Verkoston dynamiikkaa

AVO2 Avoimet verkostot -opintokonaisuuden päähakemisto
		Etusivu	1. Internet ja kansalaisyhteiskunta	2. Avoimet toimintatavat	3. Internetin yhteistyökaluja	4. Organisoitumismuotoja internetissä	5. Internet-koordinointi

Opintokokonaisuus on parhaillaan muokattavana ja avoimessa koekäytössä [ 24.7.2015 ]

AVO2 Avoimet verkostot -opintokonaisuus: Osio 5:Internet-koordinointi
		Osio 5: Etusivu	Verkoston dynamiikkaa	Uusia nettiammatteja	Joukkoistaminen ja joukkoäly	Internet-fasilitoinnin perusteita	Sosiokulttuurinen innostaminen	Täydentäviä jaksoja

5.1 Verkoston dynamiikkaa

Internet-fasilitoinnin kannalta sosiaalinen verkosto on yleisin työskentely-ympäristö ja organisoitumismuoto internetissä. Tässä osiossa esitettyjä toimia voi soveltaa myös osion 4 muihin organisoitumismuotoihin, mutta lähtökohtana opintokokonaisuudessa on otettu verkosto.

Verkosto on

• a) jollain kriteerillä erotettava
• b) kokonaisuus, jossa
• c) kriteeri muodostaa verkoston jäsenten tai osasten välille
• d) keskinäisiä yhteyksiä, linkkejä ja kytkentöjä

kuten jokin teema (eOppiminen, vähähiilisyys), ammatti tai asuinpaikka. Sosiaalisessa verkostossa jäsenet (tai noodit) ovat yleensä yleensä ihmisiä, joiden välillä on vuorovaikutusta.. Oma koulukuntansa on muun muassa [Latourin], [Callonin] ja John Lawn kehittämä [[1]], jjosa huomioidaan tasavertaisesti niin inhimilliset kuin ei-inhimilliset toimijat, kuten keksinnöt ja laitteet.

Verkoston dynamiikka ja ominaispiirteet vaikuttavat merkittävästi tapaan asioida verkoston kanssa ja koordinoida sitä eikä ole yhtä yksiselittäistä tapaa fasilitoida verkostoa vaan työskentelyssä on huomioitava kunkin verkoston ominaispiirteet. Ennen fasilitoinnin aloittamista onkin keskeistä tunnistaa verkoston luonne, tutustua sen toimintaan etukäteen internetissä (kuten keskustelut, www-palvelut) sekä luoda yleiskäsitys millainen verkosto on kyseessä, mitkä sen tavoitteet ovat ja mihin toiminta perustuu (kansalaisliike, projektiverkosto, paikallisverkosto jne.). Niin ikään on huomioitava nettifasilitoijan persoonallisuus sekä nettimaine ja -identiteetti. Erityyppiset ihmiset toimivat luontaisemmin erityyppisissä verkostoissa. Mitä formaalimpaa ja organisaatioihin perustuvaa verkoston toiminta on, sitä helpompi fasilitaattorin on toimia yleisellä tasolla. Vastaavasti mitä avoimemmasta ja vapaamuotoisemmasta verkostosta on kyse, sitä enemmän vaikuttaa fasilitoijan persoonallisuus, yksityisminän avaaminen sekä oma henkilökohtaiset suhteet verkoston jäseniin.

Avoimuuden aste

Internet-fasilitoinnin kannalta ensimmäinen keskeinen piirre on verkoston avoimuuden aste, ketkä saavat osallistua sen toimintaan ja vuorovaikutukseen. Onko se

• Avoin, esim. Nettikansa, Sometu, Sähköautot, Ystäväyrittäjät
• Puoliavoin, esim. Metsäklusteri
• Kutsu tai jäsenyys, esim. jotkut LinkedIn-verkostot ja facebook-ryhmät
• Suljettu, esim. Nokian pelastuspaketin Maanantai-ryhmä

Avoimella verkostolla tarkoitetaan toimintaa, mihin periaatteessa kuka tahansa voi osallistua ilman vastuita tai velvoitteita, haluamallaan tavalla ja halutussa laajuudessa. Avoimia verkostoja syntyy nykyään usein esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ajankohtaisten aiheiden ympärille. Tällaiset verkostot ovat usein lyhytikäisiä, mutta voivat myös johtaa pysyvämpään toimintaan. Toisinaan periaatteessa avoimessa verkostossa käytännössä edellytetään jotain taitoja, kuten avoimen lähdekoodin hankkeissa.

