Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2015 kurssi/Oppimismodulit/moduli II-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SMAL-ryhmän keskustelu

Keskustelu kokonaisuudessaan SMAL-ryhmän omalla sivulla. Tässä poimintoja keskustelustamme.

Ihmiset ovat läpi historian oppineet vanhemmilta ihmisiltä. Kaikki mitä opimme ja kehitämme nyt nojaa meitä ennen tulleiden ajatuksiin, oppeihin ja kehityksiin. Kukaan ei opi tyhjiössä. Ympärillä on aina muut ihmiset ja sosiaalinen, kulttuurinen ja historiallinen konteksti. Kuinka hyvin wikioppimisessa hahmottaa sen että oppiminen ei ole historiatonta sekä sen että keneltä oppii? Pohdimme myös, että voiko wikioppimista soveltaa mihin vaan. Voiko sen avulla oppia esimerkiksi kiinnostavasti ja hauskasti englannin sanoja tai kertotaulua? Vai onko asioita joita on vain päntättävä ja johon wikioppiminen ei sovellu? Voiko oppiminen ylipäätänsä olla aina kiinnostavaa ja hauskaa? Mietimme myös että onko wikioppimen sellainen asia mikä pitäisi tuoda kouluihin? Vai onko toimiiko se parhaiten vapaa-ajalla opiskellessa?


Plan B:n keskustelun keskeiset teemat:

Wikioppimista käsittelevä video sai ryhmämme pohtimaan oppimista ja suhtautumista tietoon. Wikioppiminen näyttäytyy formaalin oppimisen kanssa vastakkaisena oppimisena tapana. Formaali opetus on luennointiin ja yksilökeskeiseen suorittamiseen perustuva opetusta. Wikioppiminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä sillä ole (välttämättä) johtajaa eikä valmiiksi asetettuja tavoitteita.

Kiistatta wikioppimisen yhteisöllisyys oppimisen muotona nähtiin ryhmässämme positiivisena. Wikioppimisessa oleellista on sen avoimuus kaikille; sisältöä voidaan käyttää, kopioida ja muokata. Sisällöllä on julkinen historia ja kaikesta sisällöstä voidaan keskustella. Keskeistä wikioppimisessa ovat oppijan motivaatio ja oma aktiivisuus. Tämä näkökohta toi esille wikioppimisen epävarmuustekijöitä. On mahdollista, että aihekokonaisuuksista opitaan vain niitä asioita, joita itse koetaan mieluisiksi, jolloin jonkin aihealueen tiimoilta oppimisprosessi jää vajanaiseksi eikä kokonaisvaltaista käsitystä muodostu. Todettiin myös, että oppijoita on erilaisia, eikä kaikille wikioppiminen ole paras mahdollinen muoto.

Uudet mediat ja muuttuva maailma on joka tapauksessa haastanut käsityksemme tiedosta ja oppimisesta. Absoluuttisen tiedon asema on horjunut, jolloin aiemmin epäluotettavana pidetty Wikipedia on tullut hyväksyttäväksi tietolähteeksi. Myös oppimisen kentän nähtiin olevan suuressa muutoksessa tulevaisuudessa. Wikioppimista ehdotettiinkin hyväksi lisätyökaluksi oppimisen tehostamiseksi. Keskustelu kokonaisuudessaan: Plan_B:n_oma_huone#Moduli_1


Randomin keskustelun koonti

Keskustelussamme todettiin, että wikioppiminen toimii vain siinä tapauksessa, että kaikki siihen osallistuvat ovat yhtä kiinnostuneita opeteltavasta aiheesta; tämä taas on harvinaista, koska kaikki ovat kiinnostuneita eri asioista. Koska koko wikin peruste on vapaaehtoisuus, sitä ei voi täysin soveltaa kaikkeen oppimiseen. Jotakin on aina pakko opiskella, vaikkei kiinnostaisi. Ihmiset myös opiskelevat eri syistä – puhtaasta mielenkiinnosta, saadakseen ammatin jossa on töitä tarjolla, tai vaikka siksi että alalta saa hyvää palkkaa.

