Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2015 kurssi/Oppimismodulit/moduli I-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SMAL-ryhmän keskustelu löytyy kokonaisuudessaan ryhmän omalta sivulta. Tässä teemoja keskustelustamme:

Medialukutaidosta puhutaan useimmiten suhteessa lapsiin, niin myös tässä videossa. Veee esittikin keskustelun alussa tärkeän kysymyksen: Miten on vanhusten medialukutaidon taito?

Koulusta on haastavaa keskustella, sillä jokaisella on erilaisia muistoja omista kouluvuosistaan. Vaikka kaksi keskustelijaa olisivat käyneet saman koulun ja istuneet samoilla tunneilla, kokemukset ja niiden pohjalta käsitykset oppimisesta voivat olla hyvinkin erilaisia. Koska ryhmämme jäsenet ovat tottuneita tietotekniikan käyttäjiä, on helppoa ajatella, että kaikilla muillakin on samat taidot. Ryhmän jäsenten omien kokemusten pohjalta kuitenkin huomasimme, että näin ei välttämättä ole. Tajusimme, että itsellämme taidot ovat kehittyneet osittain pakosta: jos emme olisi pystyneet itse ratkaisemaan teknisiä ongelmia, eivät muut perheenjäsenet olisi osanneet auttaa ja siksi asioista oli ollut pakko ottaa itse selvää.

Keskustelimme myös luennolla esiin tulleesta väitteestä, jonka mukaan koulu ei enää ole oppimisen paikka, vaan paikka, jonne viedään tietty panos. Mielestämme ilmiössä ei ole mitään uutta.


Plan B:n keskustelun keskeisimpiä ajatuksia aiheesta:

Johdantovideon keskeisinä asioina pidettiin ryhmässämme eroja medialukutaidossa toisaalta sukupuolten ja toisaalta eri sukupolvien välillä. Diginatiiveiksi nimetty sukupolvi on usein edellisiä sukupolvia etevämpi käyttämään nykyaikaisia tietolähteitä ja laitteita. Toisaalta tuli esille myös ero sukupuolinen ero; tyttöjen ja poikien kiinnostukset painottuvat eri tavoin ja eroavaisuutta on havaittavissa myös lukutaidoissa. Nämä haastavat nykyisen koulujärjestelmän.

Ryhmämme piti koulujärjestelmän uudistamista tarpeellisena. Nähtiin tarpeellisena tuoda opetukseen konkreettisemmin digitaalisen lukutaidon kolme tasoa ja erilaisia digitaalisia sovelluksia. Oleellisena pidettiin myös opettajien ammattitaidon lisääminen digitaalisuuden suhteen. Koska digitaalisuus on olennaisesti osana arkielämää, pidimme tärkeänä, ettei sitä rajata kouluympäristön ulkopuolelle, vaan annetaan sielläkin välineitä ja valmiuksia muuttuvaan maailmaan. Valtaisassa mediatulvassa ja jatkuvasti kehittyvässä digitaalisessa ympäristössä opitaan tekemisen kautta. Monipuolinen lukutaito on keskeinen väline tässä uudistuvassa ympäristössä selviytymiseen ja asioiden oppimiseen. Eräs ryhmämme jäsen tiivisti oivallisesti: ” Opittua ja koettua on tärkeää osata heijastaa kokonaisvaltaisesti omaan elämään, ettei se yksilön minuus huku pelkästään digitaalisten verkkojen taakse.” Keskustelu kokonaisuudessaan löytyy: Plan_B:n_oma_huone#Moduli_1


Mystisten siilien tuhinat:

Videossa oli kaksi selkeää teemaa. Ensimmäinen koski lasten toimijuutta informaatioyhteiskunnassa ja -ympäristöissä. Toisessa teemassa keskityttiin määrittelemään digitaalisen lukutaidon sisältöä ja vaatimuksia.

