Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2016 kurssi/Oppimismodulit/moduli IV-keskusteluun

Wikiopistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Näpistelijät

Erilaiset vapauden asteet medioissa virittivät monenlaisia ajatuksia. Periaatteessa kuka tahansa voi julkaista netissä mitä tahansa. Aatteita ja ideologioita voi levittää ja toisaalta netistä voi keräillä itselleen uutta sivistystä aiheesta kuin aiheesta. Vaikka vapautta on, niin onko vapaus kuitenkin näennäistä? Alustan ja sisällön omistajat voivat ja haluavatkin kontrolloida ja rajoittaa toimintaa. Toisaalta käyttäjätkin voivat jakaa ja klikkailla oman tahtonsa mukaan. Alustojen ja sisältöjen omistajat (esim. Google, Facebook) ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä ja pyrkivät esimerkiksi myymään käyttäjien huomiota mainostajille tai tuomaan hakutuloksia esille haluamallaan tavalla. Käyttäjän olisi hyvä tunnistaa näitä vapauden tasoja, jolloin voi paremmin harkita ja pohdiskella missä määrin tahtoo tulla tuotteistetuksi ja miten haluaa toimia erilaisilla sivustoilla.

Portinvartijat eivät ole välttämättä huono asia. Alempien vapauden asteiden medioille tuntuisi olevan tarvetta. Uutissivustojen ja tiedejulkaisujen haluttaisiin olevan luotettavia ja on tärkeätä, että tällaisia mahdollisimman luotettavia lähteitä on ja että näille lähteille myös pääsee. Jokaista uutista ei tarvitse päästä nasevasti kommentoimaan, mutta kyllä kommentoinnillekin pitää paikkoja löytyä. Videossa alemmat vapausasteet tulivat enemmän esille, korkeammat jäivät vähän etäisiksi ja tuntuivat olevan hiukan saavuttamattomissa. Wikiopisto esiteltiin videolla tupla-vapaana, mutta kuten edellisen videon keskustelussa todettiin, Wikiopisto ei näytä saaneen suurta suosiota.

Julkaisujen rajoittamisesta nousi erityisesti esille YouTube, joka on viime aikoina ryhtynyt vahtimaan tiukemmin sisältöään, tavoitteenaan mainostajaystävällinen, jopa lapsiystävällinen, sisältö. YouTube on lanseeraamassa systeemiä, jossa katsojat voivat edetä portaikolla yhä korkeammiksi YouTube sankareiksi sensuroimaan sopimatonta sisältöä. Sensurointi saattaa karkottaa sekä sisällön tekijöitä, mutta myös katsojia.

Voisiko käsin kirjoittaminen vielä yleistyä? Mitä tapahtuisi, jos uutissivuston uutisjutut ja – kuvat saisi tehdä kuka tahansa?

Motivaatiomadot: Ryhmämme keskustelu neljännestä modulista liittyi internetin vapauden hyviin ja huonoihin puoliin sekä siihen, miten sananvapaus kytkeytyy vapauteen internetissä. Pohdimme paljon sitä, mitä saa ja mitä ei saa sanoa ja mitä merkityksiä sanomisen ja keskustelun rajoittamisella on. Esimerkkinä käytimme surullisenkuuluisaa MV-lehteä, jonka olemassaolon sallimisesta ja kieltämisestä on viime aikoina keskusteltu paljon. Vaikka verkkosivu on pelkkää törkyä, provosointia ja rasismia, se sallitaan sananvapauden nojalla. Onko se oikein? MV-lehden kautta pääsimme siihen ajatukseen, että olisiko tärkeämpää keskittyä mediakasvatuksen ja kriittisyyden oppimiseen ja opettamiseen, ja jättää internetin vapauden ja rajoittamisen pohdinnat vähemmälle, sillä mitä enemmän ihminen osaa arvioida internetin sisältöjen totuudellisuutta ja sitä, onko kyseessä ns. "oikea" tieto vai jonkun ihmisen mielipide tai provosointikeino, sitä vähemmän lienee väliä sillä, minkälaisia sisältöjä internetistä löytyy.

Pohdimme myös sitä, että koska vapaus selkeästi mahdollistaa vihapuhetta ja toisten ihmisten loukkaamista, onko parempi, että keskustelumahdollisuuksia suljetaan ja moderointia harjoitetaan. Totesimme, että moderoinnilla ja keskustelun rajoittamisella voidaan vaikuttaa asiaan, mutta se ei ratkaise ongelmia. On luultavasti parempi, että keskustelu on avointa, sillä keskustelemalla asioita voidaan ratkaista. Otimme myös esille Suuren Vihaviestikilpailun, joka on huvittava esimerkki siitä, minkälaisia keinoja kommentointimahdollisuuksien avoimena pitämisestä voidaan saada ja miten kommentteja voidaan käyttää itseään vastaan, jos kommentit ovat täyttä törkyä.

Ryhmämme mielestä on tärkeää, ettei internetin käyttäjien vapautta rajoiteta liikaa, sillä liiallinen rajoittaminen vie kauemmas demokratiasta, ja se voi saada ihmiset elämään eräänlaisessa kuplassa, jossa yksi taho määrittelee politiikan suunnan.

Mediamyyrä

Internetin sanotaan usein tuovan lisää vapautta: se tarjoaa ihmisille enemmän mahdollisuuksia tehdä asioita, osallistua, vaikuttaa ja oppia, ja se nähdään lähes demokratian synonyyminä. Perinteisiin medioihin verrattuna Internetissä aiempaa suuremmalla joukolla on mahdollisuus julkaista aineistoa ilman kynnyksiä ja portinvartioita, ja sitä julkaistaankin todella paljon. Internet on tuonut lisää vapautta myös oppimiseen ja poliittiseen osallistumiseen. Esimerkiksi Wikiopiston tai Khan-opiston opetusvideoiden avulla voi opiskella vapaasti ja ilmaiseksi monenlaista. Internet ja sosiaalinen media ovat olleet tärkeässä roolissa poliittisissa vallankumouksissa esimerkiksi Egyptissä ja Tunisiassa. Loppujen lopuksi sosiaalisen median varaan rakentunut Egyptin kansannousu johti kuitenkin demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta jopa päinvastaiseen lopputulokseen, koska sillä ei ollut riittävän selkeää yhteistä agendaa ja johtoa ja valta valui tiukkaa islamilaista linjaa kannattavalle uskonnolliselle puolueelle. Epädemokraattisissa maissa ihmisten Internetin käyttöä ja pääsyä tietyille sivuille voidaan myös rajoittaa ja estää.

