Peipot

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Katajalle ja Katajalta viestit ja kysymykset Peipoille

Ryhmän omat viestit

[[1]]




TEHTÄVÄ[muokkaa]

Millaisena yhteisönä tai joukkona sosiaalisen median sosiaalinen järjestelmä näyttäytyy[muokkaa]

Sosiaalisen median [2] käsitteellä viitataan median ja internetin kehitysvaiheeseen, jossa sisällöntuotanto hajautuu ja käyttäjät tuottavat sisältöä. Sosiaalinen media on sosiaalinen, joka perustuu ihmisten väliselle kanssakäymiselle ja vuorovaikutukselle. Ihmisillä on tarve keskustella, kyseenalaistaa, kehua, olla samaa tai eri mieltä. Sosiaalisen median sosiaalisuus ei ole yksiselitteistä, ja voidaankin sanoa, että sosiaalinen media ei aina ole mediaa. Tämän takia sosiaalisen median sopivuudella ja mielekkyydellä tarkoitetaan hyvin erilaisia verkon toiminta- ja käyttömuotoja. (Matikainen 2009, 9-10) [1]


Verkon on esitetty edistävän yhteisöllisyyttä uudella tavalla, verrattuna perinteiseen yhteisömääritelmään, joka edellyttää kasvokkaista läsnäoloa ja kommunikaatiota. Anderssonin mukaan (2007) kaikki yhteisöt ovat subjektiivisesti ja kollektiivisesti tuotettuja ja kuviteltuja. Tämän perusteella kasvokkaiset ja verkossa olevat yhteisöt eivät eroa tosistaan, vaan perustuvat yhteenkuuluvuuden tunteeseen. (Matikainen 2009, 87-88.) [1]


Verkkoyhteisöjen syntymisen edellytyksenä pidetään ulkoisia syitä (yhteinen kiinnostuksen kohde, kieli, ajallinen rakenne, käyttäjäystävällisyys ja tarkoituksen mukaisuus) sekä yhteisöön osallistuviin liittyviä tekijöitä (omien tarpeiden ja yhteisön toiminnan vastaavuus, yhteisön ja sen jäsenten luonne). Nämä tekijät yhdessä edesauttavat yksilön osallistumista verkkoyhteisöön. Verkkoyhteisön kriteereinä voidaan pitää vuorovaikutuksen ja viestijöiden määrää, yhteistä julkista tilaa (esim. keskustelufoorumi) ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Peilattaessa näitä kriteerejä nykyisiin sosiaalisen median palveluihin voidaan todeta, ettei niitä kaikkia voida pitää yhteisöllisinä, vaikka ne leimataankin yhteisöllisiksi. Verkkoyhteisöt ovat ajatuksellisia ryhmiä tai yhteisöjä, joilla on sosiaalista voimaa. Sosiaalinen voima perustuu sosiaaliseen identiteettiin. Ryhmät toimivat usein omaa ryhmää suosivasti ja toisiin ryhmiin saatetaan suhtautua torjuvasti, kilpailevasti tai aggressiivisesti. Ryhmät ja joukot sekoittuvat usein toisiinsa. Ero näiden välillä on se, että joukkojen tutkimuksessa korostetaan joukkojen irrationaalista ja suunnittelematonta toimintaa, kun taas ryhmiä pidetään toimivimpana ja tuottavimpina. Yksilöiden toiminta ja osallistuminen verkossa on jakamista, osallistumista ja luomista eli yksilön toiminta on vahvasti yhteisöllistä. Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan yksilön identiteetti rakentuu sosiaalisiin ryhmiin ja luokituksiin samaistumalla. Tämä osittain kumoaa oletuksen, jonka mukaan toiminta verkossa olisi epäsosiaalista ja suuressa joukossa tapahtuisi epäyksilöllistymistä. (Matikainen 2009, 88-92.) [1]


Sosiaalisessa mediassa toimivia joukkoja (esim. IRC-Galleria, MySpace) pidetään positiivisena voimavarana. Tutkimustiedon mukaan joukot pystyvät tuottamaan sisältöjä ja ratkaisuja, joihin ei yksilöinä pystytä. Suomessa tätä voimaa on kutsuttu esimerkiksi verkkovoimaksi ja parviälyksi. Surowiecki (2007) esittää joukkojen tehokkaalle toiminnalle neljä ehtoa: joukkojen monipuoliset näkemykset, yksilöiden keskinäinen riippumattomuus, hajautettu joukko ja koordinointi. (Matikainen 2009, 90-91.) [1] Nämä ehdot toteutuvat esimerkiksi Wikipediassa, jonka toiminta on säänneltyä, suunnitelmallista ja kuka tahansa voi liittyä siihen (Matikainen 2009, 94). [1]


Useissa sosiaalisen median palveluissa sisältöä tuotetaan verkkopalvelun ehdoilla ja omaehtoisuus saattaa jäädä vähäiseksi. Suosituimmat sosiaalisen median palvelut ovat kansainvälisten suuryritysten hallinnassa ja vertaisverkot ja markkinatalous ovat siis toisistaan riippuvaisia. Sosiaalisen mediaan liitetyt ideologiset lähtökohdat korostavat pyyteetöntä osallistumista, tiedon vapaata kulkua ja vaihtoa, demokratiaa ja amatöörien ja käyttäjien vallan kasvua. Sosiaalisen median voidaan ajatella olevan näiden periaatteiden varaan muodostuva joukkoliike. (Matikainen 2009, 93-94.) [1]


Toisaalta sosiaalinen media on niin hajanainen ja kirjava kokonaisuus, että joukkoliikkeestä ei voida puhua kuin tiettyjen palvelujen tai yhteisöjen kohdalla. Dutton (2008) esittää sosiaalisen median johtajuudesta kiinnostavan näkemyksen. Sosiaalisen median viisaus piilee johtamisessa tai joukkojen hallitsemisessa. Joukot eivät toimi täysin omaehtoisesti, vaan niiden toimintaa suunnataan verkkopalvelujen toiminnan, käyttöliittymän tai sääntöjen kautta. Sosiaalinen media perustuu monilta osin joukkoihin, joissa toimitaan melko itsenäisesti. Kyse on siis yksilölähtöisestä sosiaalisuudesta, vaikka yhteisöllisyyttäkin syntyy. Johtajuus saa sosiaalisessa mediassa uusia muotoja, erityisesti siinä mielessä, ettei se ole entiseen tapaan henkilöityvää. (Matikainen 2009, 98, 101) [1]

Mitä tarkoitetaan mediayhteisöllisyydellä[muokkaa]

Suorannan (1998, 33-34) [1] mukaan kriittisen pedagogiikan ydinväite on, että mediakulttuuri omistaa kasvattavaa, pedagogista voimaa. Viihde- ja tajuntateollisuus on vallannut alaa muodollisilta kasvattajilta eikä mediakulttuurin muodoista voida enää puhua pelkkinä oheiskavattajina. Kriittisen pedagogiikan näkemyksen mukaan pedagogiikka tapahtuu aina kun tietoa tuotetaan, aina kun kulttuurissa työstetään kokemusta ja rakennetaan totuuksia.