Videossa viitattiin tutkimukseen, jossa tytöt näyttäytyivät monipuolisimpina toimijoina informaatioympäristöissä. Tällä esitettiin olevan vastaavuutta myös aikuisten kohdalla, jossa miesten esitettiin olevan syrjäytyneitä kulttuurisista harrastuksista, ja tämä vaikuttaisi sosiaaliseen pääomaan ja terveyteen. Arvelimme, että taustalla voisivat olla enemmänkin yhteiskunnassamme valloillaan olevien stereotypioiden vaikutukset: miehet nähdään suorittajina ja kilpailuhenkisinä eli tavallaan ajatellaan, että jos mies tekee jotain, niin miehen on oltava siinä hyvä ja tehtävä tosissaan. Tämä taas johtaa siihen, että miehet eivät uskalla astua ulos oletetusta roolistaan ja ympäristön asettamien paineiden vuoksi keskittyvät enimmäkseen johonkin tiettyyn asiaan voidakseen olla siinä hyviä ja vakavasti otettavia. Naisille vastaavanlaisia oletuksia ei ole, joten nainen voi rauhassa harrastella kaikenlaista keskittymättä kovin paljoa mihinkään. Videolla mainittiin, että media yksipuolistaa lasten maailman – varsinaisen sukupuolen sijaan sukupuoliroolit ovat ilmiössä taustalla. Kun pojat ja tytöt näytetään stereotyyppisen rooliluokittelun kautta ja he tottuvat siihen pienestä asti, voi asioiden kyseenalaistaminen olla vaikeaa sitten jos/kun sen aika tulee.

Nykyinen yhteiskunta vaatii paljon erilaisia tietoteknistä osaamista ja mediataitoja. Lapset oppivat näitä taitoja muualla (informaali oppiminen) kuin koulussa (formaali oppiminen), eivätkä he välttämättä edes odota että niitä opetettaisiin koulussa, koska he kokevat osaavansa asiat. Margaret Mead käytti tästä ilmiöstä käsitettä prefiguratiivinen kulttuuri, jossa nuoremmat opettavat vanhempiaan, eikä toisinpäin. Näin sukupolvisuhteet ovat kääntyneet päälaelleen ja uudet sukupolvet ovat edelläkävijöitä omaksumaan uuden kulttuurin ja sen vaatimat taidot. Teknologian muuttuessa nopeasti ja uusien viestintätapojen vallatessa alaa nuorempi sukupolvi on usein vanhempaa osaavampi ja tottuneempi kyseisten viestimien käytössä. Vanhempien, opettajien ja muiden kasvattajien voi tällöin olla hankala pysyä perässä kehityksen mukana.

Toisaalta on erotettava tekniset taidot sosiaalisista taidoista; pelkkä tekninen osaaminen ei tarkoita, että lapsi hallitsisi esimerkiksi Internetissä toimimisen riskit. Tässä olisikin kouluille tarjolla tärkeä rooli. Esimerkiksi älypuhelimien rooli on korostunut lapsilla. Ne ovat vähentäneet tietokoneiden käyttöä ja televisioiden katselua, koska monet toiminnot ovat mahdollisia älypuhelimien kautta. Puhelimet toimivat sosiaalisen verkostoitumisen kanavana ja sosiaalisen kanssakäymisen muotona, mutta toisaalta myös samat digimaailman ongelmat ja haasteet ovat älypuhelinkäytössä läsnä.

Videolla mainittu tutkimus lasten mediakäyttäytymisestä nosti jälleen esiin kysymyksen siitä, missä määrin vanhempien pitäisi olla läsnä lastensa mediakasvatuksessa. Kun kymmenennen ikävuoden jälkeen lapsen sosiaalinen piiri siirtyy perheen parista kavereiden pariin, niin vanhempien kontrolli ja tietämys lapsensa vapaa-ajasta vähenee. Näin on ollut ennenkin, mutta nykyään tilannetta rajoittaa vielä sähköisten viestinten vaikutus. Aina vanhemmilla ei ole aikaa eikä osaamista ottaa selvää esimerkiksi lastensa nettikäyttäytymistä, tai edes mahdollisuutta siihen. Toki lapsen ja nuoren yksityisyyden suojaa on myöskin kunnioitettava. Ehkä kasvattajien niin koulussa kuin kotonakin pitäisikin yhä enemmän pyrkiä nuorten kanssa avoimeen keskusteluun medialukutaitoon liittyvissä asioissa.