Kaikki Internetissä oleva aineisto ei myöskään ole vapaasti tuotettua ja käytettävissä, vaan siellä on myös esimerkiksi tavallisia lehtiä, joiden lukeminen on maksullista ja joissa joku portinvartija päättää, mitä niissä kirjoitetaan. Internetin vapaus ja portinvartijoiden puuttuminen ovat tuoneet mukanaan monia ongelmia, kuten piratismin, hakkeroinnin ja nettirikollisuuden. Vaikka Facebook ym. sosiaalisen median sovellukset tarjoavat ihmisille mahdollisuuden julkaista vapaasti, samalla ne hyödyntävät käyttäjien tietoja omiin tarkoituksiinsa ja myyvät heidän huomiotaan mainostajille. Lisäksi Internet, sähköposti ja sosiaalisen median välineet myös sitovat ihmisiä ja vievät nykyään huomattavan osan vapaa-ja työajastamme. Facebook, WhatsApp ym. vaativat jatkuvaa tavoitettavissa olemista, joten älypuhelin on oltava aina mukana ja viesteihin on reagoitava välittömästi. Sosiaalisessa mediassa on lähes ”pakko” ja velvollisuus olla mukana, jos ei halua jäädä kaveripiirin ym. sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle. Internetin vapauden lupaus ja todellisuus voivat siten olla melko kaukana toisistaan, minkä vuoksi olisikin tärkeää tarkastella, mitä vapaudella oikeastaan tarkoitetaan ja millä perusteella sitä arvioidaan.

Videolla (verkko)median ja koulutuksen vapautta tarkasteltiin sen perusteella, kenen omistuksessa ja kontrollissa mediavälineet ja -sisältö ovat ja miten paljon käyttäjät voivat vaikuttaa niihin. Siinä voidaan erottaa neljä eri vapausastetta tai -tasoa: suljettu, ensimmäisen asteen vapaus, tuplavapaa ja triplavapaa. Vähiten vapautta on suljetulla tasolla, jossa sekä median tekninen puoli, että sisältö ovat kontrolloituja ja epävapaita. Valtio ja kaupalliset yhtiöt omistavat teknisen infrastruktuurin ja päättävät, mitä mediassa saa sanoa. Suljettua mediaa edustavat esimerkiksi perinteiset sanomalehdet ja niiden verkkosivut: lehden kustantaja omistaa mm. painokoneet ja verkko-osoitteen ja valitsee, mitä lehdessä ja verkkosivuilla julkaistaan. Nettiäkin voi siis käyttää vapauden nollatasolla. Koulutuksessa suljettua tasoa edustavat esimerkiksi oppikirjat. Ensimmäisen asteen vapauden tasolla myös käyttäjät voivat vaikuttaa siihen, mitä sanotaan, ja tuottaa sisältöä jossain rajoissa, mutta median tekninen puoli on edelleen tiukasti valvottua ja jonkun muun hallussa. Esimerkiksi Facebookissa kaupallinen yritys omistaa alustan, jolla käyttäjät voivat vapaasti julkaista kuvia, tekstejä ym. aineistoa. Minimissään vapaus voi ilmetä esimerkiksi uutissivustojen kommentointi-, tykkäys ja äänestys-mahdollisuuksina. Saman tyyppisiä mahdollisuuksia on toisaalta myös perinteisissä lehdissä. Esimerkiksi Keskisuomalaisessa lukijat voivat kommentoida lehden juttuja ja ajankohtaisia aiheitä tekstiviestillä Lyhyet-palstalla, osallistua lukijaäänestyksiin ja julkaista mielipidekirjoituksia ja valokuvia.

Tuplavapaalla tasolla, jota edustavat mm. open source -tuotanto, Wikipedia ja Wikiopisto, käyttäjät voivat vaikuttaa sekä siihen, mitä sanotaan, että siihen, miten sanotaan, sillä median tekniset välineet ja alusta ovat käyttäjien hallinnassa. Joku muu kuitenkin omistaa edelleen Internetin käyttöön tarvittavat nettikaapelit ja sähkön, ja sitä kautta vapautta voidaan rajoittaa. Triplavapauden tasolla, jolle ei vielä ole käytännössä päästy, nekin ovat käyttäjien omissa käsissä esimerkiksi pienten paikallisten osuuskuntien kautta. Periaatteessa sähköä olisi mahdollista tuottaa omavaraisesti esimerkiksi maatalouden eläinten lannasta saatavan biokaasun, aurinkopaneeleiden tai tuulimyllyjen avulla. Ns. Freedom box projektissa yritetään rakentaa nettiä, joka ei ole yksityisten kaapelifirmojen varassa. Ongelmaksi jää kuitenkin edelleen mm. laitteiden tekninen valmistaminen, joka vaatii niin paljon teknistä osaamista, että se tuskin onnistuu ilman kaupallisia firmoja. Oppimisessa tupla- ja triplavapaa tilanne voidaan luoda helposti ilman tietokoneitakin, koska siihen tarvitaan vain jokin huone tai paikka, jossa ihmiset voivat olla yhdessä, keskustella ja vaihtaa ajatuksia, sekä mahdollisesti myös kynä ja paperia. Teknologia ei ole välttämätöntä, mutta Internetin ja sosiaalisen median perusominaisuuksiin kuuluvan yhdessä tekemisen sekä tiedon yhteisen käyttämisen ja jakamisen kautta se voi tuoda oppimiseen jotakin lisäarvoa.


Takavasemmistolaiset

Takavasemmistolaisten keskustelussa tarkasteltiin vapauden tasoja, portinvartijoiden asemaa ja kaupallistumista. Minkälainen paikka Internet olisi jos kaikki käyttäisivät kolmannen asteen vapautta mahdollistavia palveluja? Entä mitä jos portinvartijoita ei olisi, olisiko Internet vain diktatuuria ja alistamista tuhoavaa kansanliikehdintää vai uusi mahdollisuus? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Sitten nämä mainostulot. Takavasemmistolaiset tarttuivatkin tähän ja ovat tyytyväisiä, että Wikipedia ei ota vastaan mainostuloja vaan palvelu elää kokonaan lahjoitusten varassa. Muuten palvelun riippumattomuus olisi vaarassa.

