlaisen semioottisen merkkijärjestelmän tuntemista.

Koulu, oppiminen ja uudet lukutaidot[muokkaa]

Digitaalisten informaatio- ja kommunikaatioteknologioiden aikakaudella oppilaat saattavat jo nuorina hallita uusia lukutaitoja opettajiaan paremmin. Opettajan ja oppilaan roolit voivat joissain tilanteissa muuttua jopa käänteisiksi. Opettajan merkityksen ei silti tarvitse vähentyä, vaan muuttua. Uusien lukutaitojen vaatimuksia ymmärtävä opettaja ei enää aiempaan tapaan yritä 'jakaa' ja 'annostella' lukutaitoja, vaan kanavoida ja suunnata oppimista perehtymällä uusiin informaatio- ja kommunikaatioteknologioihin, tunnistamalla niiden vaatimat uudet lukutaidot ja arvioimalla, miten niiden kehittymistä voidaan edistää. Näin hän kannustaa ja tukee oppilaiden omaehtoista uusien lukutaitojen oppimista. Tavoitteena on koululaitos, jossa "sen sijaan että opettaja olisi kaiken lukutaitoihin liittyvän tiedon ainut lähde, hänestä tulee sellaisten oppimiskäytäntöjen organisoija, jossa luokkahuoneyhteisön jäsenet jakavat omaksumiaan ja käyttämiään uusia lukutaitoja toistensa kanssa".[5] Todellisuudessa tällainen käytäntö on kuitenkin koulumaailmassa vielä lapsenkengissä ja opettajat nojaavat suurelta osin perinteisiin opetusmalleihin. Uusien lukutaitojen rooli tulisikin tulevaisuudessa ottaa huomioon jo opettajien koulutusvaiheessa, jotta uudenlainen lähtökohta oppimiseen realisoituisi.

Uusien lukutaitojen käsitteen voidaan myös katsoa kytkeytyvän uusiin käsityksiin oppimisesta. "Uusi oppiminen" ei ole niinkään ylhäältä johdettua oppimista, jossa yksi opettaa (ja päättää sen mitä opiskellaan) muiden kuunnellessa, vaan oppiminen nähdään yhteisöllisenä prosessina, vertaisoppimisena. Kun oppia ja tietoa jaetaan yhdessä sellaisen ryhmän sisällä, jossa kaikki ovat tasavertaisesti ryhmän jäseniä, olennaisinta ei ole se kuka tietää tai ei tiedä mitäkin, vaan se mitä koko ryhmä tietää yhdessä. Ulkoa opettelemisen sijaan kyky hakea ja valikoida tietoa ja käyttää löytämäänsä järkevästi omiin tarpeisiinsa korostuu. Tietomäärän lisääntyessä ja sen tullessa Internetin myötä myös helpommin saavutettavaksi ei voida enää olettaa, että jostakin asiasta haettaisiin kaikki mahdollinen saatavilla oleva tieto, vaan käytettävien lähteiden rajaaminen kokonaisuuden kannalta mielekkäästi muodostuu yhä olennaisemmaksi taidoksi.

Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta johtuen oppilaitokset ovat joutuneet karsimaan kulujaan ja siirtymään yhä innovatiivisempiin tapoihin opettaa. Säästöjen keskiössä ovat olleet erityisesti internetpohjaiset oppimisalustat, joiden avulla erityisesti materiaalikulut on saatu laskemaan. Oppimisalustat vaativat oppilailta kuitenkin yhä uusia taitoja hahmottaa digitaalista tiedonhankintaa ja -tuotantoa. Opetusohjelma tulisikin muokata niin, että oppilailta löytyisivät perustiedot digitaalisten medioiden käytöstä jo ennen niiden käyttöönottoa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tietotekniikan, medialukutaidon ja informaatiolukutaidon opettaminen tulisi aloittaa jo perusopetuksen ala-asteella. Digitaalisten oppimisalustojen käyttäminen varhaisista opiskeluvaiheista lähtien on kuitenkin kannattavaa, sillä niiden sujuva hallitseminen lisää valmiuksia toimia työelämässä. Hyvä medialukutaito ja valmius ymmärtää tietotekniikkaa tullee korostumaan entisestään käytännössä kaikilla aloilla.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. Buckingham, D. (1993) Towards new literacies, information technology, english and media education. The English and Media Magazine, Summer, pp. 20-25.
  2. Kupiainen, Sintonen, Suoranta.: Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet, teoksessa Näkökulmia mediakasvatukseen., s. 5. Helsinki: Mediakasvatusseura, 2007. [1]
  3. Seppänen, J. (2001) Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa, pp. 16-17. Tampere: Vastapaino.
  4. Lankshear & Knobel: New Literacies. Everyday Practices & Classroom Learning, s. 25, 73. Buckingham: Open University Press, 2006. [2]
  5. Leu, D.J., Jr., Kinzer, C.K., Coiro, J., & Cammack, D.W. (2004). "Toward a theory of new literacies emerging from the Internet and other information and communication technologies". Teoksessa R.B. Ruddell, & N. Unrau (toim.), Theoretical models and processes of reading (5. laitos, s. 1570–1613). Newark, DE: International Reading Association. [3]

Aiheesta muualla[muokkaa]