Puoliavoin toimii kuin avoin verkosto, mutta siinä on joitain jäseniltä suljettua elementtejä. Esimerkiksi Metsäklusteri koostuu muun muassa Suomen metsäteollisuudesta, tutkimusmaailmasta ja hallinnosta. Metsäklusterin toimintaa koordinoidaan wikissä, joka on muilta osin kaikille avoin paitsi rahoitukseen liittyvissä asioissa.

Kutsuun tai jäsenyyteen perustuvia verkostoja on esimerkiksi LinkedIn-verkostopalvelussa. Nämä voivat olla puoliavoimen verkoston tavoin joiltain osin, mutta aiheiden kommentointi tai osallistujien selvittäminen edellyttää jäsenyyttä.

Suomessa on edelleen myös suljettuja verkostoja, kuten niin sanotut hyvä-veli -verkostot (xxx lähde). Nämä eivät kuitenkaan toimi välttämättä internetissä ja pohjautuvat jäsenten asemaan tai organisaatioon eivätkä sellaisenaan tarvitse fasilitointia.

Aivan aluksi on hyvä pohtia verkoston avoimuuden astetta. Mitä avoimempi se on, sitä vähemmän yksittäiseltä osallistujalta voidaan odottaa. Tämä tarkoittaa myös, että avoimessa verkostossa on hyvä olla keskimäärin huomattavasti enemmän osallistujia kuin muissa verkostotyypeissä osallistumisen varmistamiseksi. Toisaalta osallistujamäärän kasvattaminen johtaa kommunikaatio-ongelmaan (kts. jälj.)

Täysin avoin verkosto tarkoittaa myös erityyppisiä osallistujia: osa osallistuu omana minänään, osa työaikana muttei työnantajansa vaan nettimaineellaan ja osa edustaa virallisesti työnantajaansa tai muuta taustaorganisaatiotaan. Erilaiset osallistumismuodot tarkoittavat erilaisia toimintakulttuureja. Esimerkiksi kahdenkymmenen organisaation projektiverkostossa voidaan olettaa yhtenäistä motivoitumista ja asioiden toteuttamista, kun taas 100 000 tykkääjän Yleislakko-ryhmässä facebookissa ei voi olettaa, että yksikään tykkääjä saapuisi mielenosoitukseen eikä heitä voi velvoittaakaan siihen.

Ajallinen kesto

Internet-fasilitoinnin toinen ulottuvuus on sosiaalisen verkoston ajallinen kesto. Se voi olla

• Projektiluontoista
• Jatkuvaa tai pysyvää tai
• Syklistä

Projektiluontoinen tai määräaikainen verkosto on luonteeltaan selkein. Siinä kokoontuu joukko ihmisiä, organisaatioita ja muita sosiaalisia yhteenliittymiä tavoitteenaan toteuttaa yksi tai useampi päämäärä sovitulla aikataululla.

Jatkuva tai pysyvä verkosto (lähde xxx Granovetter) liittyy yleensä tiettyyn organisaatioon, organisaatioiden ja ihmisten välisiin yhteyksiin tai verkoston muuhun yhteiseen nimittäjään, kuten asuinpaikkakunta, aiempi opiskelijapaikka tai aiemmat yhteiset verkostot.

Sykliset verkostot ovat usein muita verkostoja löyhempiä, kuten intressi edistää avointa dataa. Tällainen verkosto aktivoituu uuden mielenkiintoisen tapahtuman tai asian myötä ja aktivoituessaan voi olla huomattavasti aktiivisempi ja tehokkaampi kuin muut verkostotyypit, kun aktiivisuus laantuu ja jää odottamaan uutta yhteistä tekemistä.

Ylläolevilla kriteereillä saadaan kolme kertaa kolme (9) verkosto-tyyppiä. Internet-fasilitoinnin kannalta niistä yleisimpiä ovat seuraavat.

