Team Jäärä

Team Jäärä -ryhmän jäsenet

• Sirpa Levo-Aaltonen
• Mia Surakka

Vain alussa vähän aikaa mukana olleet: Elina Mähönen (kohdissa: 4.1, 4.2, 5.1 ja 5.2) ja Milja Luoma (kohdissa 4.1 ja 4.2)

Suoritusmuoto

A + B

Tapaamisajat ja -paikat & fokus

Linkki kurssin pääsivulle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi

Alussa Team Jäärä -pienryhmämme (alussa 4 henkeä) työskenteli GoogleDrive-alustalla (kohdat 4.1, 4.2, 5.1 ja 5.2). Sitten siirryimme työskentelemään suoraan tänne omalle wikiopiston pohjalle, koska ryhmämme oli kutistunut kahteen henkilöön.

• 22.9. poikkeuksellisesti klo 12.15 Alakuppilassa (Mia, Milja ja Sirpa): A-moduli (Sugata Mitra + Noah-lyhytelokuva)

• 29.9. klo 12.45 Alakuppila (Mia, Sirpa ja Elina)=> Moduli I

• 6.10. klo 12.45 Alakuppila (Mia, Sirpa ja Elina)=> Moduli II

• 13.10. klo 12.45 Alakuppila (Sirpa paikalla ja Mia etänä) => Moduli III

• 27.10. klo 12.30-15 Alakuppilassa (Mia & Sirpa) => Moduli IV & V & VII & IX
• 10.11. klo 12.30-14 Alakuppilassa (Mia & Sirpa) => Moduli VII & IX
• 17.11. klo 12-16.45 Alakuppilassa (Mia & Sirpa) => Moduli VI & VIII & IX & X
• 24.11. klo 13-14.45 Alakuppilassa (Mia & Sirpa) => Moduli VI & VIII & IX & X
• 1.12.2016 viimeistely - valmis

KOKO KURSSIRYHMÄ:

De-briefing ja jatkosuunnitelmat sekä ryhmätöiden (C-osiot) loppukatselmukset: to 1.12. klo 13-15 Päät ls A1

Yhteiset videot (eli kohta A)

Sugata Mitra: Build a School in the Cloud

• Sugata Mitra: Build a School in the Cloud - http://www.ted.com/talks/sugata_mitra_build_a_school_in_the_cloud.html

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun - https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/keskustelusivulle_1:

TIIVISTELMÄKOMMENTTI (tämä viety yhteiskeskusteluun)
Sugata Mitran suhtautuminen oppimiseen ja opettamiseen on miellyttävän lempeää ja humoristista. Hän nostaa esille sen huomion, että "liskoaivot" sulkevat korkeamman tason toiminnot pois, kun oppimistilanne koetaan uhkaavaksi. Siksi autoritaarinen rankaiseminen opetustilanteessa ei toimi, vaan jättää negatiivisen muistijäljen sekä pelon oppimistilanteita kohtaan. Lisäksi Sugata Mitra vastustaa indoktrinaatiota eli tiedon siirtoa “kaatamalla” ja manipuloimalla vastaanottajaa, jolloin yksi kaikkitietävä henkilö jakaa valitsemaansa tietoa ja toiset ottavat sen vastaan kyselemättä tai kyseenalaistamatta. Hän korostaa oppijan kannustamista ja kiittämistä sekä oppimisen sytykkeiden antajan syrjään astumista eli minimaalisen puuttumisen pedagogiikkaa. (ks. myös https://fi.wikipedia.org/wiki/Sugata_Mitra.)

Sugata Mitran näkemykset herättävät paljon ajatuksia ja kysymyksiä, esimerkiksi, millä motivaatio kaikkiin tarvittaviin opeteltaviin asioihin taataan, jos ei ole pakkoa opiskella? Oppivatko vain motivoituneimmat oppilaat oma-aloitteisesti, ja kuinka käy niille, jotka eivät ole niin oma-aloitteisia? Putoavatko he kokonaan kelkasta? Entä oppimisvaikeudet ja käytöshäiriöt? Ihmisillä on luontaista taipumusta myös laiskuuteen ja vitkutteluun. Miten käy, jos ei ole sääntöjä, rajoituksia, deadlineja tai auktoriteetteja? Toimiiko omaehtoisuus kaikenikäisillä? Lasten taipumuksesta kiusata ja eriarvoistaa toisiaan ei myöskään mainittu mitään. Onko kiusaaminen ja pyrkimys hierarkiaan luontaista, vai opitaanko se kenties aikuisilta? Voiko käydä niin, että keskenään toimiessaan lapset hakeutuvat takaisin indoktrinaatioon, niin että joku lapsi ottaakin määräävän roolin ja päättää, mitä sekä miten tehdään? Onko ulkoa oppimisen aika kokonaan ohi, kun kaikki tieto on saatavilla internetissä? Mitä tapahtuu ihmiselle, joka ei opettele asioita ulkoa, vaan ennemminkin hankkii taitoja ja kekseliäisyyttä sen suhteen, että millä saa tiedon haettua jostain? Onko ulkoa oppimisessa jotain niin olennaista, että siitä luopuminen rappeuttaa ajattelua? Muistitekniikat ovat kuitenkin olleet edellytys ihmisen kehitykselle. Lisäksi ongelmana voi myös olla netissä olevan tiedon luotettavuus. Jos lapset eivät osaa arvioida sitä, he voivat omaksua väärää tietoa. Miten opetetaan kriittistä lukutaitoa lapselle?

Toisaalta voi miettiä, kuinka paljon ulkoa opeteltuja asioita ja taitoja todellisuudessa unohtuu vuosien koulussa istumisesta huolimatta. Kuinka suuri osa koulussa istumisen ajasta menee siten tyystin hukkaan? Entä esimerkiksi käsin kirjoittamisen taito? Mitä jos siitä luovutaan? Vaikuttaako esimerkiksi taiteellisiin kykyihin negatiivisesti? Tarvitaanko enää käsin piirtämisen ja maalaamisen taitoa, kun kaikki voidaan tehdä paremmin tietokoneella. Nyky-yhteiskunnassa ei välttämättä enää ole tarvetta "kolmelle ärrälle" ("reading, 'riting, 'rithmetic" eli luku-, kirjoitus- ja laskutaito), mutta koulu opettaa paljon muutakin. Voiko kaikkien aineiden opetuksen muuttaa yhdessä tehtäväksi tutkivaksi oppimiseksi? Mitran ideat toimivat ehkä hyvin luonnontieteiden opetuksessa, mutta toimivatko ne vaikkapa historian tai kielten kohdalla?

Mitra esittää videossaan ajatuksen siitä, että nykyinen koulujärjestelmä on varsin vanhentunut ja hän tarjoaa ratkaisuksi teknologiaan nojaavaa opiskelumallia eli "pilvikoulua". Hän on oikeassa siinä, että nykyinen koulujärjestelmä on vanhanaikainen ja kadottaa oppilaiden luonnollisen oppimisen ilon ja että jotain pitäisi tehdä. Mitran opiskelumalli on samanaikaisesti itsenäisempää kuin perinteinen opettajajohtoinen opetus, mutta myös yhteisöllisempää, koska oppijat ratkaisevat ongelmia yhdessä. Sinänsä Mitran ajatus koulujärjestelmän uudistamisesta vaikuttaa hyvältä, mutta varsinainen faktatieto siitä jää varsin vähäiseksi. Onnistuessaan tällainen koulujärjestelmä varmastikin valmistaisi uutta sukupolvea maailmassa tapahtuneisiin muutoksiin, mutta on muutamia seikkoja, joita tulisi ottaa huomioon. Näitä ovat oppijoiden erilaiset oppimisstrategiat, mahdolliset oppimisvaikeudet ja oppimismotivaatio. "Pilvikoulu" ei välttämättä sovi yhtä hyvin kaikkien aineiden ja asioiden opettamiseen. Lisäksi koulutuksen tulisi tarjota yhtenäinen yleissivistys ja pohjatieto maailmasta, jotta lähdekriittinen tiedon tarkastelu ja oman ajattelun kautta maailman rakentaminen onnistuu. Lapsella ei ole automaattisesti taitoja arvioida kaikkea vastaanottamaansa tietoa. Siirtyminen pelkästään "pilvikouluun" tuntuu aika radikaalilta ajatukselta, vaikka siinä on paljon hyvää. Siihen liittyviä ajatuksia sovelletaan jo nykyäänkin jonkin verran esimerkiksi oppiainerajat ylittävässä ongelmaperustaisessa oppimisessa ja siinä, että ala- ja yläkoulussa numeroarviointi alkaa entistä myöhemmin.

KOMMENTIT JA KESKUSTELUT:

Sugata Mitran suhtautuminen oppimiseen ja opettamiseen on miellyttävän lempeää ja humoristista. Hän nostaa esille sen huomion, että "liskoaivot" sulkevat korkeamman tason toiminnot pois, kun oppimistilanne koetaan uhkaavaksi. Siksi autoritaarinen rankaiseminen opetustilanteessa ei toimi, vaan jättää negatiivisen muistijäljen sekä pelon oppimistilanteita kohtaan. Lisäksi Sugata Mitra vastustaa indoktrinaatiota eli tiedon siirtoa “kaatamalla” ja manipuloimalla vastaanottajaa, jolloin yksi kaikkitietävä henkilö jakaa valitsemaansa tietoa ja toiset ottavat sen vastaan kyselemättä tai kyseenalaistamatta. Hän korostaa oppijan kannustamista ja kiittämistä sekä oppimisen sytykkeiden antajan syrjään astumista eli minimaalisen puuttumisen pedagogiikkaa. Mitran mukaan riittää, kun “opetussuunnitelma sisältää seuraavat kolme taitoa: 1) luetun ymmärtäminen, 2) informaation etsintä ja analyysi ja 3) rationaalisen uskomusjärjestelmän kehittäminen, joka suojaa lapsia indoktrinaatiolta. Lapset, joilla on nämä taidot, eivät tarvitse koulua sellaisena, kuin sen nykyisin ymmärrämme.”(https://fi.wikipedia.org/wiki/Sugata_Mitra.) Ajattelumallissa on paljon samoja piirteitä kuin tutkivassa oppimisessa, missä tarkastellaan ilmiöitä ja ratkaistaan monimutkaisia ongelmia ryhmässä kehittäen jokaisen omaa ajattelua (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tutkiva_oppiminen). Sugata Mitra palkittiin vuonna 2013 TED-konferenssissa (Technology, Entertainment, Design), jossa puhe on videoitu. TED on yksityinen voittoa tavoittelematon konferenssi, jonka slogan on “Levittämisen arvoisia ideoita”(http://www.ted.com/).

Sugata Mitran näkemykset herättävät paljon ajatuksia ja kysymyksiä, esimerkiksi, millä motivaatio kaikkiin tarvittaviin opeteltaviin asioihin taataan, jos ei ole pakkoa opiskella? Oppivatko vain motivoituneimmat oppilaat oma-aloitteisesti, ja kuinka käy niille, jotka eivät ole niin oma-aloitteisia? Putoavatko he kokonaan kelkasta? Entä oppimisvaikeudet ja käytöshäiriöt? Ihmisillä on luontaista taipumusta myös laiskuuteen ja vitkutteluun. Miten käy, jos ei ole sääntöjä, rajoituksia, deadlineja tai auktoriteetteja? Toimiiko omaehtoisuus kaikenikäisillä? Lasten taipumuksesta kiusata ja eriarvoistaa toisiaan ei myöskään mainittu mitään. Onko kiusaaminen ja pyrkimys hierarkiaan luontaista, vai opitaanko se kenties aikuisilta? Voiko käydä niin, että keskenään toimiessaan lapset hakeutuvat takaisin indoktrinaatioon, niin että joku lapsi ottaakin määräävän roolin ja päättää, mitä sekä miten tehdään? Onko ulkoa oppimisen aika kokonaan ohi, kun kaikki tieto on saatavilla internetissä? Mitä tapahtuu ihmiselle, joka ei opettele asioita ulkoa, vaan ennemminkin hankkii taitoja ja kekseliäisyyttä sen suhteen, että millä saa tiedon haettua jostain? Onko ulkoa oppimisessa jotain niin olennaista, että siitä luopuminen rappeuttaa ajattelua? Muistitekniikat ovat kuitenkin olleet edellytys ihmisen kehitykselle. Lisäksi ongelmana voi myös olla netissä olevan tiedon luotettavuus. Jos lapset eivät osaa arvioida sitä, he voivat omaksua väärää tietoa. Miten opetetaan kriittistä lukutaitoa lapselle?

Toisaalta voi miettiä, kuinka paljon ulkoa opeteltuja asioita ja taitoja unohtuu vuosien koulussa istumisesta huolimatta. Kuinka suuri osa koulussa istumisen ajasta menee siten tyystin hukkaan? Entä esimerkiksi käsin kirjoittamisen taito? Mitä jos siitä luovutaan? Vaikuttaako esimerkiksi taiteellisiin kykyihin negatiivisesti? Tarvitaanko enää käsin piirtämisen ja maalaamisen taitoa, kun kaikki voidaan tehdä paremmin tietokoneella. Nyky-yhteiskunnassa ei välttämättä enää ole tarvetta "kolmelle ärrälle" ("reading, 'riting, 'rithmetic" eli luku-, kirjoitus- ja laskutaito), mutta koulu opettaa paljon muutakin. Voiko kaikkien aineiden opetuksen muuttaa yhdessä tehtäväksi tutkivaksi oppimiseksi? Mitran ideat toimivat ehkä hyvin luonnontieteiden opetuksessa, mutta toimivatko ne vaikkapa historian tai kielten kohdalla?