Takavasemmistolaisten keskustelu kokonaisuudessaan


Team Jäärä

Vapauden asteet verkkomediassa -video keskittyi tiedon vapaus-käsitteeseen internetissä. Luennolla esiteltiin Tere Vádenin ja Juha Suorannan vapaudet ja tuotanto infoyhteiskunnassa -taulukko, jossa tarkastellaan vapauden ominaispiirteitä, median omistamista sekä koulutusta neljän vapauden asteen kautta. Vapauden asteet ovat vapauden nollapiste, 1. aste, 2. aste ja 3. aste. Jaottelu oli selkeä ja antoi näin rakennetta myös omiin ajatteluihimme.

Vapaus internetissä on periaatteellinen kysymys. Internet on vapauttanut innovaatiot, mahdollistanut vallankumouksia, muokannut oppimisen tapoja sekä kehittänyt Open source -ajattelua. Vastakkainen näkökulma tähän on internetin kaupallinen ulottuvuus, joka rajoittaa käyttäjien vapautta rahallisen hyötymisen nimissä.

Internetin vapauden suhteen keskeinen kysymys on portinvartijoiden rooli, että kuka loppupeleissä päättää, mitä julkaistaan, millä motiiveilla ja missä muodossa sekä kenen ääni pääsee eniten esille. Julkaisemisen rajoituksia ja mahdollisuuksia voi pohtia esimerkiksi Wikipediassa olevan ”Avoin tieto” -käsitteen kautta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoin_tieto), joka on liitetty digitaalisessa muodossa oleviin vapaasti ja maksutta käytettäviin, muokattaviin ja uudelleen jaettaviin sisältöihin ja dataan. Sivulta selviää, että avoimen tiedon ja vapaan tiedon tuottamiseen osallistumisen puolestapuhujia ovat esimerkiksi Suomessa Open Knowledge Finland ry ja sen kansainvälinen kattojärjestö Open Knowledge -organisaatio.

Mitä vapaus internetissä sitten käytännössä tarkoittaa ja millä tasolla se esiintyy? Vapaa toiminta on loppupeleissä riippuvaista yhteiskunnan infrastruktuurista. Demokratiassa toimiminen on vaivatonta ja helppoa, kun sähköt, internet ja viestintämahdollisuudet ovat periaatteessa kaikkien saatavilla, eikä poliisi tule noutamaan sinua kotoa, jos kerrot internetissä, että liikut mielelläsi ulkona ilman huivia. Diktatuurissa infrastruktuuri voidaan koska tahansa katkaista mielivaltaisesti tai kääntää se käyttäjiä vastaan. Periaatteessa tämä on mahdollista myös vapaassa yhteiskunnassa, jos demokratia kaatuu. Vapaassa yhteiskunnassa internetiä käyttäviltä pääsee valitettavasti välillä unohtumaan vastuu omasta toiminnasta. Verkkoon kirjoitellaan vihapuheita, trollauksia sekä tarkoituksellista propagandaa, kun ajatellaan että mikään tai kukaan ei rajoita siellä mellastamista.

Internet antaa teoriassa mahdollisuuden vapaaseen kriittiseen ajatteluun sekä tasa-arvoiseen oppimiseen, kun tieto on kaikkien saatavilla. Omaehtoista opetustoimintaa edustaa esimerkiksi videossa mainittu Khanacademy (https://www.khanacademy.org/), jota yksittäinen henkilö ylläpitää ja jossa voi opiskella mitä vain. Internetin käyttäjillä onkin enemmän valinnanvaikeutta siinä, että mihin oppimiseen ja taitoihin ehtii keskittyä omien kiinnostustensa innoittamina.

Nettiä voi käyttää myös vapauden nollatasolla, eli käyttää kaikkea tarjolla olevaa ja hyväksyy mukisematta tarjotut sisällöt. Lupa sulkea mainos on ironisesti käyttäjän minimaalista vapautta ja käyttäjä onkin usein vain passiivinen sisällön lukija, ellei jopa manipuloivan sisällön kohde.

Facebook ja googlet ovat vapausasteikolla ykköstä, koska niihin lisätty sisältö on melko vapaata, mutta facebook ja google omistavat sekä platformin että sisällön – myös sinun sinne lataamasi sisällön. Lisäksi nämä "mainostoimistot" myyvät käyttäjien huomiota. Me yleisönä ja osallistujina internetissä olemme tuote, jonka kuuluu tuottaa rahaa mainostoimistoille. Lataamme sisältöä ja parannamme käyttäessämme googlen hakualgoritmia. Facebook on ollut jopa huolissaan siitä, että ihmiset eivät enää lataa facebookiin omaa henkilökohtaista sisältöään, vaan kierrättävät siellä muiden sisältöjä (Haikala 2016).

F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen on tiivistänyt tämän toiminnan riskit huomauttaessaan, että emme valehtele internetille vaan kirjoitamme esimerkiksi googleen hyvinkin yksityisiä, mieltämme askarruttavia kysymyksiä, joita emme välttämättä haluaisi kenenkään muun tietävän (Kärkkäinen 2014). Saamme persoonallisuutemme valottamisesta vastineena "ilmaiseksi" ystäviä, tietoa ja vaikutusvaltaa. Tietynlainen hakukäyttäytyminen yhdistettynä hakukoneen kaupallisiin mainostavoitteisiin voi kuitenkin vapaan tiedonsaannin sijaan vääristyä suppeaksi informaatiokuplaksi. Uutisissa on ollut varoituksia siitä, että Google on muuttanut politiikkaansa sen suhteen, että ei liitä ihmisten käyttäjätietoja nimellä ostamansa DoubleClickin keräämiin selaushistorioihin. Nyt käyttäjätiedot yhdistetään nimellä, ellet sitä erikseen kiellä (Linnake 2016). Tällaiset uutiset viittaavat vahvasti siihen, että yksityisyys ja sen "hallinnointi" multikapitalististen yhtiöiden omistamilla alustoilla ovat pelkkää teatteria, joka pitää käyttäjät tyytyväisinä sekä varomattomina. Vetää mietteliääksi, että mitä seurauksia tällaisella vaihtokaupalla on tulevaisuudessa.

Open source -maailma on toista astetta, koska sisältö ja väline ovat käyttäjän omissa käsissä. Tämän vuoksi tämä onkin saanut olemassaolonsa aikana paljon asialle omistautuneita puolestapuhujia sekä käyttäjiä. Vapauden kolmatta astetta sitten olikin se, että sisältö ja väline ovat kaikkien vapaassa käytössä ja tietoa jaetaan sen itseisarvon, ei kaupallisen arvon takia. Esimerkiksi wikipedia ei hyväksy mainoksia ja sen sisältö on vapaasti kaikkien käytössä, mikä ylläpitää vapauden kolmatta tasoa. Netin käyttäjien sietääkin pohtia optimistisesti, että onko seuraavan globaalin vallankumouksen paikka siinä, että otetaan demokraattisesti haltuun sekä sisältö, väline että tavat, joilla ihmisiä opetetaan ja ohjaillaan yhteiskunnassa.