Suoranta (1998, 33-34) [1] näkee mediakasvatuksen teoreettisen pohjan rakentuvan kriittisen pedagogiikan näkökulmasta joukolle oletuksia. Ensimmäiseksi ihminen ymmärretään mediakasvatuksessa aktiiviseksi olennoksi, jonka seurauksena inhimillisen toiminnan periaattellista vapautta korostetaan. Toiseksi sosiaalinen todellisuus ymmärretään periaattellisesti ihmisten rakentamaksi. Todellisuus oletetaan tietämisestämme riippumattomaksi. Kolmanneksi tieto todellisuudesta on aina meidän tietoamme ja aina tietyissä suhteissa tietämistä. Se, että tiedämme olevamme tässä ja tällä tavalla jossakin kohtaa maaimassa osoittaa, että toiminnallamme on merkitystä. Kaikissa kolmessa oletuksessa on kiinnostavaa ja tärkeää, että ontologiset ja epistemologiset kysymykset johtavat ihmisen hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää koskeviin eettisiin valinta- ja arvokysymyksiin.

Median ja informaatioteknologian sanotaan mahdollistavan uusien yhteisöllisyyden muotojen rakentumisen. Teknologian avulla tapahtuva verkostoituminen on koulujen tavoitteena ja informaatioteknologia nähdään kasvattajille uutena kommunikaatiokanavana yhteisöllisyyden rakentajana. Informaatioteknologia välittää informaatiota, tuottaa tietoa ja merkityksiä, mutta ei ota kantaa tuottamansa tiedon sisältöön tai niihin vaikutusketjuihin, joita taustalla on. Yhteisöllisyys on viihdepohjaista, kevyttä yhteisöllisyyttä, jossa keskeistä on viihtyminen brändien luomien mielikuvien keskellä mutta joka jättää auki taustalla olevat taloudelliset kysymykset esimerkiksi siitä, kuka omistaa median, mikä on median tehtävä ja miten media muokkaa mielipiteitä. Mediayhteisöllisyyttä pohdittaessa on oltava kriittisiä ja huomoitava ne ideologiset ja globaalit vaikutukset, joita mediaviestit välittävät. Krittiinen mediakasvatus lisää krittiistä mediatietoisuutta ja läpivalaisee median välittämiä suoria ja epäsuoria merkityksiä, vallankäytön mekanismeja sekä taloudellisia vaikutuksia. (Suoranta 1998, 40-41) [1]

Mediayhteisöllisyyttä voi kuvata myös uusyhteisöllisyyden käsitteellä. Uusyhteisöllisyyden tuoman voiman suhteen voi olla kuitenkin epäileväinen. Uudet teknologiat voivat välittää kyllä tehokkaasti tietoa, mutta voi samalla tuottaa vieraantumista ja eriarvoistumista. Mikäli kommunikaatio perustuu pelkästään välineisiin voi sosiaalisen todellisuuden laajentuminen jäädä sisällöllisesti tyhjäksi. Mikäli tieto on ns. tyhjää pienenevät vaikutus mahdollisuudet asioihin. Mitä laajemmat globaalit tietoketjut tms. ovat kyseessä sitä vähemmän asiohin pystyy vaikuttamaan. Ainoastaan tiedon lähivyöhykkeeellä voidaan asioihin vaikuttaa. (Suoranta 1998, 40-41) [1]

Kellnerin (1998) mukaan mediakriittisyys- ja -lukutaito eivät ole myötäsyntyisiä ominaisuuksia, joten kriittisen pedagogiikan tehtävänä on osallistua sellaisen mediakasvatuksen teorian ja käytännön kehittämiseen, jossa opitaan kriittisesti tulkitsemaan mediaviestejä ja jäljittämään niiden monitahoisia vaikutuksia. (Suoranta 1998, 9.) [1]

Pohdintaa[muokkaa]

Sosiaalinen media ja joukkoviestimet alkavat olla nykyään lähes joka kodin arkea, ja tämän myötä muodostavat yhden suurimmista oppimisympäristöistä. Mediakulttuurin eri muodoilla ja joukkoviestintävälineillä on niin paljon vaikutusvaltaa, että koulun merkitys on vaarassa siirtyä syrjään. Toki media ja informaatioteknologia mahdollistavat myös uusien yhteisöllisyyksien muodostumista. Jokaisen ihmisen tulisikin miettiä esimerkiksi, onko median tarkoitus vain välittää tietoa vai hyötyä siitä itse. Lisäksi jokaisen kannattaa pohtia millaista tieto on luonteeltaan ja mitä julkaistulla tiedolla yritetään tavoitella. Sosiaalisessa mediassa ja mediassa ylipäätään luodaan tiedon avulla mielikuvia, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisiin, esim. luomalla mielikuva hyvästä tuotteesta. Muuttuneessa yhteiskunnassa, jossa sosiaalinen media ja mediayhteisöllisyys lisääntyvät koko ajan ja jonka avulla esimerkiksi suuryritykset tavoittelevat voittoja sijoittajilleen, tulisi jokaisen osata lukea ja suhtautua asioihin kriittisesti.

Lähteet[muokkaa]

  • Matikainen, Janne: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009. [3]
  • Suoranta, Juha (1998). Kriittinen pedagogiikka ja mediakasvatus. Tiedotustutkimus 21 (1), 32-45 [4]


  • 1,00 1,01 1,02 1,03 1,04 1,05 1,06 1,07 1,08 1,09 1,10 1,11 [Matikainen, Janne: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009. [3] Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  • TEHTÄVÄ[muokkaa]

    Luottamus perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan[muokkaa]

    Luottamus on yhteiselämän perusta. Jorma Ollila on arvioinut (Taloussanomat 2007), että luotettavuus tulee olemaan mediabrandin arvokkaimpia ominaisuuksia tulevaisuudessa. Luottamus ratkaisee mediatarjonnan kasvaessa, mihin mediaan ihmiset aikansa käyttävät. (Matikainen 2009, 73.)


    Daryl Koehn (2003) erottaa neljä erilaista luottamuksen tyyppiä. Ensimmäinen on tavoitepohjainen luottamus, joka perustuu osapuolten samoille päämäärille esim. Wikipediassa. Toinen luottamuksen tyyppi on laskelmoiva, jolloin punnitaan, millaisia panoksia luottamuksen eteen ollaan valmiita laittamaan esim. verkkokaupat. Kolmas luottamustyyppi on tietopohjainen luottamus, joka perustuu siihen, että osapuolet tuntevat ja tietävät paljon toisistaan. Luottamus rakentuu tällöin myös emotionaalisista aineksista esim. blogit ja verkkoyhteisöt. Neljäs luottamustyyppi pohjautuu kunnioitukseen. Tämä on luottamuksen tasoista syvin ja syntyy ihmisten kesken vuorovaikutuksessa. (Matikainen 2009, 77).