Mitra esittää videossaan ajatuksen siitä, että nykyinen koulujärjestelmä on varsin vanhentunut ja hän tarjoaa ratkaisuksi teknologiaan nojaavaa opiskelumallia eli "pilvikoulua". Hän on oikeassa siinä, että nykyinen koulujärjestelmä on vanhanaikainen ja kadottaa oppilaiden luonnollisen oppimisen ilon ja että jotain pitäisi tehdä. Mitran opiskelumalli on samanaikaisesti itsenäisempää kuin perinteinen opettajajohtoinen opetus, mutta myös yhteisöllisempää, koska oppijat ratkaisevat ongelmia yhdessä. Sinänsä Mitran ajatus koulujärjestelmän uudistamisesta vaikuttaa hyvältä, mutta varsinainen faktatieto siitä jää varsin vähäiseksi. Onnistuessaan tällainen koulujärjestelmä varmastikin valmistaisi uutta sukupolvea maailmassa tapahtuneisiin muutoksiin, mutta on muutamia seikkoja, joita tulisi ottaa huomioon. Näitä ovat oppijoiden erilaiset oppimisstrategiat, mahdolliset oppimivaikeudet ja oppimismotivaatio. "Pilvikoulu" ei välttämättä sovi yhtä hyvin kaikkien aineiden ja asioiden opettamiseen. Lisäksi koulutuksen tulisi tarjota yhtenäinen yleissivistys ja pohjatieto maailmasta, jotta lähdekriittinen tiedon tarkastelu ja oman ajattelun kautta maailman rakentaminen onnistuu. Lapsella ei ole automaattisesti taitoja arvioida kaikkea vastaanottamaansa tietoa. Siirtyminen pelkästään "pilvikouluun" tuntuu aika radikaalilta ajatukselta, vaikka siinä on paljon hyvää. Siihen liittyviä ajatuksia sovelletaan jo nykyäänkin jonkin verran esimerkiksi oppiainerajat ylittävässä ongelmaperustaisessa oppimisessa ja siinä, että ala- ja yläkoulussa numeroarviointi alkaa entistä myöhemmin.

Noah-lyhytelokuva

• Noah (lyhytelokuva) - http://www.fastcocreate.com/3017108/you-need-to-see-this-17-minute-film-set-entirely-on-a-teens-computer-screen

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun - https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/keskustelusivulle_2:

TIIVISTELMÄKESKUSTELU (viety yhteiskeskusteluun)
Noah-elokuvaan oli koottu paljon sellaisia digitaaliseen mediaan ja someen liittyviä asioita, jotka askarruttavat ihmisiä ja joita myös paheksutaan ja pelätään. Elokuva onnistui hyvin muun muassa somen “multitasking”-tunnelman löytämisessä herättäen paljon erilaisia tunteita ja mielipiteitä. Se toi loistavasti esille somen 24/7-elämänrytmin, lyhytjänteisyyden ja yksilöiden huomionhakuisuuden sekä myös sen vaarat väärinkäytöksiin. Siinä kuvataan sitä, miten suuri osa nuorten elämästä ja maailmasta, esimerkiksi sosiaaliset suhteet ja harrastukset, ovat nykyään verkossa. Siellä vietetään aikaa kavereiden kanssa, seurustellaan, tutustutaan uusiin ihmisiin, pelataan, etsitään tietoa eri asioista jne. - kaikkea yhtä aikaa. Elokuva onkin samanaikaisesti hauska, mutta varsin realistinen kuvaus teini-ikäisen ihmissuhteista. Vaikka Internet ja sosiaalinen media ovatkin selvästi muuttanut niitä, elokuvassa käsitellyt ihmissuhteisiin liittyvät perusasiat, kuten hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja hylätyksi tulemisen pelot, ovat edelleen samoja kuin ennenkin.

Kuten elokuvassa näkyy, Somen kautta voi helposti tutustua ja olla yhteydessä ihmisiin ympäri maailmaa, mutta samalla vaarana on törmääminen hyväksikäyttäjiin ja pornografiseen materiaaliin, jotka ovat haitallisia nuorten kehitykselle. Kommunikaatio verkossa on erilaista kuin kasvotusten. Koneiden kautta tapahtuva viestintä ei välitä kaikkea, koska kehonkieli, ilmeet, äänensävy ja kosketus puuttuvat. Se on siten rajoittuneempaa ja pinnallisempaa eikä voi täysin korvata kasvokkain tapahtuvaa viestintää. Nonverbaalisen viestinnän puuttuessa tekstiä on somessa myös paljon helpompi ymmärtää väärin, mikä voi johtaa väärinkäsityksiin: Noahista tulee vainoharhainen ja hän tekee täysin väärät päätelmät tulkitsemiensa kuvien ja keskustelujen perusteella.

Elokuva kuvaa hyvin sitä, miten somen vaatima jatkuva tavoitettavissa oleminen ja monien sovellusten samanaikainen käyttö voivat johtaa keskittymiskyvyn heikkenemiseen ja kyvyttömyyteen olla aidosti läsnä, mikä saattaa puolestaan aiheuttaa ongelmia pari- ym. ihmissuhteissa. Somessa vaaditaan, että kaikkeen täytyy vastata nopeasti ja jokaisen täytyy olla koko ajan tavoitettavissa. Siinä näyttäytyy myös yksilöiden huomionhakuisuus ja toisten hyväksynnän tavoittelu. Video esittää, kuinka Noah pintapuolisesti keskustelee, pelaa ja hakee tietoa internetin ja sosiaalisen median kautta. Kun tyttöystävä yrittää saada aikaan syvällistä keskustelua, niin Noahin täytyy koko ajan tsekata muita sivuja. Periaatteessa hän on kyllä koko ajan läsnä, mutta keskittymiskyky kutakin asiaa kohtaan on heikkoa, mikä ainakin osin aiheuttaa syntyneet ongelmat. Elokuva toi esiin myös sosiaalisen median yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset. Ongelmana ovat mm. tirkistely ja stalkkaaminen, joten täytyy varoa mitä sanoo ja millaisen kuvan antaa itsestään. Somessa on monia hyviä puolia, ja se tarjoaa paljon uusia mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen, mutta myös siihen liittyvistä ongelmista ja vaaroista on hyvä olla tietoinen.

KOMMENTIT JA KESKUSTELUT:

"Noah" on kanadalaisten elokuva-alan opiskelijoiden vuonna 2013 tekemä lyhytelokuva, joka kertoo some-maailmasta ja siihen liittyvistä eri ulottuvuuksista. Se palkittiin samana vuonna parhaana kanadalaisena lyhytelokuvana Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.(https://en.wikipedia.org/wiki/Noah_(2013_film).) Elokuvaan oli koottu paljon sellaisia digitaaliseen mediaan ja someen liittyviä asioita, jotka askarruttavat ihmisiä ja joita myös paheksutaan ja pelätään. Se oli aika erilainen ja yllättävä, minkä takia ryhmässämme heräsi keskustelua siitä, oliko tämä todellakin se elokuva, mitä meidän piti katsoa - ei ehkä olisi tullut katsottua tällaista elokuvaa oma-aloitteisesti. Elokuva onnistui hyvin muun muassa somen “multitasking”-tunnelman löytämisessä herättäen paljon erilaisia tunteita ja mielipiteitä. Se toi loistavasti esille somen 24/7-elämänrytmin, lyhytjänteisyyden ja yksilöiden huomionhakuisuuden sekä myös sen vaarat väärinkäytöksiin. Siinä kuvataan sitä, miten nuorten elämä ja maailma, esimerkiksi sosiaaliset suhteet ja harrastukset, ovat nykyään suurelta osin verkossa. Siellä vietetään aikaa kavereiden kanssa, seurustellaan, tutustutaan uusiin ihmisiin, pelataan, etsitään tietoa eri asioista jne. - kaikkea yhtä aikaa. Elokuva onkin samanaikaisesti hauska, mutta varsin realistinen kuvaus teini-ikäisen ihmissuhteista. Vaikka Internet ja sosiaalinen media ovatkin selvästi muuttanut niitä, elokuvassa käsitellyt ihmissuhteisiin liittyvät perusasiat, kuten hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja hylätyksi tulemisen pelot, ovat edelleen samoja kuin ennenkin.

Somen kautta voi helposti tutustua ja olla yhteydessä ihmisiin ympäri maailmaa, mutta samalla vaarana on myös törmääminen hyväksikäyttäjiin ja pornografiseen materiaaliin, jotka ovat haitallisia nuorten kehitykselle. Kommunikaatio verkossa on erilaista kuin kasvotusten. Koneiden kautta tapahtuva viestintä ei välitä kaikkea, koska kehonkieli, ilmeet, äänensävy ja kosketus puuttuvat. Se on siten rajoittuneempaa ja pinnallisempaa eikä voi täysin korvata kasvokkain tapahtuvaa viestintää. Vaikka jollakin on Facebookissa satoja kavereita, hänellä ei välttämättä ole yhtään oikeaa ystävää. Nonverbaalisen viestinnän puuttuessa tekstiä on somessa paljon helpompi ymmärtää väärin, mikä voi johtaa väärinkäsityksiin. Noahista tulee vainoharhainen ja hän tekee täysin väärät päätelmät tulkitsemiensa kuvien ja keskustelujen perusteella. Myös persoonallisuuden ja ominaisuuksien feikkaaminen somessa on yleistä, ja tällainen ”kiiltokuvakulttuuri” aiheuttaa sen, että rehellinen keskustelu kärsii.

Elokuva toi hyvin esiin sen, miten somen vaatima jatkuva tavoitettavissa oleminen ja monien sovellusten samanaikainen käyttö voivat johtaa keskittymiskyvyttömyyteen vaikeuksiin olla aidosti läsnä, mikä voi puolestaan aiheuttaa ongelmia pari- ym. ihmissuhteissa. Somessa vaaditaan, että kaikkeen täytyy vastata nopeasti ja jokaisen täytyy olla koko ajan tavoitettavissa. Siinä näyttäytyy myös yksilöiden huomionhakuisuus ja toisten hyväksynnän tavoittelu. Video esittää, kuinka Noah pintapuolisesti keskustelee, pelaa ja hakee tietoa internetin ja sosiaalisen median kautta. Asioihin keskittymättömyys aiheutti epämiellyttävän olon: kun tyttöystävä yrittää saada aikaan syvällistä keskustelua, niin Noahin täytyy koko ajan tsekata muita sivuja. Periaatteessa hän on kyllä koko ajan läsnä, ainakin tavoitettavissa, mutta keskittymiskyky kutakin asiaa kohtaan on heikkoa, mikä ainakin osin aiheuttaa syntyneet ongelmat. Siinä kuvastuu kärsimättömyys ja kyvyttömyys nähdä ihmissuhteensa eteen vaivaa. Toisaalta keskittymiskyvyttömyys ei ole vain tämän ajan ongelma. Myös siihen aikaan, kun ei ollut internetiä, älypuhelimia ja somea, puuhasteltiin kaikenlaista ylimääräistä, joka häiritsi tärkeisiin asioihin ja tehtäviin keskittymistä. Esimerkiksi luennolla huomasi piirrelleensä luentomuistiinpanojen kulmat täyteen kaikenlaista soopaa samalla, kun osa luennosta oli mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Laitteiden kautta teksteinä tapahtuvassa viestinnässä on kuitenkin se hyvä puoli, että viesteihin voi palata uudelleen, jos unohtaa, mitä toinen on sanonut.

Elokuva toi esiin myös sosiaalisen median yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset. Ongelmana ovat mm. tirkistely ja stalkkaaminen, joten siellä on tärkeää varoa, mitä sanoo ja millaisen kuvan antaa itsestään, koska kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Tuomitsemme luonnollisesti sen, että Noah avaa tyttöystävänsä facebook-tilin, mutta joudumme samalla hyväksymään, että samat yksityisasiat ja tiedot ovat palveluntarjoajien mielivaltaisesti käytettävissä. Heräsikin ajatuksia siitä, että some on juurtunut aktiiviseen käyttöön kaikkialle, mutta erityisiä hiljaisia pelisääntöjä on tullut käyttöön vasta myöhemmin ja selkeät lait laahaavat vielä jäljessä kaikkialla. Myös kiusaaminen somessa on yleistä, ja jää siellä entistä helpommin vanhemmilta huomaamatta. Somessa on monia hyviä puolia, ja se tarjoaa paljon uusia mahdollisuuksia ja välineitä sosiaalisten suhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen, mutta on myös hyvä olla tietoinen vaaroista, joista siellä voi esiintyä.

Oppimismodulit (eli kohta B)

Moduli I (Johdanto)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[1]]:

Moduli 1 -videolla tarkasteltiin eri tutkimusten pohjalta lasten lisääntynyttä digitaalisen median käyttöä ja sen aiheuttamia haasteita kouluopetukselle sekä verkossa tarvittavaa digitaalista lukutaitoa. Nämä ovat erittäin ajankohtaisia aiheita. Naamatusten verkossa -tutkimuksen (2010) mukaan Internet on jo kymmenvuotiaille lapsille tärkeä sosiaalisen verkostoitumisen väline. He toimivat siellä aktiivisesti, käyttävät paljon interaktiivisia sivuja, kuten Facebookia, viestivät kaverien kanssa ja jakavat esimerkiksi kuvia ja videoita. Lasten television katselu, kuten myös tietokoneiden käyttö on selkeästi vähentynyt, koska lähes kaikki mediasisällöt ovat saatavilla suosituilla älylaitteilla.

Digitaalisen median muuttumisesta lasten ja nuorten valtavirtaharrastukseksi on herättänyt huolta mm. lasten maailman yksipuolistumisesta. Tutkimusten mukaan kiinnostuksen aiheisiin kapeasti fokusoituvat pojat ovat vaarassa syrjäytyä kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman poluilta, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia myös aikuisiän terveyteen. Tyttöjen harrastukset ovat monipuolisempia kuin pojilla ja tytöt kokeilevat ennakkoluulottomammin uusia asioita. Pojat puolestaan viehtyvät hanakammin pelaamiseen sekä koneiden kanssa puuhasteluun. Poikien vähäinen kaunokirjallisuuden lukeminen huolestuttaa erityisesti kasvattajia (HS 2015), koska kirjallisuudella on tutkittu olevan myönteistä merkitystä sosiaalisten taitojen ja empatiakyvyn kehittymisessä (Castano & Comer 2013). Tästäkin ollaan tosin eri mieltä. Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelän mukaan lukeminen ei ole “oikoreitti toisten ihmisten ymmärtämiseen” vaan voi antaa ihmisten mielenliikkeistä sekä ihmissuhteista liian kaunokirjallisen kuvan. (Mäkelä 2016)

Digitaalisen median käyttöön liittyy ongelmia ja haasteita, joista on syytä keskustella. Esimerkiksi lasten idolit ja kiinnostuksen kohteet digitaalisessa mediassa toimivat usein myös jonkin myytävän asian mainoksina. Olisi syytä tiedostaa, että jopa tieteellistä tutkimusta käytetään sen selvittämiseksi, miten ihmisiä voitaisiin paremmin manipuloida kuluttajiksi. Uusia kalliita digitaalisia laitteita tuputetaan kuluttajille kiihtyvällä tahdilla ja laitteiden käyttöikä on tarkoituksella mahdollisimman lyhyt.