Puhuttiin myös siitä, kuinka internetissä julkaisukynnys on niin matala, että pelkkä passiivinen kuluttaminen on enenevissä määrin vaihtunut nyt aktiiviseksi tuottamiseksi. Voidaan toki kyseenalaistaa, kuinka ”arvokasta” suuri osa tällä tavalla julkaistusta sisällöstä on (esimerkiksi juurikin vaikkapa Lolcatsit tai turhat Youtube-kommentit), mutta joka tapauksessa ainakin videolla mainitun Clay Shirkyn mukaan kuluttajasta tuottamiseksi siirtyminen on hyvä asia, sillä se madaltaa kynnystä siirtyä ”matalan tason” tuottamisesta esimerkiksi digitaaliseen aktivismiin. Toisaalta voidaan myös arguoida, että kyllä kaikenlainen Youtube-sisältökin on kulttuuria sinänsä. Millä perustein sisältöä sitten pitäisi arvioida, kun nykyään julkaisukynnyksen ylittää lähes mikä tahansa? Mielestämme mikä tahansa tuotettu sisältö on jonkinlaista kulttuurin ilmentymää: nykyään on helppo jättää jälkensä maailmaan.

Videolla pohdittiin kulttuurista syrjäytyneistä nuorista, että kulttuurisesta toiminnasta syrjäytymisen rajan voisi vetää sen mukaan toimiiko nuori "edes" matalan kynnyksen toimijana digitaalisessa ympäristössä. Tämän lisäksi pitäisi myös muistaa, että matalan kynnyksen toiminta avaa portteja muuhun toimintaan ja parantaa informaalista digitaalista lukutaitoa. Lasten ja nuorten osaaminen näkyykin uusien merkitysten ja käyttötapojen keksimisessä. Digitaaliset välineet mahdollistavat näin hallinnan tunteen tekijyyden ja tuottajuuden kautta. Kyse on oikeastaan haltuun ottamisesta. Tämänkaltainen erottelu subjektiuden ja objektiuden kannalta olisi hyvä kriteeri kulttuurisesta toiminnasta syrjäytymisen määrittelemiseksi.

Vastaanottajapositio on muuttunut vuorovaikutteisuuden myötä tulkitsijaksi, vuorovaikuttajaksi ja mahdollisesti myös tuottajaksi. Digitaalinen ympäristö tekee jakamisesta sekä yhdessä muokkaamisesta ja tekemisestä helpompaa. Toisaalta nämä vaativat uudenlaisia taitoja ja asennoitumista. Tarvitaan tietoteknisiä taitoja, mutta myös joustavaa asennetta. On mahdollista jumiutua tiettyjen sovellusten tai palveluiden käyttöön, eikä välttämättä nähdä moninaisuuden tarjoamia vaihtoehtoja. Onko lasten osaaminen tässä valossa vain harhaa? Osaaminen pitäisikin jakaa eri tasoihin.

Osaaminen on digiympäristöissä selviämistä, jossa teknologiaa osataan käyttää luovasti ja omiin tarkoituksiin sopien. Näin digitaalinen lukutaito määrittyy uusien käyttötapojen mukaan. Digitaalinen lukutaito on kommunikatiivista eli argumentoinnilla yhteisymmärrykseen pyrkivää toimintaa, ei välineellistä ja toisia hyödyntävää.

Mekaaninen lukutaito on ohjeiden mukaan tekemistä, jolloin ollaan teknologian armoilla. Analyyttinen lukutaito on tarkempaa lukutaitoa, jossa tunnistetaan erilaiset toimijat ja rakenteet sekä kyetään arvioimaan ja vertailemaan niitä. Pystytään tiedostamaan erilaiset vaihtoehdot ja niiden käyttötavat. Ymmärretään tiedon hakemisen periaatteet ja osataan arvioida tiedon luotettavuutta ja tiedon tarjoajan intressejä. Analyyttisyyteen kuuluvat näin myös sisältöjen arvioiminen teknisen osaamisen lisäksi.