    Luottamusta voidaan luonnehtia suhteeksi, joka rakentuu monenlaisista seikoista mm. kokemuksista, sisällöstä tai yleisestä käsityksestä. Luottamus ei siis ole ominaisuus vaan epästabiili suhde, joka on vahvasti tilanne- ja kontekstisidonnainen. Tarkastellessa luottamuksen osatekijöiden merkityksiä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa nousee tärkeimmäksi tekijäksi luottamus perinteistä mediaa kohtaan. Seuraavana tulevat tärkeät tekijät ovat median sisältö, käyttäjien suositukset ja epäilevyys, jotka rakentavat annettua ja ansaittua luottamusta (Matikainen 2009, 75-77). Sosiaalisen median osalta korostuu luottamusketju- ja verkosto, sillä verkkoyhteisössä luottamus syntyy yhteisöllisyyden tuttuudesta ja muiden mielipiteistä. (Matikainen 2009, 87-88). Lisäksi Matikainen (2009, 76-77) toteaa, että sosiaalisen median kohdalla luottamus on useimmiten ansaittua ja perustuu enemmän persoonallisen luottamuksen käsitteeseen eli sosiaalisen median henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasoon. Vastaavasti perinteisten medioiden kohdalla korostuu henkilökohtaisen luottamuksen sijaan ns. institutionaalinen luottamus. Perinteisen median luotettavuutta ei siis pidä ottaa vain yhden tekijän tuloksena, vaan on syytä tunnistaa, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat sen luotettavuuteen. (Matikainen 2009, 86).


    Vaikka luotettavana pidettyä perinteistä mediaa onkin luonteva käyttää vertailukohtana pohdittaessa sosiaalisen median luotettavuutta, on hyvä muistaa, että näitä kahta on hankalaa ja jopa vääristävää vertailla täysin samoilla käsitteillä. Vertailtaessa esimerkiksi sanomalehtien ja blogien luotettavuutta, on huomattava, että tutkittavat saattavat antaa luotettavuudelle eri merkityksiä eri yhteyksissä. Yleisesti voidaan olettaa sanomalehden luotettavuuden perustuvan tiedon oikeellisuuteen, mutta mikä tekee blogista luotettavan? (Matikainen 2009, 77-78.) [1] Voisi ajatella, etta esimerkiksi leivonta-aiheisen blogin voi todeta luotettavaksi kokeilemalla itse reseptejä, mutta pelkästään mielipiteitä sisältäville kirjoituksille on vaikeampi määritellä luotettavuuden kriteerejä. Toisaalta voidaan myös ajatella, että blogit mahdollistavat useiden erilaisten roolien ottamisen, mikä tekee entisestä passiivisesta mediakuluttajasta aktiivisen osallistujan.

    Medialukutaito[muokkaa]

    Lukutaito on yhteiskunnallinen ilmiö ja sen puuttuessa omaa ääntä ei saa kuuluviin, eikä voi osallistua yhteiskuntaan. Lukutaidosta on tullut yhä enemmän sosiologinen käsite ja kiinnostuksen kohde, ja sen myötä lukutaidot näyttäytyvät mediayhteiskunnassa yhtä lailla vallan ja valtautumisen välineinä. 2000-luvulla lukutaitokeskusteluihin on vaikuttanut kolme yhteiskunnallista voimaa: 1) tehokas informaation käyttö ja viestintään perustuva globaali taloudellinen kilpailu, 2) internetin kasvava merkitys informaation ja viestinnän tegnologiana ja 3) ylikansalliset ja kansalliset viranomaisten aloitteet korkean lukutaidon tukemiseksi. (Rantala 2007, 140). Nykyään melkein mitä tahansa taitoa kutsutaan lukutaidoksi. Termin voi ajatella viittaavan myös laajasti ottaen sivistykseen. Voidaan puhua mediasivistyksestä, joka sisältää myös kulttuurisia, eettisiä ja poliittisia ulottuvuuksia. (Rantala 2007, 138.) [1] Medialukutaitoinen tiedostaa median kehystävän suhdettaan yhteiskuntaan ja ymmärtää, että samaan aikaan media on yhteiskunnan poliittisten valtarakenteiden kehystämä (Rantala 2007, 141). [1]

    Leena Rantala (2007, 147-148) jakaa kriittiset lukutaitokäytännöt kolmen kohtaan suhteessa tietoon, yhteisöllisiin merkityksiin ja politiikkaan: 1. Tiedon järjestymisen lukutaitokäytännöt, joissa kysytään, miten teksti on suunniteltu. 2. Yhteisöllisten merkitysten lukutaitokäytännöt, joissa kysytään, että millaisia merkityksiä ja yhteisöä teksti tuottaa. 3. Poliittiset lukutaitokäytännöt. Näissä kysytään tekstin tarkoitusta ja ymmärretään, että tekstit luovat erilaisia positioita maailmaan. Näin ollen tiedollinen, yhteisöllinen ja poliittinen ulottuvuus ovat läsnä niissä ajattelun ja toiminnan yhdistävissä lukutaitokäytännöissä, joita mediayhteiskunnassa tulee vastaan ja joissa kriittisyyttä todella tarvitaan.

    Medialukutaito on siis tieto- ja informaatioyhteiskunnan perustaito, joka on sidoksissa ennen kaikkea sähköisiin viestimiin kuten tv, internet ja mobiiliyhteydet. Siihen kuuluu taito käyttää asianmukaisia laitteita ja niissä olevia käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia. Lisäksi siihen kuuluu taito suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Medialukutaito) Medialukutaitoon liittyy myös kirjoitustaito. Nämä muodostavat tarkastelunäkökulman, joka antaa meille lähtökohdat käyttää ja tulkita mediaa. Medialukutaidosta on muodostunut kansalaistaito ja se on keskeinen osaamisen alue lähes kaikilla aloilla. Opetusministeriön laatiman muistion (4:2000) mukaan traditionaalinen luku-ja kirjoitustaito ovat laajentuneet painetun tekstin lukemisesta sähköisten monimediaisten verkkotekstien käyttöön sekä työssä että vapaa-ajalla. Opetusministeriö tarkoittaa lukutaidolla "yksilön taitoa ymmärtää, käyttää ja arvioida erilaisia tekstejä ja mediatekstejä saavuttaakseen omia tavoitteitaan, kehittääkseen tietojaan ja mahdollisuuksiaan sekä osallistuakseen aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan". (http://www.uta.fi/~tikame/medialukutaito_varis.pdf)

    Medialukutaito suhteessa suomalaisten luottamukseen sosiaalista mediaa kohtaan[muokkaa]