Pohdimme myös, että internetistä huolimatta kirjat näyttävät ilahduttavasti pitävän pintansa. Käykö tässä vastaavasti, että jossakin vaiheessa kirja onkin samalla tavalla merkityksellinen kuin vanhat LP-levyt ovat keräilijöille.

LÄHTEET: Avoin tieto. Wikipedia 27.10.2016. https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoin_tieto

Haikala, Niko 11.04.2016. Facebook huolissaan – ihmiset jakavat entistä vähemmän henkilökohtaisia asioitaan. Mtv.fi 25.10.2016. http://www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/facebook-menettaa-henkilokohtaisuuttaan-missa-ihmisten-mietteet/5836536

Kärkkäinen, Henrik 17.06.2014. Näin google ja facebook seuraavat sinua netissä. Iltalehti 27.10.2016. http://www.iltasanomat.fi/digitoday/art-2000000770527.html

Linnake, Tuomas 24.10.2016. Poista tämä ruksi - tai muuten Google tuntee nettihistoriasi nimelläsi. Iltasanomat 25.10.2016. http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001937590.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=1&utm_source=tf-other&utm_medium=b


Ryhmä Pallo

Mitä on verkkomedian vapaus suhteessa vapauteen yleensä tässä maailmassa? Onko verkkomedian ylipäätään mahdollista tarjota käyttäjälleen täydellistä vapautta? Miten ymmärrämme ja tunnistamme vapauden rajat? Tämänlaiset laajemman tason kysymykset olivat taustavaikuttamassa tämän kerran keskusteluamme.

Aluksi kävimme läpi perusajatukset luennolla määritellyistä verkkomedian vapauden asteista. Mietimme, että monenlaisten vertaisverkostojen pohjalla toimivat alustat, joilla ei ole kaupallisia välittäjiä, voivat olla tulevaisuuden – tai ehkäpä nimenomaan tämän hetken – mahdollisuuksia suuremman verkkomediavapauden kasvattamiseen. Tässä lähestymme jo vapauden kolmatta astetta, johon luennolla muun muassa Wikipedia sijoitettiin. Pohdimme kolmannen tason vapauden mahdollisuuksia pitkään keskustelussamme. Ymmärrämme näkökulman, jonka mukaan Wikipedia edustaa vapauden korkeinta tasoa. Tässä on kuitenkin muutamia kysymyksiä, joiden vastaamiseen pitäisi määrittelyn itse vapaudesta olla ehkäpä tarkempi.

Tarkoittaako vapaus kulttuuristen painotusten ja vinoutumien poissaoloa vaiko riittääkö kolmannen tason vapaudelle totalitaarisen vallan ja kaupallisuuden poissaolo? Esimerkiksi Wikipedian kirjoittajakunta voi olla painottunutta tietynlaisiin käyttäjäryhmiin ja kulttuureihin, jolloin toiset näkökulmat otetaan esille toisia useammin, ja toisenlaiset kirjoittajat saavat hyväksyntää toisia paremmin. Monien suurten kieliryhmien sisällä on useita erilaisia ihmisryhmiä, uskontoja ja kulttuureita – voimmeko olettaa että Wikipediassa nämä kaikki tulevat tasapuolisesti näkyviin? Wikipedian käyttö kuitenkin edellyttää tietynlaisia resursseja, kuten materiaalisia resursseja sekä riittävää vapaa-ajan määrää harrastukseen syventymiselle. Toinen kysymys liittyy luennollakin esiin otettuun kysymykseen internetin toimivuuteen ja käyttämiseen liittyvien materiaalisten resurssien omistuksesta. Kuka omistaa konkreettiset valokaapelit, joiden avulla tieto kulkee? Onko kaikilla varaa tietokoneeseen ja internet-yhteyteen?

Kirjastolaitos tarjoaa ainakin jonkinlaisen vastauksen vapauden kaipuusta kärsivälle internetin käyttäjälle. Kun käyttäjä pääsee kirjastossa tietokoneelle, ilman vaatimusta kirjastokortista ja käyttäjätunnuksista, ja selailee siellä Wikipediaa tai käyttää Linuxia – vapauden taso tuntuisi tässä olevan aika korkealla. Auttamatta törmäämme lopulta kuitenkin kysymykseen hyvästä ja oikeudenmukaisesta valtiosta. Jos valtion valta on autoritaarista, sen tarjoamat kirjastopalvelutkin ovat rajallisia. Jos taas valtio itsessään on ”oikeudenmukainen”, päädymme esittämään kysymyksen kansallisvaltioiden määrittämän maailmanjärjestyksen ja ihmisten kansallisuus-perusteisen sijoittamisen oikeudenmukaisuudesta sinänsä. Mikä nyt sitten ylipäätänsä on vapautta? Onko vapaus koskaan täysin tavoitettavissamme modernin tietoliikenteen keinoin, siitäkään huolimatta, että modernit viestintävälineet eittämättä ovat keskeinen tekijä vapaan tiedon välityksessä ja jopa vallankumouksessa? Vapaus on ehkäpä mahdollista, jos osaamme taistella sen puolesta. Mutta tämä tapahtuu vain, jos valtaosa ihmisistä kokee siihen jonkinlaista tarvetta arkielämässään.


Tietojenkäsittelytieteilijöiden ryhmä

Meitä puhututti sensurointi ja sananvapaus. Mietimme sitä, miten ihmiset joskus täysin unohtavat itsesensuurin internetin julkisillakin keskustelupalstoilla. Anonyymiys antaa ihmisille suojatun tunteen, minkä takia he uskaltavat sanoa netissä asioita, joita eivät sanoisi kasvotusten. Kaikilla netin keskustelupalstoilla ei keskustella anonyymisti vaan omalla nimellä, mutta siitä huolimatta ihmiset tuntuvat keskustelevan netissä yleisesti vapaammin kuin oikeassa elämässä. Mietimme, ymmärtävätköhän kaikki ihmiset täysin kommenttiensa julkisuutta netissä, jossa jokainen voi päästä lukemaan ne. Pitää myös ottaa huomioon, että osa kommenteista netissä on trolleja tai vitsejä. Huomautettiin, että joillakin sivustoilla tai sovelluksissa käyttäjät voivat saada käyttökiellon, jos he rikkovat toistuvasti sivuston sääntöjä esim. trollaamalla. Nettisivuillakin on siis yleensä omat sääntönsä. Yleinen sensurointi ylettyy myös yksilöiden yli, kun kokonaiset maat estävät ihmisten pääsyn muille kuin erikseen hyväksymilleen sivustoille. Keskustelussa oltiin yleisesti tällaista "tiedon pimittämistä" vastaan.

Keskustelimme myös Facebookista ja siitä, miten näennäisen vapaita ja ilmaisia senkaltaisten sivustojen käyttäminen on. Facebook kuitenkin omistaa oikeudet kaikkeen sivustolle postattuun materiaaliin sekä "myy" käyttäjänsä markkinointifirmoille. Näistä kahdesta pidimme enemmän kyseenalaisena sitä, että Facebook omistaa käyttäjiensä kuvat ja voi halutessaan tehdä niillä mitä haluaa, sillä tällainen toiminta tapahtuisi oikeastaan käyttäjien tietämättä: harva Facebookin käyttäjä oikeasti tuntee sivuston käyttöehtoja tai hyväksyisi sitä, että heidän kuviaan käytettäisiin vaikkapa mainonnassa. Yleisesti ei ehkä olla vähemmän kiinnostuneita yksityisyydestä, mutta kaikesta sitä uhkaavista tekijöistä ei välttämättä olla tietoisia. Keskustelussa huomautettiin VPN-softien olevan yleistymässä yksityisillä käyttäjillä, joten ihmiset ovat kai alkaneet tulla tietoisemmiksi omasta yksityisyydestään netissä. Pohdimme kuitenkin, onko tavallisen käyttäjän edes aiheellista käyttää tällaisia verkkoliikenteen salaavia sovelluksia, vai meneekö niiden käyttö yksityisyyden ylisuojelemiseksi.

Ryhmä AB+

Tarkemmin keskustelusta löytyy ryhmän omilta sivuilta.

Verkossa käytyjen keskustelujen sensuroimisesta voi olla hyötyä, kun puhutaan vihapuheesta ja jotakin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, mutta sensurointi ei hävitä rasistisia mielenilmaisuja vaan siirtää ne jonnekin muualle. Toisaalta olisi parempi onnellisemman yhteisenedun vuoksi hävittää kaikki vihapuhe, koska netti kuuluu niin monen ihmisen elämään ja vaikuttaa väistämättä asenteisiin. Nuoremmat ihmiset voivat hakea verkon kautta roolimallejaan, jolloin suotavampaa olisi, etteivät he törmäisi syrjintää edistäviin toimintoihin ja alkaisivat toistaa niitä itse.

Se, miten moderointi hoidetaan, on oma ongelmansa. Keskusrikospoliisille vastuun antaminen on arveluttavaa, koska poliisi ei ole puolueeton taho. Voisiko joku ohjelma hoitaa moderoinnin? Silloinkin joku puolueellinen henkilö on sen ohjelmoinut ja pahimmillaan voinut jopa tehdä siitä rasismia edistävän ohjelman. Lisäksi vapauden ja puheiden rajoittamisen nyt, kun vapautta on jo annettu käyttäjille, ei tuottaisi muuta kuin kapinaa. Kertaalleen annettua oikeutta on vaikea enää viedä pois jälkikäteen. Vapauden yltiömäinen supistamien veisi joiltakin ihmisiltä mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin eikä keskustelu päivän polttavimmista aiheista vastaisi oikeasti todellisuutta kansan mielipiteestä.

Mietimme myös sivustojen omaa vapautta. Nekin aina omistavat joku/jotkut henkilöt. Jatkuvasti yhteiskunnassamme haluttaisiin tehdä lisää voittoa ja verkko on yksi keskeisimmistä mainonnan kanavista. Kuinka kauan sivustojen omistajat kestävät mainonnasta saatavaa voittoa? Kauanko vapaa sivusto pysyy vapaana, jos markkinavoimat saavat sen käyttöönsä datankeruuseen? Onko todellista vapautta, jos vapauden jatkumiseen ei voi luottaa?

Fab 5

Vapauden asteet verkkomediassa

Keskustelu lähti liikkeelle pohdinnalla, että onko Internetissä oikeasti demokratiaa ja vapautta. Periaatteessahan kaikki on Internetin syövereissä mahdollista, mutta siitä huolimatta vapaus tuntuu utopistiselta illuusiolta. Toki jotkut vapauteen liittyvät ilmiöt epäilemättä hyötyvät Internetin tarjoamista mahdollisuuksista. Esimerkiksi anarkistit tavoittanevat helpommin toisensa verkon välityksellä. Verkon avulla pystytään luomaan verkostoja ja toimimaan laajemmalla alueella yhdessä – ja esimerkiksi verkossa tapahtuvat hyökkäyksethän ovat onnistuessaan tehokkaita epäjärjestyksen ja ongelmien aiheuttajia kohteelleen. Vapauttahan sekin on.

Toisaalta Internetiä tuntuu leimaavan aina valvonta ja ns. gate keeperit – ne ovat läsnä lähes jokaisessa kolkassa verkkoa. Useat valtiot, esimerkiksi Turkki ja Kiina, harjoittavat tiukkaa valvontaa ja sensuuria, jolla karsitaan kaikki hallintoa kritisoivat soraäänet. Ei voida siis puhua kovin demokraattisesta Internetistä. Toki on henkilöitä, jotka nämäkin muurit osaavat kiertää. Mutta onko se demokratiaa, jos vain se osa kansasta, joka teknisesti osaa näin tehdä, pääsee nauttimaan Internetin vapaudesta?

Onhan myös esimerkiksi totta, että valtaosa tulee uusia kehitysinnovaatioita aina askeleen jäljessä. Suuressa osassa maailmaa tietokoneiden ja ohjelmoinnin ynnä muun yleistyminen on toki synnyttänyt suuren määrän henkilöitä, jotka osaavat käyttää erilaisia uusia palveluita. Mutta vain hyvin pieni osa loppujen lopuksi osaa oikeasti työstää näitä uusia työkaluja ja synnyttää uutta. On myös muistettava, että esimerkiksi Pohjois-Koreassa asiat eivät ole vastaavassa mittakaavassa, kun luultavasti kaikkeen sisältöön käsiksi pääseminen vaatii tietynlaisia ”eliitin” taitoja.

Ja ei pidä tietenkään unohtaa sitä, että harrastetaanhan tätä valvontaa ja sensuuria myös länsimaissa – ei pelkästään näissä huonoiksi leimautuneissa valtioissa. Demokratia on varsin hataralla pohjalla, kun valtioiden keskusrikospoliisit ja muut tahot voivat sulkea tai sensuroida sivustoja periaatteessa ilman tilivelvollisuutta kenellekään. Usein taustalla on vieläpä lakeja, jotka antavat tälle toiminnalle oikeutuksen. Tätä lainsäädäntöä varmasti käytetään hyväksi useassa maassa ilman tarkempia tutkimuksia sivustojen sisällöistä tai rikkeistä – kunhan jokin kriteeri täyttyy.

Tietenkin tällainen moderointi on sinänsä jopa pakollista, sillä jollainhan verkossa esiintyvää rikollista toimintaa on pakko suitsia ja laittomia sisältöjä on jollain karsittava. Ja kyllähän demokratiaa omasta puolestaan epäilemättä toteuttavat puolestaan hakkerit ja muut teknisesti taitavat ihmiset, jotka ymmärtävät Internetistä alustana enemmän. Mutta edelleen, entä ne rivikansalaiset, joilla ei ole tietoja tai taitoja sen kummemmin asiaan? Ja toisaalta: tietävätkö he edes omista oikeuksistaan tai niiden rajoitteista?

Keskustelussa tuli myös esille se, että olisi hyvä miettiä myös sitä, etteivät myöskään Internetin toimijat eivät ole riippumattomia. Taustoja pengottaessa löytyy varmasti vaikka minkälaisia yhteyksiä eri toimijoiden ja valtioiden ja ties minkä väliltä. Kuka niistä naruista oikeastaan vetää ja kuka johtaa ketä – mikä on se todellinen vapaus näitäkin sinänsä riippumattomia palveluita käytettäessä? Esimerkiksi Facebookin käyttöehdoissa oleva maininta, että palvelu saa käyttää kaikkea sisältöä vapaasti – vaikka kyseessä olisi sisältö, joka ei olisi näkyvissä kuin vain itselle – herätti järkytystä keskustelumme aikana.

Vapauskäsitystä myös jollain tasolla murskaa ajatus, että käytännössä on aina joku, joka päättää, mitkä asiat ovat esillä ja mitkä jätetään ihmisten itsensä löydettäväksi (joskus jopa kovin

vaivalloisesti). Hakukoneitakaan ei voida pitää sinänsä luotettavina, tästä nousi mieleen esimerkkinä Googlen Clintoniin liittyvä tapaus, jossa Google siisti hakutuloksiaan Clintonin osalta. Ja voihan hakutuloksiin vaikuttaa myös poliittiset agendat, maksetut mainokset, hakukoneoptimointi, maarajoitukset… Tämä saattaa monesti yllättää asioihin vähän perehtyneemmänkin ihmisen – saati sitten ne, jotka eivät tiedä mitään.

Pohdinnassamme päädyimme lopulta siihen, että käytännössä kai absoluuttisen vapauden saavuttamiseksi yksilön tai toimijan olisi omistettava oma, Internetin käytön mahdollistava tuotannontekijänsä (mm. sähkö, verkkopiuhat ym.), jotka eivät olisi alttiita ”kill switcheille”, esimerkiksi sähköverkon katkaisemiselle. Tällöin olisi mahdollista luoda vapaata sisältöä vapaalla, itse muokattavalla alustalla. Tosin sensuurin välttäminen olisi edelleen ongelma, mikäli haluaisi saada oman tuotoksensa myös muiden luettavaksi.

Ryhmä Meta

Linkki wikisivumme tekstiin.

Miten sosiaalinen media ja internet-aika ylipäänsä muokkaavat identiteettiämme? Onko nuoremmalla sukupolvella erilainen omanarvontunto kuin vaikkapa 80-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla ja johtuuko tämä siitä, että internetin myötä ollaan jollakin tapaa esillä koko ajan? Monet käyttäjät ovat tarkkoja yksityisyydestään ja miettivät, mitä somessa julkaisevat, mutta näin ei kaikilla ole. Tuntuu, että internetin tuoma vapaus on joissakin some-käyttäjissä poistanut suodattimen siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata julkaista. Moni käyttää somea päiväkirjan tapaisena alustana, jolle voi vuodattaa niin iloisia kuin surullisiakin ajatuksia ja tapahtumia. Jotkut taas tiedostavat olevansa jonkin yleisön ”lampun alla”, ja tietoisesti luovat tietynlaista (monesti epätodellista) kuvaa itsestän muille. Tietoisena toimintana tämä varmasti vapauttaa, mutta entä siinä tapauksessa, missä käyttäjä ei ymmärrä jakamiensa tietojen laajuutta? Esimerkiksi Facebookin ”salaisissa” ryhmissä, joissa voi olla useita tuhansia jäseniä, jotkin käyttäjät kauhistuvat ja yllättyvät siitä, että heidän kertomansa asiat ryhmässä joutuvatkin ryhmän ulkopuolelle ”yleiseen tietoon”. Tällaisten tapausten yhteydessä voidaankin kyseenalaistaa se, onko tietynlainen yksityisyyden hämärtyminen loppujen lopuksi vapautta lainkaan. Internetin luoman vapauden kääntöpuolena voidaan nähdä sen mahdollistama valvonta. Isot palveluntarjoajat keräävät käyttäjistään tietoa ja hyödyntävät sitä enemmän tai vähemmän kyseenalaisilla tavoilla. Monilta käyttäjiltä unohtuukin, että esimerkiksi Facebook omistaa kaiken mitä käyttäjät sinne julkaisevat ja lataavat. Koetaan, että jaetaan ”vain kavereille”, vaikka todellisuudessa yllättävän moni ulkopuolinenkin saattaa nähdä julkaisut. Toisaalta moni käyttäjä on tietoinen käyttämänsä palvelun omistusoikeuksista ja julkaisee siitä huolimatta. Taustalla voi olla luottamus palveluntarjoaan siinä suhteessa, ettei tarjoaja käytä käyttäjiensä tietoja (ainakaan kovin törkeästi) hyväkseen. Pohdimme, kuinka moni oikeasti lukee läpi kaikki ”terms and conditions”-kohdat rekisteröityessään johonkin palveluun tai ladatessaan jotakin sovellusta? Ryhmänkin jäsenet myöntävät usein laittavansa vain rastia ruutuun ilman sen kummempia silmäilyjä. Käyttäjien tulisi kuitenkin myös muistaa, että heidän tietonsa saattavat joutua jonkun muunkin kuin palveluntarjoajan käsiin: internet mahdollistaa myös rikollisen toiminnan. Samalla kuin internet mahdollistaa verkostoitumisen tieteen, taiteen, oppimisen ynnä muun ympärillä, se mahdollistaa myös esimerkiksi kiusaamisen, ahdistelun ja jopa terrorismin aivan uudessa mittakaavassa. Toisaalta tätä vahingollistakin toimintaa valvotaan ja tarkkaillaan, vaikkei kokonaan pystytäkään estämään.

Ryhmässämme pohdittiin myös triplavapauden käsitettä ja sitä, onko se ylipäänsä mahdollista. Toki voi yrittää tuottaa sähkönsä omalla aurinkopaneelilla, mutta miten esimerkiksi osuuskunta voisi olla täysin vapaa jokaisen yksilön kannalta? Videolla tuotiin esille, että oppimisessa voitaisiin suhteellisen helposti luoda tupla- tai triplavapaa tilanne ja että esimerkiksi kirjastot ovat triplavapaita. Eikö kuitenkin kirjastojenkin verkkoyhteyksillä ole palveluntarjoajansa? Nykyään kirjaston koneitakaan ei ole mahdollista käyttää niin anonyymisti kuin ennen, sillä tietokoneilla asiointiin ja tablettien lainaamiseen tarvitaan henkilökohtainen kirjastokortti. Näin käynnistä jää kirjaston tietokantaan tieto, kuka on mitäkin konetta milloinkin käyttänyt (näin siis ainakin Pirkanmaalla). Kirjastokortin hankkimiseenkin tarvitaan henkilötodistus, joten anonyyminä sitäkään ei voi tehdä. Toki voi käyttää jonkun muun korttitietoja, mikäli sellaiset käsiinsä saa. Kirjaston triplavapaus toteutuu siinä mielessä, että siellä oppimista voi tapahtua muuallakin kuin verkossa ja kirjastoon mennään yleensä vapaaehtoisesti juuri oppimaan ja/tai etsimään tietoa. Kaikesta huolimatta kirjasto on pysynyt suhteellisen neutraalina maaperänä.

Tuplavapauskin on jossakin määrin vaikea toteuttaa isossa mittakaavassa, sillä luonnollisesti suurilla korporaatioilla on enemmän aikaa ja resursseja palvelujen kehittämiseen ja ylläpitämiseen kuin joukolla vapaaehtoisia. Toisaalta esimerkiksi Wikipedia on onnistunut tässä suhteellisen hyvin. Vapauden kolmas aste tuntuu ainakin tällä hetkellä mahdottomalta toteuttaa: internet-yhteydet ovat aina jonkun hallinnassa ja Suomessa ne ovat yrityksiä. Valvontaa voidaan suorittaa sekä valtion että yritysten omistamissa palvelimissa. Ennen kaikkea sitä kautta voidaan jopa kytkeä koko verkko pois toiminnasta: ohjelmisto, serveri, sisältö ja tekniikka ovat kaikki hallinnoitavissa olevia asioita. Viime aikoina mediassa on ollut jonkin verran esillä esimerkiksi torrent-latauksiin liittyviä oikeusjuttuja, joissa jokin lakifirma ottaa vaatii maksua luvatta jaetuista elokuvista (esim. Yle: http://yle.fi/uutiset/3-8440926). Näiden myötä VPN-palvelujen suosio on kasvanut, sillä niiden kautta IP-osoitetta ei voi jäljittää omaan koneeseen vaan johonkin mahdollisesti toisessa valtiossa sijaitsevaan palvelimeen. VPN:n käyttäminen liitetään usein jonkin asian salaamiseen tai laittomaan. Monet kuitenkin käyttävät näitä palveluja puhtaasti yksityisyyden suojan takia, eivätkä ainoastaan torrenttien latailun peittelyn vuoksi. Siksi monet ärsyyntyivät, kun esimerkiksi Netflix alkoi tunnistaa aktiivisen VPN:n eikä suostunut toistamaan sisältöä ennen kuin se suljetaan. Netflixin sisältö on maakohtaista, ja monet toki käyttivät VPN:ää laajentaakseen tarjontaa muihin maihin. Mutta ne jotka eivät käytä VPN:ää mihinkään "laittomaan" kärsivät. Vapaus voi kääntyä päälaelleen myös VPN-palveluissa, esimerkiksi ilmainen Hola myy rekisteröityneiden IP-osoitteita edelleen, ja niitä voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksissä (http://www.ibtimes.co.uk/hola-vpn-quietly-selling-your-internet-bandwidth-become-botnet-cybercriminals-1503481). Raha menee siis aina vapauden edelle.

Mummot pilvessä

Oppimismoduli käsitteli vapauden eri asteita. Keskustelumme pohjalta päädyimme johtopäätökseen, että vapauden aste riippuu omistuspohjasta ja omistajien tavoitteista. Esim. jonkin internetpalvelun käyttäjät haluavat vapautta, mutta omistajat taasen haluavat kontrolloida palvelun käyttäjiä. Täydellinen vapaus on käytännössä mahdotonta saavuttaa. Tämä pätee myös analogisessa maailmassa. Täydellinen omavaraisuus on mahdotonta. Henkilö on aina riippuvainen jostain muusta, esim. joutuu neuvottelemaan. Oppimismodulissa esimerkkinä oli serverifarmin pyörittäminen omavaraisesti jollain generaattorilla maaseudulla. Tämäkään kuitenkaan ei ole täysin omavaraista, sillä palvelimen osat täytyy hankkia jostakin. Tuskin kukaan lähtee sulattamaan metalleja ja kasaamaan serverit alusta pitäen. Käyttäjän ja omistajan välisestä suhteesta nousi keskustelussamme pinnalle myös Suomen Keskusrikospoliisin internetsivujen ”blacklist”, joka ilmeisesti toimii automaattisesti. Näin listalle on päätynyt hyvinkin yllättäviä sivustoja. Keskusrikospoliisilla näyttää olevan hyvinkin laajat oikeudet kontrolloida ja valvoa kansalaisten internetin käyttöä.

Vapauden tasoista keskustellessamme pohdimme myös kommunismin ja kapitalismin eroja. Pohdimme, onko ”Stages of Freedom” -taulukko kehityskaari kapitalismista kommunismiin. Kumpikin kahlitsee, tosin kommunismi näkyvämmin. Kapitalismissa tuotteistetaan käyttäjät. Vapaus on näennäistä. Vallanpitäjät päättävät, mistä käyttäjät valitsevat palvelunsa ja tekevät sillä rahaa. Käyttäjä on riippuvainen palvelusta, koska haluaa käyttää sitä. Jos haluaa vapautua kapitalismista, on poistuttava yhteiskunnasta. Esimerkiksi kivikausianarkistit ovat yrittäneet tätä. Eräs opiskelija matkusti ilman rahaa maailmalla. Hän pärjäsi vaihtokaupalla. Tällainen ratkaisu ei kuitenkaan toimisi kovin hyvin Suomessa, sillä maan lait ovat hyvin rajoittavia.

Yksityisyys nousi myös oppimismodulissa pinnalle. Esimerkkinä oli Facebookin kehittäjän Mark Zuckerbergin väite, että ihmiset eivät enää välitä yksityisyydestä. Hän on kuitenkin hyvin jäävi vastaamaan kysymyksiin yksityisyydestä, sillä hän tekee rahaa sosiaalisesta mediasta ja tietojen myynnistä yrityksille.

Ns. internetin ”killswitch” nousi oppimismodulista myös esille. Pohdimme pitäisikö tällainen mahdollisuus sulkea koko internet olla, miksi ja kenellä sen pitäisi olla. Todennäköisesti kaikilla valtioilla, joilla on ydinaseita, tällainen ratkaisu on käytettävissä. Ainakin oman maan verkon saa suljettua hyvinkin nopeasti. Tämä on hyvin hyödyllinen keino hallitsevassa asemassa oleville tahoille, jotka eivät välttämättä aina ole kovin oikeudenmukaisia. Kriisitilanteissa kyseinen killswitch voi olla hyödyksi. Kyberhyökkäyksien ja propagandan estäminen sekä hätäilmoituksien lähettäminen suoraan kansalaisille voisivat olla käyttötarkoituksia tälle.

Internet ylipäänsä on vapaa. Internetin teknologiassa ei ns. portinvartijoita ole. Portinvartijat ovat käytännössä näkymättömissä. Tor-verkon kautta voi internetiä käyttää hyvinkin vapaasti ja näkymättömästi.


Teräsbetoniperunat

Vapauden kolme tasoa menevät seuraavasti: ensimmäisellä tasolla palvelun tarjoaja omistaa oikeudet sekä alustaan että sisältöön, mutta käyttäjillä on oikeus vaikuttaa tiettyjen puitteiden rajoissa vaikuttaa sivuston sisältöön, esimerkiksi kommentoimalla. Toisella tasolla sisällön tuottaminen on täysin vapaata, sekä pystytään osin vaikuttamaan myös siihen, miten tuotetaan, esimerkiksi blogit tai Wikiopisto. Kolmannella tasolla ei olla riippuvaisia kenestäkään, eikä sisällön tuottamiselle ole mitään rajoituksia. Näiden tasojen lisäksi on myös täysin suljettu taso, jossa sekä alusta että sisältö on täysin jonkun hallinnoimaa, esimerkiksi päivälehdet tai niiden verkkosivut.

Youtube on asetettu ensimmäiselle tasolle, koska sinne saa julkaista vähiin päin mitä haluaa, sekä sisältöihin saa kommentoida ja tuoda omat näkemyksensä esille. Youtuben vapauden asteesta voi silti olla useampaa mieltä. Videoiden julkaisemiselle on tietyt säännökset sekä puitteet, joita rikkova video poistetaan kokonaan. Kommentointimahdollisuus voidaan myös poistaa, esimerkiksi tapauksissa joissa ennakoidaan paljon negatiivista sisältöä. Videon lataaja pystyy myös poistamaan kommentteja, sekä kommentit voidaan “downvoteta” pois näkyvistä.

Wikipediankin vapaus on sinänsä kyseenalainen. Sinne saa kirjoittaa kuka tahansa huolimatta taustasta, mutta sinne ei saa julkaista mitä tahansa. Julkaistavan artikkelin pitää olla merkityksellinen voidakseen tulla julkaistuksi. Minkä mukaan määritellään, mikä on merkityksellinen? Kuten kaikkialla Wikipediassa, merkityksellisyydestäkin päättää siellä toimiva yhteisö. Kuitenkin on joidenkuiden muiden kuin sinun itsesi päätettävissä, sallitaanko kyseinen aihe tulla nähdyksi.

Periaatteessa täyteen vapauteen on mahdotonta päästä, sillä joku kontrolloi aina verkkokaapeleita tai palvelimia, joita tarvitaan täysin vapaankin sisällön tuottamiseen. Nykyisellä mallilla vapauden kolmas taso ei siis oikeastaan toteudu. Videolla esiteltiin kuitenkin esimerkki siitä, että kolmas taso voitaisiin periaatteessa saavuttaa, jos verkkokaapelit ja palvelimet olisivat valtion, eli ihanteellisesti ajateltuna kansan, omistuksessa.

Keskustelussamme esille nousi myös Ethereum-projekti, jossa ideana on, että käytössä olisi useampi hajautettu palvelin, eikä se näin ollen olisi riippuvainen keskuspalvelimista. Kyseisenlaista verkkoa olisi hankalampi sensuroida tai muuten ulkopuolisen sekaantua. (Van Beneden 2016.) Jos kaikki kyseisessä projektissa olisi esimerkiksi aurinkovoimalla toimivaa, olisiko saavutettu ideaalinen kolmannen tason vapaus? Sama pätee myös esimerkiksi TOR-verkkoon, joka nykyisessä muodossaan on jossain kakkos- ja kolmostason välillä, sekin kun on riippuvainen ulkoisesta energiasta.

Toteutustapoja siis olisi, mutta ne vaatisivat resursseja, aikaa ja halua. Suurin osa ihmisistä ei näe, että heidän vapauttaan olisi mitenkään rajoitettu, ja vaikka näkisivätkin, eivät he koe sitä vakavana ongelmana. Tavallista kansaa voi siis olla hankala saada valjastettua mukaan vastaavanlaiseen projektiin.

Lähteet:
Van Beneden, L. 2016. Ethereum: Towards an unbreakable internet software structure. Downstairs. <https://blog.downstairs.be/ethereum-towards-an-unbreakable-internet-structure/> (käytetty 15.12.2016).