Tietoteknologian käytöllä on vaikutusta aivojen toimintaan, kun olemme enenevässä määrin tekemisissä niiden kanssa. Nopea digiviestintä edistää keskittymiskyvyttömyyttä ja pinnallista asiasta toiseen hyppelyä. Tämä koetaan ongelmaksi myös työelämässä. Digitaalisten laitteiden käyttäjien pinna näyttäisi olevan lyhenemään päin ja nuorten voi kuulla huokailevan, että heidän kärsivällisyytensä ei enää riitä edes tiedon googlaamiseen. Pitkäaikaistutkimuksia älylaitteiden käytöstä ei ole vielä tarpeeksi, mutta oletetaan että vaikutukset eivät ole pelkästään negatiivisia. Älylaitteilla opitaan esimerkiksi seulomaan laajoista tietomassoista olennaista tietoa. (Moisala 2015)

Digitaalisen median käytön lisääntymisen myötä mm. lasten unen saanti on vähentynyt, koska laitteiden valo häiritsee unihormonin eritystä. Myös liikkuminen on vähentynyt ja paikoillaan istumisesta laitteita näpräten on tullut elämäntapa, josta seuraa tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä ylipainoisuutta. Liikkumattomuus on tutkitusti yhteydessä myös oppimisvaikeuksiin (Pells 2016). Sosiaalinen media voi tietenkin myös ohjata liikuntaharrastuksen pariin. Menneen kesän hitti Pokemon Go sai pelaajat kävelemään pitkiäkin matkoja. Liikunnanopettajat taatusti toivottaisivat tervetulleeksi pelin, jossa juostaan cooperin ajan vaikkapa virtuaalitiikeriä karkuun.

Kulttuurin ymmärtäminen pelkästään korkeakulttuurina on kapeanäköistä ja elitististä. Myös Youtube-videot, pelit, blogit ja verkossa viestiminen ovat osa kulttuuria. Sosiologi ja kulttuuriteoreetikko Paul Willis näkee kulttuurin erilaisina merkitysyhteyksinä, joita tietty ryhmä luo suhteessa kulttuurituotteisiin, -ilmiöihin tai tilanteisiin kuten pop-musiikkiin, moottoripyöriin tai koulukulttuuriin” (Wikipedia 2016).

Nykyajan diginatiivit oppivat tietotekniikan ja digitaalisten laitteiden käyttöä jo pienestä pitäen sisaruksilta ja vanhemmiltaan. Ei ole tavatonta, että vaippaikäiselle annetaan tabletti käteen lastenohjelmien katselua varten. Lapset omaksuvat uudet laitteet ja ohjelmat vanhempiaan sujuvammin. Margaret Meadin mukaan tämä on johtanut ns. prefiguratiiviseen kulttuuriin, jossa sukupolvien suhteet ovat kääntyneet päälaelleen. Kaikkia elämässä tärkeitä taitoja ei enää opita vanhemmilta sukupolvilta, vaan lapset opettavat aikuisia. Tämä tekee vanhempien kasvatustehtävästä aiempaa haasteellisemman. Jos aikuiset eivät tunne kaikkia välineitä ja foorumeja, joita lapset käyttävät, he eivät myöskään osaa neuvoa tai valvoa digitaalisen median käyttöä. Lapset voivat joutua kohtaamaan internetissä asioita, joiden käsittelyyn heillä ei ole taitoja eikä edellytyksiä.

Tietotekninen osaaminen ja mediataidot ovat nykyajan tietoyhteiskunnassa erittäin tärkeitä. Jokaisen lapsen tulisi saada niihin perusvalmiudet, jotta ei syrjäytyisi valtavirrasta tai joutuisi digimediaa käyttäessään vaikeuksiin. Vaikka lasten mekaaninen digilaitteiden käyttö voi olla hyvinkin taitavaa, kyky arvioida netin sisältöjä ja ymmärtää netin vaaroja ei välttämättä ole riittävä.

Lasten digitaalinen lukutaito ei siten todellisuudessa ole niin hyvä, kuin he itse luulevat, ja sitä olisi tärkeä kehittää. Digitaalisessa lukutaidossa voidaan erottaa kolme eri tasoa: mekaaninen lukutaito, analyyttinen lukutaito ja kriittinen lukutaito. Mekaaninen lukutaito on sitä, että osaa tehdä jonkun annetun tehtävän ohjeiden mukaan. Osataan siis käyttää jotain sovellusta, mutta ei ymmärretä sen toimintaa, jolloin ollaan teknologian armoilla. Analyyttiseen lukutaitoon liittyy sekä teknistä osaamista että kykyä arvioida netin sisältöjä ja ymmärtää sen toimintaa. Tärkeää on esimerkiksi tiedonhaun logiikoiden ymmärtäminen ja hakutulosten luotettavuuden arvioiminen. Korkeimpaan eli kriittiseen lukutaitoon liittyy myös aktiivinen maailman muokkaaminen, kuten digitaalisen maailman arvojen tiedostaminen, tiedon kyseenalaistaminen, kritisoiminen ja uudelleenmuokkaaminen.

Formaaliin oppimiseen keskittyvä koululaitos ei ole ollut riittävän avoin digitaaliselle median aiheuttamalle yhteiskunnan muutokselle ja on siten jäänyt jälkeen kasvuikäisten ajatusmaailmasta. Netissä puolestaan tapahtuu paljon omaehtoista, informaalia oppimista, joka kiinnostaa lapsia enemmän kuin koulu. Tästä johtuen lapset eivät tutkimusten mukaan näe enää koulua keskeisenä oppimisen paikkana, vaan paikkana, jossa käydään antamassa jokin tietty panos.

Netissä tapahtuva oppiminen on erilaista kuin perinteinen kouluoppiminen, jolle on tyypillistä yksilöllinen oppiminen ja yksin suorittaminen, oppikirjakeskeisyys sekä ajatus siitä, että joku, eli opettaja, tietää asioista paremmin kuin muut ja siirtää tietonsa oppilaille. Netissä korostuvat yhteistoiminnallisuus ja oppiminen toisia varten. Suhde tietoon on demokraattisempi ja refleksiivisempi. Tieto ei enää ole valmiina annettu “palikka”, vaan sitä rakennetaan ja muokataan yhdessä. Se ei myöskään ole yhtä varmaa kuin oppikirjoissa, joten siihen täytyy osata suhtautua kriittisesti.

Jotta koulu pystyisi vastaamaan tämän päivän haasteisiin, säilyttämään oppimisen mielekkyyden ja edistämään oppilaiden digitaalisen lukutaidon kehitystä, sekä koulujärjestelmää että opetusmenetelmiä tulisi uudistaa. Opetuksessa pitäisi suuntautua enemmän kohti yhteistoiminnallista oppimista ja muiden kanssa ryhmässä toimimista, joka on nykyään työelämässä erittäin tärkeää. Siinä tulisi ottaa huomioon oppilaiden oikeasta elämästä nousevat yksilölliset tavoitteet ja tarpeet ja pyrkiä luomaan kokemuksia muustakin kuin oppikirjoista. Tärkeää olisi luoda avoimempia oppimisen tapoja, joissa keskustellaan, tehdään ja pähkäillään asioita yhdessä, haastetaan, kritisoidaan ja opitaan toinen toiselta.

Opettajien täytyisi siis oppia pois vanhoista asenteista ja käytännöistä. Kaikkitietävän auktoriteettiaseman sijaan tulisi pyrkiä ennemminkin mentorin rooliin, jonka tavoitteena on edistää asioiden ja tiedon kehittelyä yhdessä. Näitä asioita onkin koetettu ottaa huomioon tänä syksynä voimaan tulleessa uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa (Opetushallitus 2016). Sen myötä oppilaan rooli muuttuu siten, että hänestä tulee aktiivinen tiedonetsijä, joka ottaa itse selvää asioista. Opetustavat monipuolistuvat ja eri oppiaineiden rajat ylittävät projektit lisääntyvät. Oppimisesta pyritään tekemään mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. Tietokoneita käytetään entistä laajemmin kaikissa oppiaineissa ja luokasta lähdetään retkille ja tutustumiskäynneille esimerkiksi yrityksiin. (Yle.fi 2016.) Nämä kuulostavat erittäin hyviltä tavoitteilta.

LÄHTEET

• Helsingin sanomat 6.5.2015: Lukemisen hiipuminen huolettaa opettajia – ”Opetuksen kiireessä nopea voittaa syvällisen” Opiskellaanko vuonna 2016 vain verkon, median ja tv-sarjojen monilukutaitoa? http://www.hs.fi/kulttuuri/a1430798899040

• Rachael Pells 2016: Today's four-year-olds often 'not physically ready' for school, experts warn. Competitive parenting, iPads and screens are all contributing to a decrease in child mobility that can impact on academic learning. Independent 2.9.2016. http://www.independent.co.uk/news/education/education-news/school-age-four-year-old-children-not-physically-ready-experts-warn-a7220476.html

• Opetushallitus 2014: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus.

• Castano, Emanuele & Comer, Kidd 2013. Reading Literary Fiction Improves Theory of Mind. Science 18 Oct 2013, vol. 342. http://science.sciencemag.org/content/342/6156/377.full.pdf+html

• Wikipedia 2016. Paul Willis. https://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_Willis. 6.10.2016.

• Yle.fi 2016: Peruskoulun uusi opetussuunnitelma voimaan – näin lapsesi koulu muuttuu. Yle uutiset, kotimaa 9.8. 2016. http://yle.fi/uutiset/3-9070271, 5.10.2016.

• Yle 27.3.3016: Maria Mäkelän haastattelu. Puhe kirjallisuuden hyödyistä ärsyttää tutkijaa. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/27/puhe-kirjallisuuden-hyodyista-arsyttaa-tutkijaa

• Yle 8.7.2015: Mona Moisalan haastattelu: Väärinkäsitys: Älylaitteet tekevät ihmisestä tyhmempiä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2

Moduli II (Wikioppiminen)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[2]]:

Wikioppimisen ja perinteisen oppimisen eroja

Pohdimme ryhmässä videon pohjalta, mitä wikioppiminen on, miten se eroaa formaalista oppimisesta, mitä etuja siinä on ja miten sitä voisi soveltaa kouluopetuksessa.

Wikioppiminen viittaa internetissä julkaistavaan vapaan tiedon tietosanakirjaan Wikipediaan ja se pohjautuu samoihin Wikipedian periaatteisiin, kuten muokattaviin verkkosivuihin, yhteiseen tekemiseen, historiallisuuteen ja kollektiiviseen arviointiin. Wikioppimista voidaan hyödyntää myös kouluopetuksessa. Wikioppiminen eroaa perinteisestä kouluoppimisesta mm. siinä, että se ei tapahdu missään institutionaalisessa järjestelmässä tai tietyssä paikassa, kuten koulussa tai yliopistossa, vaan internetissä. Oppiminen ei siten ole aika- ja paikkasidonnaista, vaan vaikka eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset voivat opiskella ja kehittää taitojaan yhdessä jossain heitä kiinnostavassa asiassa (Suoranta & Vaden 2015).

Wikioppimiselle on ominaista avoimuus ja inklusiivisuus, mikä tarkoittaa sitä, että oppimiseen tarvittava aineisto on netissä julkisesti ja vapaasti kaikkien saatavilla. Tämä on merkittävä asia varsinkin köyhissä maissa, joissa ei ole kunnollisia kirjastoja, välimatkat ovat pitkiä ja hankalia tai ihmisillä varaa materiaaleja vaativaan opiskeluun. Formaali oppiminen sen sijaan on yleensä eksklusiivista. Esimerkiksi yliopiston videoluentoja voivat katsoa vain yliopiston opiskelijat. Opiskelutehtävien sekä ryhmätöiden tuotokset jäävät vain opettajalle tai yliopiston sähköiseen työskentelytilaan, kuten Moodleen, jossa ne ovat enintään muiden kurssilaisten saatavilla. Oppimisen tavoitteita ja sisältöjä ei ole wikioppimisessa määritelty etukäteen opettajan tai opetussuunnitelman taholta, vaan oppijat voivat vaikuttaa niihin, jolloin oppimistapahtuma on osallistava. Tämä lisää motivaatiota ja sitoutumista oppimiseen kuten myös se, että netti on lapsille ja nuorille jo valmiiksi tuttu sekä mieluinen toimintaympäristö.

Mielestämme kaikki oppiminen ei kuitenkaan voi olla täysin vapaata niin, että koulussa jokainen oppilas voisi täysin itse päättää, mitä ja miten haluaa siellä oppia, koska se johtaisi kaaokseen. Lasten impulssikontrolli ei ole aivojen järjestäytymättömyyden vuoksi vielä kovin kehittynyt, eivätkä he pysty välttämättä hallitsemaan vaaditulla tavalla tunteitaan, kohtelemaan toisiaan tasa-arvoisesti, asettamaan selkeitä tavoitteita tai suunnittelemaan, millaisia taitoja ja tietoja he elämässään tulevat tarvitsemaan. Opetuksen omaehtoisuutta täytyy siis soveltaa ikäkaudelle sopivalla tavalla.

Opettaja ohjaajan roolissa

Wikioppimisen näkökulmasta opettajan rooli on olla ohjaaja, joka antaa oppimiselle raamit sekä johdattelee oppilaita tiedon ja osaamisen äärelle. Hän voi esimerkiksi kerätä netistä valmiiksi opiskeltavaan aiheeseen liittyvää relevanttia materiaalia ja laittaa se tarjolle kurssin verkkosivuille itsenäistä työskentelyä varten. Netissä olevan tiedon hakeminen, ryhmätyönä muokkaaminen ja käyttäminen edellyttää digitaalista lukutaitoa, joka ei kehity itsestään, vaan sitä pitäisi opettaa kaikilla koulutusasteilla. Osaamisessa eri tasolla olevat oppilaat tarvitsevat ohjausta ja tukea eri tavalla. Opettajan on tärkeää antaa tilaa ja huomioida oppilailla jo olevat valmiudet, jotta heitä voidaan opastaa etenemään itselleen sopivimmalle tasolle. Oppilaiden ja opettajien vanhat tottumukset sekä käsitykset voivat jarruttaa wikioppimisen omaksumista. Omasta opiskelusta vastuussa oleminen tuntuu työläältä ja internetin suuri tietomäärä aiheuttaa ahdistusta sekä infoähkyä. Oppijoiden laiskuutta ja taipumusta prokrastinoida tehtäviä ei myöskään voi vähätellä, sillä ne eivät ole poikkeuksellisia vaan yleisinhimillisiä piirteitä.