    Matikaisen tutkimuksessa (2009) vastaajat arvioivat eri uutislähteiden luotettavuutta. Luottamus eri lähteitä kohtaan vaihteli iän mukaan. Luottamus perinteistä mediaa kohtaan oli kuitenkin vahvinta joka ikäluokassa ja yhteisöpalvelut koettiin luottamukseltaan heikoimmiksi. Eniten perinteiseen mediaan luottivat nuoremmat ja vähiten vanhimmat. (Matikainen 2009, 79-80.) [1] Tätä tulosta voi pitää yllättävänä, kuten Matikainenkin raportissaan (2009, 80) toteaa. Etukäteen voisi kuvitella vanhempien luottavan "tuttuun" perinteiseen mediaan nuorempia enemmän. Toiseksi mielenkiintoiseksi piirteeksi Matikainen (2009, 80) nostaa luottamuksen yhteisöpalveluita kohtaan. Nuorilla luottamus oli korkeinta, mutta laski 30-50-vuotiailla ja nousi taas 60-80-vuotiailla. Sukupuolten välillä ainoa suurempi ero oli se, että perinteiseen mediaan vahvasti luottavia naisia oli kymmenen prosenttia miehiä enemmän. (Matikainen 2009, 80-81.) [1]


    Matikaisen tutkimuksen (2009, 82) kyselyaineistossa oli myös yleisiä verkkosisältöjen luotettavuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä. Tulosten perusteella tärkein tekijä on luottamus perinteistä mediaa kohtaan. Matikainen (2009, 84) toteaakin, että perinteistä mediaa pidetään luottamuksen takeena. Sisältö nousi toiseksi tärkeimmäksi, mutta epäilevyyttä pidettiin myös tärkeänä, joka voi olla verkon mukana tuoma asia. Luottamus perinteistä mediaa kohtaan oli vahvaa joka ikäluokassa. Sisältö oli nuorille tärkeä, mutta 40-49-vuotiaat pitivät epäilevyyttä sisältöä tärkeämpänä. Nuoret luottavat muiden käyttäjien suosituksiin, mutta tämä vähenee iän myötä. Aktiivikäyttäjät luottavat toisiin käyttäjiin: ottavat muiden käyttäjien suositukset huomioon, luottivat kavereiden kanssa samoihin sisältöihin ja huomioivat muiden mielipiteen. Kirjoitustyyli sekä verkkopalvelun tai -yhteisön tuttuus olivat myös tärkeitä tekijöitä aktiivikäyttäjille. Nämä tulokset kertovat siitä, että verkossa ja verkkoyhteisöissä osoitetaan solidaarisuutta ja luottamusta yhteisön muita jäseniä kohtaan. (Matikainen 2009, 84-85.)


    Aktiivisesti verkkoa käyttävät luottavat perinteiseen mediaan erityisen vahvasti. Luottamus ei kuitenkaan ole itsestään selvää ja epäileväisyys nousi iän myötä. Sisältöä ja sen luotettavuutta pidettiin tärkeänä. (Matikainen 2099, 86.)

    Tulosten perusteella luottamus perinteistä mediaa kohtaan on yleisesti vahvempaa, kuin luottamus sosiaalista mediaa kohtaan. Sekä perinteisen median että sosiaalisen median kohdalla nuorempien luottamus oli vahvempaa. Vanhemmat suhtautuivat medioihin epäilevämmin. Sosiaaliseen mediaan suhtauduttiin kriittisimmin keski-iässä. Tämä saattaa kertoa vanhempien kehittyneemmästä medialukutaidosta ja kyvystä suhtautua nuoria kriittisemmin median sisältöön.

    Pohdintaa[muokkaa]

    Perinteisen median verkkopalveluilla näyttää olevan vahva asema. Tärkeimmät syyt käyttää perinteistä mediaa ovat useimmiten sen luotettavuus, nopeus ja tuttuus. Sosiaalinen media perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Motiivit sosiaalisen ja perinteisen median käyttöön ovat erilaisia ja ne toimivat eri tavoin. Voidaanko perinteinen ja sosiaalinen media nähdä kumppaneina, jotka operoivat osin eri tasoilla? Tarvitsemme entistä parempaa kykyä seuloa tietoa, suodattaa nopeasti olennaiset viestit ja muokata niistä itsellemme merkityksellistä tietoa. Medialukutaito on luonteeltaan sosiaalista ja sisältää muutakin kuin passiivisen luetun omaksumisen ja arvioimisen taidot. Digitaaliseen mediakulttuuriin kuuluu oma osallistuminen ja tuottaminen.

    Muutokseen pyrkivässä oppimisessa lähdetään aina kunkin ihmisen omasta todellisuudesta ja omien käsitysten tiedostamisesta. Miten opettaa ja oppia kriittisiä lukutaitoja? Onko kriittisyys vain ajattelua yli perinteisten ajattelun rajojen ja siitä syntyvää halua toimia asioiden muuttamiseksi? Kriittinen lukutaito ei ole vain tiedon tuottamista, vaan liikkuu myös tahdon ja tunteen alueella. Mielikuvituksen, tunteen ja estetiikan kautta voi myös syntyä uusia näkökulmia maailmaan. Kriittisissa lukutaidoissa on myös kyse aina ihmisen kasvusta mediayhteiskunnassa.

    Krittinen median lukutaito on myös tasa-arvoa ja demokratiaa, sillä mediasisältöjä ei tuoteta tasapuolisesti ja -arvoisesti maailmassa. On tärkeää tunnistaa kenen ääni näkyy ja kuuluu mediamaisemassa. Jos ajattelemme esimerkiksi Suomessa asuvia vähemmistöjä voimme kysyä, kuuluuko saamelaisen vähemmistön ääni yhtä voimakkaana mediassa kuin esimerkiksi suomenruotsalaisten. Kriittinen medialukutaito herättää pohtimaan millaisia ansaintalogiikkoja mediaviesteihin sisältyy eli kuka saa taloudellista hyötyä median välittämästä tarjonnasta ja vastaavasti mikä taho jää maksumieheksi. Media on pullollaan brändäystä ja tuotesijoittelua - usein kohderyhminä lapset ja nuoret. Miten demokraattinen ja objektiivinen viesti uutisesta välittyy, jos viesti on värjätty monikansallisten yhtiöiden logoilla? Suomessa on aina korostettu lukutaidon merkitystä keskeisimpänä koulua aloittelevien lasten taitona. Emme kuitenkaan käytä riittävästi aikaa kouluissa laajempaan lukutaidon opettelemiseen kuten esimerkiksi Isossa Britanniassa, jossa kouluissa aloitetaan yhteiskunnallisten aineiden tiimoilta keskustelu ja myös median kriittinen tarkastelu jo varhaisilta kouluasteilta.