Wikioppiminen soveltuukin parhaiten niihin aineisiin, jotka voidaan helposti varmentaa, mutta subjektiivisemmat aiheet kärsivät tästä. 2+2=4 on helppo opettaa wikissä, koska tuloksen voi varmentaa; samaa ei voi sanoa tulkinnanvaraisista aiheista. Lisäksi ryhmässä koettiin, ettei wikioppiminen toteuta yhteiskunnan vaatimia oppimisen kriteereitä, ja että malli voi toimia paremmin pienemmällä ryhmällä kuin suurella joukolla: osallistujamäärän kasvaessa sitoutuneisuus vähenee.

Wikioppimista pidettiin kiinnostavana asiana ja sen mahdollisuuksia pohdittiin opetuksessa, mutta ryhmässä oltiin yhtä mieltä siitä, ettei se nykyisellään toimi jokaisessa tilanteessa eikä sitä voi sellaisenaan soveltaa opetuksessa. Luento-opetuksen vanhentuneisuudesta taas oltiin sitä mieltä, että toisaalta se on vanhentunut opetuksen muoto, mutta toisaalta taas erittäin hyödyllinen opetusmetodi. Hyvin paljon kuitenkin riippuu luennoitsijasta itsestään ja siitä, kuinka hyvin hän aiheensa esittää. Hyvä luennoitsija voi saada tylsänkin aiheen jäämään mieleen, kun taas kuiva luennoitsija voi imeä kaiken innon aiheesta, josta opiskelija olisi itse kiinnostunut.


Kolme muskettisoturia

Ryhmämme keskustelu löytyy kokonaisuudessaan ryhmäsivultamme Kolmen muskettisoturin linnakkeesta. Wikioppimisluennosta keskustellessamme vertailimme ajatusta erityisesti perinteiseen suomalaiseen koulujärjestelmään ja pohdimme kriittisesti sen todellisia sovelluksia opetuksessa. Erityisesti nostimme esiin sen miten tarpeelliseksi koemme yksilöllisen opetuksen ja erilaisten oppilaiden tarpeiden huomioimisen tulevaisuuden opetustapojen suunnittelussa.

Ryhmä Modulistit

Moduuli II

Keskustelu koski uusia lukutaitoja ja erityisesti wikioppimista. Muodollinen oppiminen on instituutia, kuten koulu tai yo, jossa tavoite etukäteen, kirjallinen päämäärä.

JS ilmaisi huolensa opiskelijoiden valmistamisesta työelämään. Tärkeintä on tematisointi, haltuunotto. Onko järkevä pitää tulkintahegemonia itsellämme? Luulen, että kaikki osaavat tehdä oman tulkintansa, ja että yliopiston tulisi kasvattaa opiskelijoita kasvattaa löytämään oman tulkintansa työelämästä.

Motivaatiota pidettiin tärkeänä kysymyksenä, avaimena kaikkeen tekemiseen. Tässä olen täsmälleen samaa mieltä, tulevaisuuden utopiassa, ja siinä maailmassa, joka kokoajan tulee todellisemmaksi, on vain töitä, jotka ovat sydämen asioita, (jne eri tapoja sanoa sama asia, tekee siitä mistä tykkää, intohimo, luovuus, jne.) Esimerkkinä mainittiin Steve Jones. TV sanoi, että oppimisella on väliä; mikä kiinnostaa, on avainkysymys.

Hegemonia vaikuttaa pulmalliselta kysymykseltä; uskon senkin ratkeavan kaikkia osapuolia rakentavalla, luovalla tavalla, nyt ja tulevaisuudessa.

JS puhui opettajankoulutuksen ongelmista. Riittääkö vain aineen sisältöjen hallinta? Myös metatason taitoja tulisi opettaa opettajalle. Niin kuin kirjoitin: "Joka tahtoo olla toisten opettaja, sen tulee kohdella jokaista kohtaamaansa olentoa opettajanaan." Tämä pätee erittäinkin uuden aikakauden lapsiin.