• avoin projektiverkosto
• rajattu tai kutsuttu projektiverkosto
• avoin pysyvä verkosto
• avoin syklinen verkosto
• rajattu tai kutsuttu pysyvä verkosto

Projektiluonteisessa verkossa osallistujia yleensä motivoi ja kannustaa yhteinen ja jaettu tavoite, mutta jos kaikki osallistujat edustavat organisaatioitaan, niin osallistuminen saattaa perustua vain työntekoon ja minimitavoitteiden saavuttamiseen. Projektiverkostoille on leimallista keskittyminen tavoitteeseen tai tavoitteisiin henkilökohtaisen kanssakäymisen jäädessä vähemmälle. Projektiverkostot sallivat usein muita verkostomuotoja määrätietoisemman verkoston johtamisen, mutta lähtökohtaisesti verkostojen johtaminen on vaikeaa ja internet-fasilitointi on yksi tapa avustaa verkostoa päämäärissä.

Jatkuvassa ja pysyvässä verkostossa ihmiset usein tuntevat toisiaan henkilökohtaisesti, tai verkoston jäsenillä on keskinäisiä ketjuja, joissa joku-tuntee-jonkun. Pysyvät verkostot voivat perustua ihmisten työpaikoista tai sosiaalisesta asemaasta riippumatta vaikkapa yhteisiin harrastuksiin tai yhteiseen oppilaitokseen. Pysyvät verkostot ovat erittäin tehokkaita informaationvälityksessä, kuten työpaikat, ja ne voivat aktivoitua nopeasti uusien projektiverkostojen luomiseen esimerkiksi hanketoiminnan kannalta. Internet-fasilitoinnin kannalta pysyvät verkostot mukautuvat fasilitointiin ja koordinointiin, sillä keskinäinen luottamus on rakentunut jo aiemmin. Henkilökohtaisuuden tunne voi lisätä mahdollisia yksilöiden välisiä konflikteja, mutta toisaalta niitä on helpompi selvittää kuin projekti- ja syklisessä verkostossa.

Syklinen verkosto on usein projekti- ja pysyvä verkoskoa vapaamuotoisempi, jossa osallistujia yhdistää avoimen verkon tapaan intressi, mutta osallistujilta ei varsinaisesti oleteta mitään.

Kutakin verkostotyyppiä tarkastellaan seuraavassa sen edellyttämän fasilitoinnin näkökulmasta.

1-9-90 -sääntö eli mittakaavaton verkosto

Kansantaloustieteilijä Vilfredo Pareton havaitsi jo 1900-luvun alussa niin kutsutun 80–20-säännön, koskien alun perin sitä, että 20 prosenttia italialaisista omistaa 80 prosenttia maasta. Sääntö on sittemmin tarkentunut mittakaavattoman verkoston (scale-free network) teoriaksi ja havaittu myös geneeriseksi eli universaaliksi. Ilmiön katsotaan selittävän niin ihmis-, sähkö-, tieto- kuin mikrobiverkostojenkin mekanismeja (Barabási 2002). Mittakaavattoman verkoston teorian kehittymisen myötä sitä kutsutaan myös Zipfin laiksi sekä voimalaiksi. Wired-lehden päätoimittaja Chris Anderson on popularisoinut ilmiötä termillä Pitkä häntä (The Long Tail).

Mittakaavattoman verkoston perusajatus on, että joukko havaintoyksikköjä tai noodeja (nodes) muodostaa tietyn mitattavan ominaisuuden perusteella toisiinsa kytkeytyneinä verkoston. Useimmilla noodeilla on vain muutama yhteys (kuten ihmiskontaktit, kaapeli toiseen koneeseen), mutta joukossa on joitakin supernoodeja, joilla on suhteessa muihin eksponentiaalisesti kasvava määrä yhteyksiä, linkkejä tai muuta tarkasteltavaa ominaisuutta, kuten suosiota. Näitä verkon supernoodeja tai ’solmukohtia’ kutsutaan navoiksi. Kun noodit järjestetään tutkittavan ominaisuuden perusteella, niin universaalina tuloksena on mittakaavattoman verkoston käyrä. Käyrä lähtee korkealta vasemmalta (supernoodit), mutta laskee hyvin jyrkästi ja madaltuu sen jälkeen lähes olemattomiin niin kauan kuin otantajoukkoa riittää. Siis sadan ihmisen verkostossa keskimäärin 1–2 henkilö(ä) on erittäin aktiivinen/aktiivisia, 9–10 ihmistä sadasta jonkin verran aktiivisia ja loput 90 passiivista sijoittuvat oikean reunan ”häntään”. Viime vuosina yleistynyt nimitys pitkä häntä (The Long Tail) viittaa oikeaan reunaan ja ”suureen massaan”, jonka koko kasvaa eksponentiaalisesti verrattuna vasemman reunan edustajiin otantajoukon suurentuessa (Anderson 2008).