Jos wikioppimista käytetään joka kurssilla samaan aikaan, se voi olla aika kuormittavaa. Kokematon opiskelija saattaa ajautua perfektionistiseen luuppiin, jossa tiedonhakuun käytetään lopputuloksen kannalta kohtuuttomasti aikaa. Wikioppiminen herättää myös ajatuksia, että onko se myös säästökeino, kun opettajien työtaakkaa siirretään vähä kerrassaan oppilaille. Muutos kun liittyy aikaan, jolloin opetukseen kohdistuu säästötoimenpiteitä ja yhteiskuntaamme muokataan itsepalveluyhteiskunnaksi. Opetusmenetelmissä tulisikin säilyttää kokeileva monipuolisuus.

Tiedon epävarmuus ja hierarkioiden kaatuminen

Wikioppimiselle on ominaista myös tiedon refleksiivinen epävarmuus. Netissä oleva tieto ei ole yleisen käsityksen mukaan yhtä luotettavaa kuin oppikirjoissa. Kuitenkin myös oppikirjojen sisältöihin vaikuttavat tekijöiden subjektiiviset näkökulmat. Kirjoilla on perinteisessä opetuksessa keskeinen rooli ja oppikirjojen kustantaminen on bisnestä, joka määrää, mitä opiskellaan ja opitaan. Wikioppiminen haastaa oppikirjabisneksen valta-aseman ja tekijänoikeusjärjestelmän.

Internet-kommunikaatiossa anonyymius voi olla sekä hyvä että huono asia. Anonyymina tiedonlähteenä voi esiintyä kuka tahansa, myös yhteiskunnallisesti tai kaupallisesti vaikuttavan tahon edustaja, joka pyrkii jakamallaan tiedolla ajamaan omaa etuaan (Boklavge 2014). Tätä vastaan voi olla ongelmallista puolustautua. Oppijoiden vastuulla on tunnistaa, kritisoida ja paljastaa väärää tietoa tarkoituksellisesti jakavat tahot. Verkkokurssien ja itseopiskelun laatua tulee arvioida samoin kuin opetuslaitostenkin tarjontaa.

Olemme tottuneet siihen ajatukseen, että tieto sijaitsee ulkopuolellamme ja sitä muokkaavat sekä esittävät vain asiantuntijat. Wikioppiminen haastaa luopumaan tämänkaltaisesta passiivisuudesta ja ottamaan vastuuta omasta sekä toisten oppimisesta. Kynnys tiedon muokkaamiseen voi tuntua korkealta, jos ei ole harjaantunut tietosisältöjen tuottaja. Wikioppimisessa kuitenkin oletetaan, että muut auttavat, kritisoivat ja korjaavat. Voidaan sanoa, että “Wikioppimisessa tieto on yhtä luotettavaa ja kiinnostavaa, kuin sen tuottaneet ihmisetkin”.

Wikioppimisessa oppiminen tapahtuu vertaiselta vertaiselle ja kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa. Nettikeskusteluissa sukupuolen, sijainnin, iän tai valta-aseman vaikutus on vähäinen. Hiljaisempi ja introvertimpikin voivat saada siellä äänensä kuuluville. Kaikkea voi vapaasti tarkastella ja kritisoida, jolloin hierarkiat menettävät merkitystään. (Suoranta 2009)

Vapaaehtoisuus motivoi

Kun formaali oppiminen perustuu oppivelvollisuuteen, wikioppiminen on vapaaehtoista ja siinä opiskellaan sekä tehdään asioita, jotka kiinnostavat aidosti. Tämä antaa paremman motivaation oppimiseen, sillä mitään sellaista ei voi oppia hyvin, mistä ei olla lainkaan kiinnostuneita. Samanlainen vapaaehtoisuus ja oma kiinnostus innoittavat toimimaan myös harrastusryhmissä, seuroissa, vapaan sivistystyön piirissä ja lukupiireissä.

Wikioppimisen motivaatiota lisää kokemus siitä että voi vaikuttaa ja muokata maailmaa, sillä toiminnasta jää sivuille jälki. Tekemällä oppiminen ja taitojen soveltaminen on oppimisena syvällisempää kuin pelkkä asioiden ulkoa mieleen painaminen. Oman oppimisen ohella pääsee jakamaan tietonsa ja taitonsa samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. Kaikilla on wikimaailmassa periaatteessa mahdollisuus oppia kaikkea.

Kollektiivinen äly ja tulevaisuuden työelämä

Wikiopimisessa tavoitellaan ideaalia, jossa kollektiivisen älyn voima ylittää parhaimmillaan yksilösuorituksen. Kun toimitaan yhdessä päämäärien saavuttamiseksi, käydään keskustelua ja tiedonvaihtoa siitä, mitä jo osataan, kuka ottaa vastuun mistäkin ja mitä pitää kehittää. Sitten valitaan keinot, joilla tavoitteisiin päästään. Lopulta koostetaan kompromissina syntyneitä tuloksia. Ryhmä ei ole riippuvainen vain yhden jäsenen panoksesta, vaan muut voivat paikata puutteita tai hyötyä jonkun erikoisosaamisesta. Ryhmätoiminta ja keskusteleminen ovat parhaimmillaan voimaannuttavia sekä kasvattavia työskentelytapoja. Toisilta saa myös palautetta ja kritiikkiä siitä, mitä muut eivät pidä hyödyllisenä tai relevanttina.

Yksilökeskeisessä vapauden kulttuurissa on entistäkin tärkeämpää tulla toimeen muiden kanssa. Muuten käy kuin valjastettaessa lauma kissoja vetämään rekeä; jokainen vetää eri suuntiin. Mitä enemmän yksilökeskeisyys saa tilaa, sitä enemmän tarvitsemme myös kykyä ja taitoja ymmärtää muita ihmisiä sekä neuvotella heidän kanssaan yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Wikioppijoiden opettajalla on haasteena, miten varmistetaan, että oppilaat/opiskelijat oikeasti tekevät sitä, mitä on tarkoitus tehdä, eivätkä puuhastele vain omiaan. Ryhmädynamiikassakin voi mennä moni asia pieleen ja ryhmä päätyä keskinäiseen umpikujaan. Useista huonoista ryhmätyöskentelyn kokemuksista ja ajattelutapojen ristiriidoista voi seurata halu erakoitua ja työskennellä yksin.

Ihmisiä askarruttavat työelämätaidot ja se, mitä osaamisia tulevaisuudessa tarvitaan. Ennakointi on hankalaa, koska ympäröivä maailma muuttuu niin nopeasti, etteivät opetussuunnitelmat ja opettajat pysy vauhdissa mukana. Valta määritellä tarpeellisia työelämävalmiuksia on kuitenkin myös meillä itsellämme. Työelämässä tarvitaan ihmisiä, jotka omaksuvat uusia asioita niitä tekemällä, ovat kiinnostuneita, joustavia ja oma-aloitteisia sekä monipuolisia. Ryhmässä toimiminen ja oppiminen kehittävät tärkeitä kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja, joiden avulla kasvetaan avarakatseisiksi maailmankansalaisiksi.

LÄHTEET

• Wikipedia: Wikioppiminen 15.10.2016. https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikioppiminen

• Boklavge, Evgeniya 2014: The manipulation of wikipedia 27.2.2014. European journalism observatory. http://en.ejo.ch/public-relations/manipulation-wikipedia

• Suoranta, Juha & Vaden, Tero 2015. Wikilearning. Recearchgate.net 15.10.2016. https://www.researchgate.net/publication/288965312_Wikilearning.

• Suoranta, Juha (2009). Wikioppiminen ja radikaali tasa-arvo. https://suoranta.files.wordpress.com/2009/11/wikioppiminen-ja-radikaali-tasa-arvo.pdf. Alkuperäinen teksti teoksessa Moisio, Olli-Pekka & Suoranta, Juha (toim.) (2009). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 3. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, 139–165.

Moduli III (Wikipedian viisi pilaria ja wikiopisto)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[3]]:

Videossa oli mielenkiintoinen keskustelu, mikä käsitteli mm. Wikipedian 5 pilaria, menettelyohjeita ja kriteereitä, Wikipedian ja Wikiopiston eroja sekä myös pohdintaa tieteellisyyden näkökulmasta wikiopistossa, jossa on olemassa myös tutkimusosasto. Lisäksi yleisesti käsiteltiin yhteistoiminnallisuuden, oppimisen ja työelämäulottuvuuden näkökulmia.

Wikipedia on tietosanakirja

Wikipedian 5 pilaria (tietosanakirja, neutraali näkökulma, vapaa aineisto, menettelyohjeet ja ei ehdottomia sääntöjä), auttavat ymmärtämään wikipedian ajatusmaailmaa ja antavat hyvät linjaukset toimijoille. Eri kieli- ja kulttuurialueet tuovat oman ajattelunsa ja sisältönsä wikipediaan, jolloin kaikille yhteiset toimintasuositukset ovat tarpeelliset.

Wikipediassa neutraali näkökulma, vapaa aineisto ja muokkausvapaus

Wikipedian lähtökohtana on neutraali näkökulma, mutta voidaanko ajatella, onko henkilöiden tuottama materiaali on neutraalia, vaikka tekstin muokkaajia olisi montakin. Toisaalta kuten keskustelussakin tuli esiin, niin mielestämme juurikin vertaisarviointi ja lukijoiden tietoinen kriittisyys tekstien suhteen kehittävät medialukutaitoa. Kehotus muokata tekstejä rohkeasti tuo pohdintaan juuri sen vaikeuden, että miten voi muokata tekstiä sekä omat ajatuksensa rohkeasti esille tuoden, että myös muiden eriäviä mielipiteitä kunnioittaen. Ongelmallista on arviointi, että onko toisen teksti parempaa kuin toisen? Nähdäänkö toisten tekemät parannusehdotukset ylipäätään myönteisesti vai pidetäänkö omasta näkökulmasta tiukasti kiinni.

Oppiminen wikiopistossa

Wikiopistossa tuotetaan aktiivisesti uutta aineistoa entisen pohjalta. Se antaa opiskelulle yhden teknisen ulottuvuuden lisää. Yhteistoiminnallinen oppiminen, projektioppiminen, ilmiöoppiminen ym. vastaavat voivat olla mielestämme aivan hyvin toteutettavissa wikiopistossakin.

Merkityksellisenä näkökulmana pidimme erityisesti sitä, että wikipedian ja wikiopiston käyttö opettaa kriittiseen reflektioon, kun asioita vertaisarvioidaan ja tarkastellaan omasta näkökulmasta. Haasteina ovat oppijoiden henkilökohtaiset erot: eli miten yksilöt ovat tottuneet verkossa työskentelemään ja tuottamaan yhteisöllistä aineistoa, arvioimaan lähdemateriaalin relevanssia sekä se, millainen rooli opettajalla pitäisi olla ohjaajana. Toiminta edellyttää mielestämme oppijoilta rohkeutta ja tiedonhankinnan perusosaamista, myönteistä asennetta tiedon avointa jakamista kohtaan sekä vuorovaikutustaitoja. Näiden taitojen tukeminen ja ohjaaminen ovat merkityksellinen osa opettajan toimintaa itse työskentelyprosessin vaiheissa tukemisen lisäksi. Lisäksi välineen hallinta tuo mukanaan myös kysymyksiä, miten ja mihin sitä voi käyttää. Ryhmässä oppimisella välineen hallinnalla on merkityksensä ryhmän jäsenille – jotkut ryhmässä osaavat paremmin kuin toiset ja voivat näin tukea toisia ja opettaa välineen käytössä. Haasteena opettajalla on myös mielestämme arviointi ja se, miten opettaja näkee ryhmäprosessin toiminnan ja jäsenten panostuksen. Historialogi ei kerro kaikkea ja ryhmän tuottama yhteisöllinen sisältökin voi muuttua jäsenten vapaan muokkausoikeuden kautta. Oppiminen on uudenlaista siinä, ettei kaikkea tarvitse opetella ja muistaa välttämättä ulkoa. Oppiminen jatkuu aina tuotoksien synnyttämisten jälkeenkin niin ryhmäprosesseissa kuin yksilöissäkin.

Moduli IV (Vapauden asteet verkkomediassa)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[4]]:

Vapauden asteet verkkomediassa -video keskittyi tiedon vapaus-käsitteeseen internetissä. Luennolla esiteltiin Tere Vádenin ja Juha Suorannan vapaudet ja tuotanto infoyhteiskunnassa -taulukko, jossa tarkastellaan vapauden ominaispiirteitä, median omistamista sekä koulutusta neljän vapauden asteen kautta. Vapauden asteet ovat vapauden nollapiste, 1. aste, 2. aste ja 3. aste. Jaottelu oli selkeä ja antoi näin rakennetta myös omiin ajatteluihimme.

Vapaus internetissä on periaatteellinen kysymys. Internet on vapauttanut innovaatiot, mahdollistanut vallankumouksia, muokannut oppimisen tapoja sekä kehittänyt Open source -ajattelua. Vastakkainen näkökulma tähän on internetin kaupallinen ulottuvuus, joka rajoittaa käyttäjien vapautta rahallisen hyötymisen nimissä.

Internetin vapauden suhteen keskeinen kysymys on portinvartijoiden rooli, että kuka loppupeleissä päättää, mitä julkaistaan, millä motiiveilla ja missä muodossa sekä kenen ääni pääsee eniten esille. Julkaisemisen rajoituksia ja mahdollisuuksia voi pohtia esimerkiksi Wikipediassa olevan ”Avoin tieto” -käsitteen kautta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoin_tieto), joka on liitetty digitaalisessa muodossa oleviin vapaasti ja maksutta käytettäviin, muokattaviin ja uudelleen jaettaviin sisältöihin ja dataan. Sivulta selviää, että avoimen tiedon ja vapaan tiedon tuottamiseen osallistumisen puolestapuhujia ovat esimerkiksi Suomessa Open Knowledge Finland ry ja sen kansainvälinen kattojärjestö Open Knowledge -organisaatio.

Mitä vapaus internetissä sitten käytännössä tarkoittaa ja millä tasolla se esiintyy? Vapaa toiminta on loppupeleissä riippuvaista yhteiskunnan infrastruktuurista. Demokratiassa toimiminen on vaivatonta ja helppoa, kun sähköt, internet ja viestintämahdollisuudet ovat periaatteessa kaikkien saatavilla, eikä poliisi tule noutamaan sinua kotoa, jos kerrot internetissä, että liikut mielelläsi ulkona ilman huivia. Diktatuurissa infrastruktuuri voidaan koska tahansa katkaista mielivaltaisesti tai kääntää se käyttäjiä vastaan. Periaatteessa tämä on mahdollista myös vapaassa yhteiskunnassa, jos demokratia kaatuu. Vapaassa yhteiskunnassa internetiä käyttäviltä pääsee valitettavasti välillä unohtumaan vastuu omasta toiminnasta. Verkkoon kirjoitellaan vihapuheita, trollauksia sekä tarkoituksellista propagandaa, kun ajatellaan että mikään tai kukaan ei rajoita siellä mellastamista.