Wikioppiminen on myös muuta kuin digitaalista. Harrastuneisuutta (tällä sanalla on pitkät perinteet, kuten kaikki varmasti tietävät), amatööriyttä, vapaata sivistystyötä, lukupiirejä, seuroja. Mutta entä sitten ammattilaisuus, kaikkihan haluavat olla jossain ammatissa? Vai onko niin, että harrastuksen ja työn välillä ei ole niin kovin suurta eroa?

JS puhui maailmanlaajuisista ryhmistä Internetin välityksellä. Tämä on epäilemättä huikea tulevaisuuden visio, miten Internet tekee maailman yhteenliitetyksi. Projektioppiminen on yksi tapa. JS mainitsee esimerkkinä vapaasta sivistystyöstä Teemu Leinosen Aalto-yliopistosta. Vapaassa sivistystyössä on kaiketi kysymys Valistuksen projektista.

Konkreettisuus on tärkeä kysymys. Miten esimerkiksi asiantuntijoiden tekemä tietosanakirja eroaa wikioppimisesta? Wikioppiminen perustuu tekijyyteen ja taidon kehittämiseen. JS huomauttaa, että suomen sana lukutaito on peräti viettelevä: taitoon; verrattuna englannin literacy-sanaan, joka sekin on mielestäni erittäin hyvä ja syvällinen.

Lukutaidon opettamisesta sen verran, että JS arvelee, että nelivuotiaille voisi hyvin opettaa lukutaitoa, ja että koulun alkamisikä on vain väestön hallintaan liittyvää. Näin varmaan on, täsmälleenkin niin. Sekä vanhemmilla että koululla on oma vastuunsa.

Wikioppiminen on joka tapauksessa avannut oppimista. TV:n mukaan on henkilökohtainen (hihi) ongelma, miten maailma osittain vielä pyörii perinteisen luento-opetusmallin ympärillä. Tämä on TV:n mukaan hiukan, hassua, simppeliä.

Wikioppimiseen liittyy jonkinlaisia pelkoja, angstia, koskien sisältöjen suojelua, asiantuntijuutta. JS on huolissaan, murheellinen, siitä, että koulutusputki jatkuu liian pitkään; kun pitäisi löytää oma tie. Hänen mukaansa viimeistään yliopistossa täytyisi yhteisvoimin sitoutua tähän projektiin. Epäilemättä näin on, mitä varhemmin sen parempi, mutta toisaalta on kyllä niin, että jotkut lyysit ovat aikuisille tarkoitettuja.

Kokemuksellisuus nousee taas kerran avainkysymykseksi TV:n mukaan. Netissä on runsaudenpula informaatiosta. Kaikki maailman tieto netissä -- miten luovia siellä? AA Metatron ja AA Gabriel tähän avuksi ensi sijassa, käsitykseni mukaan.

Millainen on keksimisen kieli? Puhumme kollektiivisesta älystä, joukkoälystä. Tässä on vältettävä dystopiaa Ahrimanista, teosofisin termein: älykäs, biologinen ja itsekäs. Sen sijaan todellinen voimaantuminen tapahtuu korkean moraalin, sydämen, tahdon ja intohimon yhteisvaikutuksena, kaikkien osapuolten todelliseksi parhaaksi.

Oppimisesta jää aina jälki, outreach, myös vapaassa sivistystyössä. Muiden auttaminen on tärkeää, sydämen tasolla. Kun antaa, niin saa.

-- JohanGabriel


Mystiset siilit ovat puhuneet:

Wikioppiminen on hyvä oppimisvaihtoehto, mutta yhteiskunta kuitenkin vaatii jonkinlaisia standardisoituja testejä voidakseen kvalifioida yksilöitä, osa oppimisesta vaatii struktuuria ja arviointijärjestelmää. Vertaisoppimista oppimis-/opetusmetodina tulisi rohkaista ja sen käyttöönottoa edistää. Sosiaalisuus ja osallistuminen edistävät oppimista. Nämä toteutuvat eri tavalla ja kenties rakentavammin wikioppimisessa kuin luokkahuoneopetuksessa. Kaikki formaali oppiminen vaatii jonkinlaiset ”raamit” ja tavoitteellisuutta (koska yhteiskunta pyörii arviointijärjestelmän ympärillä), mutta kuinka pitkälle strukturoitua opetus voi olla, että se olisi edelleen tehokasta? Pohdimme, ketä varten opiskelija oppii, itseään vai muita - käytännössä yhteiskuntaa varten? Arvosanat ovat osa ulkoista motivaatiota, joka on todettu heikemmäksi kuin sisäinen motivaatio (halu oppia).

Wikioppimisessa ei välttämättä ole erillistä opettajaa tai auktoriteettia, toisin kuin muodollisessa oppimisessa. Wikioppiminen on vapaaehtoista ja osallistavaa, joten kuka tahansa voi tulla mukaan. Ihmiset osallistuvat eri syistä oppimiseen, joka erottaa sen formaalista oppimisesta jossa mukana ollaan myös pakosta. Myös siksi, koska vaikka esimerkiksi peruskoulu ei olisi pakollinen lainsäädännössä, niin suurin osa ihmisistä kävisi sen kuitenkin koska se on hyödyllistä heille. Wikioppimisessa oppiminen tapahtuu yleensä oman kiinnostuksen ja merkitysten perusteella. Oppimisen tavoitteet ja sisällöt ovat käyttäjien näin itsensä muokattavissa, toisin kuin formaalissa oppimisessa. On kuitenkin syytä muistaa, että myös formaalissa oppimisympäristöissä opitaan uusia asioita toisilta opetussuunnitelman ulkopuolelta.

Wikioppimisessa kollektiivinen äly toimii niin, että kaikki tuovat oman panoksensa mukaan ja osallistujat täydentävät näin toisiaan. Wikioppimisesta jää myös jälki Internetiin, joka voi auttaa muitakin kuin sen tekemiseen osallistuneita ja johon voidaan aina palata myöhemmin. Perinteiseen oppimiseen ei kuulu vastaava auttamisen piirre, koska oppiminen on sijoittunut luokkahuoneisiin.

Formaaliin oppimiseen kuuluvat opetussuunnitelman noudattaminen, osallistuminen pakosta sekä hierarkkinen rakenne. Oppiminen tapahtuu kuuntelemisen ja muistiin kirjoittamisen kautta. Opettajan asiantuntemus on isossa roolissa. Oppiainejako toimii lähtökohtana. Arviointi tehdään omaksumisen onnistumista arvioimalla. Tasa-arvo on ”vain” tavoitteena.

Wikioppimiseen kuuluvat itseohjautuvuus, vapaaehtoisuus ja tasavertaisuus. Oppiminen tapahtuu keskustelun kautta. Kollektiivinen älykkyys on oleellista. Liikkeelle lähdetään ongelmien kautta. Arvioinnin ratkaisee toimivuus. Tasa-arvo toimii jo toiminnan lähtökohtana. Wikioppiminen tosin vaatii tietokonetaitoja, ja yksi potentiaalinen varjopuoli on, että kirjoitus tapahtuu lähinnä pelkästään tietokoneella. Käsin kirjoittamalla tulee asioita prosessoitua tietokoneella kirjoittamista enemmän. Tietokoneella tulee myös kirjoitettua valmiimpaa tekstiä, ja siksi käsin ei jaksa kirjoittaa pitemmän päälle kuten tietokoneella. Tämän vuoksi käsin kirjoitettaessa tulee väkisinkin mietittyä, mikä asiassa on oleellista ja mitä siitä voi jättää kirjoittamatta. Näin kuormituksen välttäminen toimii samalla sisällön merkittävyyden pohtimisena. Käsin kirjoittamisessa on myös se ongelma, ettei jo kirjoitettua pysty ihan yhtä kätevästi korjaamaan kuin tietokoneella. Tästäkin koituu lisää prosessointia käsin kirjoittamisen taustalle, kun on suunniteltava, miten asian ilmaisisi niin, ettei tarvitsisi myöhemmin korjailla.