Kun kyseessä on verkoston sijaan populaatio tai otantajoukko, niin tutkittava parametri tai muuttuja käyttäytyy aivan samoin kuin verkoston eri noodien kontaktien määrä. Yhdestä kahteen prosenttia populaatiosta vastaa suurimmasta osasta aktiviteetteja tai kontakteja, yhdeksän prosenttia pienemmästä osasta ja 90 prosenttia joukosta on pääasiassa seuraajia. Ilmiö löytyy vaikkapa Wikipedian tekijöiden ja lukijoiden lukumäärän välisestä suhteesta (Swartz 2006; Nielsen 2006).

Internet-fasilitoinnin kannalta mittakaavattoman verkoston hahmottamisella on keskeinen merkitys. 100 ihmisen verkostossa on siis keskimäärin 1-2 erittäin aktiivista ja 90 seuraajaa. Kun verkoston kokoa kasvatetaan vaikka 1 000 ihmiseen, niin erittäin aktiiveja on keskimäärin 10 kun taas seuraajia jo 900. Verkoston kasvaessa edelleen vaikka 5 000 ihmiseen, uusia yksittäisiä aktiiveja tulee huomattavasti vähemmän kuin mitä seurattavien määrän koordinointi tuottaa työtä. Lisäksi olemassaolevat aktiivit saattavat lopettaa tai siirtyä vähemmän aktiivisiksi. Esimerkiksi Wikipedia on alkanut kärsiä sen ydinaktiivien määrän vähetessä merkittävästi (xxx lähde)

Kommunikaatio-ongelma

Muun muassa [Clay Shirky] on tuonut esiin mittakaavattomaan verkostoon ja sen laajenemiseen liittyvän kommunikaatio-ongelman. Kolme ihmistä pystyy päättämään huomattavasti helpommin yhteisestä elokuvasta ja ajasta kuin vaikkapa kymmenen. Edellisessä on 2 + 1 eli 3 keskinäistä suhdetta, mutta jo kymmenellä ihmisellä on 9 + 8 + ... + 1 eli 45 suhdetta. Esimerkiksi sadalla ihmisellä määrä alkaa olla jo niin suuri, että kaikkien osallistuminen kaikkeen tai että kaikki tuntisivat toisensa, on jo erittäin aikaa vievää ja toimii lähinnä kiinteissä yhteisöissä, mutta ei enää verkostoissa.

Osa yhteiskunnallisista liikkeistä alkaa ydinaktiivien joukolla, jotka tuntevat enemän tai vähemmän toisensa entuudestaan. Ennen varsinaista toiminnan alkua sitä on saatettu hahmottaa pitkäänkin. Internetin myöt voidaan olettaa, että myös sellaiset liikkeet olisivat yleistymissä, missä joukko satunnaisia ihmisiä tapaa ensimmäistä kertaaa puhtaasti tietyn asiakysymyksen vuoksi eikä sosiaalisia suhteita ole ehtinyt alkaa muodostua. Myös kolme tarkasteltavaa liikettä on alkanut 'tuttujen kesken', mutta niihin liittynyt nopeasti myös uusia, aiemmin tuntemattomia ydinaktiiveja. Itseorganisoituminen toteutuu kuitenkin paljon helpommin kun jäsenet – tai keskeinen osa - tuntevat jotenkin toisensa. Keskinäisiin sosiaalisiin suhteisiin perustuva toiminta pohjautuu luottamukseen ja jäsenet voivat tehdä myös oletuksia muiden käyttäytymisestä yms.. Tällainen toiminta muuttuu kuitenkin haasteelliseksi jäsenmäärän kasvaessa. Ydinaktiivit tai mittakaavattoman verkoston vasen reuna voi keskenään kyllä viestiä esimerkiksi keskustelemalla, mutta pitkän hännän osalta suora keskustelu ei ole mahdollista kahdesta syystä. Ensinnäkin vasemman reunan aktiiveilla ei ole enää suoraa kontaktia kaikkiin ja toisekseen kontakteja on liikaa, jotta niitä olisi ajallisesti mahdollista hallita mielekkäästi (Shirky 2008). Viimeistään tässä vaiheessa itseorganisoituminen hajoaa kahteen saarekkeeseen: aktiiveihin ja passiiviseen yleisöön., joka osallistuu esimerkiksi tempauksiin tai haluaa vain osoittaa kannatustaan.

Duncan Watts ja Steve Strogatz (1998) tarjoavat tähän verkoston koon kasvuun erään ratkaisun. Verkosto voidaan pilkkoa alaverkostoiksi, joista joku on yhteydessä muihin alaverkostoihin. Näin saavutetaan toisaalta sosiaalisten suhteuden tuoma hyöty verkoston koheesion ylläpitämiseksi mutta säilytetään verkoston koko. Porkkanamafiassa tämä on toteutunut paikallisryhmien autonomiana esimerkiksi sen sijaan, että toimintaa olisi yritetty johtaa Helsingistä ilman organisaatiota. Sometu ratkaisi asian perustamalla verkostopalveluun teemaryhmiä ja jokainen voi osallistua niin moneen ryhmään kuin haluaa. Ryhmien välillä tapahtuu liikkuvuutta, ihmiset huomaavat seuraavansa samoja ryhmiä jne. ja näin itse verkosto vahvistuu. Mutta tällainenkin itseorganisoituminen vaatii organisoimista.

Lisäksi haasteena Wattsin ja Strogartzin mallissa on, että silloittavien alaverkostoaktiivien poistuessa alaverkostot jäävät ilman keskinäisiä kontakteja ja liikkeen toimintaedellytysten kannalta se olisi loogista rakentaa nopeasti uudelleen. Jos toiminta on täysin itseorganisoituvaa, eikä toiminta ole kenenkään vastuulla, niin tällaiseen ei välttämättä kiinnitetä huomioita. Toisaalta on huomattava, että tietyissä erityisolosuhteissa tällainen alaverkostomainen organisoituminen ja nimenomaan silloittavien noodien puuttuminen voi olla keskeinen etu, mistä esimerkkinä terroristijärjestö Al-Queda (Krebs 2002). Itsenäisten solujen vuoksi sen jäljittäminen on vaikeaa, mutta kokonaisuus muodostaa voimakkaan verkoston. Wattsin ja Strogartzin mallia voidaan myös tulkita keskijohdon syntymiseksi verkostossa ja aivan viime vuosiin asti organisaatiot ovat kasvaneet pilkkomalla itseään pienempiin ja hallittaviin osiin, jolloin nimenomaan organisaation keskijohto kasvaa (Shirky 2008).

Kun verkoston osallistujamäärä alkaa olla esimerkiksi tuhat, niin itseorganisoitumisella on todellisia haasteita edessään. Toiminta ei voi ylläesitetysti perustua enää vain sosiaalisiin suhteisiin, mutta toisaalta verkostolla ei ole mitään muodollista tapaa esimerkiksi tehdä päätöksiä, käskyttää tai vaatia jotain tapahtuvaksi jäseniltään. Erityisesti tämä koskee toiminnan jatkuvuutta, kuten tapausesimerkit osoittavat. Jos kukaan ei varsinaisesti vastaa mistään, niin toiminta voi olla toisinaan varsin aktiivista, mutta ensisijaisesti reflektiivistä. Ongelman kasautuvuutta kuvaa, että mittakaavattoman verkoston perusteella tuhatta jäsentä kohti ilmaantuu keskimäärin vain kymmenen erittäin aktiivista tai tehokkaasti verkottunutta. Puhtaasti liikkeen vaikuttavuuden optimoinnin kannalta verkoston kannattaisikin löytää heti alkuvaiheessa yksittäisiä aktiiveja tai inter-fasilitaattoreita, jotka organisoisivat itseorganisoitumista.

Osallistujien rooleja

xxx HUOM SNA:n perusroolit tähän

Tarkastelun kohteena oli mittakaavattoman verkoston mukaisesti käyttäytyvien jäsenten erityyppiset verkottumismuodot Sometu –verkoston sisällä. Näitä tyyppejä löytyi kuusi.

• Supernoodi
• Ryvästäjä
• Silloittaja
• Verkottuja
• Seurattava
• Seuraaja

Tyypit eivät ole mitenkään toisiansa poissulkevia vaan esimerkiksi supernoodi edustaa kaikkia muitakin tyyppejä suhteessa muihin jäseniin.

Supernoodi

Supernoodi edustaa mittakaavattoman verkoston aivan vasenta reunaa ja verkostosta riippumatta näitä on vain muutama suhteessa muuhun otantajoukkoon. Tyyppiin lukeutuu usein esimerkiksi verkoston perustajat ja kehittäjät sekä karismaattiset tai taidoiltaan arvokkaat yksilöt jotka ovat keskeisessä roolissa ja työläästi korvattavissa verkoston säilymisen kannalta.

Ryvästäjä

Ryvästäjä on aktiivisesti verkottunut samankaltaisten kanssa ja ne muodostavat tiiviin aliverkoston. Ryvästäjillä on kontakteinaan vähemmän verkottuneita jäseniä, jotka nekin voivat olla keskenään verkottuneita. Ryvästäjien aliverkostoa selittää jokin erityinen yhdistävä side, kuten maantieteellinen sijainti. Sometussa Ryvästäjä-otosta edustaa esimerkiksi jäsenet, jotka työskentelevät tai asuvat Hämeen alueella.

Silloittaja

Silloittaja on aktiivisesti verkottunut ja se yhdistää eri aliverkostoja, joilla muutoin ei välttämättä olisi kovinkaan paljoa yhteyksiä. Verkoston kannalta silloittajan rooli on keskeinen, sillä aliverkostot voivat pysyä pienempinä ja helpommin itseorganisoituvina. Vastaavasti jos silloittaja poistuu tia poistetaan verkostosta, niin silloin katoaa myös aliverkostojen välinen yhteys (Watts 2003).

Verkottuja

Verkottuja on aktiivisesti verkottunut, mutta ensisijaisesti verkottunut muiden hyvin verkottuneiden kesken eikä välttämättä rakenna Silloittajan kaltaisia yhteyksiä eri aliverkostoihin tia niiden välille. Pikemminkin Verkottujat voivat muodostaa omia aliverkostoja ja niitä voi selittää jokin tarkasteltavan verkoston mahdollisesti täysin ulkopuolinen side. Esimerkiksi Sometussa oli aktiivinen verkottujien joukko, joka ei ollut aktiivinen Sometussa, mutta tiiviisti verkottunut muissakin sosiaalisen median palveluissa.

Seurattava

Seurattava voi olla aktiivisesti verkottunut eri puolille verkostoa, mutta tunnusomaisempaa on, että hänellä on paljon Seuraajia. Seurattavaa selittää esimerkiksi asiantuntijuus jossain erityisaiheessa tai karismaattisuus ja hän on voinut esimerkiksi kutsua opiskelijoitaan mukaan Sometuun. Esimerkkitapauksessa kyseessä on Sometun yksi keskusteluryhmä, jolla on yksi aktiivinen vetäjä.

Seuraaja

Seuraajalla on usein yksi tai vain muutama kontakti, mutta hekin voivat olla keskenään verkottuneita. Sometussa seuraajia esiintyy eniten Supernoodin, Ryvästäjän ja Seurattavan aliverkostoissa. Seuraaja ei sinänsä ole välttämättä passiivinen vaan ensisijaisesti verkoston kannalta. Mittakaavattoman verkoston näkökulmasta verkoston useimmat jäsenet kuitenkin kuuluvat tähän ryhmään.

Sometu –verkoston eri jäsentyypit osoittavat sen, että tietyn aihepiirinkään rajaama verkosto ei ole yksi kokonaisuus vaan se muodostuu hyvinkin itsenäisistä aliverkostoista, joilla kaikilla ei ole välttämättä yhteyttä kokonaisverkoston muihin osiin. F. Randall Farmer (1993) on tunnistanut 1980-luvulla ylläpitämänsä kaupallisen Habitat- peliyhteisönsä myötä viisi keskeistä roolia pitkäaikaisessa virtuaaliyhteisössä:

• passiivit
• aktiivit
• motivaattorit
• huolehtijat ja
• 'jumalat' (verkkoympäristön ylläpitäjät)

Näiden lukumäärät ja osallistumisaktiviteetit noudattavat pitkälti mittakaavattoman verkoston käyrää. Esimerkiksi Habitatin pelaajista kuului passiiveihin 75 prosenttia ja Farmer suosittelee motivaattorien osuudeksi 1/50 passiivisten ja aktiivisten määrästä.

Havaintoja voidaan soveltaa monin tavoin sekä avoimissa sosiaalisen median verkostoissa, verkkoyhteisöissä että vakiintuneissa organisaatiopohjaisissa kollektiivisen toiminnan malleissa. Eri jäsentyyppejä huomioimalla voidaan huolehtia yhteenliittymän hyvinvoinnista ja arvioida mitä se tarvitsee toimiakseen. Keskeistä on havaita, että yksittäinen ihminen voi olla täysin passiivinen yhdessä verkostossa tai ylipäänsä sosiaalisen median välineessä, erittäin aktiivinen toisessa ja satunnaisesti aktiivinen kolmannessa. Näin katsoen on hyvä huomata, jos kiinnittää huomiota yksittäisen ihmisen aktiivisuuteen tai passiivisuuteen yhdessä verkostossa, että hän käyttäytyisi samoin toisessa ympäristössä.

Eri aliverkostot ja jäsentyypit indikoivat myös sitä, että sosiaaliseen mediaan liitetty itseorganisoituminen on työlästä erityisesti jäsenmäärän kasvaessa, ja että laajamittainen toiminta, kuten Wikipedia, saattaa jopa vaatia tietynasteista fasilitointia tai koordinointia toimiakseen pitkäjänteisesti (Hintikka 2009, Näkki & al. 2011).

Esitysaineistoja

Johdatus verkostojen analyysiiin 13.5.2011 Otavan opistolla

Kirjallisuutta

Barabási, Albert-László: Linkit: Verkostojen uusi teoria. (Linked: The new science of networks, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2002. ISBN 952-5202-66-6.

Lähteet

'

Lisää aiheesta

Tausta ja siemenversion tekijät

Opintokokonaisuuden rakenteen sekä materiaalin tuottaminen on aloitettu ESR-rahoitteisen Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hankkeessa. Siemenversion koosti Kariahintikka (keskustelu) 11. marraskuuta 2012 kello 20.46 (UTC) aineistoissa mainittuine lähteineen. Lisäksi Ideointiin, kirjoittamiseen ja wikiaineistojen ylläpitoon ovat osallistuneet muun muassa seuraavat asiantuntijat: Anne Rongas, Tarmo Toikkanen.

---

Materiaalin siemenversio on tuotettu osana AVO-hanketta. Hanketta rahoittavat Euroopan unionin sosiaalirahasto sekä Lapin ELY.

AVO2 Avoimet verkostot -opintokonaisuus: Osio 4: Organisoitumismuotoja internetissä
		Osio 4: Etusivu	Itseorganisoitumisen ideaali	Väkijoukko	Verkosto ja ekosysteemi	Yhteisö ja kollektiivi	Rihmasto	Täydentäviä jaksoja

AVO2 Avoimet verkostot -opintokonaisuuden päähakemisto
		Etusivu	1. Internet ja kansalaisyhteiskunta	2. Avoimet toimintatavat	3. Internetin yhteistyökaluja	4. Organisoitumismuotoja internetissä	5. Internet-koordinointi

Opintokokonaisuus on parhaillaan muokattavana ja avoimessa koekäytössä

Luokka:Avoimet verkostot-opintokokonaisuus