    Osa suomalaisista epäröi edelleen sosiaalisen median käyttöä. Epäröivät ihmettelevät, miksi naapureiden ja tuttujen pitäisi tietää heidän yksityiselämästään. Sosiaalinen media tarjoaa kuitenkin paljon enemmän, kuin väylän raportoida henkilökohtaisista asioista. Sosiaalisen median avulla jokainen voi saada oman äänensä kuuluville ja se on myös yksi väline nykyaikaiselle verkostoitumiselle.

    Lähteet[muokkaa]

    • Rantala, Leena (2007). Kriittiset lukutaidot mediayhteiskunnassa. Teoksessa Aittola, Tapio ym. (toim.), Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 137–152. [5]
    • Matikainen, Janne: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009. [6]

    TEHTÄVÄ[muokkaa]

    Koulutusjärjestelmä[muokkaa]

    Valtion ylläpitämä koulutusjärjestelmä on ylhäältäpäin suljettu järjestelmä ja ideologinen valtarakenne. Sillä on yliyksilöllisen rakenteen ominaisuus pakottaa ja määrätä yksittäistä toimijaa. Toisaalta koulutusjärjestelmää sanotaan ideologiseksi kentäksi, joka tarjoaa subjekteilleen erilaisia institutionaalisen vallan läpäisemiä toimija- ja puhuja-asemia. Ongelmaksi muodostuu vapaan taitamisen ja uuden luomisen mahdollistaminen suljetun järjestelmän rakennepakoissa. Suljetun järjestelmän vaihtoehdottomuus on myös ongelma; ajattelun laajentamisen ja yhteisen oppimistoiminnan mahdollisuuksia ei ole. (Suoranta 2009, 1-2).

    Arkielämässä oppiminen tapahtuu itse ja muilta oppimalla. Lähtökohta on eri, kuin järjestelmäkoulutuksessa, jossa oletetaan opettajan tietävän ennalta sen, mitä oppilaiden tulee tietää. Wikimaailma on yksi tälläinen arjessa oppimisen alue. Wikimaailmaa voidaan ajatella vastakohtana perinteiselle suljetulle järjestelmälle. Sen tavoitteena on, että kaikki voivat osallistua aineiston muokkaamiseen ja kehittämiseen. Wikimaailmassa lainsäädäntö ei säätele oppimista ja oppiminen on aina vapaaehtoista. Oppiminen tapahtuu vertaisoppimisena ja oppimisella vastataan tietämisen tarpeeseen. Wikioppisen radikaali tasa-arvo tarkoittaa kaikkien mahdollisuutta osallistua oppimistoimintaan. (Suoranta 2009, 3-5.) [1] Suorannan (Suoranta 2009, 8) mukaan "osallisuuden pedagogiikassa" oppimisessa on kysymys tasa-arvoisten ihmisten yhteisöstä, jossa kenenkään ei tarvitse tietää kaikkea, mutta kunkin ihmisen tietoisuutta ja kykyjä voi laajentaa ja kehittää yhdessä.

    Suorannan (2009, 4) mielestä jokaisen kasvattajan ja kasvatettavan on yhteiskunnassa osattava kyseenalaistaa opettajien ja oppilaiden väliset sekä muut sosiaalisen elämän valtasuhteet. Demokratian takeena toimii kritiikki arvojen ja toimintatapojen uudelleen arvioimisena. Kulttuuri, kasvatus tai yhteiskunta ei pärjää ilman krittiikiä. Koulutuspolitiikassa tarvittaisiin ns. peruskoulun päivitettyä versioita, joka perustuisi niiden oppimiskäytäntöjen oikeuttamiseen ja näkyväksi tekemiseen, jotka ovat tuttuja muodollisen koulutuksen ulkopuolella.


    Koulujärjestelmän ja ajattelun vapauden suhde toisiinsa[muokkaa]

    Klafkin portaita mukaellen koulujärjestelmää voisi kuvata myös koulukulttuuria tarkastellen sisältäpäin: ihmisten väliset sosiaaliset suhteet koulussa, opettajien tasa-arvo tai epätasa-arvoisuus, miten erilaisuutta hyväksytään ja kuinka tunteita ja sukupuolta säädellään. Saako koulussa olla hauskaa ja käytetäänkö huumoria ja leikkiä opetusmenetelminä? Koulukulttuurissa on paljon kirjoittamattomia ja kirjoitettuja sääntöjä, normeja ja valtasuhteisiin perustuvaa kommunikointia, esimerkiksi onko oppilailla yhtäläiset oikeudet kritisoida koulua kuin opettajilla. Ideologinen ajattelun vapauden ihanne, joka Suorannan tekstissä asemoituu muodollisen koulutusjärjestelmän vastinpariksi asettaa useita kysymyksiä. Jos meillä ei olisi kansallisvaltion poliittisesti säätelemää koulujärjestelmää olisiko meillä yksityiskouluja, jotka eriarvoistaisivat lapsia ja heikentäisivät mahdollisuuksia saavuttaa hyvä koulutus ja ammatti? Koulujärjestelmä on taitavasti punottu arvosanalähtöisiin sopimuksiin: lue kokeisiin ja saat hyviä numeroita, viimeistele vuosi vuodelta opetussuunnitelman tavoitteet niin saat tutkintotodistuksen jolla voit avata seuraavien opintoasteiden ovia – lopulta päätyen viimeisellä todistuksella työmarkkinoille, josta toivoo saavansa mahdollisimman hyvän työsopimuksen. Millä tämä ranking-logiikka puretaan vai haluammeko me vain yksinkertaisesti voittajia ja häviäjä kilpailuyhteiskunnassa? Orgaaninen luova wikioppiminen vaatisi valtavia ponnisteluja ennen kaikkea vanhasta poisoppimiseen eli passiivisesta oppijasta aktiiviseksi oppijaksi. Miten sytytetään liekki oppimisen halusta, omaehtoisesta tiedon rakentamisesta? Miten käy aitojen ihmisten välisten kohtaamisten, jos tulevaisuuden kohtaaminen tapahtuu virtuaaliyhteisöissä? Usein esimerkiksi verkkokursseja kritisoidaan juuri niiden kasvottomuudesta. Vaikka verkossakin tapahtuu sosiaalista kanssakäymistä, on se kuitenkin eri asia, kuin aito kohtaaminen. Toisaalta joidenkin mielestä kasvottomana voi olla mielekkäämpää tuoda omat mielipiteensä julki, mutta varjopuolena myös asiatontakin kritiikkiä on helpompi esittää.