Internet antaa teoriassa mahdollisuuden vapaaseen kriittiseen ajatteluun sekä tasa-arvoiseen oppimiseen, kun tieto on kaikkien saatavilla. Omaehtoista opetustoimintaa edustaa esimerkiksi videossa mainittu Khanacademy (https://www.khanacademy.org/), jota yksittäinen henkilö ylläpitää ja jossa voi opiskella mitä vain. Internetin käyttäjillä onkin enemmän valinnanvaikeutta siinä, että mihin oppimiseen ja taitoihin ehtii keskittyä omien kiinnostustensa innoittamina.

Nettiä voi käyttää myös vapauden nollatasolla, eli käyttää kaikkea tarjolla olevaa ja hyväksyy mukisematta tarjotut sisällöt. Lupa sulkea mainos on ironisesti käyttäjän minimaalista vapautta ja käyttäjä onkin usein vain passiivinen sisällön lukija, ellei jopa manipuloivan sisällön kohde.

Facebook ja googlet ovat vapausasteikolla ykköstä, koska niihin lisätty sisältö on melko vapaata, mutta facebook ja google omistavat sekä platformin että sisällön – myös sinun sinne lataamasi sisällön. Lisäksi nämä "mainostoimistot" myyvät käyttäjien huomiota. Me yleisönä ja osallistujina internetissä olemme tuote, jonka kuuluu tuottaa rahaa mainostoimistoille. Lataamme sisältöä ja parannamme käyttäessämme googlen hakualgoritmia. Facebook on ollut jopa huolissaan siitä, että ihmiset eivät enää lataa facebookiin omaa henkilökohtaista sisältöään, vaan kierrättävät siellä muiden sisältöjä (Haikala 2016).

F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen on tiivistänyt tämän toiminnan riskit huomauttaessaan, että emme valehtele internetille vaan kirjoitamme esimerkiksi googleen hyvinkin yksityisiä, mieltämme askarruttavia kysymyksiä, joita emme välttämättä haluaisi kenenkään muun tietävän (Kärkkäinen 2014). Saamme persoonallisuutemme valottamisesta vastineena "ilmaiseksi" ystäviä, tietoa ja vaikutusvaltaa. Tietynlainen hakukäyttäytyminen yhdistettynä hakukoneen kaupallisiin mainostavoitteisiin voi kuitenkin vapaan tiedonsaannin sijaan vääristyä suppeaksi informaatiokuplaksi. Uutisissa on ollut varoituksia siitä, että Google on muuttanut politiikkaansa sen suhteen, että ei liitä ihmisten käyttäjätietoja nimellä ostamansa DoubleClickin keräämiin selaushistorioihin. Nyt käyttäjätiedot yhdistetään nimellä, ellet sitä erikseen kiellä (Linnake 2016). Tällaiset uutiset viittaavat vahvasti siihen, että yksityisyys ja sen "hallinnointi" multikapitalististen yhtiöiden omistamilla alustoilla ovat pelkkää teatteria, joka pitää käyttäjät tyytyväisinä sekä varomattomina. Vetää mietteliääksi, että mitä seurauksia tällaisella vaihtokaupalla on tulevaisuudessa.

Open source -maailma on toista astetta, koska sisältö ja väline ovat käyttäjän omissa käsissä. Tämän vuoksi tämä onkin saanut olemassaolonsa aikana paljon asialle omistautuneita puolestapuhujia sekä käyttäjiä. Vapauden kolmatta astetta sitten olikin se, että sisältö ja väline ovat kaikkien vapaassa käytössä ja tietoa jaetaan sen itseisarvon, ei kaupallisen arvon takia. Esimerkiksi wikipedia ei hyväksy mainoksia ja sen sisältö on vapaasti kaikkien käytössä, mikä ylläpitää vapauden kolmatta tasoa. Netin käyttäjien sietääkin pohtia optimistisesti, että onko seuraavan globaalin vallankumouksen paikka siinä, että otetaan demokraattisesti haltuun sekä sisältö, väline että tavat, joilla ihmisiä opetetaan ja ohjaillaan yhteiskunnassa.

Pohdimme myös, että internetistä huolimatta kirjat näyttävät ilahduttavasti pitävän pintansa. Käykö tässä vastaavasti, että jossakin vaiheessa kirja onkin samalla tavalla merkityksellinen kuin vanhat LP-levyt ovat keräilijöille.

LÄHTEET:

• Avoin tieto. Wikipedia 27.10.2016. https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoin_tieto

• Haikala, Niko 11.04.2016. Facebook huolissaan – ihmiset jakavat entistä vähemmän henkilökohtaisia asioitaan. Mtv.fi 25.10.2016. http://www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/facebook-menettaa-henkilokohtaisuuttaan-missa-ihmisten-mietteet/5836536

• Kärkkäinen, Henrik 17.06.2014. Näin google ja facebook seuraavat sinua netissä. Iltalehti 27.10.2016. http://www.iltasanomat.fi/digitoday/art-2000000770527.html

• Linnake, Tuomas 24.10.2016. Poista tämä ruksi - tai muuten Google tuntee nettihistoriasi nimelläsi. Iltasanomat 25.10.2016. http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001937590.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=1&utm_source=tf-other&utm_medium=b

Moduli V (Danah Boyd: It's Complicated)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[5]]:

Videolla Danah Boyd puhui nuorten yksityisyydestä verkossa. Hän nosti esiin mm. miten nuoret ajattelevat yksityisyydestä ja miten he pyrkivät sitä hallitsemaan. Merkityksellinen näkökulma oli juuri hänen mainitsemansa ”want to be in public, not to be public” -ajattelu, mikä sopii varmasti pääosalle käyttäjistä, niin nuorille kuin aikuisillekin. Tosin tubettajat, jotka tekevät sitä työkseen, haluavat olla erittäin julkisia, sillä heillä on tavoitteenaan saada mahdollisimman paljon seuraajia, mikä merkitsee heille myös rahantuloa.

Pohdimme, että nuoret nykyisin puhuvat tai kirjoittavat netissä niitä asioita, mitä ennen puhuttiin kahden kesken tavatessa sekä sitten myöhemmin myös lankapuhelimessa ja sen jälkeen vielä mobiililaitteissa puhuen ja SMS-viestien välityksellä. Aiemmin keskustelun seuraajat (kuuntelijat) pystyi havaitsemaan – nyt seuraajina voi olla yksityisasetusten puuttuessa kuka vain.

Danah Boyd korosti, että nuoret välittävät yksityisyydestään ja tekevät innovatiivisia asioita saavuttaakseen itsenäistä määräysvaltaa verkossa. Nuorten ajattelu onkin tietyllä tavalla yksityisyyden suojauksessa käänteinen. He lähtevät siitä olettamuksesta, että että kaikki on saatavilla ja sitten itse valitaan, mitä ja ketä suljetaan siitä pois. Näin nuoret pyrkivät hallitsemaan ja pitämään yksityisyyttä itsellään. Nuoret esimerkiksi keskustelevat ystävien kanssa siten, että vain ystävät ymmärtävät, mistä he puhuvat, koska heillä on oma kulttuurinsa ja koodikielensä. Tulee mieleen, että olihan aikoinaan lapsilla myös erilaisia salakirjoitustapoja, joilla viestiä niin oppitunneilla kuin vapaa-ajallakin, kuten myös monesti oma ”kieli” ja sanonnat, joita vain kaverit ymmärsivät. Nuoret eivät siis rajoita niinkään ulkopuolisten pääsyä sisältöön, vaan enemmänkin merkityksiin.

Nuoret ovat taitavia toimimaan verkossa ja monesti osaavatkin sen paremmin kuin aikuiset. Internetin varjopuolia ei voi välttää autoritaarisella sensuroinnilla ja kieltämisellä, sillä ne luovat vain illuusion turvallisuudesta. Nykyisin tarvitaankin some-välineiden teknisiä taitoja sekä myös median kirjoitustaitoa ja lukutaitoa – lisäksi pitää ymmärtää viestinnän konteksti, aikajänne ja merkitys, minkä useimmat ymmmärtävätkin. Väärinkäsityksiä syntyy nissä tapauksissa, kun jokin keskustelu irrotetaan kontekstistaan ja ei ymmärretä esim. kirjoitetun viestin sisältämää vitsailua, intertekstuaalisuutta tai ironiaa.

Monesti olemme huomanneet, että nuoret opettavat aikuisia käyttämään facebookia ja muita sovelluksia. Nuoret usein siirtyvät toiseen some-välineeseen enemmän, jos ja kun aikuiset tulevat aktiivisiksi jossakin heidän käyttämässään some-välineessä. Esim. monet nuoret ovat siirtyneet nykyisin instagramin ja whatsupin käyttöön, kun aikuiset toimivat facebookissa.

Nuorille on tärkeää olla yhteydessä ystävien kanssa, mihin netti tänä päivänä antaa keskeisen ulottuvuuden. Sosiaaalisella medialla on voimaannuttava vaikutuksensa myös itsenäistymisprosessissa. Pohdimmekin, että nuorten on hyvä olla mahdollisimman tietoisia netin hyvistä ja huonoista ulottuvuuksista ja oppia käyttämään nettiä tehokkaasti hyötyvälineenä viihteen lisäksi. Internetillä ja sosiaalisella medialla on niin valtava vaikutus nuorten elämään, että nuoret, joilla ei ole mahdollista jostakin syystä toimia netissä tai hankkia itselleen siihen liittyvää osaamista ja ymmärrystä, tai joita kiusataan sosiaalisessa mediassa, voivat syrjäytyä monin tavoin.

Danah Boyd on tutkinut ja kirjoittanut laajasti nuorten sosiaalisen median käytöstä ja hänen tekstejään on luettavissa sivuilla: http://www.danah.org/papers/

Moduli VI (Program or be programmed)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun [[6]]:

Douglas Ruskoff: Program or be Programmed: Ten Commands for a Digital Age (Video ja artikkeli)

Keskustelimme informaation analogisesta ja digitaalisesta tallentamisesta sekä esittämisestä. Taustamateriaalin pohjalta hahmottui ajatusmalli, jonka mukaan analoginen esitysmuoto säilyttää yksityiskohdat, vivahteet ja monipuolisuuden. Esimerkiksi kyky soveltaa tietoa alalta toiselle, siirtyä tutusta tuntemattomaan ja oppia ymmärtämään sitä kautta monimutkaisia ilmiöitä, on analogista ajattelua (Kiili ja Suomala 2006). Analogiassa tavoitellaan kaikkien vivahteiden kirjoa. Digitaalinen esitysmuoto ja tietokoneiden toiminta puolestaan perustuu ykkösen ja nollan vaihtelevuuteen: jokin joko on tai ei ole.

Digitaalisuuteen liittyvä binäärinen ajattelu on tyypillistä inhimillisessä kielenkäytössä. Valitaan herkemmin kyllä tai ei, kuin lähdetään ajattelemaan analogisesti ja purkamaan monimutkaista ajatusvyyhteä, miten jokin asia on ja miksi se on niin. Kuitenkin jos asioita esitetään yksinkertaistetun mustavalkoisesti, kadotetaan nyansseja ja karsitaan pois olennaista tietoa, kuten konteksti, diskurssin piilotavoitteet ja syy-seuraussuhteet. Internetissä kommunikoidessa katoavat myös ilmeet, eleet, äänensävyt, tuoksut ja kosketus, joka voi osaltaan yllyttää tekemään mustavalkoisia päätelmiä. Esimerkiksi mp3-muodossa tallennetusta musiikista on havaittu kadonneen hyvinkin olennaista dataa, joka vaikuttaa ihmisten tunteisiin musiikin kuuntelukokemuksessa.

Mustavalkoinen kyllä/ei -valitseminen on riskikäyttäytymistä myös keskustelukulttuurissa, politiikassa ja etenkin vallankäytössä. Perinteisesti keskustellessa ja väitellessä vastapuolta on pyritty kohtelemaan edes jotakuinkin asiallisesti. Väitteitään on pitänyt pystyä myös perustelemaan. Valehteleminen on ollut tuomittavaa ja siitä on asetettu edesvastuuseen. Keskustelussa on ollut ihanteena oppia ja ymmärtää jotakin itselle uutta, eikä ainoastaan vahvistaa omia näkemyksiään. Internetin sosiaalinen media sen sijaan antaa anonyymiudessaan tilaa hyvinkin törkeälle ja mielivaltaiselle keskustelukulttuurille, jossa vastapuolta mustamaalataan, valheita lietsotaan ja samaa mieltä olevien kanssa ahtaudutaan pieneen informaatiokuplaan. Lähdekritiikki ja faktat hukkuvat helposti tunnepitoisen meuhkaamisen hyökyaaltoon. Valheista ja vääristelystä kiinnijäämisellä ei näytä olevan enää mitän väliä, vaikka niitä esittäisi maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Tällä voidaan aiheuttaa laajamittaisia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten rasismia, vallan väärinkäyttöä ja mahdollisesti jopa sotia.

Digitaalinen teknologia johdattelee meitä huomaamattamme vastaanottavaisen kuluttajan rooliin, koska se on enimmäkseen kaupallisia intressejään ajavien tahojen hallussa. Internetin interaktiivisessa elämässämme antaudumme huomaamattamme aineistoksi esimerkiksi kuluttajatutkimuksille, joilla voidaan ohjata ihmiset haluamaan sitä, mitä myyjällä on tarjolla, tai kehittää tuotteita, joita eniten halutaan. Saatavillemme asetetaan manipuloivilla mielikuvilla ladattuja tuotteita ja elämäntapoja, joilla herätetään illuusio valtavasta valinnan vapaudesta, vaikka todellisuudessa valinnan vapaus on erittäin niukka ja kontrolloitu.