Kriittinen lukutaito on askel ymmärtämisestä maailman muuttamiseen. Kyetään tiedostamaan oletusarvot ja kyseenalaistamaan niitä. Maailman muuttaminen ei ole pelkästään erilaisia digitaalisia tekoja, vaan myös esimerkiksi Wikiopiston olemassaolo on jo sinällään maailman muuttamista, koska se tarjoaa mahdollisuuden muutokseen. Kriittinen lukutaito on näin aina myös poliittista.


Kolme muskettisoturia

Ryhmämme keskustelu löytyy kokonaisuudessaan ryhmäsivultamme Kolmen muskettisoturin linnakkeesta. Johdantoluentoa ruotiessamme kävimme läpi luennolla esiteltyjä taitotasoja edeten pinnallisemmasta taitotasosta syvemmän ymmärryksen tasoihin, keskustellen aina siitä, miten meistä kukin ymmärsi kyseisen taitotason ja siihen liittyvät asiat. Esitimme myös huolemme kirjastoihmisinä sitä, mitä eri sukupolvien välillä näkyvä ero taitotasoissa tarkoittaa kirjastoihin sälytettävän medialukutaitojen opetuksen kannalta.

Ryhmä Random

Pohdimme keskustelussamme aluksi sitä, miten näkemyksemme kulttuurista on muuttunut digitaalisessa ympäristössä. Tämä ehkä selittää jossakin määrin sitä, miksi juuri digitaalinen ympäristö on luonut tarpeen näiden uusien lukutaitojen opettelulle. Näimme syitä tälle ainakin siinä, että netissä ei olla enää sidottuina tilannekohtaiseen kontekstiin, jolloin tarvitaan erilaisia tapoja selvittää mikä on havaitsemamme sisällön luonne tai sanoma.

Uusien lukutaitojen opetuksen suhteen pohdimme sitä, kuinka näitä nykyään varsin tarpeellisia keinoja ymmärtää maailmaa voitaisiin opettaa luontevimmin. Näimme haasteeksi juurikin uusien lukutaitojen opettamisen formaaleissa konteksteissa, ja mietimmekin tapoja, joilla opetusta voitaisiin sulauttaa samanaikaisesti niin kouluun kuin myös vapaa-aikaan, jotta näiden kahden ero ei kasvaisi nykyisestään.

Ryhmä Modulistit

Moduuli I: Johdanto-videoluento

Luennolla pohditaan paljon koulun kohtaloa: jos koulu ei uusiudu ja pysy mukana yhteiskunnan digitalisaatiossa, se eristäytyy omaksi koulu-instituutiokseen, jossa oppiminen on ”kouluoppimista” koulun sisällä ja koulua varten – esimerkiksi missä muualla ihmisen täytyy osata taivuttaa sanoja taulukkoon 16:ssa eri sijamuodossa? Yhteiskunta digitalisoituu, mutta koulu ei lotkauta korvaansa: nuoret kehittävät itse vapaa-ajallaan digitaalista lukutaitoaan mediaa ja tietotekniikkaa käyttämällä, ja ovat siinä etevämpiä kuin vanhemmat ihmiset. Toisaalta tällainen prefiguratiivinen kulttuuri on mielestäni tasa-arvoisempaa ja vuorovaikutuksellisempaa kuin ”perinteinen” kulttuuri: vanhempi (esim. opettaja) ei ole enää kaikessa tietoauktoriteetti, joka arvostelee nuoremman oppimista, vaan on itsekin oppija. Ilmiöhän myötäilee digitaalisen aikakauden ihannetta eli tietoa kommunikatiivisena yhteistuotantona. Olisiko se sitä enää sen jälkeen, kun opettajat kouluttautuisivat oppilaita etevämmiksi ja olisivat jälleen auktoriteetteinä opettamassa digitaalisia taitoja?