    Onko koulutuspolitiikkamme siis korostetun työelämälähtöistä ja taloudellisen kilpailukyvyn ohjaamaa? Voisimmeko nostaa esim. vapaan sivistystyön ja omaehtoisen opiskelun yhä paremmin esille? Tietoyhteiskunta on muuttunut osallistumisen kulttuuriin, jossa opitaan vertaisilta, yhdessä ja ilman ikärajoituksia, tutkintoja ja oppikirjoja. (Suoranta 2009, 7). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutusta tulisi lähteä kehittämään entistä enemmän wikipedagogiikan suuntaan. Luotettavuutta ja vapaata taitamista tulisi korostaa. Tieteen ja taiteen tulisi kuulua kaikille, ja kaikilla tulisi olla mahdollisuus osallistua. Onko Pisan kaltaisten testien lisääntynyt käyttö johtanut siihen, että faktatietoja ja mekaanisia valmiuksia korostetaan ongelmalähtöisen koulutuksen ja luovuuden kustannuksella? Ymmärretäänkö ylipäänsä luovuuteen ja innovatiivisuuteen kasvattavan koulutuksen merkitys? Tarvitaan myös parempia arviointimenetelmiä, jottei luovia valmiuksia aliarvioitaisi.

    Rhizome-sävellyksen nuottikuvaa tarkastellen wikioppiminen on paljon rihmastomaisempi ja rikkonaisempi kuin koulutusjärjestelmä-kuvion hierarkiset portaat. Oppiminen syntyy ja elää wikimaailmassa orgaanisesti. Wikippiminen on koulutusjärjestelmästä riippumatonta toimintaa ja tapahtuu jokaisen omasta vapaasta tahdosta. Aineisto muodostuu tavallisten ihmisten muokkaamana. Nuottikuvan mukaisesti se saattaa olla välillä rönsyilevää ja palata sitten taas uomiinsa. Säännöt tai säädökset eivät ennalta määrää tiedon muodostumisen reittejä. Tiedon oikeellisuudesta ei välttämättä ole aina takeita, mutta tärkeintä on, että se on kaikkien saatavilla. Tiedoista ja informatiosta keskustellaan wikimaailmassa esimerkiksi erilaisilla keskustelupalstoilla. Tätä ei samalla mittakaavalla pystytä tarjoamaan järjestelmäkoulutuksessa. Onhan erilaisia kursseja/ryhmätöitä, joissa jaetaan mielipiteitä ja informaatiota. Esiin nouseekin kysymys, onko tällaisilla kursseilla/tunneilla yhtäläiset mahdollisuudet muodostaa ja tuoda esiin omia mielipiteitään ja uutta tietoa?

    Pohdintaa[muokkaa]

    Koulujärjestelmämme on vielä liian suljettu inhimillisen toiminnan vapauden ja demokraattisen elämän kannalta. Onko se järjestelmä, joka ei sisällä myöskään riittävästi vaihtoehtoisia tapoja oppia eikä ole riittävän avoin yhteistoiminnalliselle oppimiselle? Miten kehittää osallistuvampaa kulttuuria, jossa oppiminen perustuisi entistä enemmän vertaisilta ja yhdessä oppimiseen ja jossa hyödynnettäisiin enemmän esimerkiksi wikipedagogiikkaa? Miten soveltaa luovia ja voimaannuttavia opetusmenetelmiä ja löytää uudenlaisia tapoja oppia ja opettaa? Miten lisätä oppijan aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta? Oppilaan erilaisten oppimistyylien kartoittaminen auttaa tiedostamaan kunkin omaa oppimistyyliä sekä hyödyntämään omaa oppimiskapasiteettia. Wikimaailman "vapaa taitaminen" on dialogiin, avoimeen ja julkiseen keskusteluun houkuttelemista. Miten lisätä opettajan intuitiivista työotetta? Kehittyminen opiskelijasta työelämän kehittäjäksi, uuudistajaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi tapahtuu monien vaiheiden kautta ja edellyttää monipuolisten, innovatiivisten oppimismenetelmien ja toimintatapojen soveltamista opetuksessa. Opettajakoulutuksen kehittäminen tähän suuntaan on varmasti ensimmäinen askel. Tosisaalta wikimaailma on suhteellisen uusi asia. Sen laajamittainen käyttöönotto ja kaikkien sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen perinteisiin vahvasti nojaavassa koulumaailmassa vie varmasti oman aikansa.

    Mitä hyötyä kansantaloudellisesti wikipedagogiikasta ja wikimäisestä oppimisesta voisi olla. Suomessa on noin 60 000 nuorta palvelujen ulkopuolella (Myrskylä, 2011), vuosittain noin 800 nuorta 16-19 vuotiasta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden ongelmien takia , 10% keskeyttää ammatillisen koulutuksen ja noin 5% lukiokoulutuksen, 0,2% ei saa peruskoulun päättötodistusta ja noin 8% ei jatka välittömästi toisenasteen koulutukseen peruskoulun jälkeen (TTT-lehti 4/2011, 18-25). Mielestäni nämä luvut kertovat nykyisen koulujärjestelmän puutteista, joka ei pysty vastaamaan nykyisten nuorten vaatimuksiin. Nykyinen koulujärjestelmä tuottaa syrjäytymistä, jota voitaisiin mielestäni ehkäistä wikimäisellä oppimisella ja uudistamalla koululaitosta. Kaiken oppimisen ei tarvitse olla verkossa tapahtuvaa, mutta wikipedagogiikka ajatuksella pystytään tuottamaan oppimista lapsista ja nuorista itsestään lähtien. Koululaitoksen uudistaminen tähän suuntaan vaatii tietysti paljon työtä. Kehitettävänä on mm. uudet arviointimenetelmät esimerkiksi nuorten aktiivisuuden ja osallistumisen seuramiseksi, sillä oppivelvollisuutta ei kuitenkaan pidä unohtaa.

    Lähteet[muokkaa]

    • Anttila, Marjaana 2011. Kenellä on varaa työhyvinvointiin. Työ, Terveys, Turvallisuus - lehti 4/2011. s. 18 - 25
    • Myrskylä, Pekka. 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 12/2011

    [7]

    • Suoranta, Juha (2009). Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo [8]

    TEHTÄVÄ[muokkaa]

    Ryhmän toiminnan arviointia[muokkaa]