Ihmiset yrittävät saada jotain ennustettavuutta ja hallintaa elämän kaoottisuuteen esimerkiksi uskomusten ja suoranaisen taikauskon avulla. Hyvä esimerkki tällaisesta taikauskosta on merkkiuskollisuus ja brändien lanseeraamiin katteettomiin mielikuviin luottaminen, jolla saadaan ihmiset maksamaan tuotteista naurettavaa ylihintaa. Naisia vedätetään kosmetiikkateollisuuden uskomattomilla kauneuslupauksilla ja miehet haksahtavat teknisten laitteiden statusta kohottaviin mielikuviin. Kuluttajat eivät välttämättä edes tajua, että voisivat tällaisiin mielikuvitusleikkeihin osallistumisen sijasta tehdä tietoisia, rationaalisia valintoja.

Digitaalisuus on kuitenkin mahdollistanut enemmän yhteisöllistä toimintaa ja tehokkaampaa tiedonsiirtoa, sekä tietoisuutta asioista niin yleisellä tasolla kuin organisaatioissakin. Pohdimme esiin nostettua ajatusmallia, että jos et ole ohjelmoija, niin sinua ohjelmoidaan. Pitää paikkaansa, jos ei ole tietoinen asioista. Tärkeintä mielestämme on ymmärtää toiminnan logiikka ja syys-seuraussuhteet kuin hallita koodin vääntäminen. Tosin myös koodaajan olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa vastuuta toimintansa vaikutuksista.

Mitä enemmän tukeudumme vain valmiiksi tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, sen ennustettavampia olemme käytökseltämme. Esimerkiksi kirjoittaessamme hakumme laatikkoon, jonka google meille tarjoaa, luomme saamamme tiedon perusteella valintafilttereitä ympärillemme ja elämme informaatiokuplassa, joka on tehty meille omiin hakuihimme liittyvistä oletuksista. Harvemmin kyseenalaistamme helpoksi tehtyjä ja rutinoituneita tapoja, joilla haemme tietoa ja jäämme siten helposti olennaisesta tiedosta paitsi. Todellisuutta vastaavan maailmankuvan muodostaminen kuitenkin edellyttää monimutkaisiin asioihin perehtymistä, ajatustyötä ja yksinkertaistettujen kyllä/ei -ratkaisujen kyseenalaistamista. Ei pidä unohtaa, että voimme aina olla tekemättä valintaa puoleen tai toiseen. Voimme myös digikulttuurissa luoda itse omat vaihtoehtomme.

Keskustelimme vielä nettikyselyistä ja totesimme, että joskus aidosti ärsyttää, kun pitää valita kyllä/ei. Etenkin jos nettikyselyissä tulee vastaan näennäisiä valintoja, jotka eivät vastaa henkilön omaa ajattelua ja joihin henkilö voi kuitenkaan itse vaikuttaa. Yksi tällaisen kyselyn ärsyttävimmistä muodoista on nykyisin tiuhaan tahtiin esiintyvä "keräämme tietoa käyttäjistä, annathan siihen luvan" -ilmoitus. Joskus tietoa tai sivustoa tai koko selainta ei pääse käyttämään lainkaan, ellei vastaa tällaiseen kyselyyn. Nettikyselyiden vastaukset eivät ole välttämättä luotettavia, sillä kyselyyn vastaaja voi esimerkiksi huvin vuoksi vastailla myös ns. itsestään selviin kysymyksiin, ettei hän osaa sanoa tai ei mikään esitetyistä vaihtoehdoista ole hyvä. Tulee mieleen esimerkiksi facebookin mainossisällöt, joita bannatessaan saa jatkokysymyksen kieltäytymisen syystä. Niihin alkaa olla jo suuri kiusaus vastata jotain todella asiatonta.

Lisäksi keskustelimme siitä, että tietokoneeseensa voi saada uuden käyttöjärjestelmän mukana esimerkiksi hienoja kuvia sisäänkirjautumisen yhteydessä näyttävän ohjelman, joka kuvien ilmaantuessa kysyy joka kerta, pitääkö käyttäjä näkemästään. Vastaukseksi valittavina vaihtoehtoina ei todellakaan ole esimerkiksi, että: "en halua kertoa" tai "tuputettu sisältö harmittaa minua" tai että "miksi se teitä noin paljon kiinnostaa?". Monia voi häiritä se, että tietokoneohjelma ehdottelee jotain automaattisesti ja yrittää kerätä tietoa käyttäjän mieltymyksistä ja kenties sen perusteella ohjailla internetkäyttäytymistä. Tehdäänkö tälle kuitenkaan kovin usein mitään? Käyttäjä voi varmasti ottaa toiminnon pois tai korvata jollakin omalla, mutta aika ei välttämättä riitä tai hän ei yksinkertaisesti osaa. Useimmilla tietokoneen käyttäjistä ei edes ole mitään kosketusta open source ohjelmistoihin, jossa käyttämisen yksityiskohtiin perehdytään tarkasti. Tietokoneen keskivertokäyttäjille on haasteellista syventyä tässä hektisessä ajassa ja informaatiotulvassa erilaisiin, monimutkaisiin teknisiin yksityiskohtiin. Käyttäjät voivat ohittaa esimerkiksi jonkun palvelun valtavan pitkät käyttäjäehdot olankohautuksella, kun eivät kerta kaikkiaan jaksa lukea niitä.

Se, että kuitenkin voimme valita jotain muutakin, erottaa todellisen elämän digitaalisesta jäljittelystä.

LÄHDE:

• Suomala, J. ja Kiili, K. 2006. Analoginen ajattelu ja opetus. http://elektra.helsinki.fi/se/p/0355-1067/41/3/analogin.pdf

Moduli VII (Changing Education Paradigms; Lukemisen uudet tavat)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[7]]:

Koulutuspradigman muutos

Changing education paradigma oli pysäyttävä ja esitystavaltaan hyvin aihetta kuvaava puheenvuoro. Videota kuvittava hektinen piirtäminen oli editoimalla nopeutettu näyttämään siltä, että se oli synkassa videon puheen kanssa. Kontrastina tuli mieleen oman lapsuuden lastenohjelmien Kylli-täti ja hänen rauhallisesti kertomansa sekä vesiväreillä maalaamansa sadut.

Emme olleet tulleet ajateleeksi, että yksi lasten "adhd-epidemian" syistä voisi olla se, että lapset joutuvat kohtaamaan aina vain enemmän virikkeitä. Uutisissa on tullut vastaan sitäkin enemmän väitteitä ruokavalion, vapaan kasvatuksen ja ympäristön kemikaalien vaikutuksesta lasten käyttäytymiseen. Itse kyllä tunnistamme nopeuteen ja asiasta toiseen surffaamista vaativan digikulttuurin stressaavaksi ja keskittymiskykyä häiritseväksi. Internetin käytön yhdistäminen sairausdiagnoosiin oli yllättävää, mutta tarkemmin ajatellen melko loogista. Olimmehan esimerkiksi Noah-videon katsottuamme huolissamme siitä, että miten käy nuorelle ihmiselle, joka ei osaa keskittyä mihinkään, vaan säheltää koko ajan monta asiaa yhtä aikaa. Liiallinen ja addiktoitunut internetin käyttäminen kun on tutkimuksissakin teoretisoitu liittyvän keskittymiskyvyttömyyteen, sosiaalisten taitojen heikkenemiseen, masennukseen ja jopa jonkinlaiseen aivojen "kutistumiseen" (Duncley 2014).

Videolla todettiin, että parhaillaan on menossa maailmanhistorian stimuloivin aika. Digitaalitekniikan tuomat muutokset ovat olleet nopeita ja jo pelkästään tekniikan suhteen kärryillä pysyminen on haasteellista. Ihmisten aivojen evoluutio on kuitenkin erittäin hidasta ja psyykkiset tavat reagoida ärsykkeisiin (kuten informatiotulvaan ja sosiaalisiin paineisiin) eivät loppujen lopuksi ole kovinkaan kaukana luolamiehen taistele tai pakene -reaktioista. Jos kerta aikuisillakin menee välillä hermot jatkuvasti soivaan ja tekstiviestejä suoltavaan kännykkään, piippaavaan sähköpostiin ja whatsappiin, skypeen, taustamusiikkiin, joka tuutista tursuaviin mainoksiin ja muuhun sosiaaliseen mediaan, (joka jopa huomauttelee nenäkkäästi, jos et ole viime aikoina päivittänyt sitä!), niin miten voimme vaatia stoalaista keskittymiskykyä digisirkuksessa kasvaneilta lapsilta, joiden aivojen kehitys on vielä kesken.

Monet lapset eivät koe koulunkäyntiä mielekkäänä. Koulu joutuu kamppailemaan huomiosta internetin informaatio- ja viihdetulvan kanssa, joten perinteinen luokkahuoneopetus voi olla äärimmäisen tylsää. Koulut ovat liukuhihnamaisia teollisuuslaitoksia, joissa ei oteta huomioon aamuvirkkujen ja iltavirkkujen eroja tai eri tavalla ilmeneviä lahjakkuuksia, vaan lapset tungetaan ikäryhmiin kehitystasosta tai taipumuksista riippumatta. Muottiin sopimattomuus aiheuttaa lapsissa käyttäytymistä, joka diagnosoidaan herkästi käytöshäiriöksi. Vai onko kyse ennemminkin vain digikulttuurin edellyttämien hektisten käyttäytymispiirteiden omaksumisesta (Dewey 2015).

Ylivilkkautta tasataan voimakkailla ja vaarallisilla lääkkeillä, mikä kulostaa tästä näkökulmasta pelottavalta. Jatkona tälle todettiin, että taiteellisuus ja luovuus edellyttävät aivojen toimintaa täysillä, rauhoittavat lääkkeet puolestaan kuolettavat tunteet. Mitä ihmisten rauhoittamisella oikein tavoitellaan vai ollaanko vain tekemässä isoja virheitä? Lääkitäänkö levottomat, muottiin sopimattomat ja poikkeuksellisesti ajattelevat tasaisiksi ennen kaikkea siksi, etteivät he vain häiritsisi, kyseenalaistaisi tai peräti kaataisi vanhoja, jäykkiä sekä itselleen sopimattomia valtarakenteita. Ehkä pitäisi ennemminkin pohtia, miten saisime digitalisaation mukanaan tuomia psykososiaalisia haittoja vähennettyä ja ylivilkkauden sekä digitaaliset multitaskingtaidot kanavoitua vahvuudeksi.

Mielenkiintoinen huomio oli se, että koulussa ulkoa oppiminen on tärkeää ja lunttaaminen on kiellettyä, koska vain yksilösuoritus arvostellaan. Todellisen elämän ongelmaratkaisussa jäljitteleminen, toisilta kysyminen, ryhmässä toimiminen ja tiedon hakeminen oman muistivaraston ulkopuolelta ovat taloudellisempia tapoja ratkaista ongelmia. Digiteknologian käyttäminen muuttaa tapaa, jolla käytämme aivojamme: Ulkoa muistamisen merkitys vähenee ja tiedonhaun taitojen merkitys kasvaa, kun internetistä on tullut meille ulkoinen muistitiedon kovalevy (Wegner & Ward 2014).

Videon alustuksena esitettiin kysymys siitä, että miten koulutamme seuraavat sukupolvet ottamaan paikkansa ja rakentamaan identiteettinsä 2000-luvun ekonomiassa ja työelämässä, jossa on hyvin vaikeaa ennustaa muutoksia. Entä miten saisimme murrettua epäreilut hierarkiat, jotka lokeroivat ihmiset älyköihin ja työläisiin tai pärjääjiin ja väliinputoajiin. Vastauksena esiteltiin divergentti ajattelumalli, jossa yhden ongelmanratkaisun sijasta on monia, poikkeaviakin tapoja ratkaista ongelmia. Sen sijaan, että keskitytään tiettyyn kaavaan sopeutumiseen, hierarkioihin sekä valmiisiin, ennakoitaviin ratkaisuihin, suuntaudutaankin luovaan tiedonhakuun, yhdessä tekemisen prosessiin ja valinnanvapauteen etsiä itselle sopivimmat keinot suoriutua tehtävistä. Tällä tavoin syntyy uusia innovaatioita.

LÄHTEET:

• Dewey, Caitlin 2015. Is the Internet giving us all ADHD? Washington Post 25.3.2015. https://www.washingtonpost.com/news/the-intersect/wp/2015/03/25/is-the-internet-giving-us-all-adhd/

• Dunckley, Victoria 2014. Gray Matters: Too Much Screen Time Damages the Brain. Neuroimaging research shows excessive screen time damages the brain. Psychology Today. https://www.psychologytoday.com/blog/mental-wealth/201402/gray-matters-too-much-screen-time-damages-the-brain

• Wegner, Danie M. & Ward, Adrian F. 2013. The Internet Has Become the External Hard Drive for Our Memories. Psychology Today. https://www.scientificamerican.com/article/the-internet-has-become-the-external-hard-drive-for-our-memories/

• Ward, Adrian F. 2013. Supernormal: How the Internet Is Changing Our Memories and Our Minds. Psychological Inquiry: An International Journal for the Advancement of Psychological Theory, 24:4, 341-348. https://www.academia.edu/6120407/Ward_A.F._2013_._Supernormal_How_the_internet_is_changing_our_memories_and_our_minds._Psychological_Inquiry

Lukemisen uudet tavat

Pohdimme simultaanimedian (monta laitetta auki samanaikaisesti) vaikutuksia ja sitä, miten ihmisten läsnäolemisen tapa on muuttunut sen myötä. Tämä näyttäytyi myös Noahin videossa. Aiheuttaako laitteiden ja ohjelmien suuri määrä keskittymiskyvyn puutetta. Pitäisi oppilaita opettaa keskittymään tärkeisiin asioihin myös ilman laitteita.

Aikuisillakin tämä keskittymiskyvyn puute näyttäytyy esim. kaveriseurassa. Siinä, missä ennen oltiin keskittyneitä kasvokkaiseen vuorovaikutukseen ja kuulumisten vaihtamiseen, otetaan nykyään herkästi esiin jokin mobiililaite, jota lähdetään selailemaan samanaikaisesti toisen kanssa puhuessa. Silloin tulee väistämättä mieleen, että eikö oma seura ole tarpeeksi mielenkiintoista.

Videossa tuli esiin, että digilukemisen aikana käytetään eri osia aivoista kuin kirjaa luettaessa. Tutkimuksista oli videon mukaan selvinnyt, että nuorten päämäärätavoitteellisten tehtävien suorituskyky on 2000-luvulla laskenut, toisaalta arkielämän tiedonhaku on mennyt eteenpäin. Kuitenkin lukutaitoa edelleen tarvitaan, minkä opettelu on näin ollen hyvin merkityksellistä myös tänä päivänä.

Kuvien merkitys on kasvanut somemedian aikakautena entisestään - kuvien tulkinta ja niiden merkitys voi olla oma viestintäkienonsa. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa - katsommeko ja teemmekö vain kuvia joilla viestimme toisillemme? Eikö kuvakirjojen selaaminen ole perinteisesti mielletty teksteihin verrattuna hiukan lapsekkaaksi toiminnaksi. Kieli ja kirjaimetkin olivat kehityksensä alkuvaiheessa kuvamerkkejä.

Keskustelimme myös prefiguratiivisestä oppimismallista (vanhemmat oppivat nuoremmilta), mikä tuli esiin myös aiemmista kurssin videoista. Kehitys on nyt niin nopeaa, että lapset ovat omalla kokeilunhalullaan ja rohkeudellaan oppineet käyttämään monia laitteita nopeammin kuin aikuiset. Tosin aikuiset ovat oppineet hyötykäyttämään laitteita työelämässä töiden tekoon - vapaa-ajalla tapahtuvaan kanssakäymiseen aikuiset käyttävät enemmän kasvokkaista vuorovaikutusta.

Moduli VIII (Facebook is Manipulating You and It Could Get Worse)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun [[8]]:

Keskustelimme artikkelissa ja videossa esiintulleesta käsitteestä "emotionaalinen tartunta", jota yliopiston ja facebookin tutkijaryhmä oli tutkinut ilman, että oli kertonut siitä facebookin käyttäjille etukäteen. Tosin tutkimuksellisesta ulottuvuudesta voi ihan hyvin ollakin maininta valtavan pitkissä käyttöehdoissa, jota juuri kukaan ei jaksa lukea alusta loppuun. Kaupalliset yritykset kuitenkin oletusarvoisesti keräävät käyttäjistä jonkinlaista dataa, jotta pystyvät ennakoimaan nettituotteidensa kehitystä ja kysyntää. Vaikka ensisijainen intressi on kaupallinen hyötyminen, palvelut myös pyrkivät keräämänsä tiedon avulla parantamaan palvelujaan pitääkseen ihmiset palvelun tyytyväisinä käyttäjinä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka tarkoituksella facebookiin syötetyt negatiiviset ja positiiviset tunteet levisivät käyttäjien keskuudessa. Vaikka tutkimuksen kattavuus oli laaja, niin silti se näytti olevan yksinkertainen ja piti sisällään myös virhemarginaalin, sillä se perustui tekstissä esiintyviin sanoihin eli oli mahdollista, että sama lause huomioitiin sekä negatiivisessa kuin positiivisessakin tarkastelussa. Pohdimme tutkimuksen tai pitäisikö sanoa paremminkin selvityksen eettisyyttä ja todellista merkitsevyyttä.

Tunnetartunta internetissä on mahdollista ja siitä on syytä olla erittäin tietoinen. Tunteet ovat leviäviä meemejä, tarttuuhan huono tai hyvä tuuli kasvokkainkin keskusteltaessakin. Tuttavapiirissäkin on tullut vastaan havaintoja siitä, miten rajusti sosiaalinen media voi vaikuttaa medialukutaidottomien ihmisten käsityksiin esimerkiksi pakolaiskriisistä, vähemmistöjen oikeuksista tai vaaleista. Tutkimuksissa on myös havaittu, että facebookin käyttäjät voivat potea ns. somekateutta. Kun muut esittävät facebookissa elämänsä kiiltokuvamaisen onnellisena ja hohdokkaana, voi sitä omaan elämään verrattaessa tuntua, että itsellä ei mene lainkaan noin hyvin. Tästä voi seurata ahdistusta tai jopa masennusta. (Steers, Wickham, Acitelli 2014).

Pohdimme, miten voisi muuttaa tai painostaa facebookia niin, että yksilö voisi itse enemmän vaikuttaa käyttäjäehtoihin. Facebookin, kuten monen muunkin palvelun ilmaisuus voi korottaa kynnystä sen suhteen, että lähtisi käyttäjänä sanelemaan yritykselle ehtoja siitä, mitä näiden tulisi muuttaa. Eihän kenenkään ole pakko käyttää facebookia, jos ehdot eivät miellytä. Tähän tarpeeksi monet tyytyvätkin. Jokaisella tulisi kuitenkin olla selvä oikeus tietää, mitä asioita heistä kerätään ja mihin niitä käytetään. Käyttäjäehtojen mielivaltaa vastaan voi myös protestoida kipakasti, nostaa syytteitä ja kehottaa ihmisiä boikotoimaan palvelua, kunnes käyttäjien vaatimuksiin suostutaan. Mediavaltaa voivat internetissä käyttää muutkin kuin yritykset.

Tutkimusten tekijöillä voi olla rahoituksen hankinta usein haasteellista ja tutkimusta rahoittavia yhtiöitä taas kiinnostaa kovasti kaupalliset mahdollisuudet. Tutkijan tulisi muistaa ja tiedostaa tutkimuksen eettisyys, jotta kaupalliset kiinnostukset eivät lähde ohjaamaan tai vääristämään tutkimusta. Tämä ihanne ei tietenkään toteudu läheskään kaikessa tieteellisessä toiminnassa, eikä siihen pidä sokeasti luottaa. Toisaalta muistuu mieleen myös keskustelupätkä erään yhdysvaltalaisen tutkijan kanssa: Hän totesi saavansa rahoituksensa puolustusministeriöltä, mutta pitävänsä erityistä huolta siitä, että hänen tutkimustaan ei voida missään muodossa hyödyntää sodankäyntiin.

Ihmisten ohjaileminen median ja internetin välityksellä on mahdollista ja jopa helppoa - esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa tai vaaleissa. Poliittisista "jytkyistä" voi päätellä, että suuri osa ihmisistä hankkii päätöksentekoonsa vaikuttavat faktat yksipuolisista lähteistä. Ohjailusta voi seurata tilateita, joissa median tunnemanipuloimat ihmiset äänestävät jostain asiasta ja vasta jälkikäteen tarkistavat tosiasioita kun tajuavat, miten iso virhe tuli tehtyä.

Manipulointi on moraalisesti väärin, mutta vallankäyttäjille niin hyödyllistä että siitä ei luovuta eikä sitä tuomita vapaaehtoisesti. Manipulointia ei voi vastustaa muuten, kuin tietoa levittämällä, kriittisyyteen herättelemällä ja medialukutaitoa opettamalla. Taustamateriaalissa mainittiin, että esimerkiksi vastuunsa tuntevien poliitikkojen sekä opetus- ja kasvatustyötä tekevien pitäisi puhua sosiaalissa median vaikutuskeinoista enemmän. Uutisissa mainitaan toistuvasti, että jopa valtioiden hallinnoilla on tavoitteita aihettaa kaaosta toisten maiden ihmisten mielenmaisemaan - millä voi olla näin vaikutusta myös jopa toisten maiden vaalituloksiin.

Toisaalta onko mikään muuttunut - ennen vastaava manipulointi tapahtui puheen ja muiden viestimien välityksellä. Internetissä käytetty valta tavoittaa vain huomattavasti suurempia väkijoukkoja, periaatteessa koko maailman.

LÄHTEET:

Steers, Mai-Ly, Wickham, Robert E.,Acitelli, Linda K (2014). SEEING EVERYONE ELSE’S HIGHLIGHT REELS: HOW FACEBOOK USAGE IS LINKED TO DEPRESSIVE SYMPTOMS. Journal of Social and Clinical Psychology, Vol. 33, No. 8, 2014, pp. 701-73. http://guilfordjournals.com/doi/pdf/10.1521/jscp.2014.33.8.701

Moduli IX (Lasten ja nuorten mediaympäristöt ja monilukutaito)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[9]]:

Mediaympäristö ja sen muutos

Keskustelimme vauhdikkaasta mediaympäristön muutoksesta, joka on tapahtunut 2000-luvulla. Erilaisia ohjelmistosovelluksia on tullut ja tulee nettiympäristöön käyttäjille tarjolle kiihtyvällä vauhdilla. Sovellusten suosituimmuus lasten, nuorten ja aikuisten käytössä on muuttunut ajan myötä. Lisäksi lapset, nuoret ja aikuiset voivat olla kiinnostuneita käyttämään erilaisia sovelluksia. Keskustelimme siitä, että esiin on noussut erilaisia haasteita yksilön nettikäyttöön liittyen. Esimerkiksi netissä "pitäisi" olla koko ajan tavoitettavissa tai ainakin muut olettavat niin sekä toisinaan odotetaan, että pitää vastata viesteihin nopeasti ja lyhyesti. Lisäksi netissä pitää olla koko ajan hereillä myös tietoturva-asioista.

Pohdimmekin, pitääkö aina olla ottamassa uusimmat sovellukset käyttöön, kun niitä syntyy koko ajan lisää? Vai olisiko parempi keskittyä huolellisemmin muutamiin, hyväksi todettuihin. Jatkuva tekninen päivittyminen laitteiden ja sovellusten osatalta vaatii osaamista ja paneutumista, jolloin voi jäädä itse tiedon sisältö ja asioiden syvällinen tarkastelu vähemmälle huomiolle. Ajattelimmekin, käykö niin, että yksilö hankkii ja omistaa "monimutkaisen kynän", mutta hän ei osaa kirjoittaa sillä mitään erityisen järkevää.

Taitavasti uutta teknologiaa käyttävien diginatiivien sukupolvesta hehkutetaan, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys. Olennaiset digitaidot eivät kehity pelkästään leikkimällä hienoilla tekniikkaleluilla, vaan niitä pitää järjestelmällisesti opettaa. Kouluissa onkin huomattu, että monille diginatiiveille lapsille ja nuorille jo tietotekniikan perustaitojen, kuten sähköpostin tai liitetiedostojen käytön hallitseminen saattaa tuottaa vaikeuksia (Latvala 2016).

Oppimisen tarkastelussa on mielestämme hyvä huomioida myös, että kodissa ja koulussa voi olla teknologinen osaaminen ja teknologiset välineet aivan eri tasolla. Videossakin tuli tämä esille ja siellä puhuttiin ns. kolmannesta tilasta, mikä on kodin ja koulun välissä oleva mediatila, jossa oppimista tapahtuu, eli oppimista tapahtuu yhä enemmän koulun ulkopuolella. Lisäksi oppilaiden osaamisen taso teknologian käytössä ja tiedon käsittelyssä voi vaihdella paljonkin - miten voimme sitä parhaiten kehittää ja tukea?

Monilukutaito

Videolla mainittiin, että uudessa opetussuunnitelmassa monilukutaito on taitoa tulkita, tuottaa ja arvottaa erilaisia viestejä. Se on myös sekä kykyä hankkia, muokata, tuottaa, esittää ja arvioida tietoa eri muodossa, ympäristössä ja tilateissa eri välineillä. Monilukutaito liitetään yksilön identiteettiin, kriittiseen ajatteluun, oppimisen taitoihin ja eettisiin kysymyksiin kulttuurisesti moninaisessa maailmassa. Lisäksi monilukutaito perustuu laajaan tekstikäsitykseen, ei sen ymmärtämiseen että tekstit ovat puhuttuja ja kirjoitettuja, kuvallisia ja äänellisiä sekä näiden yhdistelmiä. (OPH 2014.)

Monilukutaidossa on kyse lukemisen, kirjoittamisen ja tuottamisen osaamisalueesta (Kupiainen & Kulju & Mäkinen 2015). 2006 ilmestynyt OECD:n raportti Uudentyyppiset oppilaat antaa ensisijaisuuden kuville ja moniajolle. Mielestämme moniajon (multitasking) käyttäminen ei ole niin tuloksellista kuin keskittyminen johonkin asiaan, kuten videossakin tuli esiin. Nykyisin ei välttämättä keskitytä sen enempää kavereiden kanssa jutteluun kuin opiskeluun tai muuhunkaan työskentelyyn ilman, että samanaikaisesti selaillaan nettiä mobiililaitteella.

Videossa tuli esille, että tieto ja sen hankinta ei ole enää lineaarista - esimerkiksi luetaan pala sieltä ja täältä eli hypitään ja selaillaan, jolloin ei lueta alusta loppuun. Tämä näyttäytyy myös kirjalukemisen ja e-kirjalukemisen eroina. Mielenkiintoista oli kuulla, että digikirja aktivoi eri osia aivoista kuin tavallinen kirja. Digitekstin lukeminen ei ole yhtä syvällistä. Toisaalta todettiin, että digikirjaa on helpompi lukea lineaarisesti kuin selailla. Mielestämme kuitenkin myös digikirjan selailuun tottuu nopeasti.

Tiettynä aikakautena syntyneistä ihmisistä käytetään nimitystä diginatiivi. Kupiainen totesi videolla, että mitään yhtenäistä sukupolvea ei kuitenkaan ole, vaan on hyvin erilaisia lapsia. Siksi pitäisi myös tunnistaa erilaisia digimedian käyttötapoja erilaisten lasten kohdalla. Lisäksi kodin ja koulun väliset erilaiset lukutavat voivat olla hyvinkin erilaiset - miten nämä saadaan kohtaamaan? Oppimistahan tapahtuu myös muualla kuin koulussa ja kotona.

Kupiainen toi esiin myös sen, että monet hankkivat syvempiä taitoja kirjoittamiseen ja lukemiseen koulun ulkopuolella (esim. tarinan kerrontaa peliin liittyen, fanifiktioita), mutta koulussa näistä ei välttämättä tiedetä mitään. Tosin oppilas ei välttämättä halua tuoda tätä osaamistaan esille. Toisaalta koulun ulkopuolelta olisi hyvä saada näitä mukaan, koska näistä oppilas on usein innostunut ja asioita voisi liittää muuhun opetukseen. Siinä onkin haaste opettamiseen, miten saadaan oppisisällöt ja omat kiinnostukset vaikka harrastuksista paremmin yhdistettyä niin, että oppilaiden osaamiset oppisisältöjen tavoitteissa kasvavat. Tähän pyritään mielestämme myös juuri ilmiöpohjaiseen oppimiseen painottumisella. Haastena on samalla, että opetuksessa pitää pyrkiä tukemaan oppilaita niin, että jokainen saavuttaa vähintään tietyn osaamisen tason. Entä miten tuetaan oppilaita niin, että he oppivat soveltamaan tietoa yhä enemmän ja oppivat tekemään myös omia johtopäätöksiään.