Toki uskon, että on asioita, joissa aikuiset ihmiset ovat nuorta ”aikuisempia” (heh). Kun kasvaa ja toimii tietyissä olosuhteissa, ei välttämättä opi kriittiseksi näitä olosuhteita kohtaan. Olen luennoitsijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi tärkeää oppia muutakin kuin mekaanista lukutaitoa eli ”selviämisen taitoa”. Analyyttinen lukutaito on edellytys kriittiselle lukutaidolla. Taitoa pystyä havaitsemaan ja ymmärtämään vallitsevat olosuhteet ja halua pitää ne koko ajan muutoksessa parempaan päin pidetään yhteiskunnassamme tärkeänä, ja onhan se. Itse meinasin räjähtää, kun yritin lukea tämän kurssin lisämateriaaleja, ja linkistä pompahtaakin viesti ”malicious content removed”. Toki linkki oli tarkoituksellinen, mutta silti minussa heräsi kapinahenki ja peräsi oikeuttani nähdä, mikä sisältö oli kyseessä.

Toisaalta taas ainainen kriittisyyden vaatimus väsyttää – joskus tekisi mieli vaan ottaa kaikki annettuna ja mennä tyytyväisenä päikkäreille. Esimerkiksi tähän asti minulla ei ole ollut mitään sitä vastaan, että Googlesta hakiessani kirjoitan hakusanani boksiin.

- Nikamois vol.2

Tere Váden ja Juha Suoranta keskustelivat digitaalisesta lukutaidosta. JS totesi, että tytöt monipuolisempia kuin pojat; varmaankin, kun sanotaan, että naiset pystyvät tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. ;) JS oli jollain tavoin huolestunut pojista. Keskusteltiin helppoudesta ja editoinnin taidosta. Tavoitteena on päästä iloon ja oppimiseen. Uusi sukupolvi kasvaa tähän.

Uusien teknologioiden lukutaito (käsite) on jonkinlainen paradoksi, "hauki on kala". Kritisoitiin helppouden loukkuna mekaanista tapaa käyttää teknologiaa. Parempi olisi tietää, mitä tapahtuu. Esim. Google ei voi toimia yliopistossa.

Prefiguratiivisena aikana tapahtuu korkeampi tiedon muoto. Prefiguratiivisuus on välineitä ja tavoitteita, luovasta voimasta lähtöisin. Coping-ideana. Kuitenkin on eri asia, TV jatkaa: osaaminen, toimintaperiaatteiden tunteminen, ja yleisemmän näkymän hahmottaminen, jos oikein ymmärsin. Kyllä. Kyllä. Kyllä.

Kuitenkaan ei ole vastakkainasettelua, ei kahta eri maailmaa, vaan TV:n mukaan analogia on kieli: runoilija, kirjailija uudistaa, ei niin väliä, mitä kautta uudistaminen tapahtuu. Toden totta, sanoma menee perillä vääjäämättä. hihihi ;

Kielen käytöstä vielä. Avantgardistinen, uudistava taitelija, runoilija. Vitsi: murakko, kuka keksii sanoja?

Joka tapauksessa keskiössä, fokuksessa on spiraali. JS:n mukaan kommunikatiivisuus on ydinsana. Hahmotettiin kaksi lukutaitoa: 1. mekaaninen, 2. digitaalinen analyyttinen. Analyyttinen on parempi keskustelijoiden mukaan. Siihen kuuluu: kerronnallisuus, tyypittelyt, netin luonne, haun logiikkaa, kontekstit. Lisäksi todettiin, että lukutaito on välttämättä poliittista; mutta tämä aspekti on vaikea onkia esille. Meillä on ollut esimerkkejä, hakkeri-tyyppejä, kriittisestä lukutaidosta, joka on välttämättä poliittista.

Taito On: Yhdessä toimiminen, touhuaminen, kokemukset.

-- JohanGabriel