    Tiina aloittaa: Opintojakson tavoitteena oli oppia tuntemaan sosiaalisen median käsitteen lisäksi erilaisia sosiaalisen median käytäntöjä, sovellusmuotoja ja pedagogisia käyttötapoja. Opintojaksolla perehdyttiin mediakasvatuksen lähtökohtiin ja tavoitteisiin, lukutaidon käsitteen ulottuvuuksiin ja mediakasvatuksen käytännön sovelluksiin. Kurssiaineisto oli laadukasta, hyvin ulottuvilla ja tehtävien kimppuun pääsi heti ilman perinteistä kirjojen metsästystä. Kurssi olisi ankkuroitunut paremmin ajatusmaailmaani, mikäli olisimme saaneet orientaatioluennon tai jonkin aiheeseen johdattavan materiaalin matkaan. Nyt käytimme aika paljon energiaa pohtiaksemme tekniikkaa: miten ryhmässä toimitaan, miten työkalua käytetään, kuinka suoritamme tehtävät. Sisällön haltuun ottamisen kannalta olisi ollut tärkeää saada alkuun kokonaiskuva mediakasvatuksen käsitteistä ja piirteistä sekä kuinka näitä tulisimme kurssilla soveltamaan. Toisaalta mediakasvatuksen ideologiseen luoteeseen kuuluu vapaus, itseohjautuvuus sekä tarjonnan runsaus. Oli varmaan tietyllä tapaa harkittua ohjata opiskelijat lähtemään jäsentämään kaaoksesta tietoa, jakaa se muiden kanssa ja tuottaa pohdintaa kollektiivisesti. Olemme ohjautuneet niin luontevasti siihen, että meille annostellaan tietoa kätevästi pakattuihin power point –esityksiin ettemme aivan nopeasti osaakaan irrottautua pragmaattisesta opettaja opettaa -mallista ja heittäytyä toisenlaiseen itse tietoa tuottavaan moodiin. Se mitä wikipedagogiikasta jään kaipaamaan on kohtaaminen ja vuorovaikutus, filosofiset keskustelut ja ajatusten sparraus. Vahvinta oppimista tapahtuu omalla kohdallani perinteisesti keskustellen. Aikuisopinnoissa ryhmätöiden osalta on myös aina se haaste, että kuinka varmistamme tasapuolisen osallistumisen ja panostuksen kurssiin. Vastuunottajat kannattelevat sitten aina niitä vähemmän aktiivisia osallistujia – tämä syö energiaa ja vie siten tilaa oppimiselta.

    Eija kirjoittaa: Mediakasvatus on muutakin kuin median oppimista. Sain tältä kurssilta mediakasvatukseen uusia näkökulmia. Nykypäivän mediataitoihin kuuluu monenlaisia prosesseja, joissa tuotetaan, rakennetaan, jaetaan ja luokitellaan tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia. Wiki oppimis- ja opiskeluympäristönä oli minulle uusi kokemus. Kurssin lähdemateriaali oli mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Kurssin toteuttaminen Wikiopistossa mahdollisti tutustumisen uuteen työmenetelmään ja lähestymisen eri tavalla asioihin kuin aikaisemmissa opinnoissa. Jokaiselle tehtävälle oli sovittu vastuuhenkilö,koordinaattori, kukin vuorollaan. Keskustelua tehtävistä ryhmäläisten kesken käytiin ryhmän viesteinä keskustelupalstalla. Yhteisissä säännöissä oli sovittu, että kaikki osallistuvat tehtävien kirjoittamiseen, mutta tämä osallistuminen kaikkien kohdalla tasapuolisuuden nimissä ei kuitenkaan ihan onnistunut. Tehtävien suhteen oli sovittu etukäteen hyvä aikataulutus - ja tehtävät tulivatkin näin ajallaan aina tehdyiksi. Itselleni erityisesti tuotti hankaluuksia laittaa linkityksiä lähteisiin. Ryhmäläisten kesken pohdintaa ja esimerkkejä tuli enemmän ensimmäisen tehtävän jälkeen. Jokaisen näkemystä ja mielipiteitä arvostettiin. Tehtävissä tuli esiin erilaisia näkökulmia. Itse koin tärkeäksi tekstin laadun ja pohdintaosuudet. Taitoa vaatii kylläkin kyky tuottaa tietoa ryhmässä ja saada se sanalliseen muotoon. Helppoa ei ollut luontevasti jatkaa tekstiä toisen jälkeen, sekin vaatii opettelemista. Jokainen ryhmäläinen sai perehtyä aiheeseen omalla ajallaan ja tuoda tekstissä esille erilaisia näkökulmia. Vastauksista olisi saattanut tulla suppeampia, jos olisi tehnyt annetut tehtävät yksin. Kurssin lopussa olisi voinut olla vielä yhteinen tapaaminen, jossa olisi voinut vielä ryhmäläisten kesken reflektoida yhdessä oppimiskokemuksia. Ajattelen itse, että kurssista jäi positiivinen kuva verkkoympäristöstä oppimisen mahdollistajana. Kiitokset kurssin vetäjälle ja ryhmäläisille. - Eija

    Anne kirjoittaa: Tehtävänannon jälkeen olo oli melkoisen sekava. Mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä tulevasta useita viikkoja kestävästä rupeamasta. Miten on mahdollista tuottaa yhteistä tekstiä ilman tehtävien jakoa? Entä jos joku ehtii tehdä tehtävää paljonkin ennen muita? Miten tekstiä voi jatkaa ja entä jos ei ole mitään lisättävää? Ensimmäinen tehtävä käynnistyi ainakin omalta osaltani kokeillen. Uudenlainen työmuoto tuntui kokonaisuudessaan haasteelliselta. Haastavalta tuntui myös jatkaa toisten tekstiä. Vähitellen tehtävästä kuitenkin muodostui yhteistyöllä kokonaisuus. Ensimmäinen tehtävä oli melko selkeä, mutta oli hyvä, että siihen oli annettu enemmän aikaa. Toinen tehtävänanto tuntuikin jo edellistä haastavammalta ja sitä sai todella pohtia. Toisen tehtävän kohdalla tosin tiesi jo hieman etukäteen mitä on odotettavissa ja miten homma etenee. Vähitellen uskalsi lisätä tekstiä toisten kirjoitusten sekaan, eikä tuntunut välttämättömältä aloittaa aina uutta omaa kappaletta. Toinen ja varsinkin kolmas viikko olivat mielenkiintoisia, koska teksti alkoi muodostua hieman erilaiseksi, kuin ensimmäisellä viikolla, jolloin teksti oli suurimmaksi osaksi aineiston pohjalta kirjoitettua. Lukemalla kulloistakin aikaansaannosta mieleen heräsi monenlaisia ajatuksia, joiden pohjalta tekstiä oli helpompi viedä eteenpäin. Tässä on mielestäni tällaisen tehtävän suola. Koska ryhmässä on erilaisia jäseniä, ovat ajatuksetkin erilaisia ja jokainen kirjoittaa omalla tavallaan. Tekstiä pitää pohtia ja yrittää ajatella usealta kantilta, koska asioista ei voi keskustella. Aina ei kuitenkaan voi olla varma, onko asian ymmärtänyt juuri niin, kuin kirjoittaja on sen tarkoittanut. Ryhmämme ei etukäteen sopinut sopivaa osallistumisen määrää, mutta kaikkien oli kuitenkin tarkoitus tehdä tehtävää tasapuolisesti. Tämä ei valitettavasti täysin toteutunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut hyvä, jos olisimme ryhmänä enemmän keskustelleet tulevasta tehtävästä, jotta sitä olisi ollut helpompi alkaa työstää. Keskustelua olisi voinut käydä esimerkiksi tekstin rakenteesta. Tehtävän ajatus siitä, että ryhmä rakentaa yhdessä tekstiä toteutui meillä hyvin, koska minkäänlaista tehtävänjakoa emme suorittaneet. Opiskeluympäristönä Wikiopisto oli minulle aivan uusi kokemus. Aluksi aikaa meni myös opiskeluympäristöön tutustumiseen. Täysin selvältä se ei tunnu vieläkään. Mielestäni oli hyvä, että kurssin aluksi järjestettiin alkutapaaminen. Itse ainakin pidän siitä, että vaikka työtä tehdään verkossa, on jokaisella ryhmäläisellä kuitenkin kasvot, koska olen heidät tavannut fyysisesti. Mielestäni alkutapaamisen aikana olisi ollut hyvä perehtyä myös enemmän opiskeluympäristöön. Mukavaa tässä kurssissa oli se, ettei aineistoa tarvinnut metsästää ja että tehtävää pystyi tekemään itselle sopivaan aikaan. Pidin myös siitä, että palaute tehtävistä tuli nopeasti. Kirjallinen palaute tuntui myös mukavalta. Yleensä kurssien jälkeen palautteena on pelkkä numero ja omia kehityskohteita voi vain arvailla. Tällä tavalla on sittenkin mahdollista tehdä ryhmätyötä, vaikka aluksi olinkin epäileväinen. Mielestäni onnistuimme tehtävässä kohtuullisen hyvin ja tekstit paranivat loppua kohden. Työmäärä ei muodostunut kohtuuttoman suureksi, koska kannoimme yhdessä vastuun tehtävän valmistumisesta. Vastuuhenkilötkään eivät joutuneet patistelemaan tekstiä toisilta, eikä tekstiä joutunut puristamaan hampaat irvessä, vaan se muodostui vähitellen melkein kuin itsestään. Tehtävien myötä olen saanut uusia näkökulmia perinteiseen ja sosiaaliseen mediaan ja herännyt pohtimaan tarkemmin myös nykyistä koulujärjestelmäämme. -Anne