Keskustelimme myös siitä, että oppilaalle on annettava mahdollisuus kehittää erilaisia tapoja, joilla hän voi osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan - näin vaikutetaan myös kulttuuriin ja sen kehittymiseen. Totesimmekin, että nykyisin suuntaus on ollut se, että ihmiset ovat enemmän somen viihteen vastaanottajia ja tiedon etsijöitä kuin itse tiedon tuottajia somessa. Oppijoille pitäisi opettaa taitoa, jotta he oppisivat tuottamaan ja tekemään erilaisia tuotoksia myös netissä - esimerkiksi animaatiopajoja hyödyntämällä. Oppimisen näkökulmasta ja Kupiaisen esille ottaman medialukutaidon prosessin (Kupiainen 2008) näkökulmasta osallisuutta pitäisi kehittää, jotta ei tyydytä vain valmiina oleviin sisältöihin ja niiden vastaanottamiseen, vaan ollaan valmiita myös itse suunnitelemaan ja tuottamaan.

LÄHTEET:

• Kupiainen, R., Kulju, P. & Mäkinen, M.2015. Mikä monilukutaito? Teoksessa T. Kaartinen (toim.) Monilukutaito kaikki kaikessa. Tampere: Tampereen yliopiston normaalikoulu.

Latvala, Jussi 2.5. 2016. Wordia ei osata käyttää, sähköposti on mysteeri – onko “diginatiivien” teinien hehkutuksella mitään pohjaa? http://yle.fi/ylex/uutiset/wordia_ei_osata_kayttaa_sahkoposti_on_mysteeri__onko_diginatiivien_teinien_hehkutuksella_mitaan_pohjaa/3-8849016

• OECD. 2006. New Millenium Learners -raportti. https://www.oecd.org/edu/ceri/38358359.pdf

• OPH.2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Moduli X (Damsel in Distress: Part 1 - Tropes vs Women in Video Games; The Oscars and the Bechdel Test)

Linkki Oppimismoduli-alueelle: https://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2016_kurssi/Oppimismodulit

KOMMENTIT viety yhteiskeskusteluun[[10]]:

Anita Sarkeesian ja Damsel in Distress

Nämä videot käsittelivät tasa-arvopyrkimyksiä jarruttavia ennakkoasenteita, jotka ovat läsnä niin arkipäivän keskustelukulttuurissa, työelämässä, taiteessa ja viihteessä kuin ihmissuhteissakin. Pohdimme, miten aihetta voisi käsitellä ja lähdimme selvittämään videoiden taustoja ja niihin liittyviä asiayhteyksiä. Pelikulttuurin naistoimijoihin kohdistettu vihakampanja yllätti sen suhteen, miten sitkeää ja puolusteltua kulttuurissa piilevä misogynia voikaan olla. Laitoimme myös merkille Ryhmä Pallon kommentin siitä, että että nettiin ladatut, Sarkeesiania kritisoivat vastaiskuvideot eivät millään tavalla lievennä Sarkeesianin esiin nostamia ongelmia.

Anita Sarkeesian on feministi, bloggaaja, massa- ja mediakulttuurin kriitikko sekä julkinen puhuja (Wikipedia 2016). Hän on tehnyt mm. Damsel in Distress -nettivideosarjan, joka esittelee videopelien misogyniaa ja naissukupuolta halventavia representaatioita. Sarkeesian on saanut terävillä analyyseillaan aikaan melkoista kuohuntaa pelimaailmassa. Sen lisäksi, että hän on saanut paljon myönteistä tukea ja huomattavan määrän rahoitusta, häntä vastaan on hyökätty rajusti: Hän on saanut lukuisia uhkauksia, hänen puhetilaisuutensa on sabotoitu erilaisilla uhkauksilla, nettiin on ladattu hänelle irvailevia videoita ja hänen Feminist Frequent -työtään on reposteltu antaumuksella. Näyttää siltä, että tämä kaikki vain siksi, että Sarkeesian on uskaltanut nostaa esiin ajatteluaan miesvaltaisella kulttuurin osa-alueella ja osoittanut tiettyjen peleissä toistuvien kliseiden olevan vastenmielisiä. Vuonna 2014 pelialalla työskenteleviä Zoe Quinnia, Brianna Wuta sekä Anita Sarkeesiania vainottiin sekä uhkailtiin internetissä massiivisella vihakampanjalla, joka hashtagattiin Gamergateksi (Sarhimaa 2014). Pari päivää sitten myös Helsingin sanomien Nyt-liitteessä kerrottiin, että myös naisten e-urheilua eli nettipeleissä kilpailemista häiritään sovinistisilla törkeyksillä (Typpö 2016).

Sarkeesian esittelee Damsel in Distress 1 -videossaan vuonna 1999 suunnitellun pelin Dinosaur Planet. Siinä oli alun perin toisena pelihahmovaihtoehtona feminiininen sekä vahva ja pystyvä sankarihahmo Krystal. Mielenkiintoiselta kuulostavaa peliä ei ikävä kyllä julkaistu sellaisenaan, vaan siihen vaihdettiin sankariksi maskuliininen hahmo. Krystalin sankarirooli latistettiin "damsel in distress" -troopiksi eli neitokaiseksi ahdingossa -juonenkäänteeksi. Kristallin sisään vangitun Kristalin vaatetusta muutettiin soturivarusteista viettelevän niukaksi ja hänen taisteluvälineensä annettiin miessankarille. Kristalin tapaus on hyvä esimerkki perinteisen pelimaailman yksipuolisuudesta. Peleissä esiintyy liian harvoin feminiinisesti myönteisiä samaistumiskohteita, ne vähätkin yleensä keikailevat naurettavan niukoissa alusvaatteissa ja peliympäristöt on usein suunniteltu poikien tai miesten väkivaltakeskeisiksi temmellyskentiksi. Sarkeesian harmittelee videosarjassaan, että peliteollisuudelle näyttäisi olevan helpompaa luoda mitä tahansa muita mielikuvitusaiheita (avaruusolennoista rajattomaan määrään mukana kannettavia taikaesineitä), kuin lanseerata uskottava, asiallisesti pukeutuva, itsenäinen sekä sankarillisesti käyttäytyvä naispelihahmo. Tietenkään tämä ongelma ei koske koko pelimaailmaa, vaan poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi kesän 2016 suursuosikki Pokemon Go:ssa voi valita pelihahmokseen asiallisesti vaatetetun tytön tai pojan.

Neitokainen ahdingossa on kulttuuriin ja sosiaaliseen ekosysteemiimme syvälle juurtunut, usein toistuva kerronnan tehokeino. Se esittää naiset kauniina ja heikkoina sekä pelastamista tarvitsevina prinsessoina. Miehet puolestaan esiintyvät rohkeina ritareina, pelastavina sankareina ja taistelijoina. Kyseessä on ikivanha mytologia, joka toistuu edelleen niin sarjakuvissa, elokuvissa, peleissä, taiteessa kuin seikkailukirjoissakin, vaikka niiden kohdeyleisönä on molemmat sukupuolet (Wikipedia: Damsel in Distress).

Tässä kerronnan tavassa on vahingollista se, että naishahmojen voimattomuus, avuttomuus sekä haavoittuvaisuus esitetään romanttisena ja esteettisenä yllykkeenä, suorastaan hyveenä. Naisten uhriutuminen ja naisiin kohdistuva väkivalta on useimmissa Sarkeesianin esittelemissä peleissä keskeinen juonenkäänne ja miessankarin kehityskertomuksen motiivi. Aihetta voidaan vähätellä, että eihän tässä mistään vakavasta ole kyse, kun puhutaan vain peleistä ja mielikuvituksesta. Mielikuvitus tässä tapauksessa näyttäisi kuitenkin olevan hyvin rajoittunutta ja yksipuolista. Viihde ja massamedia eivät ainoastaan jäljittele kulttuuria, vaan myös uusintavat sitä ja vaikuttavat asenteiden muodostumiseen.

Pelillisyyden merkitys yhteiskunnassamme on digitalisaation myötä kasvamassa. Onkin hyvä keskustella asioista, jotta muutosta voisi tapahtua niin, ettei kerta toisensa jälkeen törmätä tulevaisuudessa representaatioihin, jotka vähättelevät, esineellistävät, tekevät pilaa naissukupuolesta tai viihdyttävät naishahmoihin kohdistuvilla väkivaltafantasioilla. Pelit, joiden asennemaailmaan tai kuvastoihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa, eivät juurikaan ehkä houkuttele naisia suuressa määrin pelaamaan. Stereotypiat eivät muutu, ellei niitä tehdä julkisesti kyseenalaisiksi ja epähyväksyttäviksi. Vaikka nuoremmat sukupolvet ja isoista yhtiöistä riippumattomat itsenäiset toimijat voisivat muuttaa ja murtaa pelien kliseitä, niin valitettavan usein ne vain kierrättävät vanhoja kaavoja. Sarkeesian toteaa, että suosittujen pelien fanit ovat tätä muuttaakseen hakkeroineet pelejä niin, että avuttomasta naishahmosta onkin tehty pelattava sankari. Asenteiden muuttaminen ja stereotypioiden murtaminen on peliteollisuuden ammattilaisten lisäksi myös pelaajien itsensä vastuulla. Pelin huono maine leviää sosiaalisessa mediassa siinä missä hyväkin.

Peliteollisuuden reaktio Gamergateen ja naisten häirintään oli pääosin tuomitseva. Intel reagoi tapaukseen sijoittamalla 300 miljoonaa dollaria naisten ja muiden aliedustettujen ryhmien kouluttamiseen sekä rekrytoimiseen keskittyvään "Diversity in Technology" -ohjelmaan (Wikipedia: Gamergate). Pelikehittäjien konferenssissa oli Gamergaten jälkeisenä vuonna 2015 enemmän naisia kuin koskaan (Parker 2015). Naiset siis saavat ja ottavat jalansijaa myös pelialalla. Näyttää siltä, että muutosta on tapahtumassa ja ehkä tulevaisuuden peleissä on tarjolla monipuolisia ja ennakkoluuloista vapaampia vaihtoehtoja sekä hahmoissa että juonenkäänteissä.

Myös Gamergatea koskevaan wikipedia-artikkeliin liittyy melkoista kuohuntaa ja artikkelin muokkaaminen näyttäisi jatkuvan edelleen. Eri osapuolten kiistely Gamergaten sisällöstä johti jopa muokkauskieltoihin. (Hern 2015).

Bechdel Test

Sarkeesian selittää videoblogissaan myös Bechdel-testin tarkoitusta. Testi mittaa naisten esiintymistä elokuvissa, kiinnittäen huomiota siihen, keskustelevatko naiset elokuvassa keskenään mistään muusta kuin miehistä tai miesten vaikutuksesta elämäänsä edes yhden minuutin ajan. Harva Oscar-ehdokkaana oleva hittifilmi läpäisee testiä. Naisten elokuvallisissa representaatioissa on sama ongelma kuin videopeleissäkin: miehet hallitsevat elokuvateollisuutta ja naisten merkityksellinen läsnäolo sekä ajatustenvaihto kuitataan enimmäkseen vähemmistön kiintiöedustajalla. Testi ei kuitenkaan mittaa elokuvan laatua tai feministisyyttä. Yksinkertaisella Becdel-testillä voi tarkastella myös muiden vähemmistöjen esiintymistä elokuvissa.

Tasa-arvoisten asenteiden edistäminen koulutuksen ja kasvatuksen keinoin

Liittyen naisiin ja miehiin kohdistuviin kulttuurisiin asenteisiin, pohdimme vielä koulutuksellista tasa-arvoa. Esimerkiksi Suomessa on työikäisen väestön koulutustaso noussut koko ajan yleisesti ja nykyisin naiset ovat kouluttautuneempia kuin miehet (Kalenius 2014). Vanhat perinteet vaikuttavat silti edelleen siinä, millaisiin tehtäviin naiset tai miehet sijoittuvat - tosin muutosta tapahtuu koko ajan. Pohdimme, että aina ei ole osaamisesta välttämättä kiinni työpaikka ja tehtävänimitys, vaan siinä vaikuttavat taustalla myös kulttuuriset ja sosiaaliset diskurssit.

Kasvatuksella ja koulutuksella pystytään vaikuttamaan laajempaan tasa-arvoon – myös ammatinvalinnan vaiheessa. Koulutuksellisen tasa-arvon parantamiseksi Suomessa on julkaistu vuonna 2012 ehdotus valtioneuvoston strategiasta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi, jossa on toimenpide-ehdotuksia ihmisten yhdenvertaisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseisessä julkaisussa käytetään tasa-arvokäsitettä, mutta tarkoitetaan laajempaa yhdenvertaisuuskäsitettä. Julkaisussa mainitaan tavoitteina sukupuolittuneiden käytäntöjen purkaminen, missä huomiota kiinnitetään mm. oppimateriaaleihin, ohjauspalveluihin, epätyypillisiin ainevalintoihin ja jatko-opintopolkuihin. Tarkastelussa ovat kaikki koulutusasteet eli varhaiskasvatus, perusaste, ammatillinen koulutus, lukio ja korkeakoulutus. (OKM 2012.)

LÄHTEET:

• Hern, Alex 2015. The Guardian. https://www.theguardian.com/technology/2015/jan/23/wikipedia-bans-editors-from-gender-related-articles-amid-gamergate-controversy

• Kalenius. A. 2014. Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970 - 2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2014:1. http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2014/koulutusrakenteen_kehitys_1970_2030.html?lang=fi

• OKM. 2012. Ehdotus valtioneuvoston strategiaksi koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012:28. http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2012/koulutuksellinen_tasa_arvo.html

• Parker, Laura 2015. Five Female Developers Turning the Tables on the Gaming Industry. The Daily Good. https://www.good.is/articles/five-female-game-developers-at-gdc-this-year

• Sarhimaa, Jutta 2014. Raiskaus- ja tappouhkaukset ajavat pelialan naisia kodeistaan – tästä skandaalissa on kyse. Nyt-verkkolehti. http://nyt.fi/a1305884430502

• Sarkeesian, Anita. Feminist Frequency. https://www.youtube.com/user/feministfrequency

• Typpö, Juho 2016. Seksismi ja naisviha riivaavat jatkuvasti kasvavaa e-urheilua, ja Miisa Nuorgam haluaa että asiaan puututaan vihdoin. Helsingin Sanomat, Nyt-liite. http://www.hs.fi/nyt/art-2000004884626.html

• Wikipedia: Anita Sarkeesian. Viitattu 28.11.2016. https://en.wikipedia.org/wiki/Anita_Sarkeesian

• Wikipedia: Damsel in Distress. Viitattu 28.11.2016. https://en.wikipedia.org/wiki/Damsel_in_distress

• Wikipedia: Gamergate Controversy. Viitattu 30.11.2016. https://en.wikipedia.org/wiki/Gamergate_controversy