    Johanna kirjoittaa: Minulle tämä kurssi antoi aivan uudenlaisen käsityksen sosiaalisesta mediasta. Vaikka itse käytän sosiaalista mediaa jonkin verran (lähinnä facebook ja silloin tällöin tulee käytyä erilaisilla keskustelupalstoilla), wikiopisto antoi uuden näkökulman verkossa oppimiseen. Kurssi oli (ainakin aluksi) mielestäni haastava. Ensimmäinen tapaaminen oli melko sekava, ja tuntui, ettemme saaneet tarpeeksi tietoa kurssista. Tosin kurssin ydin varmasti olikin saada opiskelijat itse ottamaan asioista selvää, etenemään ryhmänä jne. Mutta olen silti Tiinan kanssa samaa mieltä siitä, että kurssi olisi ollut helpompi sisäistää, jos olisimme saaneet alkutapaamisessa jonkinlaisen orientaatioluennon mediakasvatuksen käsitteistä ja piirteistä. Kurssiaineisto oli kuitenkin laadukasta ja mielenkiintoista. Tehtäviä oli helppo tehdä verkkoaineistojen avulla, eikä kirjoja tarvinnut lähteä varailemaan ja metsästämään kirjastoista. Työskentelyämme edisti itsessään jo se, että sovimme yhdessä tehtävien ns. rakenteen ja viikkokohtaisten tehtävien vastuuhenkilöt aloitustapaamisessa. Vaikka jokaisella tehtävällä oli vastuuhenkilö, heidän ei tarvinnut ottaa isoa roolia viikon lopuksi, koska tehtävät olivat mielestäni kohtuullisen hyvin kasassa loppuviikkoon mennessä. Vaikka tehtäviä oli tarkoitus tehdä tasapuolisesti, tämä ei kaikkien kohdalla kuitenkaan toteutunut. Tehtävien osallistumisen määrään saattaa varmasti vaikuttaa opiskelijoiden erilaiset tavoitteet. Toki toisten vähäinen työskentelymäärä tuottaa vastaavasti muille enemmän työtaakkaa. Sellainen, jolle kurssilla on vain välineellinen merkitys, panostaa todennäköisesti vähemmän, kuin kasvatustieteeseen intohimoisesti suhtautuvalta. Itselläni oli mukava huomata, kuinka toisten kirjoittamat ajatukset saivat omat pohdinnat liikkeelle. Tällaisia tehtäviä olisi kurssilla voinut olla ehkä enemmän, joihin olisi tarvinnut saada enemmän ohjeistusta, suunnittelua ryhmäläisten kesken ja aikaa. Teksteistä ja pohdinnoista nousi kuitenkin paljon uusia asioita ja näkökulmia esille, joita ei itse välttämättä ollut tullut ajatelleeksi. Oppimiskokemuksena kurssi oli erilainen, osittain hankala mutta antoisa. Olen samaa mieltä Annen kanssa siitä, että keskusteluja esimerkiksi tehtävien rakenteesta ennen tehtävien aloitusta oli enemmän voitu käydä. Perinteisessä ryhmätyössä keskustelua tulee automaattisesti käytyä, mutta wikialustalla tämä jää vähäiseksi. Kokonaisuudessaan olen kurssiin tyytyväinen ja kiitos ryhmäläisille hyvästä työstä. -Johanna-

    Antti kirjoittaa: Tässä on hyvä vetää yhteen muiden kirjoituksia. Itse olisin kaivannut kurssin aloitukseen enemmän wikialustan menetelmä opetusta. Kurssia olisi ollut helpompi lähteä tekemään kun tekniikka olisi ollut paremmin hallussa.

    Itse oppiminen oli mielenkiintoista. Itsenäistä perehtymistä teksteihin ja oppimateriaaleihin, toisten tekstien tulkintaa, tekstin tuottamista ja sovittamista toisten teksteihin. Alustana wikioppiminen on itseasiassa aika hyvä. Toiminta on käytännössä kaikille auki ja kaikilla on mahdollisuus osallistua tiedon tuottamiseen. Itse olen aikaisemmin opiskellut verkossa keskustelufoorumi-muotoisesti ja wikiopistossa jäin kaipaamaan nimen omaan ajatusten vaihtoa opittavasta asiasta, toisinsanoen yhteisen todellisuuden muodostaminen olisi ollut hienoa. Nyt ei voi lähteä poistamaan toisen kirjoittamaa tekstiä tehtävästä.

    Osallistuminen on eri tasoista eri opiskelijoilla, se on totta. Itselläni ainakin tämä kurssi oli enemmänkin ns. suoritettava jotta pääsee läpi. Tällöin osallistuminen ei ole kovin aktiivista, toisaalta verkkopohjainen wikioppiminen mahdollistaa myös oppimisen paikasta ja ajasta riippumatta. Tällöin myös oppiminen on mahdollista laajalle joukolle ihmisiä ja mahdollistaa oppimisen omista lähtökohdista. -Antti-

    1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 [Matikainen, Janne: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla. Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC 2009. [6] Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”testi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä